Oletteko huomanneet kuukautiskierron vaikuttavan kohtauksiinne? Itse saan kohtauksia juuri ennen kuukautisia ja niiden aikana joka ikinen päivä. Sitten helpottaa.
Mikä avuksi???
Mikä avuksi???
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuukautiset on vaikuttanu mun kohtauksiini paljonkin, varsinkin kun oli epäsäännöllistä vuotoa. Mulle määrättiin kaksi e-pilleriä päivässä tasapainottamaan kiertoa, se on mulla auttanut. toki sitten vuodon aikana poissaolokohtauksia tulee, mutta niille ei voi mitään.
Minäkin huomasin näin jälkikäteen, että kaikki kolme kohtaustani on tullut kuukautisten alkupäivinä tai juuri ennen (näkyvää) vuotoa. Epi diagnosoitu lokakuussa 2009, joten kokemukseni on lyhyt.
Lääkitys on pitänyt kohtaukset toistaiseksi poissa. En siis osaa aloittajaa auttaa. Hyvä että asiasta keskustellaan!
Murrosiässä ennen kuukautisia tuli kohtauksia. Tuolloin jännitin, minä päivänä kuukautiset alkavat. Silloin en tietänyt mitään pikkuhousunsuojista. Myöhemmin, kun tajusin kuukautiskierron säännöllisyyden, varauduin pari kolme päivää ennen terveyssiteellä ja kohtaukset jäivät pois. Jännitys oli siis laukaiseva tekijä.
Murrosiän jälkeen kuukautisilla ja kohtauksilla ei ole ollut yhteyttä minulla.
aiheesta löytyy Epilepsialiiton sivuilta oppaasta Nainen ja epilepsia (www.epilepsia.fi/epilepsialiitto/).
Nainen ja epilepsia -opas vaan aiheuttaa lisää kysymyksiä, ei vastaa niihin. Surkea "opas".