Rodos vai mallorca

Himane

Mallorcalla ollaan käyty n 10 kertaa ja joka kesä sama taistelu, mennäänkö välillä muualle.
Mitä menetämme, mitä saamme jos nyt sitten kerrankin vaihdamme matkakohdetta.
Olemme kaksi nelikymppistä ja kaksi n 15 v jätkiää. Lomalla haemme hyvää ruokaa, ei liikaa menoa vaan silleen sopivasti. Uima-allas pitää olla suuri ja hotelin allas-alue muutenkin viihtyisä. Meri lähellä vaikkakin emme juuri tunti kauempaa päivisin jaksa meressä lillua (eikä edes jokapäivä). Retkillä emme käy vaan liikumme omatoimisesti (ainakin Mallorcalla). Museoita emme kolua mutta aina jotain "nähtävyyksiä" pitää löytyä. Vaikka Mallorcalla ollaan käyty noinkin monta kertaa ollaan silti vasta pintaa raapaistu, nähtävää ja uusia paikkoja riittää. Mallorcassa arvostamme siisteyttä toimivuutta ja muutenkin länsimaista menoa.
Mallorcalle on mukava myös palata koska loma alkaa välittömästi kun huone on saatu. Eli helppoa ei vaihtaminen ole kuten tekstistä huomaa, Mallorcafaneja ollaan. Mutta jos kuitenkin niin mitä saamme mitä menetämme? "Piirustuspapereiden" roskapönttöön keräilykin jo arveluttaa, eikö nuo vessat sitten haise aivan tolkuttomasti.

15

4087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juustina

      Mallorcalla on käynyt (ensimmäisen, ainoan ja viimeisen) kerran viikon matkalla. Rodoksella olen ollut 5 kertaa kaksi viikkoa.

      Rodos on tarpeeksi suuri saari eli nähtävää ja tekemistä riittää. Esim. Rodoksen vanhakaupunki ja upeat maisemat mm. Monte Smithin kukkulalta, Lindoksen kaupunki, upeita uimarantoja (menkää esim. päivän kestävälle laivaretkelle), Kallithean kylpylä. Siellä on monen mielestä Kreikan parhaimmat pita-leivät. Muutoinkin pidän kreikkalaisesta ruoasta. Ihmiset ovat ystävällisiä. Joka paikassa on siistiä.

      • Himane

        Et varmasti ole käynyt Mallorcalla, jos luulet että Rodos on sitä suurempi. Mallorca on pinta-alaltaan lähes 3 kertaa suurempi ja asukasluvultaan lähes 10-kertainen. Rodoksen kaupungissa asuu 50 000 ja Palma de Mallorcassa lähes puoli miljoonaa. Palmassa on mahtava vanhakaupunki. Mallorcalla on oikeita hiekkarantoja, ei kivi- tai sorarantoja. Epäilen, että henkilö luulee Mallorcan sijaitsevan Kanarialla, kuten niin monet muutkin. Olisin halunnut tietää oikeasti Mallorcalla ja Rodoksella käyneiden mielipiteitä.

      • Juustina
        Himane kirjoitti:

        Olen siis oikeasti käynyt sekä Mallorcalla että Rodoksella, mutta vastauksestasi päätellen et hyväksy sellaisia, jotka ovat Mallorcaa vastaan, joten miksi siis turhaan kyselet asiasta???

        Olet ilmeisesti jo päättänyt, että Mallorca on se ainut ja oikea kohde sinulle/teille.

        Kanarialla en ole koskaan ollut eikä ole tarkoitus mennäkään....

        En siis missään vaiheessa ole väittänyt, että Rodos on suurempi kuin Mallorca....

      • Himane
        Juustina kirjoitti:

        Olen siis oikeasti käynyt sekä Mallorcalla että Rodoksella, mutta vastauksestasi päätellen et hyväksy sellaisia, jotka ovat Mallorcaa vastaan, joten miksi siis turhaan kyselet asiasta???

        Olet ilmeisesti jo päättänyt, että Mallorca on se ainut ja oikea kohde sinulle/teille.

        Kanarialla en ole koskaan ollut eikä ole tarkoitus mennäkään....

        Ryöstettiinkö sinut Mallorcalla, oliko koko matkakassa käsilaukussa? Juuri tuollaisilta en tahdo arvioita, kumpi on parempi Rodos vai Mallorca. Mikä oli Malorcalla niin huonoa ettet koskaan mene sinne? Kreikassa minua etoo reikävessat ja se että paskapapereita ei saa laittaa wc pönttöön. Siitä en myöskään pidä että liperrellään mutta samalla ajatellaan että, tilaa nyt saamarin suomisika se ruokas ja häivy. Kreetaakin (Platanias) mietittiin mutta kun ei oikein huvita kävellä autojen seassa. Mallorcalla on oikein jalkakäytävät kävelijöitä varten. Mallorcalla on ihanaa kun ei törmää suomalaisiin ruokalistoihin eikä muuhunkaan "Suomi-juttuun", Rodoksellahan pärjää jo suomen kielellä.

        Ei ryöstetty Mallorcalla ei, mutta matkalla lentokentältä hotelliin melkein ensimmäisenä varoitettiin varkaista....

        Olen kaksikielinen ja puhun vielä muutamaa muuta kieltä näiden päälle.... Olen matkustellut monissa miljoonakaupungeissa.

        Olen asunut ulkomailla muutamia vuosia....

        Suosittelen teille ehdottomasti Mallorcaa, koska olette siihen niin ihastuneet!

        Kukkaistytöistä sinua varoitettiin ja näitä saman rodun edustajia on useissa maissa myös Suomessa.
        Jos olet kierrellyt paljon maailmaa huomasit varmaan Mallorcalla että voiko missään muualla olla näin turvallista. Mallorcalla lomailee kuningasperhe, useilla kuuluisuuksilla on siellä talo, "shuumaieri", Annie Lennox, Boris Beccer, Kathrine Zeta Jones, Michael Douglas....
        En ole koskaan nänyt edes sellaista kännistä öykkäriä mitä näytettiin nelosen uudessa matkaoppaat ohjelmassa. Ohjelmassa näytettiin hyvin kuinka Suomalaisia kesetettiin oikein urakalla.
        Mallorca on uskomattoman siisti ja puhdas. Eikös se Kreikan kielto siihen että wc papereita ei saa laittaa pönttöön johtuu siitä että ne näyttäisivät aika härskeiltä siellä rannoilla. Paska ja kusihan sekoittuu hyvin sinne mereen ja sinne ne sen kaiken moskan laskee. Mallorcalla on suuri jäteveden puhdistamo. Kyllä varmaan jossain vaiheessa käydään kuitenkin siellä Rodoksella tai muualla Kreikassa mutta ei vielä. Käytetään ensin Mallorca loppuun.

      • justus1234

        Miksette kokeile jotain uutta vaihteeksi..Montenegro ja Albania siinä kaksi loistavaa paikkaa..itse entisenä Epsanjan matkaoppaana vaihdoin Espanjan Albaaniaan...siellä vaan on kivaa varsinkin jos pitää seafoodista..

    • Ervi

      Meitä ihmisiä on karkeasti ottaen kahta tyyppiä. Yksille pitää olla aina yhtä ja samaa, kaikki muutokset ahdistavat. Toiset taas haluavat nähdä uutta, mitä sitä yhtä ja samaa koko ajan katselemaan tässä avarassa maailmassa. Harvemmin nämä kaksi asiaa ovat yhteensovitettavissa, joku aina kärsii. Ehkä kärsitte keskimäärin vähiten, jos vain jatkatte sitä Mallorcalla käymistä. Minun on tätä vaikea käsittää, mutta eipä sitä kukaan ole pyytänyt tekemäänkään.

      • Himane

        Sama eukkokin mulla on vielä, en voi käsittää niitä joiden on pakko vaihtaa vuoden välein. Ajattele noita miljoonia Suomalaisia jotka menevät joka vuosi samalle kesämökille ja niitä jotka menevät samaan kotiin jokapäivä. Minua ei kiinnosta lainkaan eksoottinen kurjuus eksoottinen paska eksoottinen turvattomuus toisia se kiehtoo...

    • Tuulakin

      Minullekin riitti yksi kerta Mallorcaa.

      Missään en ole nähnyt yhtä isoja ja yhtä monta torakkaa kuin siellä. Hotellin ulkorappusetkin oli "päällystetty" liiskautuneilla mustilla torakoilla. Hyi, hyi ja hyi!

      Paikalliset ihmiset olivat melkoisen ylimielisen oloisia.

      Olin Mallorcalla parikymmentä vuotta sitten ja jo silloin varoitettiin heti tullessa varkaista ja mitään kukkaistyttöjähän siellä ei vielä siihen aikaan näkynyt. Ne ovatkin sitten varmaan mukava lisä muuhun varasjoukkoon.

      • Himane

        Tiesitkö että Kreikkalaiset kusettavat Suomalaisia turisteja jatkuvasti, saatat luulla että kun tarjoilija tuo ruuan pöytään ja lausuu kauniilta kuulostavan lauseen, ja luulet sen tarkoittavan jotain positiivista, mutta tarjoilija sanookin että, siinä sinulle Suomalainen porsas ruokasi joka itseasiassa on pelkkää paskaa (tuosta ei pidä suuttua, se on Kreikkalaista kulttuuria). Sinä hymyilet takaisin ja olet aivan otettu, ompas ne ihania. Torakoita näet myös Kreikassa ja kaikissa lämpimissä maissa jos juot hieman vähemmän. Itse olen Mallorcalla nähnyt yhden Torakan. Siisteydessä Mallorca voittaa Kreikan 10-0. Mallorca on välimeren vihrein saari, monipuolisin, "kaunein", komein rantakatu, kirjaimet ymmärrettäviä, liikennekulttuuri eurooppalaista. Mutta varmaan matkustan vielä Kreikkaan minulla ei kuitenkaan ole samanlaisia antipatioita
        mitä sinulla Mallorcaa kohtaan. Itseasiassa kukkaistyttöjä oli juuri silloin 20 vuotta sitten eikä juuri enää.
        Mallorcalla kaikki toimii uskomattoman hyvin kun ajattelee että siellä käy vuosittain yli 20 miljoonaa turistia. Taskuvarkaita on huomattavasti vähemmän kuin Kreikassa ja Helsingissä, eikä huumehörhöjäkään siellä näy. Mallorcalla on myös huomattavasti halvempaa kuin Kreikassa.

      • Matkassaa

        Koita nyt olla ottamatta tätä mitenkään henkilökohtaisena loukkauksena, mutta minä pidin Rodoksesta niinä kahtena kertana, kun olen käynyt (7v ja 28v), eikä minua paskapaperit haitanneet ja eksyi niitä sinne pönttöönkin muutama tukkimatta putkia. Se, että jotkut eivät pidä Mallorcasta ei tarkoita, ettetkö sinä olisi ihan kiva tyyppi ja etteikö se Mallorca varmasti olisi kiva paikka.

        Tunnut tietävän Rodoksesta jo kaiken oleellisen (ainakin ne negatiivisemmat seikat), vai oleko kenties vain liian ennakkoluuloinen?

        Itse en ole Mallorcalla vielä käynyt, joten en hauku sitä vaan kerron nyt parhaat ja huonoimmat asiat Rodoksesta.

        Joka paikkaan kotiutuu jos siellä käy useaan kertaan, niin myös Rodokselle. Olen kuullut jonkun oppineen sietämään jopa Turun murretta muutettuaan Turkuun.
        Paljon nähtävää pariksi viikoksi etenkin jos tykkää suhailla itse autolla ympäri saarta, mutta jo opastetuissa retkissä on paljon nähtävää joskin se tietysti maksaa. (linna, museojuttua, luostaria, kalkkikaupunkia, antiikin ajan raunioita ja stadikkaa).
        Todella herkullista ruokaa, kunhan löytää hyviä ravintoloita eikä niissä turistimestoissakaan kamalaa ole. Niitä turistisyöttölöitä toki on, mutta onhan meillä suut, joilla kysyä paikallisilta neuvoa.
        Palveluhenkisyyttä on joka lähtöön, eli hömppäturismista asialliseen. Kyllä ne tarjoilijat piti turpansa kiinni, mitä nyt paikan omistaja saattaa tulla häiritsemään kysymään "onko kaikki hyvin", joka Suomessakin osataan. Suomessa vasta koleaa on kohtelu jos ei tilaa jälkkäriä tai kalliita viinoja.
        Shoppailu enimmäkseen fixed price, eli tietää mitä maksaa ja merkkiliikkeitä löytyy. Basaareissa ei vielä tosin Lex Karpela ole otettu käyttöön eli piraattia löytyy (hugo bossia 3€).
        casino
        akvaario, sellainen pieni mutta viisaampana tultiin ulos kuin mitä sisään mennessä oltiin ja kamera täynnä kuvia
        kiva vanha kaupunki
        baarikatu nuorille bilettäjille
        kaunis luonto keväisin
        harvassa niin edullisessa kohteessa niin hyvin järjestetty ohjelma ja opastus
        selkeet bussiyhteydet muualle saarelle

        - kissoja jos niitä vihaa mutta katithan peittää paskansa
        - Ixian katukuva hyvin turistimainen mutta vain paikoin
        - sisäänheittäjiä (näistä joskus tunnistaa huonon ravintolan)
        - suomenkieltä joka paikassa ja tietysti turistirysän ammatinharjoittajien toimekuvaan kuuluu olla imelän ystävällinen (sinä et siitä pidä, mutta muissa paikoissa suomalainen heti valittaa että on epäystävällistä jos tuota ei ole). Enemmän kuitenkin vituttaa suomituristit, tosin ei siellä idiootteja näe.
        - kunnon lämmöt (yli 20C) vasta toukokuussa mutta huhtikuussakin jo saimme väriä ja uimme.
        - Falirakin kaupungin vesipuisto auki vasta kesäkautena (toukokuu)

        Matkakohteiden esittelyjen perusteella sanoisin, että Rodoksella on hintaansa nähden todella paljon tekemistä ja nähtävää verrattuna moniin samanhintaisiin kohteisiin. Turkki on vastaava. Kreikka on lisäksi juuri teidän kaltaisille juuri sopiva mesta, koska meininki on kuitenkin eurooppalaista eikä tule mitään kulttuurisokkia kuten vaikka Tunisiassa tai Egyptissä monille.

        Jos wc-paperi (yks reikävessa nähtiin), tai muutama roska kadulla (kesän lopussa vasta paska kertyy) riittää todella pilaamaan kaiken muun koetun, niin ei kannata matkustaa yhtään mihinkään. Kannattaa muistaa, että matkailun on tarkoitus avartaa. Eri maa, eri tavat. Moni asia on Suomessa paremmin, moni asia taas huonommin. Kyllä Rodos on aloittelevan matkaajan ykköskohteita. Muut voisicvat paikasta mainita varmaan paljon sellaistakin, mitä minun silmilläni ei näe.

    • H87

      en kyllä tajua että minkä takia tulit edes kysymään, että Mallorca vai Rodos kun kerran selkeästi olet vastauksesi jo päättänyt.. Itse olen Rhodoksella käynyt kerran ja mielelläni menen uudestaankin jos vain tilaisuus sattuu..Mutta mieluummin kierrän ensin muuallakin maailmaa koska on niin paljon nähtävää, enkä tahdo juuttua yhteen maahan.

    • Himane

      Tuli käytyä Rodoksella ja Kreetalla molemmat Mallorcaan verratuna ankeita. Hintataso Mallorcalla huomattavasti halvempi, ruoka Mallorcalla paljon parempaa, Kreikassa välillä laadultaan aivan karmeaa. Sisäänheittäjät rasittavia Kreikassa, Mallorcalla moista kulttuuria ei juuri ole. Mallorcalla paljon puita ja palmuja sekä muutenkin hienoa, kreetalla taisi olla yksi palmu. Platanias karmea turistirysä ja mahtavat jalkakäytävät, melkein metrin leveät. Kreikassa rähjäisiä ja kesken jääneitä taloja lähes joka toinen. Raki ei myöskään sovi joka paukun pohjalle mitä yleisesti tekevät ja näin kusettavat turisteja. Vain Kreikassa voi käydä näin, suomiporukka omine juomineen altaalla ja irwin soi kovaa. Kreeta ja rodos on niille joilla pelinappulat on vähissä. Ja eikun Mallorcalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe