Mietin missä on empatia narskuja kohtaan.
Aina kun näitä uhrijuttuja lukee tulee mieleen, että kumpikohan siinä se empatiakyvytön on, uhri vai narsisti.
Se, että joutuu kokemaan palan toisen tuskasta on melko pientä, verrattuna tuskaan, jota toinen on joutunut kokemaan lapsesta asti. Eikö nämä omakohtaiset kokemukset pitäisi päinvastoin herättää sen kuuluisan myötätunnon sen sijaan, että tämä uhri itsekin(narsisti)leimattaisiin pahaksi ihmiseksi ja tätä alettaisiin vihaamaan. Olen minäkin narsistivanhempieni uhri. Tajusin juuri, että myös äitini (isäni lisäksi, joka oli aika selkeä tapaus) oli ehkä jonkinlainen narsisti, alkoholistin lisäksi (varmahan en voi sanoa olevani, jokainen päätelkööt itse), vaikka jonkinlaisena 'hyvän' ruumillistumana olin häntä aina pitänyt. Alusta asti sai minut näkemään pahan vain isässäni, perustellen sillä miten tämä minua kohteli, ja olin täydellisen sokea sille, mitä nämä äitini sanomiset ja teot saivat minussa aikaan. "ei se ole koskaan rakastanut lapsiaan" "sinutkin meinasi tappaa jo ennekuin synnyit" ,"etkö välitäkin enemmän minusta kuin isistä, etkö vain??" ja minä kuuntelin sokeana, olin ehkä kolmen vanha, tajuamatta miten nämä sanat minua vahingoitti. Ja sama meno jatkui joka ikinen viinanhuuruinen päivä. "sama ois kuolla pois, ei kukaan välitä äitistä. äiti tappaa nyt itsensä. hei hei..." Esimerkkejä olisi loputtomiin.
Miltä teistä tuntuisi, jos olisit lapsi ja monta vuotta vanhempi sisaruksesi hakkaisi sinua, isäsi tulisi paikalle, ja juuri kun luulisit että"pelastaja saapuu", isäsi taputtelisi vain veljesi päätä ja hymyilisi, sinun lojuessa murjottuna lattialla...Näkisit sen suunnattoman riemun ja ylpeyden isäsi silmissä. Tämän jälkeen menisit hakemaan myötäntuntoa äidiltäsi, joka vastaisi:"mitä itse teit, että näin tapahtui?"tuijottaen vain eteensä välinpitämättömänä. Minkä viestin tällainen kohtelu antaa?
Onkohan näillä täydellisillä narsistienuhreilla aavistustakaan mitä tämä tekee ihmiselle, kun tällainen jatkuu aina aikuisuuteen asti ja mahdollisesti kauemminkin. Itse en ole vanhemmilleni vihainen, he olivat vain oman lapsuutensa vankeja, aivan kuten minäkin...
Kai olen jonkinlainen narsku itsekin, ainakin käyttäydyn sen mukaan. Äitini itsemurha avasi silmäni näkemään käytökseni sekä lapsuuteni puutteet paremmin, vaikka ennen en ajatellut kokemiani asioita tai käytöstäni mitenkään pahana. Nyt näen paremmin, mutta minkäs teen. Tällainen olen ja pysyn. Kai myös jollain lailla luonnevikainen avokkini sai minut näkemään itseni, ja tekoni. Kohteli minua, kuin minä kohtelin häntä, kuin vanhempani kohtelivat minua, ja hänen vanhempansa häntä.
Ja kyllä uskon, että jopa kaikista pahimmilla on tunteet, ne vain ovat piilossa, eivätkä tule ilmi, kuin ehkä vain pieninä välähdyksinä silloin tällöin. Empatiaa hävetään, joten se kielletään, tai sitten sitä ei ole vain ollut mahdollista oppia, ja näin syntyy ihmisten silmissä tunnekylmä hirviö...
Ajatellaan miksi narsisteja pitäisi sääliä, eiväthän he saa muuta kuin pahaa aikaan, miksi narsistien pitäisi sitten sääliä teitä, kun edustatte kaikkea sitä, mitä heillä ei ole koskaan ollut.
Ihmiset jotka ovat eläneet"täydellisen"lapsuuden, vierastavat kaikkea"pahaa", ihminen joka on saanut osakseen vain pahaa, vierastaa kaikkea"hyvää", se että näitä tapauksia on vähemmän, että ne koetaan vieraina, ei tee heistä mielestäni ihmisiä, jotka eivät myötätuntoa ansaitse. Voisi nämä täydellisen "tunteelliset ja empatiakykyisetkin" ihmiset katsoa joskus peiliin ja miettiä minkälainen hirviö ei tunne empatiaa kaltoinkohdeltuja kohtaan...
Ja antakaas kun arvaan. Perusteluja löytyy vino pino, ja perustellessani lankeatte samaan oman syyttömyytenne vakuutteluun samoin kuin nuo pahamaineiset narskut, ettekä ole yhtään sen parempia. Jokaiselle on annettu eväät millä elää, ja niillä eväillä on pakko pärjätä, vaikka ne tavat eivät ehkä ole kaikkein miellyttävimpiä, mutta miten sitten tulisi toimia. Tappaa itsensä pilaamasta näiden täydellisten ja pumpulissa eläneiden ihmisten ihanaa elämää...? Siihempä ne vaihtoehdot sitten jää.
Hyvä ja paha ovat melko suhteellisia käsitteitä. Yleensäkin nämä käsitteet tuntuvat määräytyvän valtaosan mielipiteiden mukaan. Ja vähemmistö, pahat ihmiset, poljetaan maan rakoon, vailla oikeutta elää. Missä vaiheessa tämä ajatus menee kieroon? Mielestäni ihminen joka näin ajattelee on ihan yhtä paha, kuin kuka tahansa"väärintekijä"ja kaltoinkohtelija (lue: uhri)
Tämmöstä mulla tällä kertaa. Adios! :)
Aina kun näitä uhrijuttuja lukee tulee mieleen, että kumpikohan siinä se empatiakyvytön on, uhri vai narsisti.
Se, että joutuu kokemaan palan toisen tuskasta on melko pientä, verrattuna tuskaan, jota toinen on joutunut kokemaan lapsesta asti. Eikö nämä omakohtaiset kokemukset pitäisi päinvastoin herättää sen kuuluisan myötätunnon sen sijaan, että tämä uhri itsekin(narsisti)leimattaisiin pahaksi ihmiseksi ja tätä alettaisiin vihaamaan. Olen minäkin narsistivanhempieni uhri. Tajusin juuri, että myös äitini (isäni lisäksi, joka oli aika selkeä tapaus) oli ehkä jonkinlainen narsisti, alkoholistin lisäksi (varmahan en voi sanoa olevani, jokainen päätelkööt itse), vaikka jonkinlaisena 'hyvän' ruumillistumana olin häntä aina pitänyt. Alusta asti sai minut näkemään pahan vain isässäni, perustellen sillä miten tämä minua kohteli, ja olin täydellisen sokea sille, mitä nämä äitini sanomiset ja teot saivat minussa aikaan. "ei se ole koskaan rakastanut lapsiaan" "sinutkin meinasi tappaa jo ennekuin synnyit" ,"etkö välitäkin enemmän minusta kuin isistä, etkö vain??" ja minä kuuntelin sokeana, olin ehkä kolmen vanha, tajuamatta miten nämä sanat minua vahingoitti. Ja sama meno jatkui joka ikinen viinanhuuruinen päivä. "sama ois kuolla pois, ei kukaan välitä äitistä. äiti tappaa nyt itsensä. hei hei..." Esimerkkejä olisi loputtomiin.
Miltä teistä tuntuisi, jos olisit lapsi ja monta vuotta vanhempi sisaruksesi hakkaisi sinua, isäsi tulisi paikalle, ja juuri kun luulisit että"pelastaja saapuu", isäsi taputtelisi vain veljesi päätä ja hymyilisi, sinun lojuessa murjottuna lattialla...Näkisit sen suunnattoman riemun ja ylpeyden isäsi silmissä. Tämän jälkeen menisit hakemaan myötäntuntoa äidiltäsi, joka vastaisi:"mitä itse teit, että näin tapahtui?"tuijottaen vain eteensä välinpitämättömänä. Minkä viestin tällainen kohtelu antaa?
Onkohan näillä täydellisillä narsistienuhreilla aavistustakaan mitä tämä tekee ihmiselle, kun tällainen jatkuu aina aikuisuuteen asti ja mahdollisesti kauemminkin. Itse en ole vanhemmilleni vihainen, he olivat vain oman lapsuutensa vankeja, aivan kuten minäkin...
Kai olen jonkinlainen narsku itsekin, ainakin käyttäydyn sen mukaan. Äitini itsemurha avasi silmäni näkemään käytökseni sekä lapsuuteni puutteet paremmin, vaikka ennen en ajatellut kokemiani asioita tai käytöstäni mitenkään pahana. Nyt näen paremmin, mutta minkäs teen. Tällainen olen ja pysyn. Kai myös jollain lailla luonnevikainen avokkini sai minut näkemään itseni, ja tekoni. Kohteli minua, kuin minä kohtelin häntä, kuin vanhempani kohtelivat minua, ja hänen vanhempansa häntä.
Ja kyllä uskon, että jopa kaikista pahimmilla on tunteet, ne vain ovat piilossa, eivätkä tule ilmi, kuin ehkä vain pieninä välähdyksinä silloin tällöin. Empatiaa hävetään, joten se kielletään, tai sitten sitä ei ole vain ollut mahdollista oppia, ja näin syntyy ihmisten silmissä tunnekylmä hirviö...
Ajatellaan miksi narsisteja pitäisi sääliä, eiväthän he saa muuta kuin pahaa aikaan, miksi narsistien pitäisi sitten sääliä teitä, kun edustatte kaikkea sitä, mitä heillä ei ole koskaan ollut.
Ihmiset jotka ovat eläneet"täydellisen"lapsuuden, vierastavat kaikkea"pahaa", ihminen joka on saanut osakseen vain pahaa, vierastaa kaikkea"hyvää", se että näitä tapauksia on vähemmän, että ne koetaan vieraina, ei tee heistä mielestäni ihmisiä, jotka eivät myötätuntoa ansaitse. Voisi nämä täydellisen "tunteelliset ja empatiakykyisetkin" ihmiset katsoa joskus peiliin ja miettiä minkälainen hirviö ei tunne empatiaa kaltoinkohdeltuja kohtaan...
Ja antakaas kun arvaan. Perusteluja löytyy vino pino, ja perustellessani lankeatte samaan oman syyttömyytenne vakuutteluun samoin kuin nuo pahamaineiset narskut, ettekä ole yhtään sen parempia. Jokaiselle on annettu eväät millä elää, ja niillä eväillä on pakko pärjätä, vaikka ne tavat eivät ehkä ole kaikkein miellyttävimpiä, mutta miten sitten tulisi toimia. Tappaa itsensä pilaamasta näiden täydellisten ja pumpulissa eläneiden ihmisten ihanaa elämää...? Siihempä ne vaihtoehdot sitten jää.
Hyvä ja paha ovat melko suhteellisia käsitteitä. Yleensäkin nämä käsitteet tuntuvat määräytyvän valtaosan mielipiteiden mukaan. Ja vähemmistö, pahat ihmiset, poljetaan maan rakoon, vailla oikeutta elää. Missä vaiheessa tämä ajatus menee kieroon? Mielestäni ihminen joka näin ajattelee on ihan yhtä paha, kuin kuka tahansa"väärintekijä"ja kaltoinkohtelija (lue: uhri)
Tämmöstä mulla tällä kertaa. Adios! :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoituksesi jätti sanattomaksi ja se tunne mikä siitä välittyi koin sen ihan kongereettisena tuskana myös omassa sydämessäni. Tosiaan eipä tuota itkemättä voinut lukea. Monilla uhreilla ja uhrinarskuilla on samanlaisia kokemuksia vähän erimuodossaan vain koettuja. Uhrinarskukin on samalla tavalla uhri ja ihminen kuin kuka muu tahansa uhri. Se ei tee hänestä sen huonompaa ihmistä vaikka hän itse omien kokemustensa tai geeniensa seurauksena olisi narsisti, vaan hänenkin sisällään on tunteva ihminen, joka ei ehkä osaa tuntea ja tunteitansa näyttää sillä "oikealla" tavalla, mutta kuitenkin siten kuin se on hänelle kaiken kokemansa perusteella mahdollista.
Kukaan meistä ei ole täydellisesti tunteva ja empaattinen, sellainen on mahdotonta. Hyvää ihmistä ei olekkaan, mutta sellaiseksi voi opetella omien komustensa kautta. Empattisuuden ja säälin tunteminen ei katso sitä, ketä kohtaan sitä tuntee, vaan se tulee itsestään, oli kyseessä sitten narsisti tai mikä hyvänsä. Ihminen, joka rakastaa ja välittää ei sulje ulkopuolelle ketään, vaan kaikki ovat rakkauden arvoisia.
En usko, että sinua kukaan tuomitsee siitä, että koet olevasi jonkinlainen narsisti. Kuka meistä on niin täydellinen, että pystyisi ketään tuomitsemaan. Sinä elät niillä eväillä, jotka olet saanut sen laatuista elämää kuin se
on mahdollista aivan kuten meidän muidenkin on niin tehtävä. Monilla on rankkoja kokemuksia takanaan, joita ei edes tänne pysty tuomaan esille. Olit rohkea, kun pystyit ja huomaan, että ymmärrät paljon laajemmin tätä uhri/naristi asetelmaa, kun mitä siitä yleensä ollaan mieltä. Itsekin olen paljon joutunut miettimään tuota narsistien tuomitsemista, että jokainen on kuitenkin yksilö ja jokaisen tapaus niin omanlaisensa, että kaikkia ei voi niputtaa yhteen ja samaan ajatukseen "hirviö ihmisistä". Monen narsistinkin elämä on saattanut olla uhrielämää, jonka seurauksena hänestä sitten onkin kasvanut tunteettomana pidetty narsisti, joka ei ole oppinut koskaan tuntemaan oikeanlaista rakkautta elämässään.
Helppo on tuomita ihmisen, kun ei tiedä hänestä mitään. Siinä se rakkauden ja empatian taito punnitaankin ihmisessä, joka osaa nähdä toisen pintaa syvämmälle. Oman kokemuksen kautta opittu kokemus voi joskus auttaa ihmistä näkemään pintaa syvemmälle, mutta ei aina. Empatiakykykin on mielestäni synnyinlahjana saatu taito ymmärtää toisen ihmisen sielun maailmaa. Sääliä voi ja se voi olla vain
hetkellistä, eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä oikeaan rakkauteen pohjautuvan empatian ja myötätunnon kokemisen kanssa.
Olet arvokas ja tunteva ihminen. Et ole huonompi kuin muut, mutta oma sisäinen rikkoutunut minäsi saa sinut tuomitsemaan itse itsesi ja ehkä näin ollen koet, että muut ihmiset tekevät samalla tavalla. Elät siinä maailmassa, jonka olet mallina lapsena saanut. Tiedät, että se ei ole oikea, vaan tuomitseva. Kun sinut on tuomittu, niin haluat tuomita myös muut ihmiset säälimättömiksi narsisteja vihaaviksi pumpulissa kasvaneiksi "prinsessoiksi". Huomaatko, että silloin tuomitset myös muut, joiden taustaa et voi tietää, siksi meillä ei koskaan ole oikeutta tuomita yhtäkään ihmistä, vaikka hän olisi joidenkin mittapuiden mukaan "paha" ihminen. Tälläinen ihminen nostaa itsensä toisten yläpuolelle ja latelee tuomioitaan toisista
ymmärtämättä oikeasti sitä, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja jokainen ihminen on rakkkauden arvoinen ja kaipaa rakkautta.
Tuomita ei vois siis ketään, kun ei voi tietää, kuka on kasvanut pumpulissa ja kuka missäkin. Huomaamme helposti vain pinnan, mutta emme osaa "kuunnella" ja "nähdä" ihmistä syvemmin. Oma itsekkyytemme estää sen tekemästä.
Tuon laitoin kyllä provona, jotta saataisiin keskustelua aikaiseksi.
Tiesin, että se vielä otetaan puheeksi. Tuollaiset ristiriidat vetävät yleensä ihmisten huomion puoleensa, ja niiden perusteella myös näkee, kenellä on pohjimmiltaan halu päteä ja sillä lailla korottaa itsensä muita ylemmäs. Yliempaattinen ihminen, ei sitä mielestäni, tuollaisen tekstin jälkeen tekisi, mutta voihan olla, että piilevä vihasi narskuja kohtaan sokaisi sinut hetkeksi. En tuomitse. Enkä myöskään sano olevani oikeassa.
Pieniä narskujippoja vain. ;)
Oli sillä myös toinenkin merkitys, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin...
En suinkaan niputa ihmisiä tiettyyn kastiin. Kyllä minä nyt sen verran olen ihmisten kanssa ollut tekemisissä ja heidän juttujaan kuunnellut ja jonain"tarapeuttinakin"toiminut, että tiedän, etten ole ainoa kovia kokenut.
Jossain vaiheessa huomattuani, että minut on leimattu tietylaiseksi, ja nähtyäni miten ihmiset jaottelevat toisia ammatin, sukupuolen, iän tai muiden seikkojen perusteella, erotin itseni ja ulkomaailman, ja minulle on enää vain minä ja"ne muut." Joitakin henkilöitä lukuunottamatta.
Nähtyäni tämän jatkuvan jaottelun, ajattelin herätellä ihmisiä tajuamaan ettei kaikki ole niin yksinkertaista, ja selvää. Omien aivojen käyttö on myös sallittu.
Voi olla että näen nuo omat vikani helpommin muissa, näkemättä niita samalla tavalla itsessäni, mutta eikö se siitä huolimatta ole tärkeä viesti kaikille, että nähtäisiin jokainen yksilönä..?
Jos en itse siihen samalla tavalla kykene kuin muut, tai ajatukseni sotivat sanojani ja tekojani vastaan, niin ainahan voin syyttää omaa narsismiani. Kenties ihmiset, joilla tämä lievemmin ilmenee osaavat nähdä paremmin ja empatiakykynsä myötä myös ymmärtää. En tiedä...
Pahoittelen, jos tekstini vaikutti hieman hyökkäävältä, mutta koitin tiivistää tuohon tarinaan koko narsismin olemuksen ja mielestäni siinä onnistuin aika kiitettävästi, aina tiettyä manipulointia myöten.
En suinkaan tehnyt sitä kiusatakseni, vaan ehkä siitä voisi oppia jotain.
Exällänikin oli muuten tapana aina riidan aikana tarttua ensimmäisenä noihin minun heittämiini"pommeihin"minkä takia sain pyöräytettyä asiat vain omaksi edukseni...Narskujen kanssa jutellessa ei välttämättä kannata kiinnittää huomiota siihen seikkaan joka ensimmäisenä hyppää silmille. Pienenä vilpittömänä vinkkinä. ;)
Tarina oli tosi, ja kaikki muukin tuossa tekstissä kuitenkin, ja kiitos"terve mieli" kun jaksoit lukea, ja kommentoida vielä noinkin pitkästi. Koitan oppia tekstistäsi jotain, vaikken tiedä kykenenkö.
Itsensä arvostaminen. Jaa-a...Mielestäni arvostan itseäni sellaisena kuin olen, ja jos en arvosta, en siitä ole tietoinen. Ja se kai on tämän koko narsismin ydin, luulen.
En tunne että minulla olisi mitenkään heikko itsetunto tai pätemisentarve tai muuta, kai se kaikki on vain niin luonnollinen osa itseä, ettei niitä itse tiedosta. Mutta muut näkevät sen sitäkin paremmin...
Olisi pitänyt valkata vähän rennompi kirjoitusasu, tämä antaa itsestäni melko tärkeilevän kuvan, mutta tällä mennään. ;)
Kävi mielessäni, että kirjoituksesi oli provo. Voi olla, että muutkin täällä olevista nyt kirjoitutetuista jutuista on sinun kirjoittamiasi provoja? No, huvinsa ja nautintonsa kullakin. Minulle ei silti selvinnyt tämä sinun narskujipposi tarkoitus, mitä tällä hait? Mitä tälläisellä haluat tuoda esille? Onko halusi näyttää taas, että kaikki muut paitsi sinä ovat feikkejä?
Sinulla on tapana vetää voimakkaita johtopäätöksiä toisista, kuten; "muut niputtavat ammatin, iän tai sukupuolen mukaan, mutta minä en". Sinä teet itse juuri samoin, vaikka sanoisit mitä, et vain huomaa sitä, mutta kaikessa se on käynyt jo selväksi. Toiseksi sinä annat itsestäsi empaattisen kuvan, mutta kuten meissä kaikissa sinussakin on tärkeilijän vikaa, etkä pääse sitä pakoon, kuten en minäkään. Kukaan vähänkään narsisitinen ihminen ei pääse tuosta itseriittoisuuden ominaisuudesta eroon, turha pyristellä. Paljastelu on siis hyödytöntä, koska itse ainakin tunnistan oman pätemiseni ja itseriittoisuuteni, joten ei sinun sitä erikseen minulle tarvitse tulla sanomaan, se on minulla hyvin tiedossa, mutta se on osa minua ja omaa ammatti-identiteettiänikin.
Minusta se onkin tärkein juttu, että nähdään kaikki yksilöinä, hyväksytään heidän narsistisuutensa, tärkeilynsä ja kaikki se mikä kuuluu sen yksilön persoonaan. Itse oivalsin tämän jutun jo kauan aikaa sitten, että saatan jopa nauttia joidenkin tärkeilevien narsistien seurasta, jos he ovat muuten huippu tyyppejä ja minä tunnen itseni niin, etteivät nuo piirteet minua heissä häiritse. Eniten minua häiritsevät sellaiset ihmiset, joita häiritsee toisen epätäydellisyys ja toisen vikojen syynääminen. Sen vuoksi sitten jätetään kaikki muu ulkopuolelle itsen, kun ei kestetä toisissa niitä piirteitä, joita itsessäkin kuitenkin on ja joita yritetään peitellä. Sitten vetäydytään pois, eikä haluta olla tekemisissä, että ei vaan joutuisi tulilinjalle ja haavoitetuksi.
Minusta parempi on jättää jokaisen luonne sellaiseksi kuin se on, sillä se on elämän rikkaus. Mitään emme opi, jos tapaamme vain mukavia ja meitä myötäileviä ihmisiä, mutta jospa narsistienkin on tarkoitus meille täällä opettaa ihmismielestä muutakin kuin vain pelkän hyväntahtoisuuden.
Itselläni ei ole mitään piilevää vihaa narskuja kohtaan, päinvastoin, olen alkanut heitä sietämään jopa entistä enemmän tajutessani, että hekin ovat yksilöitä, joilla jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan.
Ehkä sinullakin on vielä paljon opittavaa...
Olen kirjoittanut tällä nimimerkillä aina siitä lähtien, kun ensimmäisen kommenttini tänne kirjoitin, eli en tunne mitään lapsellista tarvetta heitellä provoja täällä. :)
Yleensä olen kirjoitellut omasta mielestäni rehellisesti ja avoimesti, ilman sen suurempia miettimättä, ja rehellinen teksti oli myös tuo aloitukseni. Tuo pieni provoni tuossa, kuvasi myös sitä miten ajattelen yleensä, kuten sanoin, mutta se miten sinä sen aikaisemmin kuvasit, antoi sen kuvan että sortuisin siihen jatkuvasti. Osaan ajatella asioita kyllä monelta eri kannalta, mutta en sitä tuossa tarkoituksella tuonut niin selkeästi esille, jotta tuo ristiriitainen vaikutelma syntyisi...
Mitä minä siitä saan. Jaa...Helposti ihmiset ottavat tällaiset itseensä, eikä se toki ole tarkoitukseni. Entisessä suhteessanikaan en tarkoituksella pyrkinyt manipuloimaan, enkä edes ymmärtänyt niin tekeväni, kuin vasta jälkikäteen. Se kaikki sujui niin itsestään, etten kiinnittänyt siihen liiemmin huomiota, muutakuin välillä sekunnin, parin ajan. Päätavoite oli vain saada toinen myöntämään syyllisyytensä, jotta oma"omatunto"säilyisi puhtaana.
Tajuan sen nyt...En vain tiedä miten muutenkaan toimisin.
Ehkä pitäisi vain lopettaa tämä piilomerkityksien etsiminen omista, sekä muiden teksteistä, mutta kai se on jokin itsesuojeluvaisto mikä käskee epäilemään muiden motiiveja sun muita. En nyt kuitenkaan mikään paranoidi ole. :D
Halusin kai vain osoittaa, että omat tarkoitusperänsä voi helposti kätkeä myös rehellisyyden ja suoruuden alle. Tarkoitusperäni olivat silti kaksijakoiset.
Halusin sekä rehellisesti kertoa kokemistani, sekä saada ihmiset näkemään myös kolikon kääntöpuolen, eli tämän luonteeni piilevän puolen(narsismin), joka viestistä myös välittyy. Ehkä se auttaa välttämään ikäviä suhteita tulevaisuudessa, ehkä ei.
Eli se oli ikäänkuin sekä palvelus, että oma hyöty, minkä saan kun pyrin auttamaan ja neuvomaan ihmisiä. Ei se tee silti minusta mitään pyhimystä, sillä myönnän itsekkäät tarkoitusperäni. Mutta kuka siinä häviää, ei kukaan. (??)
Ongelmani on siinä, että ajattelen asiat äärimmäisen monimutkaisesti, joten en tiedä saiko tästäkään vastauksesta selvää.
Yleensä se ilmenee sillä, kun joku kysyy jotain yksinkertaista, en osaa vastata"kyllä"vai"ei", vaan vastaan asiaan monelta eri kannalta, koska asiat eivät mielestäni ole noin yksinkertaisia. Siitä syntyy helposti ristiriitainen käsitys. Sekavaa..
Ymmärrettävästi ihmisillä menee hermot mun kanssa juuri tästä syystä :)
"Onko halusi näyttää taas, että kaikki muut paitsi sinä ovat feikkejä? "
Jännää, että otit asian esille. Tältä minusta yleensä tuntuu. Ehkä se johtuu siitä, etten tunne häpeää mistään, joten ei ole mitään mitä pitäisi piilotella. Hmm...
Normaalit ihmiset tajuaisivat jättää tietyt asiat sanomatta, mutta itse lauon totuuksia senkin uhalla mitä se muissa aiheuttaa. Tätä on monien vaikea sulattaa. Mutta rehellisyys maan perii. :D
Jep. Ja mulla on vielä paljon opittavaa, siitä syystä täällä kirjoittelenkin, jos vaikka oppisin jotain... Pitäisi kai koittaa ottaa enemmän muita huomioon, mutta ei se ole niin helppoa ja yksinkertaista näillä eväillä...
Mitä narsu tekisi toisen ihmisen säälillä? Hänhän sanoo, ettei tarvitse sääliä tai että itse säälii itseään parhaiten, mikäli sellaista kaipaa. Vieläkin todennäköisemmin narsu toteaa, että hänessä ja hänen elämässään ei ole mitään säälittävää.
Aivan. Ei narsku teekkään säälillä mitään. Ymmärtäminen ja halveksunnan lopettaminen ei mielestäni ole sääliä. Sääli on heikkoja varten...Eivätkä narsut tunne olevansa heikkoja. Enhän minäkään sääli muita, tai miten sen nyt ottaa...En ole oikea ihminen vastaamaan tähän.
Itsesääliin sorrun kyllä usein, myönnetään. En tunne että kukaan voisi minua ymmärtää, joten en heiltä myöskään sääliä tarvitse. Jonkinlaista hyväksymistä ehkä, sitä ettei leimattaisi jokaista samaan nippuun vain pelkän piirreluettelon tai vastaavan perusteella.
itse en esimerkiksi ole mikään huippusosiaalinen ihminen, en pidä ihmisten kanssa keskustelusta päivittäin. Silloin tällöin kyllä. Viihdyn yksin. Työpaikoilla olen tilanteesta ja ihmisistä riippuen joko syrjässä ja hiljanen, pomon suosikki, tai porukan keskipisteenä, jos tunnen että ihmiset hyväksyvät minut seuraansa. Tämän jälkeen minusta saattaakin kuoriutua varsin sosiaalinen yksilö, sen syrjässä viihtyvän sijaan. (tämä aina hämmästyttää ne, jotka pitivät minua alun alkaen ujona. ;) ) Yleensä kyllä eksyn seuraan, jossa tunnen itseni ulkopuoliseksi...harmi kyllä. Kaikista parhaiten kai tulen toimeen toisten"narskumaisten" ihmisten kanssa, vaikka tilanteista ei jännitystä puutu, ja aina on tietty kilpailutilanne päällä eikä takana päin 'selkään puukottamisiltakaan' vältytä...Mutta se tekee elämästä vain mielenkiintoisen. Ei ole kaikki niin tasaista ja tylsää. :)
kartanontyttönimimerkille. tämmöistä mulla tällä kertaa.Adios!:= minulla on 35vuoden kokemus narsisteista. ja lpsuuden kodissani olivat, kaikki kilttejä ihmisiä jossa myös sukulaiseni lapsi( tyttö) kasvoi kun hänen vanempansa erosivatlapsen ollessa2v. ja nyt tästä tytöstä on tullut kamalan ilkeä narsisti. ainakin hänen käytöksensä vastaa täysin narsistin piirteitä. olen tässä miettinyt mistähän on saanut narsistin oppinsa. ei ainakaan mummilta ja papalta. taisitten sen on täytynyt tulla murros iässä. koska se ikä on myös laskettu puhkeamiis aikaan. onkohan hänen miehensä suvussa narsisteja .! koska hän alkoi seurustelemaan murros iässä tulevan miehensä kanssa. mene ja tiedä. mutta se on varmaa en koskaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. sen verran olen saanut kärsiä. toivottavasti elämä opetta katsomaan peiliin ja tosi pitkään.!!! sen sanon älkää koskaan tunteko sääliä narsistia kohtaan, koska hän itse ymmärtää tekevänsä toisille väärin.mutta ei ilkeyttään halua muuttaa käytöstään. hän ön suuri pelle pelkuri. suoraan sanottuna ihan kusipää.!!!!!