Olen 21-v opiskelija tyttönen. Ainakin lukuna 21, mutta itsestäni tuntuu että käyttäydyn kuin pikku penskat. Saan välillä sellaisia kohtauksia etten voi hillitä itseäni, ja suutun aina kaikesta pienestä. Esim. jos häviän jonkun joutavan päiväisen pelin niin möksähdän siitä ja alan itsekseni kiroamaan. Jos en saa jotain laskua matematiikassa laskettua, kiroilen, syytelen tavaroita ympäriinsä jne. Teen kaikkea tollaista joka päivä... Ja kiukkuilen jatkuvasti! Mutta en voi noille kiukun puuskille mitään. "Hassuinta" tässä on se että tajuan itsekin tuon.
Pitäisikö syitä hakea menneisyydestä?
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, sulkeuduin asiasta. Esitin aina että kaikki asiat on hyvin. Kavereita minulla on ollut yhden jos toisen näköistä, mutta jokainen on pettänyt minun luottamukseni tavalla tai toisella.
Vanhempiini en ole koskaan ollut oikein väleissä, pienenä sain joskus tukkapöllyä ja syljettiin päälle, joskus minua jopa uhkailtiin heittää pullolla. Nykyään vanhempani eivät enää käy käsiksi mutta saan jatkuvasti kuulla kun isäni haukkuu minua lehmäksi jne. En ole koskaan heiltä saanut oikeaa rakkautta, sen sijaan minua lahjottiin pienenä leluilla. Sain mitä aina halusin. Nyt kiroan sitä että he antoivat minulle silloin niin helposti periksi.
Minulla on suuria suunnitelmia elämälle ja uralle mutta pelkään mennä uuteen kouluun. Lähinnä pelkään esiintymistä... pelkään niin paljon (niin hullulta kuin se kuullostaakin) että voisin jättää menemättä kouluun pelkästään sen takia. Pelkään irtautua tästä kaikesta ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Pelkään mennä työhaastatteluihin että he katsovat minun olemustani ja sanovat etteivät huoli minua töihin. Haluaisin mennä töihin ulkomaille mutta pelkään... olen niin pelkuri etten oikeasti uskalla lähteä ulkomaille.
Omassa mielessäni syytän lähinnä vanhempiani siitä että heidän lepsun kasvatuksen takiaan olen näin pelkuri, ja tälläinen, mikä nyt olen, mutta silti tajuan että minulla on suurin vastuu omasta elämästäni...
Sanokaa suoraan miltä tämä kuullostaa?
Pitäisikö syitä hakea menneisyydestä?
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, sulkeuduin asiasta. Esitin aina että kaikki asiat on hyvin. Kavereita minulla on ollut yhden jos toisen näköistä, mutta jokainen on pettänyt minun luottamukseni tavalla tai toisella.
Vanhempiini en ole koskaan ollut oikein väleissä, pienenä sain joskus tukkapöllyä ja syljettiin päälle, joskus minua jopa uhkailtiin heittää pullolla. Nykyään vanhempani eivät enää käy käsiksi mutta saan jatkuvasti kuulla kun isäni haukkuu minua lehmäksi jne. En ole koskaan heiltä saanut oikeaa rakkautta, sen sijaan minua lahjottiin pienenä leluilla. Sain mitä aina halusin. Nyt kiroan sitä että he antoivat minulle silloin niin helposti periksi.
Minulla on suuria suunnitelmia elämälle ja uralle mutta pelkään mennä uuteen kouluun. Lähinnä pelkään esiintymistä... pelkään niin paljon (niin hullulta kuin se kuullostaakin) että voisin jättää menemättä kouluun pelkästään sen takia. Pelkään irtautua tästä kaikesta ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Pelkään mennä työhaastatteluihin että he katsovat minun olemustani ja sanovat etteivät huoli minua töihin. Haluaisin mennä töihin ulkomaille mutta pelkään... olen niin pelkuri etten oikeasti uskalla lähteä ulkomaille.
Omassa mielessäni syytän lähinnä vanhempiani siitä että heidän lepsun kasvatuksen takiaan olen näin pelkuri, ja tälläinen, mikä nyt olen, mutta silti tajuan että minulla on suurin vastuu omasta elämästäni...
Sanokaa suoraan miltä tämä kuullostaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi ihminen ei saisi paiskia tavaroita epäonnistuttuaan jossain...?
Miksi pelin hävitessään ei saisi mököttää..?
Ei iällä ole mitään tekemistä tuollaisten äkkipikaisten tunteiden kanssa.
"Aikuiset" vain peittävät monet primitiiviset reaktionsa,sinäkin olet jo kolmisen vuotta ollut täysi-ikäinen,mutta sinulla on täysi oikeus näyttää nuo tunteesi vaikka lopun elämääsi.Eri asia on sitten jos olet niin sovinnaisuuteen pyrkivä,että pelkäät mitä toiset ajattelee sinusta;"en minä voi noin käyttäytyä,minähän olen jo 21-vuotias,en vaan voi"Kyllä sinä voit.
Älä anna elämääsi vaikuttaa niiden asioiden,joita kuvittelet/pelkäät toisten ajattelevan sinusta.
Tietysti ihmisillä on oikeus tunteisiin, mutta käyttäydyn jotenkin niin oudosti... en osaa selittää. Ei ole normaalia että saatan suutuksissani esim. kännykkää hakata tohjoksi. Vihan tunne on aina niin valtava etten voi hillitä itseäni!
No joo,mitenkähän mää nyt selittäisin sen mitä tarkoitin?
Ehkä yritin sanoa jokseenkin,että ei ole normaalia olla normaali...
Mikä on normaalia?Sekö että käyttäydyt kuten muutkin?Tai jotenkin hyväksytysti?
Jos hakkaat kännykkäsi paskaksi,se on ikävää kännykkäsi kannalta,mutta ei sen takia kun muut ei tee niin.Sinä nyt satut toimimaan niin ja sillä selvä.
Mitä tässä nyt oikein pelkäät?Mikä sinua omassa käytöksessäsi pelottaa?Joku leimaantuminenko?Ne pelot kannattaa unohtaa.
Minua ainakin pelottaa että jonain päivänä alkaisin varomaan omaa käytöstäni sovinnaisuuden takia.
tosta itsehillinnästä.Ei se itse hillintäkään minun mielestäni ole aina niin positiivinen asia.Tietysti sen verran kannattaa itsehillintää käyttää,ettei esimerkiksi järkkää itseään vankilaan.
Mutta toisaalta ei suomalainen mallikaan itsehillinnästä ole niin auvoisa,viikot pidetään pokka ja ollaan herran pelkoisia ja niin hyviä,niin hyviä ja jaksetaan hymyillä.Ja viikonloppuna kännipäissään riehutaan ja itketään kun viikolla ei voi olla mitä on.
Liika itsehillintä estää sinua olemasta sinä.
todella kakaramainen ja pelkuri vielä noin viisi vuotta sitten.
Kai olen edelleenkin mutta "pahin" on mennyt ohi.
Sinulla kuulostaa järki pelaavan ja osoitat tiettyä itsetuntemusta.Ja se on harvinaista,usko huviksesi.
Luulen,että muistutat minua siinä että olet ollut "pikkuvanha" ja fiksumpi kuin muut parissa asiassa koko ikäsi mutta suurimmaksi osaksi kakaramainen.
Vie aikaa,ennenkuin kaikki sulautuu yhteen.
Sitä pidetään aikuismaisena ja hyvänä vaan toisaalta ei ehkä olekaan pelkästään positiivistä.
Myös minä löysin syitä ja seurauksia lapsuudesta.Ja tunsin syyllisyyttä löydöistäni.
Ihmisellä on kaikki valta muuttaa itse itseään mutta mikä on vaikeampaa ja enempi aikaa vievää?
Olet mielestäni oikeilla jäljillä kun haet syitä lapsuudesta. Ja niin kliseiseltä kuin tämä saattaakin kuulostaa, syy on luultavasti vanhemmissasi ja heidän käyttämissään kasvatusmenetelmissä. MUTTA, kuten sanoit, sinulla itselläsi on oikeus ja valta päättää omista asioistasi - älä siis anna epäonnistuneiden vanhempiesi pilata koko loppuelämääsi!
Olet lukemani perusteella valtavan katkera ja vihainen vanhemmillesi ja siitä syystä purat kiukkusi aika radikaalisti. Tämä kiukunpurkaminen on hyvä ja toivottava reaktio, mutta muista kohdistaa se oikaan syylliseen. Hyväksy se, että ne olivat vanhempasi, jotka tekivät sinulle pahaa, ei korttipeli, matikantehtävät, kaupan kassa tai muu.
En tiedä yhtä ainoata ratkaisua tähän ongelmaan, mutta siitä olen varma, että sinun pitää käydä läpi kaikki tunteet mitä sinulla on vanhempiasi kohtaan. Joudut ehkä itkemään, huutamaan ja hakkaamaan päätäsi seinään, mutta se on kuitenkin hinta siitä tasapainosta minkä voit saavuttaa.
Henkilökohtaisesti suosittelen liikunnan lisäämistä, varsinkin sellaisen missä joutuu hikoilemaan ja heilumaan kunnolla. Eli normaalin lenkkeilyn lisäksi joku todella vauhdikas laji.
En ole mikään psykiatri tai lääkäri, mutta uskallan antaa nämä neuvot oman kokemuksen pohjalta.
Voimia sinulle.