.. siis tuntuu ettei ukkokultani huomioi minua ollenkaan, mitenkään..ei seksuaalisesti eikä edes juttele minulle kuin työasioista ja niitä minä en jaksaisi /haluaisi kuunnella. Olen käynyt lekurissa ja sain työuupumus- ja masennusdiagnoosin ja lääkkeen Cipralex 10 mg, ei sopinut ollenkaan, tuntuu et joka paikkaa särkee ja kaikki seksuaaliset halut hävisi, ruokahalu kasvoi; keskustelin lekurin kans ja vaihdettiin Mirtatsapiiniin, muuten hyvä, mut ku se väsyttää, ihan sikana.. tuntuu et haluaisi nukkua vain koko ajan. Pitäisi työtkin hoitaa ja mukulat, ja ukkokin. Nyt tuntuu, tai siis jo pitemmän aikaa tuntunut, et ei mieheni oikein välitä miltä minusta tuntuu.. Ei mitenkään ole kiinnostunut minusta / minun mielestäni tms. Kun pyydän harrastamaan aktia kanssani, ei .. on kuulemma selkä / jalka /pää niin kipee... Olen niin seksin ja toisen ihmisen läheisyyden puutteessa etten tiedä mitä tekisin, olisiko vinkkejä? Tuntuu että itku tulee koko ajan ja ajatukset pyörii vain yhdessä asiassa... Olen niiin väsynyt ja kyllästynyt tähän kaikkeen, etten kohta enää jaks mitään.. ja se ei ole oikein lapsia kohtaan, eikä muitakaan....Auttakaa ja neuvokaa
parisuhde mietityttää..
-satu-
10394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lääkkeitä käyttämällä on kyllä mahdollista saada oireet piiloon, mutta ei niiden syitä. Mikäli se sinulle on vain mahdollista, niin kannattaa harkita terapiassa käymistä.
Psykoterapiaan on mahdollista ja erittäin kannattavaa hakea avustusta Kelalta. Yksi käynti maksaa yleensä noin 60-80€, josta Kela kuitenkin korvaa lähes kaiken jos avustus myönnetään (itselläni jää reilu 6€ käynniltä). Edellytyksinä tuen saamiselle ovat psykiatrin kirjoittama b-lausunto, kolme kuukautta jatkunut hoitosuhde ja sairauden työnteolle ja/tai opiskellu aiheuttama haitta sekä sitoutuminen terapiassa käyntiin (1-2 kertaa viikossa vuoden ajan (käyttämättä jätetyt ajat joutuu maksamaan itse)).
Kannattaisi myös varmaan puhua siitä miltä sinusta tuntuu miehesi kanssa ja myös muiden läheisten, kuten ystävien, vanhempien, sukulaisten jne. kenelle nyt voitkaan sitten uskoutua.
Raamatunkin lukeminenkin auttaa. Ks. esimerkiksi Jobin kirja http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Job 1:1&rnd=1263935770137
Kiitos kommentistasi. Olen käynyt yhden kerran psykologin luona, työterveyslääkäri lähetti. Vain yhden kerran, koska työnantaja ei maksa enempiä kertoja, ja kelalta ei saa apua psykologin käynteihin (maksaa n. 150-200 euroa kerta) ja siihen minulla ei ole varaa. Yritin päästä kunnalliselle puolelle, mutta ei otettu vastaan.. Käskettiin pärjätä lääkkeillä ja vastuullisella hoitosuhteella?? Millä h...n hoitosuhteella, kun ei ole varaa lääkärin luona istuksia! Mielelläni kävisin jonkun täysin puolueettoman luona juttelemassa ja itkeä pillittämässä, mutta mutta.. kun en pääse. Ei minulla ole ketään sellaista jolle voisin täysin rehellisesti puhua kaikesta p...ta pään sisällä, miehelleni olen yrittänyt, mutta näen kuinka hän sulkee korvansa, kun minä avaan suuni.. Ystäviä ei ole, siis niin hyvää joka kestää / haluaa kuulla kaiken, ja olla minulle se lähellä oleva hetkisen.. Tiedän taustalla olevan työuupumusta, sekä henk.kohtaisia ongelmia itseni kanssa..Asiat eivät ole selviä mielessäni ja olisi ehdottoman tärkeää selvittää ne . Kiitos, kun "kuuntelit".
Varsinkin jos lapset ovat melko nuoria, voisit varmaan käydä neuvolapsykologille juttelemassa, tai te molemmat jos saat miehesi liikkeelle. Yritä löytää pienin mahdollinen lääkeannos, jolla vielä on tehoa masennukseen, mutta väsyttää vähemmän. Bentsoja ei ole tarkoitettu kuin muutaman kuukauden tilapäiskäyttöön, sen varmaan tiesitkin.
Muuta mieleen tulevaa näin sivusta lukien: tilannettasi helpottaisi työpaikan vaihto kevyempään tai motivoivampaan. Jos tilanteenne vaan jatkuu ja jatkuu, mieti eroa! Joissakin elämäntilanteissa jopa ns. sivusuhde on inhimillisesti katsoen ymmärrettävissä oleva.
Siis, elämäntilanteesi on raskas, sairastuttava. Sinä et ole sairas, pikemminkin "uhri". Muuta tilannetta vaikka viimeisillä voimillasi, sen sijaan että muutut apaattiseksi pillerinpopsijaksi.
En tiedä miehestäsi muuta, mutta Narsistien Uhrien Tuki-sivuilta löytyy paljon antia monenlaisissa parisuhdehelveteissä rämpiville puolisoille, varsinkin keskustelupalstaa suosittelen.
Jos paikkakunnallasi on srk:n perheasiain neuvottelukeskus tai perheneuvola, heidän palvelunsa ovat ilmaisia. Sinne voi myös mennä ilman puolisoakin. Voi tosin joutua jonottamaan useita viikkoja.
Saattaisit hyötyä tuosta Kelan tukemasta psykoterapiasta. Se vaatisi, että työterveyslääkärisi kirjoittaisi lähetteen psykiatrille, jonka kautta asia lähtisi eteenpäin. Mulla ei kyllä tarvinnut olla 3 kk:n hoitosuhdetta, pääsin suoraan käytyäni 3 kertaa psykiatrilla, jonka jälkeen hän kirjoitti lausunnon Kelalle, joka hyväksyi terapian ja se pääsi alkamaan. Mutta siitä on jo aikaa, käytännöt ovat voineet muuttua.
Millä tavalla yritit päästä kunnalliselle puolelle, työterv.lääkärin lähetteellä vai suoraan? Minulle työterv.lääkäri kirjoittti lähetteen, ensimmäinen lähete tuli bumerangina takaisin, ylikääkäri oli katsonut, että minut pystytään hoitamaan tth:ssa. Kävin jonkun aikaa yksityisellä psykologilla. Sen jälkeen tt-lääkäri kirjoitti uuden lähetteen yksityinen psykologi kirjoitti lausunnon. Niillä pääsin, tosin olin jo niin huonossa kunnossa, että lopulta menin akuuttiryhmän kautta suoraan, lähetteet meni jälkikäteen.
Olis todella tärkeää, että saisit jonkun kanssa puhua. En halua tuputtaa mitään, mutta srk:n diakoniatyöntekijät antavat myös ilmaista keskusteluapua.
Tuosta hoitoon pääsemisestä vielä, se ei ole helppoa, olen kuullut monesta tapauksesta, jotka on käännytetty pois. Sitten lopulta monesti on käynyt niin, että ihminen menee huonompaan ja huonompaan kuntoon. Sitten niiden on pakko ottaa hoidettavaksi. Jos tunnet olosi aivan sietämättömäksi ja tulee itsetuhoisia ajatuksia, ota suoraan yhteyttä paikkakuntasi psyk. polin akuuttiryhmään.
Sitten on näitä auttavia puhelimia, jos oikein paha olo tulee. Esim. auttava puhelin klo 21-03 p. 09-10071, mielenterveysseuran "sos-puhelin" 09-10071 (ma-pe 9-6, la 15-6, su 15-22) sekä mielenterv. keskusliiton vertaistukipuhelin 03039292 (klo 10-15). Nämä ovat toki maksullisia numeroita.
Toivoisin, että löytäisit kuuntelijan, jonkun kanavan ettei tarvitsisi yksin miettiä.
Voimia!
kaikille "kuuntelijoille", yritin kunnalliselle puolelle suoraan työterveyslääkärin tekemällä lähetteellä ja se tuli takaisin tekstillä: ei vielä meidän asiakkaaksi, ensin lääkehoito ja kunnollinen hoitosuhde. Mitä tarkoittaa kunnollinen hoitosuhde jos sitä ei saa kuin olemalla varakas...?
Muutaman kerran olen soittanut auttavaan puhelimeen ja "vuodattanut" tunteitani, täytyy ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään, kiitos vinkistä.
En tunnista ukossani narsintin (epänormaalin) piirteitä, mutta yhteyttä meillä ei ole. Olen puhunut erostakin, mutta ei hän ota minua tosissaan, lapset on jo isoja..nuorin 7-v; mutta kun teen kaksivuorotyötä, on hyvä et joku on kotona iltaisin kun olen töissä. Työpaikan vaihtoa olen suunnitellut jo pitemmän aikaa, mutta tulisi ikävä työtovereita, ovat olleet minulle välillä "terapeutin sohvana". Kiitos voimista, olen päättänyt ainakin yrittää jaksaa, ja teen asialle jotain, koska minä olen tärkein itselleni.
Älä tee tuossa tilassa ja tilanteessa mitään suuria päätöksiä, pyydän. Kun olet saanut tuon masennuksen jollakin lailla hallintaan ja koet että hallitset siis elämääsi, itseäsi, sitten ala vasta miettimään tai tekemään esim. eropäätöstä.
Kunnollinen hoitosuhde on kai että menet terveyskeskuksen kautta sinne psykiatrille/psykologille, en tiedä mutta epäilisin.
Ahaa terapiaa saa vasta kun on B-todistus, tätä en tiennyt. En ole suostunut ottamaan 8/2009 jälkeen kun A-todistuksia enkä suostu terapiaan tosin ei sinne mua ole lääkärinikään ehdottanut enkä koe että tarvitsenkaan.
Älä kuitenkaan tee kuten minä, mene vaan terapiaan jos tarpeen, voisi se olla mullekin mutta olen megaterapiavastainen ja varmaan turhaan.
kuin minä olin lääkkeellistä hoitoa vastaan, taistelin kynsin hampain ettei tarvitsisi ottaa mielialalääkkeitä käyttöön; olen aina ollut huono ottamaan lääkkeitä ja varsinkin ennakkoluulot mielialalääkkeitä kohtaan ovat suuret (miten joku lääke muka voi helpottaa henkistä oloa tai muuta sellaista), kun "nielin" vastahakoisuuteni ja kokeilin lääkkeitä, huomasin ettei ne paljon mitään muuta kuin et väsyttää ihan sikana.. jäi kyllä pikkuisen vähemmälle itkuun purskahtamiset ja kuolema-ajatukset, mut silti voi käydä niin että linja-autossa istuessa itku tulee ilman mitään syytä, tai kaupassa käydessä eli ei paikan tai asian kanssa mitään tekemistä, itku vaan tulee. Mut se on vaan jaksettava. Taas takana yksi päivä jolloin yritin saada huomiota ukoltani, mutta hän ei sitä minulle antanut, tuntuu kuin olisin näkymätön hänelle.. Ja se loukkaa / satuttaa tosi paljon.
Olen nyt hieman eri linjoilla kuin tuo hyvä Venla72, jolla tuntuu olevan hyvä, ymmärtäväinen aviomies. Mutta miehiä on erilaisia! Muutettava on jotakin, sinun tapauksessasi olen vakuuttuneempi että SINUN ON MUUTETTAVA SUHTAUTUMISTASI MIEHEESI.
Olet varmaan rakastanut häntä kovasti, ja rakastat häntä vieläkin. Tästä mies on muokannut itselleen vallankäytön välineen, keinon hallita ja alistaa sinua. Mitä enemmän anelet ja yrität miellyttää, sitä enemmän hän torjuu ja vetäytyy, siltä tuntuu. Nytpä lakkaat nöyristelemästä! Joku päivä tai ilta, kun lapset eivät ole kuuloetäisyyden päässä, panet kovan kovaa vastaan, tarvittaessa vaikka paiskaa jokin hänen äidiltään saatu särkyvä astia seinään, jos ei toinen korvaa lotkauta. Tarpeeksi napakasti pakotat hänet keskusteluun, että miksi hän yleensä on naimisissa kun koko ajan laiminlyö sinun tarpeitasi perustavanlaatuisesti. Jos ei hän kuuntele mitään, lyö eteen valmiiksi tulostettu ja täytetty avioerohakemus! Taitaa miehesi tähän asti olla pitänyt sinua tahdottomana tossukkana, jota voi kohdella miten vaan. Ja sinä käännät pettymyksesi sisäänpäin, suret ja masennut itseksesi. Tämä ei ole normaalia parisuhdearkea, ei näin jatkossa!
Josko avioerohakemuksen ääressä mieskin herkistyisi yhteiselle keskusteluhetkelle.
Teillä voi olla yhteistä taivalta edessä, tai sitten ei, miehesi muutoshalusta ja -kyvystä riippuen. Oletko varma, että hän on uskollinen sinulle? Voin olla väärässä, mutta voin olla oikeassakin epäilyksineni. Olen pahoillani, mutta tuntuu siltä, että rakkaus hänen puoleltaan on kuollut. Älä ota tätä omaksi viaksesi, kunhan ymmärrät missä mennään.
Jos suhde on hyvin huono, silloin pitää tehdä muutoksia suhteessa, ei pysyä kestämättömässä elämäntilanteessa lääkkeillä turrutettuna.
asiaa puhuit. Olen kerran jo "iskenyt" hänelle nenän eteen tulostetun ja täytetyn erohakemuksen, katsoi sitä ja sanoi: ei tämä näin voi mennä. Juteltiin ja naitiin, aikaa in kulunut 2 vuotta. Tiedän että tämä ei ole normaalia parisuhteessa, mutta en jaksa tehdä mitään, kun jollain lailla tuntuu (tiedän, väärä tunne) että voi näinkin mennä eteenpäin, mutta sitten sairastuin masennukseen ja huomasin että suurin syy on selvittämättömät asiat ja itsearvostuksen puute. En tiedä onko uskollinen minulle, ja jollain lailla ei jaksa edes kiinnostaa.. Voi kun kävisikin vieraissa niin olisi itselläkin "lupa" hakea läheisyys toiselta ihmiseltä. Olen ajatellut samaa, että rakkaus on kuollut hänen puoleltaan ja hiukan myös minunkin. Nuorimman lapsen takia en halua lopettaa tätä liittoa, hänellä on joku aikuinen turvana kotona kun olen töissä.. on aika "itsekkäästi / rumasti" ajateltu, mutta "pakollista" ajattelua..
Niin sitä pitää Satu! Juttelin viisaan miesystäväni kanssa eilen ja hän painotti, että tärkeintä sinulle on rakastaa terveellä tavalla itseäsi, arvostaa ja pitää omasta hyvinvoinnistasi huolta. Koeta järjestää mieluisia harrastuksia, vaikka jotakin tanssitunteja, joissa voit päästää liikoja höyryjä ulos ja nauttia fyysisestä olemuksestasi edes itse. Jos rupattelutuokio eropaperin edessä on jo pidetty pari vuotta sitten, niin nyt voisit joko ilmoittaa että jos miehesi haluaa jatkaa, hänen tulee käydä kanssasi pariterapiassa. Kallista mutta esim. kirkolla on hyviksi kehuttuja viikonloppukursseja. Seuraava tuli myös mieleeni: kun tilanne on se mikä on, voit joko kysyä kahdenkesken, että kai miehellesi sopii että etsit itsellesi rakastajan, koskapa hän itse ei ole kiinnostunut aviollisia velvollisuuksiaan täyttämään. Tai sama kirjelapulla tai muuten viestinä (tekstarina, sähköpostina) jos ei pokka riitä. Itse olen korkeamoraalinen ihminen, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Joillakin ihmisillä on heikot vietit, joillakin taas vahvat, ja jos kärsit miehisen kosketuksen puutteesta, niin kyllähän asia on mahdollista korjata, ehkä helpostikin, jonkinlaisella järjestelyllä. Kaikkea hyvää sinulle jatkossa, olet vielä sen verran nuori että ehdit kaikki toiveesi toteuttaa, ja ties vaikka löytää sen tosirakkaudenkin sitten kun aika on sopiva.