Paavo Väyrynen on ilmoittanut tämän päivän tiedotustilaisuudessa, että hän lähtee mukaan Keskustan puheenjohtajakisaan. Väyrynen sanoi, että hän ei näe mitään syytä, miksi hän ei tavoittelisi Keskustan puheenjohtajuutta.
Lähetin äsken Väyryselle seuraavan onnitteluviestin.
__________________________________________________________________________________________________
Ulkomaankauppaministeri
Paavo Väyrynen
Onnitteluni päätöksestänne lähteä Keskustan puheenjohtajakamppailuun mukaan!
Päätös oli hyvä ja oikea.
Suomi tarvitsee Teidän kokemustanne.
Uskon, että Teidät valitaan Keskustan puheenjohtajaksi ja sen myötä Suomen seuraavaksi pääministeriksi.
Jaksamista ja siunausta!
Jouko Piho
Loviisa
www.kolumbus.fi/jouko.piho
Onnitteluni Paavo Väyryselle
25
237
Vastaukset
- Otsikossa hymiö
- piirijärjestön pauli
En jaksa uskoa, että kukaan valtionjohtoon pyrkivä on kovin kiinnostunut luvalla sanoen omituisen uskovaisen ns. "tuesta".
Vai niin.
Uskon, että Paavo Väyrynen tarvitsee kaiken tuen mitä hän saa.
Sitä paitsi on Paavo itsekin aika omituinen monien ihmisten mielestä.
Jouko Piho- pertti-kyllikki
JoukoPiho kirjoitti:
Vai niin.
Uskon, että Paavo Väyrynen tarvitsee kaiken tuen mitä hän saa.
Sitä paitsi on Paavo itsekin aika omituinen monien ihmisten mielestä.
Jouko PihoOnko tämä nyt se kepulainen nuorennusleikkaus?
- Pate johtoon
pertti-kyllikki kirjoitti:
Onko tämä nyt se kepulainen nuorennusleikkaus?
Kepu on palaamassa aitovierille impivaaraan. Maataloustuki nousee arvoon arvaamattomaan.
Änkyröiden isäntä is back. - dhgfkj
Pate johtoon kirjoitti:
Kepu on palaamassa aitovierille impivaaraan. Maataloustuki nousee arvoon arvaamattomaan.
Änkyröiden isäntä is back... kun Lippos Pate korotti tuet jo äärimmilleen ja olis vielä halunnut EU.n elintarvikevirastonkin Suomeen, kun kehui jo sopineensa asiata Berlusconin kanssa. Mutta onneksi Vanhanen antoi koko paskan Berlusconille...
- Matti-3
Mahtaakohan tietää nykyään asuuko etelässä tai pohjoisessa?
- pertti-kyllikki
JALASMÖKISSÄ BAILATAAN!!
- Näin on.
pertti-kyllikki kirjoitti:
JALASMÖKISSÄ BAILATAAN!!
Avunpyyntö on lähtenyt jo sinne mistä apua ennenkin pyydettiin ja myös saatiin,mutta ei tarpeeksi, entä nyt?
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/5340043.shtml
- kohtalokasta
kenelle tahansa. Upottaisi paremmankin miehen kuin jo enemmän kuin puoliksi olevan Väykyn, jolla on takanaan loistava tulevaisuus.
- paikalleen
enemmän kuin puoliksi upoksissa olevan
- Petsku II
JoukoPiho kirjoitti:
Miksi minun tukeni Väyryselle olisi kohtalokasta?
Kuka on City-Keskusta Hietanen?"Miksi minun tukeni Väyryselle olisi kohtalokasta?"
Koska Suomen kansalaisista vain häviävän pieni vähemmistö (onneksi) haluaa samaistua kaltaisiisi hörhöihin, joita myös fundiksiksi kutsutaan.
Hupia teistä kyllä kieltämättä on, mutta ei mihinkään vakavampaan, politiikasta puhumattakaan, sillä vakavilla asioilla ei tule pelleillä.
Riittävätkö nämä vastaukseksi turhaan kysymykseesi? Petsku II kirjoitti:
"Miksi minun tukeni Väyryselle olisi kohtalokasta?"
Koska Suomen kansalaisista vain häviävän pieni vähemmistö (onneksi) haluaa samaistua kaltaisiisi hörhöihin, joita myös fundiksiksi kutsutaan.
Hupia teistä kyllä kieltämättä on, mutta ei mihinkään vakavampaan, politiikasta puhumattakaan, sillä vakavilla asioilla ei tule pelleillä.
Riittävätkö nämä vastaukseksi turhaan kysymykseesi?Eihän minuun tarvitsekaan samaistua vaan Väyryseen.
En usko, että tukeni Väyryselle on hänelle haitaksi vaan pikemminkin päinvastoin.
En ole hörhö enkä fundis.
En pelleile vakavilla asioilla.
Jos minusta on sinulle hupia, niin sehän on hauskaa. Elämäsi pidentyy, kun saat nauraa kustannuksellani.
Ja lopuksi, mitkään kysymykset eivät ole turhia.
- alternative !
Mutta en voi olla varma onko paavo se oikea!
Paavon aikana on luokkaerot kasvaneet! 80- > luvulta lähtien.
Palvelu itselle politiikaa.
En usko että paavo on muuttunut! vaihka hän itse niin sanookin!
Eikä Paavon yritystoiminta mene omillaan ja paavon mainella!
siinä on muutakin!En minäkään voi olla varma, että Paavo on se oikea.
Mutta pidän häntä hyvin varteenotettavana ehdokkaana
sekä Keskustan puheenjohtajaksi että pääministeriksi.
Uskon itse, että Paavo on muuttunut.
Eikä minusta ole mitään järkeä muistuttaa ikivanhoista synneistä.
Menneet ovat menneitä.
Paavollekin kuuluu uuden alkamisen armo.
- Olen Toiveikas!
Messiaan toinen tuleminen! Jehovatkin myyvät jo talojaan ja muuta omaisuuttaan. Kohta on yö jonka he viettävät katoillaan odottamassa messias-Paavon saapumista.
- ergregregrg
jotka eivät tiedä paskan vertaa tämän Paavon toilailuista lukekaapa sen historiaa tontut.
- juha 72
paavo on useimmiten ollut asioissa oikeassa muunmuassa 1991 tiesi että Suomi tulee devalvoimaan vaikka jotkut koittivat väittää vastaan. Kannatan sydämestäni tätä herrasmiestä pääministeriksi!!!
- Kutltareuna pilvessä
juha 72 kirjoitti:
paavo on useimmiten ollut asioissa oikeassa muunmuassa 1991 tiesi että Suomi tulee devalvoimaan vaikka jotkut koittivat väittää vastaan. Kannatan sydämestäni tätä herrasmiestä pääministeriksi!!!
Paavo oli jo kesällä devalvaation kannalla, koska ei uskonut Ahon sisäisen devalvaation onnistumiseen. Olisi kannattanut devalvaatio jo silloin eikä vasta syksyllä, kun markka päästettiin vapaaseen kelluntaan.
Kaikesta huolimatta tahdon itse katsoa tulevaisuuteen ja kannatan siksi puheenjohtajaksi Mari Kiviniemeä, koska hänellä on mielestäni tällä hetkellä paras näkemys talouselämän toipumisesta ja siitä, miten kaikki kansalaiset saadaan mukaan talousnousuun. Edellisessä lamassa heitettiin liian monta ihmistä yhteiskunnan laidan yli.
- Ja sitten pressaksi
Väyrynen sanoi, että "valintani uudistaisi puoluetta". Totta, sillä keskusta saisi taas johtajakseen ketkun, jolla on ihan omat metkunsa. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka kieroon keskusta silloin kääntyisi. Väyrynen uskaltautui kilpaan mukaan, kun vahvin ehdokas Lehtomäki jätti kilpailun sikseen. Nyt Väyrynen luulee, että hän on puolueen ykköskanuuna.
Väyrysestä on sanottu (ja myös havaittu), että hän toimii pääasiassa omaksi edukseen. Isoja virkoja ja tietysti samalla enemmän palkkaa, mutta missä ovat isot näytöt? Mitä näkyvää Väyrynen on tehnyt esim. työttömyyden ja laman hyväksi? Näytöt ovat tavallisen kansanedustajan tasoa, eli varsin vaatimattomat. Vuosikaudet mies on lässyttänyt osaamistaan ja kykyjään, mutta puheen tasolle kaikki suuret lupaukset ovat jääneet. Samanlainen utopisti ja tyhjänlässyttäjä kuin ovat muutkin kepuministerit.- djsfdg
.. Nämä kaksiko ovat poistaneet työttömyyden, vaikka ovat niin julkisesti luvaneet ja olleet huolissaan työttömistä ?? Väykyllä on kuitenkin oma firma joka käytännösää työllistää.
Ja KALEVI SORSA kehui Väykyn hoitaneen erinomaisesti ulkoministeriötä, kun tuli Väykyn jälkeen ulkoministeriksi Harri Holkerin hallitukseen.
- Paavolle kunnia
Paavosta uusi pääministeri!
uudesti syntynyt kristitty!
Paavo palvelus muille ihminen! OOthan? - Suomen pelastaja
uskon myös minä Paavoon!
- Sivusta seuraava
On totta, että nimipäiväsankarilla (25.1.) on ministerikokemusta monelta vuosikymmeneltä ja enemmän kuin monella muulla ministerillä yhteensä.
Valitettavasti yhtä totta on sekin, ettei tuo kokemus ole muuttanut miestä miksikään.
Synnynnäisesti luonnevikaista ihmistä ei sovi päästää kukoksi yhteisten asioittemme tunkiolle. Onneksi näin ei myöskään tule käymään: vain fundamentalistisimmat takametsien äärikepulaiset asettuvat Paavon taakse. Kaupunkien liikkuvien äänestäjien tuesta hänen on ihan turha haaveilla.
Ihmeellistä sinänsä, että Kepulandian etäpesäkkeitä löytyy Loviisasta saakka!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1362669Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082148Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411783Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi401619Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601516Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311244Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe121173Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan591154Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.631116Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup33782