Kaavinnasta

Tehdäänkö samalla lailla kuin raskauden keskeytyksessä? Vai onko helpompi kun supistukset jo alkaneet ja kohtu alkanut tyhjentyä? Onko kivut yhtä kovat?
3618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samanlailla kohtu kaavitaan keskenmenossa kuin abortissakin. Itselläni ei kovin kovia kipuja ollut, kaippa sekin on yksilöllistä. Ensimmäisenä yönä kaavinnan jälkeen otin varmuuden vuoksi Buranan että saisin nukuttua, muuten en sitten kipulääkettä tavinnutkaan. Toki vatsa oli toimenpiteen jälkeen aristava eikä lenkille mieli tehnyt, eli huilaile rauhassa ja vältä fyysistä rasitusta eka viikon aikana. Ja vuodosta vielä senverran että sekin oli tosi niukkaa ja kesti vain päivän pari. (kaavinta oli oireettoman tuulimunan vuoksi ja viikolla 13). Saat kyllä sairaalasta hyvät kotihoito-ohjeet kaikenvaralle.

Äänestä

Ei hätää. Ei satu. Antavat yleensä rauhoittavan tabletin ja tippa suoneen. Joskus nukuttavat ja joskus puuduttavat vyötäröstä alaspäin.
Ei tarvitse pelätä.

Äänestä
  • Minulla oli kovat supistukset ennen kaavintaa. Kivut jäivät leikkauspöydälle. Vuotoa oli vain vähän kaavintapäivän iltana. Selkäsärkyä muutaman päivän ajan ja väsytti. Nyt on kulunut neljä päivää kaavinnasta ja voin jo ihan hyvin. Keskenmeno tietenkin harmittaa, mutta mitään fyysisiä oireita ei enää ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sahca kirjoitti:

Tehdäänkö samalla lailla kuin raskauden keskeytyksessä? Vai onko helpompi kun supistukset jo alkaneet ja kohtu alkanut tyhjentyä? Onko kivut yhtä kovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu