Mielessäni on pyörinyt tämä ajatus jo jonkin aikaa ja ajattelin kysyä hieman mielipiteitä/omakohtaisia kokemuksia. Päätöksenhän tietysti teen loppupeleissä itse, mutta olen siinä tilanteessa, että tarvitsisin hieman muita näkökantoja kuin omani.
Olen kirjoittamassa hyvin henkilökohtaista tekstiä, joka käsittelee erästä jo päättynyttä ihmissuhdettani.
Nyt olen alkanut epäillä, onko minun sittenkään järkevää kirjoittaa siitä aiheesta.
Toisaalta koen, että jos kirjoittaisin kaikki asiat paperille, saisin ne lopultakin käytyä läpi ja pois mielestäni pyörimästä.
Silti pelkään, että vanhojen haavojen avaaminen voisi olla oman mielenterveyteni kannalta ehkä kohtalokasta. Sillä aikananaan teoillaan tämä hyvin narsistinen ihminen ajoi minut masennukseen ja paniikkikohtauksiin.
Tämä ihminen, jonka kanssa elin useamman vuoden, teki elämästäni kurjaa monin tavoin.
Hän mm. vähätteli osaamistani lähes joka asiassa, syytti minua aivan kaikesta -myös omista virheistään, lähetteli minulle tekstiviestejä n. 20 kappaletta/päivä, jos en tunnin sisällä ollut vastannut hänen ensimmäiseen viestiinsä. Myös sähköposteja saattoi tulla useampi yhden päivän aikana, jos olin käyttäytynyt hänen mielestään väärin. Hänen mielestään kuitenkin kaikki viestit olivat oikeutettuja, sillä minä en ikinä osannut käyttäytyä, en ymmärtää häntä tai olla sellainen kuin minun olisi pitänyt olla hänen mielestään. Jos yritin puolustaa itseäni tai kysyä vuorostaa häneltä, miksi hän oli käyttäytynyt, kuten käyttäytyi, hän ei ikinä vastannut vaan keksi uusia syytöksiä minulle. Olin siis hänelle kaiken pahan alku ja juuri.
Nyt siis pohdin, onko viisasta kirjoittaa teksti, jossa käyttäisin häntä henkilönä lähes yhtä todenmukaisena kuin hän oli. En välttämättä aio julkaista tekstiä, eli kirjoittaisin sen mahdollisesti vain pöytälaatikkoon.
Arvostaisin kovasti asiallisia mielipiteitä. Jos on omakohtaisia kokemuksia liian henkilökohtaisen aiheen kirjoittamisesta tai osaatte antaa vinkkejä mahdollisen kirjoitusprosessin helpottamiseksi. Tai mitä vain kommentteja, joista saisin hieman näkökulmaa.
Kiitos jo etukäteen!
Olen kirjoittamassa hyvin henkilökohtaista tekstiä, joka käsittelee erästä jo päättynyttä ihmissuhdettani.
Nyt olen alkanut epäillä, onko minun sittenkään järkevää kirjoittaa siitä aiheesta.
Toisaalta koen, että jos kirjoittaisin kaikki asiat paperille, saisin ne lopultakin käytyä läpi ja pois mielestäni pyörimästä.
Silti pelkään, että vanhojen haavojen avaaminen voisi olla oman mielenterveyteni kannalta ehkä kohtalokasta. Sillä aikananaan teoillaan tämä hyvin narsistinen ihminen ajoi minut masennukseen ja paniikkikohtauksiin.
Tämä ihminen, jonka kanssa elin useamman vuoden, teki elämästäni kurjaa monin tavoin.
Hän mm. vähätteli osaamistani lähes joka asiassa, syytti minua aivan kaikesta -myös omista virheistään, lähetteli minulle tekstiviestejä n. 20 kappaletta/päivä, jos en tunnin sisällä ollut vastannut hänen ensimmäiseen viestiinsä. Myös sähköposteja saattoi tulla useampi yhden päivän aikana, jos olin käyttäytynyt hänen mielestään väärin. Hänen mielestään kuitenkin kaikki viestit olivat oikeutettuja, sillä minä en ikinä osannut käyttäytyä, en ymmärtää häntä tai olla sellainen kuin minun olisi pitänyt olla hänen mielestään. Jos yritin puolustaa itseäni tai kysyä vuorostaa häneltä, miksi hän oli käyttäytynyt, kuten käyttäytyi, hän ei ikinä vastannut vaan keksi uusia syytöksiä minulle. Olin siis hänelle kaiken pahan alku ja juuri.
Nyt siis pohdin, onko viisasta kirjoittaa teksti, jossa käyttäisin häntä henkilönä lähes yhtä todenmukaisena kuin hän oli. En välttämättä aio julkaista tekstiä, eli kirjoittaisin sen mahdollisesti vain pöytälaatikkoon.
Arvostaisin kovasti asiallisia mielipiteitä. Jos on omakohtaisia kokemuksia liian henkilökohtaisen aiheen kirjoittamisesta tai osaatte antaa vinkkejä mahdollisen kirjoitusprosessin helpottamiseksi. Tai mitä vain kommentteja, joista saisin hieman näkökulmaa.
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoita yksikön kolmannessa persoonassa, sen 'narsistin' näkökulmasta. Se voi avartaa ajatteluasi ja auttaa ymmärtämään hänen vikojaan ja omiasi. Miksi sinulla oli tarve ajautua kynnysmatoksi? Miksi hän oli itsekäs?
Minä kirjoitan perhetilanteesta, toivoen välttäväni oikeusjutut käyttämä keksittyjä nimiä ja muuttamalla yksityiskohtia. Haluan käsitellä tunteita, joita minulla on tiettyjä ihmisiä kohtaan. Kirj on minun itse luomani maailma. Olen oman maailmani jumala. Voin päättää, mitä henkilöt tekevät ja mitä heille tapahtuu. Se on mahtava tunne! Kelmin näkökulmasta kirjoittaminen on haastavaa, mutta panen parastani. On vaikeaa kirjoittaa hänen repliikkinsä tarinan 'minua' kohtaan aidon tuntuisen ilkeästi, ilman, että yrittää tehdä 'minut' paremmaksi kuin olen ja hänet täysin epäkelvoksi. Jokaisessa ihmisessä on loppujen lopuksi ainekset melkein mihin vain. Jokin väärä ajatusko johtanee huonoihin tottumuksiin, jotka sitten muokkaavat meistä sellaisia kuin olemme. Jokainen voi muuttua. Siihen pyrin kirjallani: haluan kelmin lukevan sen, häpeävän ja ravistavan väärät tavat harteiltaan ja muuttuvan mukavaksi normaaliksi ihmiseksi. Iso haaste!
keskeinen kysymyksesi on mielestäni se, onko kirjoittaminen omalle mielenterveydellesi kohtalosta. siihen kysymykseen ei täällä osata vastata. tuttavani kirjoittaa omaelämäkerrallista romaania vaikeista kokemuksistaan, mutta hän käy säännöllisesti psykologilla ja on keskustellut kirjoittamishankkeesta psykologin kanssa. psykologi oli myös pyytänyt nähdä tekstin.
neuvon sinua ennen kirjoittamistyön alkua juttelemaan asiasta mielenterveystyön ammattilaisen kanssa.
Anna palaa ja unohda kallonkutistajat ja pillerinpyörittäjät. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa. Jos kirjoittaessasi menet liikaa "sisään" aihepiiriin, niin pidä sen mukainen tauko. Tauon aikana kävele ulkona luonnossa, syö monipuolisesti ja terveellisesti ja tapaa ystäviäsi. Ota siis välillä etäisyyttä kirjaasi. Itse kirjoitin vähän samantapaisessa tilanteessa ja jossain vaiheessa oli pakko pitää pidempi breikki, kun huomasin vatvovani niitä samoja juttuja koko ajan. Mutta kun pidin taukoa sain kyllä heti etäisyyttä asiaan ja sitten taas oli helppo jatkaa uudesta perspektiivistä. Hyvällä onnella kirjoituksesi vielä julkaistaan joskus ja olet muuttanut ikävät asiat positiiviseksi, kun joku toinen samassa tilanteessa oleva voi ammentaa niistä voimaa.
Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Tarinana tuollainen kurjan suhteen tarina on aika loppuun kaluttu aihe, hyi inhottava narsisti, voi uhri raukkaa-tyyliin. Toisaalta se on tietysti myös hyvä aihe, koska ihmisiä kiinnostaa ihmissuhteet. Kuten moni on täällä sanonutkin, jos haluat hyvän tarinan, tarvitset siihen jotain näkökulmaa, joka ei ole ehkä ihan omasi, pitäisi siis muuttaa jotain eli ei kirjoittaa suoraan kuvausta tapahtumista. Jos taas haluat terapoida itseäsi kirjoittamalla, niin lopputuloksella ei ole väliä.
Kiitos asiallisista viesteistänne! Olen saanut kaipaamiani uusia näkökantojani tilanteeseeni ja pohtinut kirjoitusprosessiani niiden tuomien uusien ajatusten myötä.
Tästä on hyvä jatkaa tarinan kehittelyä ja uskon, että sen jatkaminen kannattaa, vaikka urakasta varmasti vaikea tuleekin. Neuvo oli tosiaan hyvä, että kannattaa pitää ns. oikea elämä mahdollisimman monipuolisena, ettei tarina vedä mukanaan synkkyyteensä.
On tosiaan totta, että narsisti-uhri-asettelu on aika kaluttu ja vaikka kirjoittaisinkin vain itselleni, aion keksiä siihen jotain erilaista. Tuon esille myös omia virheitäni, enkä aseta itseäni(tai siis henkilöä, joka vastaa minua) täysin uhrin asemaan, sillä sellainen ei kiinnosta ketään. Kukaanhan ei ole täydellinen ja lukija kyllä kyllästyy liian selkeään hyvä-paha -asetteluun. Sellaisessa ei ole mitään särmää tai yllätyksellisyyttä, jos lukija heti etusivulta huomaa, miten teksti tulee etenemään.
Toisaalta kirjoitan vain itselleni, mutta jos onnistun riittävän hyvin, olen valmis koettamaan tekstin julkaisua. Tietysti siinä tapauksessa täytyy erinäisiä tapahtumia naamioida sen verran hyvin, että asianosainen henkilö ei itseään tekstistä tunnista.
Kirjoittakaa ihmeessä lisää kommentteja, luen niitä mielelläni lisää!
Itse olen elänyt myös narsistin puolisona. Rankkaa oli. Sinä aikana ja eron jälkeen kirjoitin päiväkirjaa (jota narsku jonkin verran luki "yhdessäoloaikanamme", vaikka kuinka kielsin) ja narskulle kirjeitä, joista jotkin annoin, joitakin en, hänen luettavakseen. Koen, että kirjoittaminen oli yksi asia, joka minut pelasti, vaikka siitäkin sain tietysti aina kuulla... :D
Minä en halua tekstejäni edes muokata julkaistavaksi, ne olivat minulle puhdasta terapiaa. Kävin samaan aikaan (eroprosessissa) psykologin juttusilla, en kyllä maininnut edes kirjoittavani, ei tullut mieleen, pidin päiväkirjaa niin yksityisenä. Kyllähän niistä tarinoista luettavia saisi ja nyt jo välillä niiden älyttömyys naurattaakin, mutta minä koen, ettei minun tarvitse niitä enää muistella. Lisäksi, jos kirjoittaisin oikealla nimelläni, narsku sen arvaisi ja tietäisi kenestä kirjoittaisin ja aloittaisi taas hirveän mustamaalaamis- tai uhrikampanjan sukulaisille, asiakkaille, tutuille... en koe tarvetta "lietsoa" häntä enää - enkä myöskään muistella. Kävin ne asiat silloin läpi, luin pari kirjaa narsismista ja koko joukon vertaistukea narsistien uhrien tuki ry:n keskustelupalstalta. Asia on tärkeä, siksi siitä kannattaa kirjoittaa ja tehdä sitä tunnetuksi, mutta koen, että juuri minun juttuni on nyt jotain muuta.
JOS kirjoittaisin ko. aiheesta, suuntaisin tekstini nimenomaan uhreille, kävisin läpi kaikkea, mitä päässäni meni, kun sitä aivopesua kuunteli ja kuinka pikkuhiljaa silmäni alkoivat avautua... Minun tarinani päättyi onnellisesti, pääsin narskusta eroon ehjin nahoin, elossa. Monen muun tarina ei. Jos kirjoittaisin, niin tekisin ehdottomasti onnellisen lopun tai vähintään avoimen, minua ahdistaa lukea kirjoja, joissa "paha" ei saa palkkaansa.
JOS kirjoittaisin narskusta, tekisin sen ehkä niin, että ensin kirjoittaisin terapeuttisesti kaiken ulos juuri niin, kuin itse sen koin. Sitten, jos haluaisin julkaisukamaa, menisin syvemmälle, miettisin, mikä lukijaa voisi kiinnostaa, ehkä tutkisin enemmän narskun näkökulmaa (kokonaanhan siihen en pysty mitenkään asettumaan, mutta sen perusteella, mitä nyt elämää ymmärrän...), lapsuuden haavoja, turvattomuutta jne. Sairautta, jota hän itse ei tunnista. Onko se sairautta, mikä on sairautta.... Hämmennystä (ilmaistuna raivolla), kun asiat eivät menekään, kuten hän haluaa. Ehkä lisäisin narskulleni sen pienen äänen tosi, tosi syvälle, siis sen, joka sanoo, että se, miten hän toista nöyryyttää, on väärin ja kertoisin, kuinka hän vaientaisi sen. Tai ehkä se ääni olisikin vain "kertojan", narskun ollessa kylmä ja täysin tiedostamaton. Mitä suhteeni narskuun minulle opetti, miksi juuri minun piti hänet saada elämääni? Mitä olisin voinut tehdä toisin (olisinko voinut), olisiko se jotain muuttanut (eli ei... :D)?
Hmm... :D Saisihan siitä vaikka mitä... :) Mutta minä en siihen aiheeseen tartu, kirjoitan mielummin positiivisemmista aiheista. Ainakin tällä erää.
Veikkaisin, että narsku ei itseään siitä tunnista, jos hänet kuvataan kylmäksi ja tunteettomaksi ja "pahaksi", narskuhan kokee itsensä täydelliseksi. Tietenkin siinä tapauksessa, että narsku tietää sinun kirjoittaneen (jos tekstisi julkaistaan), hän saattaa yrittää ottaa pääroolin ja esittää tarpeen mukaan joko sankaria tai verisesti julkisesti loukattua ja nostaa vaikka syytteen, järjestää lehtihaastatteluja jne, tai mitä nyt sitten keksiikin, riippuen luonteesta ja tavoista. "Oikeinhan" sitä et voi narskun mielestä tehdä kuitenkaan... :D Saattaahan tuo vaatia päästä osille tekijänoikeuksistakin... :P
Kaiken kaikkiaan, kirjoita ihmeessä ja ota aina tauko, jos alkaa ahdistaa ja muistuta itseäsi, että se on nyt ohi.
nimet ja olet itsellesi armoton. Eli kirjoitat miten itse näit.
Ja kuten ehdotettiin, voi käyttää yksikön kolmannessa persoonaa
http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/emotional_defenses.html