Kuten palstaltakin olemme saaneet lukea monenlaisia kokemuksia miten on kummeja pyydetty tähän vaativaan tehtävään tuli mieleeni muutama omakohtainen kokemus.
Eniten on mietityttänyt ns. "pakanakummius" meidän kokemuksen mukaan perhe ken ei kuulu kirkkoon on suurimmat odotukset kummin velvollisuuksista. Ja lapsi on heille neljäs! ovat loukkaantuneita kun ei joka kk kysytä kuinka kasvanut ja rampata katsomassa heitä ja pidetä yhteyttä. Painostus on melkoinen.
Lähipiirissäni on sattunut myös sellainen tilanne, että mies oli joskus ryyppyiltana pyytänyt yhtä kaveriaan puolisoa toisen lapsensa kummiksi, lisäksi äiti oli pyytänyt kolmea muuta ihmistä. Onneksi selvisi ennen kirkkomenoja, että tämä pariskunta oli tulossa myös kummiksi ja äidillä pokka piti hienosti ja näin kaikista tuli kummeja.
Minulla on myös kummilapsi johon en ole valitettavasti missään tekemisissä fyysisesti, mutta monasti olen rukoillut ja healing energiaa lapselle lähettänyt. Uskon, että joku tarkoitus minulla oli tämän lapsen kummina olemisesta ja toivon, että tulevaisuudessa voin olla häneen enemmän yhteydessä.
kuka kummiksi odotuksia yms.
Kummix5
0
575
Luetuimmat keskustelut
- 561144
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561071Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7930- 93884
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5745Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27691Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 70641
- 73617