Ei varmaan ole haittaa, jos laitan tähän pätkän Lutherin selitystä: (Vuorisaarnan selitys, SLEY)
Sentähden on tässä kohden aina katsottava Jumalan sanaa ja sen mukaan eikä persoonan mukaan tuomittava. Nyt olet edelläpäin kuullut puhuttavan sellaisista merkeistä, jotka tapahtuvat muiden asiain kuin Jumalan sanan vahvistamiseksi, joista asioista ei Raamatussa puhuta mitään. Mutta tässä on sellaisia merkkejä, jotka tarkoittavat sitä, jota Jumala on puhunut ja vahvistanut. Niinpä tarkoitti ylimmäisen papin Kaifaan ennustus sitä, että Kristus oli kuolemallaan lunastava maailman. Se oli siis erittäin kallisaroinen ennustus, vaikka hänen oma tarkoituksensa oli kavala ja paha. Niinikään profeetta Bileam, vaikka hän oli konna, ennusti kuitenkin profeettana oikein Jumalan kansasta ja Kristuksesta, ja Jumala puhui hänen kauttansa. Jos pappi oikein hoitaa virkaansa ja sen nojalla saa ihmetöitä aikaan, on häntä kuultava. Mutta jos hän tahtoo siitä poiketa ja mennä toista tietä ja perustaa muita asioita virkansa ulkopuolella, ei hän enään ole oikea, vaan väärä profeetta. Niinikään, kun apostoli Judas on saarnannut ja tehnyt ihmetöitä, on se, vaikka hän kuului perkeleelle, niinkuin Kristus sanoo, tapahtunut apostolinviran nojalla todistukseksi Kristuksesta, jotta ihmiset sen kautta Häneen uskoisivat.
Sentähden on tässä kohden aina katsottava Jumalan sanaa ja sen mukaan eikä persoonan mukaan tuomittava. Nyt olet edelläpäin kuullut puhuttavan sellaisista merkeistä, jotka tapahtuvat muiden asiain kuin Jumalan sanan vahvistamiseksi, joista asioista ei Raamatussa puhuta mitään. Mutta tässä on sellaisia merkkejä, jotka tarkoittavat sitä, jota Jumala on puhunut ja vahvistanut. Niinpä tarkoitti ylimmäisen papin Kaifaan ennustus sitä, että Kristus oli kuolemallaan lunastava maailman. Se oli siis erittäin kallisaroinen ennustus, vaikka hänen oma tarkoituksensa oli kavala ja paha. Niinikään profeetta Bileam, vaikka hän oli konna, ennusti kuitenkin profeettana oikein Jumalan kansasta ja Kristuksesta, ja Jumala puhui hänen kauttansa. Jos pappi oikein hoitaa virkaansa ja sen nojalla saa ihmetöitä aikaan, on häntä kuultava. Mutta jos hän tahtoo siitä poiketa ja mennä toista tietä ja perustaa muita asioita virkansa ulkopuolella, ei hän enään ole oikea, vaan väärä profeetta. Niinikään, kun apostoli Judas on saarnannut ja tehnyt ihmetöitä, on se, vaikka hän kuului perkeleelle, niinkuin Kristus sanoo, tapahtunut apostolinviran nojalla todistukseksi Kristuksesta, jotta ihmiset sen kautta Häneen uskoisivat.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Entä mitä tapahtuu jos saarnaaja vahvistaa kuulijassa luonnostaan esiintyvää harhaa, vaikkapa omaa kykyään ratkaista pelastuksen asia?
Ei tää vetoaminen Jumalan sanan itsevaikuttavuuteen riippumatta julistajan oikeasta julistuksesta ole niin yksinkertainen juttu. Ilman Pyhää Henkeä saarnaaja julistaa pakosta ihmisoppia, suuntaan tai toiseen. Hän ei voi valita toisinm hänen on PAKKO tuoda esille omaansa. Jumalan sanan ja sidotun ratkaisuvallan takia, ihminen ei voi julistaa pelastuksen sanomaa oikein ilman Pyhää Henkeä. Näin opetti meidän Suurin Opettajamme Jeesus Kristus.
Matt 12:34 "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu."
Eivät papit mitenkään ohita oppia sidotusta ratkaisuvallasta. Sitä ei ohiteta opiskelulla tai pappisvihkimyksellä. Jumalan sanaa kun voi turmella, siihen voi tehdä lisäyksiä, siitä voi ottaa pois, sen voi selittää pois, sen voi alussa vahvistaa mutta lopussa kumota. Sanan voi kieltää ja vääntää se tarkoittamaan muuta kuin mitä se sanoo, sana voidaan irrottaa asiayhteydestään ja liittää se vääriin yhteyksiin. Siitä voidaan puhua ristiriitaisesti, voidaan puhua totta toisessa lauseessa, mutta valhetta toisessa, sanaa voi selittää omien mieltymystensä mukaan, sitä voi selittää itselleen eduksi, sitä voidaan yrittää selittää omalla järjellä, ihmisen käsityskyvyn mukaisesti. Jumalan sanaa voi käyttää vallan välineenä, koston välineenä tai oman suosionsa tai asemansa vahvistamiseksi jne., jne., jne..
Mitä tekee epäuskoinen, jos hänen epäuskoaan, valhettaan tai paatumustaan vahvistetaan Jumalan vastaisella opetuksella. Mistä hän kaivaa uskon? Omasta rinnastaansko? Saarnaajan sydämestä, hänen, joka on sidottu valheisiinsa. Saarnaajan virka on paljon vakavampi ja vasttuulisempi asia, kuin mitä luterilaisuus on tottunut ajattelemaan. Nythän se on nähtävissä, kun kirkko on hajoamispisteessä ja suurin osa kansasta elää paatumuksessa. Kristitytkin ovat sekaisin. Sakramenttiteologiaan ja virkaan nojaudutaan tilanteessa, jossa paimenen pitäisi toimia, hoitaa se tehtävä, minkä Jumala on antanut. Saarnata ja julistaa oikein Pyhän Hengen voimassa. Saarnaajan tulee tehdä parannus, jos hän kokee totuuden puhumisen vastenmieliseksi, jos hänen on raskasta tai vaivalloista julistaa parannusta. Syntisille annetaan anteeksi, Kristuksen sovintotyön tähden saa saarnaajakin synnit anteeksi, ja silloin hän saa Jumalalta voiman, Pyhän Hengen julistaa rohkeasti. Ei tarvitse hoitaa tehtävää ihmisvoimin, mihin ihminen ei pysty.
"Sakramenttiteologiaan ja virkaan nojaudutaan tilanteessa, jossa paimenen pitäisi toimia, hoitaa se tehtävä, minkä Jumala on antanut. Saarnata ja julistaa oikein Pyhän Hengen voimassa."
Paimenen tehtävä on ruokkia, mutta myös kaita Kristuksen laumaa. Sakramentit voivat ruokkia, mutta ne eivät hoida kaitsijan tehtävää. kaistsijan tehtävä kuuluu paimenelle eikä tehtäviä voida vaihtaa tai siirtää taholle, jolle se ei kuulu ja joka ei voi sitä hoitaa toisen puolesta. Kaste ei saarnaa eikä puhu harahoppia tai syntiä vastaan, ei myöskään ehtoollinen.
Joh 21:16 "Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani."
Sakramenttien sisältö näkyy jääneen hämäräksi. Se ei ole ihmekään, kun sakramentteja ei ole tai niitä suorastaan mitätöidään.
Sakramentti ei ole mikään toimitus, vaan elävää Jumalan sanaa armosta Kristuksessa. Luther sanoo ehtoollista evankeliumin summaksi ja pääsisällöksi. (Kirkon Baabelin vankeudesta)
Mitään kaitsemista, ruokkimista eikä paimentamista voi olla ilman evankeliumia. Siksi on vähän jumalatonta ruveta asettamaan sakramentteja ja muuta Jumalan sanaa toisiaan vastaan tai eri asemaan. Ne ovat kaikki yhtä ja samaa todistusta Jumalan armosta syntiselle.
Ainoaksi oikeaksi seurakunnaksi itseään kutsuva toimii ilman sakramentteja. Sellaisesta seurakunnasta eivät apostolit opettaneet mitään. Kun seurakunnalla ei itsellään ole, haetaan sakramentti seurakunnan ulkopuolelta, siis sieltä missä ei ole mitään pyhyyttä, vaan koirat ja velhot! Missä Jumalan sana antaa tällaisen neuvon? Vie pohjan pois koko seurakunta-ajatukselta "ainoassa oikeassa".
"Siksi on vähän jumalatonta ruveta asettamaan sakramentteja ja muuta Jumalan sanaa toisiaan vastaan tai eri asemaan."
Kuka on sanonut, että ne on aetettava vastakkaine. Se, mitä sanoin on että sakramentilla on oma tehtävänsä ja paimenella omatehtävänsä. Väitätkö sinä, että kun saarnaaja tai pappi julistaa Jumalan sanaa, silloin hän toimiii Jumalan sanaa vastaan, että hän asettaa julistuksensa sakramentteja vastaan? Sanon vain sen, että paimen ei voi piiloutua sakramenttien taaksen tai ottaa ne verukkeeksi päästäkseen tehtävistä, jotka Jumala on viralle antanut. Näin kuitenkin menetellään, esimerkiksi tapauksissa joissa suhtaudutaan huolettomasti saarnavirkaan ja sanotaan; "sakramentit riittävät" tai "sakramentit pelastavat kyllä, vaikka pappi olisi jumalatonkin". Kyllähän uskovat tulevatkin toimeen ilman jumalista pappia, mutta miten käy epäuskoisten, harahaantunteiden?
Millä tavalla sakramentti on sinulle veruke?
"Tämän uskon saamiseksi Jumala on asettanut sanan saarnaamisen ja sakramenttien hoitamisen viran"
Virkaan siis kuulu sakramenttien jakaminen ja hoitaminen. Se on erottamaton osa saarnaviran tehtävää - oikeastaan sen tehtävän ydintä. Mitään saarnaakaan ei ole ilman sakramentteja, sillä näitä ei voi erottaa muusta sanasta erilleen.
Alusta alkaen kristittyjen kokoontumisen ydin oli rakkauden ateria ja sen yhteydessä vietetty ehtoollisateria. Siinä on kristillisen kokoontumisen ydin ja alku ja perusta. Kaste perustuu suoranaiseen käskyyn.
Sellaiset saarnaajat, joilla ei ole sakramenttien hoidon valtaa ja tehtävää, eivät oikeastaan edes ole apostolisen uskon mukaisia saarnaajia.
Huoletonta saarnavirkaa on sellainen, mikä ei hoida sakramentteja lainkaan. Sehän on Kristuksen kirkon 1 tunnusmerkki - ja itse asiassa Kristuksen suoranainen käsky.
Se, mitä täällä opetat, ei ole ikinä hyväksytty Kristuksen kirkossa, ei apostolien aikana eikä myöhemminkään.
Otan esimerkin ja väännän rautakangesta. Kun kirkko hyväksyy virallisessa tunnuksessaan homouden tai kieltää Jumalan käskyt, hyväksyy abortin, niin sellaisessa tilanteessa kirkko voi vain todeta; "onhan meillä sakramentit, ne synnyttävät ja säilyttävät uskon, ei mitään hätää". Tämä on harhaa. Sakramentit eivät valitettavasti synnytä mitään uskoa siellä, missä synti hyväksytään ja missä toimitaan Jumalan sanaa vastaan.
Väität, että papin virka, saarnatoimi ja sakramenttien hoitaminen kuuluvat yhteen. Aivan oikein. Minä sanon, että Jumalan sanan ja sakramenttien pitää toimia rinnakkain. Muuten ajaudumme yksipuolisuuteen, ihmiset eksyvät kun Jumalan sana on vääristetty tai poistettu.
Ei siis niin, että sakramentit yksin, aivan kuten sanoit. Ei koskaan kirkon historiassa ole pärjätty pelkillä sakramentillisilla toimituksilla ILMAN kaitsentaa ja Jumalan sanan opastusta, nuhtelua ja harhojen kumoamista.
Mitä sinäkään täällä kirjoittelet, jos uskot sakramenttien kaikkivoipaisuuteen? Menettelet päinvastoin kuin mitä uskot. Lopetetaan saarnaaminen, ojenteleminen ja kirjoittaminen ja jätetään kaikki vain kasteen ja ehtoollisen ratkaistavaksi. Katsotaan miten Suomen kirkon käy. Sanopn sen enkä peruuta, sanon ehdottomana totuutena enkä peruuta, että sakramentit eivät hoida paimenen tehtävää eikä kirkko tule toimeen vain niillä. Ei Jumala ole siihen tehtävään niitä edes asettanutkaan. Jos tämä on hankala ymmärtää tai uskoa, oma on asiasi.
Väitätkö sinä että kateederin taakse asettuva on vapaa vihollisen kiusauksista ja opettaa aina kristinoppia oikein? Ei opeta! Asikoislestadiolaistenkin "pappien" on kuultu puhuvat julmia juttuja Pyhistä Sakramenteista.
Sakramentit ovat itse Kristus, läsnäolevana, mutta pappi ei ole Kristus.
Sinullahan heiluu suuvärkki kahta puolta hulvattomasti, kun halvatun miehen sukupuolielin.
Homous ja Pyhät Sakramentit on kaksi eri asiaa. Onko liian vaikeata käsittää?
Homous ei liity millään tavalla siihen, että kirkossa tulee olla evankeliumin saarnaamisen ja sakramenttien hoitamisen virka. ILman sakramentteja EI OLE oikeaa sarnavirkaakaan - eikä oikeaa seurakuntaa. Esikoisuus ei ole mikään seurakunta, eivätkä näytä sen tuotteet kovin kristillisiä olevan, jos Jessen juttuihin tutustuu.
Entäs tämä lause:
>Mitä sinäkään täällä kirjoittelet, jos uskot sakramenttien kaikkivoipaisuuteen? >>>
Kysyn, miten tuollainen kysymys ollenkaan syntyy kristityksi itseään kutsuvan mieleen?
Apostolien aikana tuollaista kysyjää olisi pidetty pakanana.
"Sakramenttien kaikkivoipaisuus". Mitä se on?
Se on Jumlan sanan voima itse kullekin autuudeksi. Ilman sitä kaikkivoipaisuutta ei ole uskoa, ei Kristusta eikä iankaikkista elämää Jumalan kanssa.
Sitten toinen sammakko:
>että sakramentit eivät hoida paimenen tehtävää eikä kirkko tule toimeen vain niillä.>>
KRISTUKSEN kirkko ei tule toimeen ilman sanaa ja sakramentteja. Ilman sakramentteja ei ole Kristuksen kirkkoakaan.
Paimenen tehtävää ei hoideta ilman sakramentteja, se on niin yksinkertainen asia.
Jokapäiväinen parannus on paluuta kasteeseen ja ehtoollinen julistusta syntien anteeksisaamisesta, joka kaiken kristillisen elämän elinehto.
Ei sinulla pitäisi olla varaa väheksyä niitä.
Tunnustuskirjatkin opettavat (Yksimielisyyden ohje), että sakramentit eivät toivi ilma Jumalan sanaa ja oikeaa opetusta.
"Siunaaminen eli asetussanojen lausuminen ei vielä sinänsä saa sakramenttia aikaan, ellei noudateta koko sitä ehtoollisen toimittamisen järjestystä, jonka Kristus on säätänyt."
Luterilaiset sanovat itse, ettei esim. kalvinilaisilla ole oikeaa sakramenttia. Miksi? Siksi, koska siihen tarvitaan Jumalan sana ja Kristuksen oppi. Selvähän se, sakramentit eivät toimi yksin irrallaan. Eivät sakramentit ole paimen. Paimen ei ole se, joka hoitaa vain sakramentteja, mutta joka jättää Jumalan sanan ja kristinopin hunningolle. Ei ainakaan minä huoli sellaista paimeneksi. Ei Uus Testamentti opeta, että kaikki paimenen tehtävä olisi tyhjennetty sakramenttien hoitamiseen. Siellä puhutaan profeetoista, opettajista, vanhimmista, evankelistoista ja diakoneista.
Onhan se kumma oppi, jossa sakramentit ovat ainoa Jumalan antama lahja, jota ei voi käyttää väärin. Tämä jos mikä on harhaoppi ja suurin petos. En ole väittänytkään, että vika olisi itse armonvälineissä, vaan ihmisessä, palkkapaimenessa, valheessa, väärässä käsityksessä ja ihmisrakennelmissa. Mitä maailmassa käytetään eniten väärin? Aivan oikein, Jumalan nimeä, Jumalan sanaa ja voitte olla varmat, etteivät sakramentit jää näiden ulkopuolelle. Mutta joillakin on sellainen horjumaton usko, että sakramentit ovat niin pyhiä ja koskemattomia, että niitä ei yksinkertaisesti voi käyttää väärin.
Luther opetti päinvastoin. Ihminen voi turmella, raadella ja käyttää sakramentteja väärin. Sakramentit ovat yhtä haavoittuvia kuin Kristus oli eläessään. Kristksellekin tehtiin väärin, vaikka hän oli JUMALA. Tämä luottaminen sakramenttien haavoittumattomuuteen ja koskemattomuuteen ja itsesnävarjeltavuuteen on harhaoppi. Se on menestysteologiaa, vastoin ristinteologiaa, jossa Jumala voi alentua runneltavaksi, pahoinpideltäväksi ja väärinkäytettäväksi. Luterilaisuudessa armonvälineet on korotettu sellaiseen asemaan, jota Jumala ei niille anna, joka on ihmisen itse kyhäilty kunnianteologinen Kristus, jossa ei ole heikkoudesta ja Jeesuksen alennuksesta tietoakaan.
Ja se näkyy heidän kannanotoissaan. Näissä kannanotoissa on ristiriita. Jos muita Jumalan lahjoja voidaan käyttää väärin, voidaan sakaramenttejakin. Sitä vahingollisempaa ja vaarallisempaa väärinkäyttö on, mitä arvokkaammasta asiasta on kyse. Nyt saamme olla todistamassa kirkkomme rappiota, ja vieläkään teologien ja kristittyjen silmät eivät näytä aukenevan. Hämmästyttävää!!
Jessen usko on sellainen, että ensin on oma ymmärrys, sitten sen taakse koetetaan väkisin hakea Raamattua ja Lutheria. Kun se ei onnistu, väännetään kumpaakin.
Lutherin opetus sakramenteista ei kuitenkaan ole se, mitä Jesse nyt väittää, vaan täysin päinvastoin.
1
Tämän ristiriidan takana on se, ettei ymmärretä, mitä sakramentti on.
Kun nyt Luther sanoo, että "ehtoollinen on evankeliumin summa ja pääkappale", mitä se merkitsee?
Se merkitsee sitä, että ihmisen pelastus ja syntien anteeksisaaminen on kiinni siitä, mitä ehtoollinen hänelle julistaa. Mitään ei voi lisätä, jotta armo tulisi suuremmaksi.
Vielä muutama vuosikymmen sitten ei olisi edes pidetty kristittynä ihmistä, joka kirjoittaa tällä tavalla kuin Jesse.
2
Toinen ongelma on siinä, ettei ymmärretä missä on syntien anteeksisaaminen.
Ei se ole siinä, että joku sanoo "nimessä ja veressä". Se on siinä, että Jumala on armahtanut ihmistä ja luvannut hänelle synnit anteeksi ilman ehtoja Kristuksen tähden.
Ihmisellä ei kuitenkaan ole mitään Kristusta eikä syntien anteeksiantamusta e l l e i
armonvälineet (sana ja sakramentit) sitä hänelle julista.
Missä siis ei ole armovälineitä (sanaa ja sakramentteja) siellä e i o l e Kristustakaan.
Silloin ei kukaan myöskään pelastu.
Siksi Kristus määräsi käyttämään molemipia, sanaa ja sakramentteja.
Jesseä se ei kuitenkaan juuri liikuta, mitä joku Jeesus on joskus sattunut sanomaan. Hänellä on omat viisaammat ymmärryksensä.
3
Jotta usko saataisiin´:
Tätä varten Jumala on asettanut evankeliumin saarnaamisen ja sakramenttien hoitamisen viran. Se on Kristuksen seurakunnan tuntomerkki.
Esikoislestadiolaiset ovat kuvitelleet olevansa seurakunta, vaikka he eivät ole koskaan sitä olleet, koska sakramentit ovat puuttuneet.
Sakramenttien puuttuminen on luonut tällaisen pöyhkeän harhaopin, jota Jesse täällä edustaa. On maailmassa paljon muitakin harhaoppeja. Jokainen, joka tahtoo tulla autuaaksi,
paetkoon kuitenkin tätä harhaista sanomaa. Ei ole sopivaa taistella Jumalan antamia armovälineitä vastaan ja halventaa niitä.
4
Jokainen uskova, joka rakastaa Jumalan sanaa, hänellä ei ole varaa väheksyä¨
niitä armovälineitä, joissa hänelle tarjotaan uskottavaksi Kristus syntien sovittajana. Kuten sanottu, tämä tapahtuu sakramenteissa.
Synninpäästö ja rippi saarnattuna, mitä ne ovat?
Synninpäästö ja rippi ovat vain sen uskon vahvistamista, joka alkaa kasteessa. Sama tehtävä on ehtoollisella, kuten sanottu, se on evankeliumin summa. Jos miettii mitä summa merkitsee, on siinä kaikki.
Minä en ensiksikään ole halveksimassa sakramentteja, vaan niiden väärinkäyttämistä. Niihin turvataan väärällä tavalla juuri nyt kirkkomme rappiotilassa. Kun pitäisi saarnata homoutta, naispappeutta, adoptiota, huoruutta ja muita syntejä vastaan vedotaan sakramentteihin.
Kun joku väitti täällä, ettei ehtoollisella ja homoudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa, muistuttaisin vain, että Suomessakin on vietetty ns. sateenkaarimessuja. Nyt tulee minulta kysymys. Onko sakramentti silloin oikeassa käytössä kun tietentahtoen ja julkisesti homosynnissä elävät nauttivat ehtoollista? Uskon vakaasti, että Pyhä Henki on poistunut paikalta samalla tavalla kuin se poistui Jerusalemin temppelistä vähän ennen pakkosiirtolaisuutta. Sakramentti ei pelasta tuollaisessa tilanteessa. Se on väärässä käytössä, koska se on irrotettu sanasta ja sen mukaisesta käytöstä. Tuollaisessa tilanteessa sakramentti on hyväksymisriitti homoudelle, asia, jota Jumala ei tule siunaamaan. Siinä tarvitaan paimenen tehtävää, paimenen on nuhdeltava homoja, jotta he kääntyisivät homoudestaan ja vasta sitten nauttisivat ehtoollista.
Jo vanhan kirkon ajoilta on ollut selvää, ettei Herran Pyhä Ehtoollinen ole evankelioimisväline. Sitä on Pyhä Kaste. Ja Pyhä Kaste taas kutsuu epäuskoista parannukseen. Toiseksi, Jumalan sana on suurempi ja tärkeämpi kuin sakramentti. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että ilman kastetta ja ehtoollista on ääritilanteissa mahdollista pelastua ja elää uskossa, mutta ei ilman sanaa. Siitä sanonta; "ei sakramentin puute kadota, mutta sen halveksiminen". Uskossa Kristukseen ja sanaan sakramentti täyttyy. Näin Luther ajtteli, ja tämän voi todeta mm. lukemalla kirjan Kirkolliskokouksista ja kirkosta..
"Kristityn tulee tietää, että maan päällä ei ole mitään suurempaa ja pyhempää kuin Jumalan Sana. Sakramentillekin antaa siunauksen ja pyhityksen se Jumalan Sana, jossa me kaikki olemme hengellisesti syntyneet ja Kristukselle pyhitetyt. Jos siis kristitty omaksuu suullaan, korvillaan, sydämellään ja koko ruumiillaan Sanan, joka pyhittää kaiken ja on sakramenttien yläpuolella, miksi hän ei saisi käsin koskettaa sitä, mikä on Sanan pyhittämää? Eihän hän muuten saisi koskettaa omaa ruumistaankaan, koska hän on itse samalla tavalla pyhitetty kuin sakramenttikin. Kristitty on pyhä ruumiiltaan ja sielultaan, olkoon hän maallikko tai pappi, mies tai nainen. Joka toista väittää, häpäisee pyhän kasteen, Kristuksen veren ja Pyhän Hengen armon. Kristitty on harvinainen olento, ja hän on Jumalalle tärkeämpi kuin sakramentti. Kristittyä ei ole tehty sakramenttia varten, vaan sakramentti on asetettu kristittyä varten. Ja nämä sekopäät väittelevät siitä, saako sakramenttiin koskea, ja pitävät sakramenttiin koskemista kerettiläisyytenä. Tietäkööt huutia nämä paatuneet ja sokaistuneet pakanat, jotka eivät tiedä kristityistä mitään! Jumala pelastakoon meidät heistä!"
Luther Pääsiäiskirja s. 57
Minä siis en ole väittämässä että anteeksiantamusta olisi ilman sanaa ja sakramentteja. Sana on kuitenkin tärkeämpi. Se on myös siksi tärkeämpi, koska sana asettaa kasteen ja ehtoollisen kohdalleen, että niitä osattaisiin käyttää, hoitaa ja uskoa niihin oikein. Sana siis opettaa sakramenteista ja määrittelee niiden paikan. Mutta, ensiksikin, sakramentteja ei ole olemassa ilman Jumalan sanaa. Toiseksi, sakramentit eivät itsessään määritä Jumalan sanaa eivätkä määritä edes itseään. Tästä syystä jo alkukirkossa aikuisten kohdalla annettiin katekumeeneille, kasteoppilaille kasteopetusta. Näin opettaa Luther:
”Päältä iskein: kussa sana pysyy, siellä pysyy totisesti myös seurakunta: sillä kussa oppi on puhdas, siellä taidetaan kastetta, sakramenttia, synninpäästöä, kymmeniä käskyjä, Isämeidän rukousta, hyviä töitä, kaikkia säätyjä ja kaikkia puhtaana pitää, ja kuin jotakin puuttuu taikka ei ole oikeasta laadusta, taitaa se tulla sanan kautta nuhdelluksi, paratuksi ja ojennetuksi. Seurakunta on niiden ihmisten yhteys, jotka pitäytyvät sellaiseen, jota ei voi nähdä, käsittää aistilla, vaan yksinomaan sanan kautta. Mitä tämä sana sanoo, sen uskovat nämä ihmiset ilman kaikkia lisäyksiä, ja antavat Jumalalle kunnian siitä totuudesta, mitä siinä julistetaan.”
Luther: Väsyneille matkamiehille s. 9
Jumala on armossaan rikas ja Jumala voi jakaa armoaan myös evankeliumin kautta ja siksi esikoislestadiolaiset ovat Kristuksen seurakunta, sitä ei "Sarpatin leski" voi tehdä tyhjäksi. Sitä paitsi esikoiset ovat kastettuja ja he käyvät ehtoollisella, joten millä valtuutuksellahan "Sarpatin leski" tuomitsee esikoiset helvettiin. Helvettiinhän hän tuomitsee, koska se, joka ei ole seurakunta, ei ole myöskään kristitty ja näin ollen pelastuksen ulkopuolella. Onneksi tuomiovaltaa ei ole annettu nimimerkille "Sarpatin leski".
Apostoli Paavali synnytti pakanoita evankeliumillaan kristityiksi, koska hän omien sanojensa mukaan ei kastanut. Usko syntyi sanasta, aivan kuten hän Roomalaiskirjeessään opetti, usko tulee kuulemisesta. Eipä siihen aikaan ollut kirjoja, mistä lukea eivät ihmiset osanneet edes lukeakaan vaikka kirjoja olisi ollutkin. Joten kaiken kaikkiaan, kyllä evankeliumi ja Jumalan sana on tärkeämpi kuin sakramentit. Onhan asia harvinaisen selvä, Kristus on itse sakramentin perusta, Kristuksen sovitustyö ja hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä on sakramentin pohja. Ilman niitä ei ole sakramenttia. Samoin jos sanaa ei liitetä sakramenttiin, ei ole sakramenttia. Sana on perusta, "Alussa oli sana", ja lopussakin on sana.
"Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin opettamisen eli saarnaamisen ja kastetuksi tulemisen. Kaste näet annetaan vain yhden ainoan kerran — muussa tapauksessahan täytyisi olla paljon pappeja, jos mieli kastaa yhtä usein, kuin on saarnattava ja opetettava —, mutta opetus ja saarna on se parhain, jonka alituisesti on oltava käynnissä.
Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste. Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa. Niinpä toteammekin kastamisen uskotun paljon vähäarvoisemmille henkilöille kuin saarnaamisen. Ei Kristus itse — niin sanotaan Johanneksen Evankeliumin 4. luvussa (Joh. 4:2. jakeessa)— kastanut, vaan käski opetuslastensa kastaa; ja pyhä Paavali, 1. Korinttolaiskirjeen 1. luvussa (1. Kor. 1:17. jakeessa), sanoo, ettei häntä ole lähetetty kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ja että hän itse on kastanut ainoastaan harvoja, vaikka muutoin saarnasikin evankeliumia melkein kaikkien pakanoiden keskuudessa."
Luther Kirkkopostilla II s. 40-541
Kyllä Jumalan sanan arvovaltaa ja paimenen tehtävän merkitystä ei voi ylikorostaa. Saarnavirka on kaikkein korkein ja tärkein virka ja tehtävä. Jos Pyhä Henki saa saarnaajan kautta julistaa, se tuottaa suuren siunauksen ja valkeuden. Mutta jos se jätetään ja sitä halveksitaan, ihmiset vaipuvat pian taikauskoon, valheisiin ja muihin kuvitelmiin. Lukekaa mitä Luther opettaa. Juuri siitä syystä Rooman kirkko joutui harhaan, kun se oli sivuuttanut Jumalan sanan saarnan ja papin viran oikean merkityksen. Ei kirkko ole pelastusautomaatti tai -virasto, joka suoltaa pelastusta kunhan vain ollaan kosketuksessa "pyhiin" asioihin tai hengaillaan kirkon helmassa. Kaste ja ehtoollinen voivat joutua hämärän peittoon ja armon merkitys kokonaan sumentua. Näiden simentuminen voi tapahtua niin monella tavalla. Tänä aikana se tapahtuu lain hylkäämisen ja syntien tuntemattomuuden kautta. Armo otetaan oikeutena, sitä suorastaan vaaditaan, se on kuin mikäkin ylimääräinen hyvä, joka on jokaisen etuus.
Mutta Jumalan sana asettaa kaiken kohdalleen, se mittaa, korjaa, nuhtelee, valaisee, se osoittaa harahan ja tuo tilalle uuden oikean käsityksen:
"Enkelin sanoma on kyllä ollut tunnettuna paavikunnassa, yleisesti on veisattu mainitsemaani jouluviritä ja veisataan yhä vieläkin, mutta kukaan ei ole kumpaakaan käsittänyt. Syynä on ollut se, että on ollut puute uskollisista opettajista. Jos saarnastuoli mykkänä vaikenee, niin ettei sitä sanaa selitetä, niin kyllä tosin edelleenkin veisaellaan ja lueskellaan, mutta mitään käsittämättä. Täytyyhän meidän tunnustaa, että meillä paavilaisuudenkin aikana oli kaste, ehtoollinen, evankeliumitekstit, Isämeidän rukous, Uskontunnustus ja Kymmenen käskyä, ja tänä päivänäkin ne ovat paavilaisilla samoin kuin meillä, kuitenkin sillä erotuksella, että he ovat muuttaneet ja väärentäneet Herran ehtoollisen sakramentin; mutta nämä kaikki on heillä nukuksissa ja tehottomina: heillä on ne, mutta he eivät tiedä niistä mitään. He eivät löydä niistä mitään lohdutusta, niinkuin kristityn pitäisi niistä lohdutusta ammentaa, vaan elävät suruttomina, ajattelematta edes, mitä kaste, evankeliumi, Isämeidän rukous ja Uskontunnustus ovat ja tarkoittavat; sentähden he eivät myöskään ymmärrä, mitä veisaavat ja lukevat.
Missä on vika? Se on vikana, että vaiennut on saarnastuoli, jonka pitäisi avata ihmisten korvat ja herättää sanan vaikutus, että he ymmärtäisivät, mitä kuulevat, lukevat ja veisaavat. Se, jonka pitää muita herättää, ei itse saa torkkua, vaan olla valpas ja toimelias. Unelias saarnamies voi saada hyvänkin sanankuulijan torkkumaan. Niin on käynyt paavikunnassa."
Huonepostilla s. 74-75
”Ensimmäinen ja kaikkein tärkein tehtävä, josta kaikki muut ovat riippuvaisia, on Jumalan sanan julistaminen. Sillä sanan kautta juuri me opetamme, siunaamme, sidomme, päästämme, kastamme, uhraamme, samoin kuin koettelemme ja tuomitsemme kaikki, niin ettei meidän millään muotoa tule kieltää siltä, jolle uskomme Sanan, mitään kaikesta siitä, mikä kuuluu papille.”
Luther: Paimenkirje Böömin veljille s. 38 (v.1523)
”Papiksi vihkiminen todella perustui alussa Raamatun auktoriteettiin ja yhdenmukaisuuteen apostolien esimerkin ja ohjeitten kanssa varustaa ihmiset Sanan palvelijoilla. Julkisen saarnaviran, jonka kautta Jumalan salaisuudet ilmoitetaan, pitää myös pyhän papiksivihkimisen kautta olla asetettu, ja sen pitää olla korkeimpana ja suurimpana kirkon tehtävistä. Kirkon koko valta on saarnavirassa, koska kirkko ei ole mitään ilman Sanaa. Kaikella kirkossa on olemassaolonsa ainoastaan Sanan kautta, ja saarnavirka kokoaa kaiken Jumalan huoneenhallituksen ja siunaukset niin kuin polttopisteeseen..”
Luther: Paimenkirje Böömin veljille s. 19 (v.1523)
Aivan, Lutherin kanta on vesiselvä:
Ei ole mitään paimenen virkaa Kristuksen kirkossa ilman sakramenttien hoitoa, jakamista ja toimittamista.
Ei ole Kristuksen kirkossa saarnavirkaa ilman sakramenttien hoitoa.
Jos Luther arvosteleekin saarnaviran kehnoa hoitoa, ei hän tarkoita sakramenttien arvon väheksymistä, kuten sinä yrität esittää. Päinvastoin, Luther vahvisti sakramenttien asemaa kirkossa.
Alkuseurakunnassa kristityt kerääntyivät juuri sakramentin ääreen.
Usko tai älä, he eivät kokoontuneet kuulemaan saarnaa postillasta.
Näin kertoo Justinus Marttyyri:
"”Auringon päiväksi sanottuna päivänä meillä on kaikkien samassa paikassa, kaupungeissa tai kylissä asuvien yhteinen kokous, jossa luetaan apostolien muistelmia tai profeetallisia kirjoja siinä määrin kuin aika riittää…rukouksemme jälkeen, leipä, viini ja vesi tuodaan esiin…".
Näin on oikein, koska ehtoollisen sakramentti on saarnaa ja todistusta Vapahtajamme kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
(Luther)
Ja suoraan puhuaksemme, manna on meidän aikanamme sakramentti ja evankeliumi,
kaste on ensimmäinen sakramentti ja kaikkien muiden perustus, jota ilman ei voi saada mitään muutakaan.
Parannuksen tekijän on siis sangen hyödyllistä ensi sijassa muistaa turvallisin mielin kastettaan ja siinä annettua jumalallista lupausta, jonka hän oli hylännyt...
Omasta kokemuksestani tiedän sanoa, mitä ajan pitkään ehtoolliselta poissaoleminen vaikuttaa. Itse olen ollut tuollaisessa perkeleen paulassa: ehtoollisen sakramentti tuli minulle niin vieraaksi, että kävin yhä haluttomammaksi sille menemään. Sitä karttakaa ja tottukaa usein menemään ehtoolliselle, erittäinkin, jos olette siihen otollisia, jos synnit sydäntänne raskauttavat ja murheelliseksi saattavat. Älkää unohtako Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta, vaan muistelkaa hänen uhrikuolemaansa. Ei hän meiltä mitään muuta vaadikaan.
Kristityt kokoontuivat Pyhälle Ehtoolliselle. Kirkkoon käynti tapahtui kastealtaan kautta, kun ehtoollinen alkoi huudettiin "Pyhä pyhille", eli ehtoollinen kristityille (Nielsen - Gummerus s. 333). Kasteoppilaat ja ulkopuoliset eivät saaneet osallistua ehtoolliselle. Näin opettaa Lutherkin:
”Sen tähden kutsutaan ehtoollista latinan kielellä communio eli yhteydeksi, sekä niitä, jotka eivät tahdo olla muiden kristittyin kaltaisia uskossa, opissa ja elämässä, excommunicati eli seurakunnasta suljetuiksi, koska ovat erilaiset opissa, mielessä ja elämässä, joita ei siis ole sallittava ollenkaan sen seurakunnan keskuudessa, jossa on yksi mieli, etteivät he seurakuntaa turmelisi ja tekisi sitä erimieliseksi. Se hyöty on pyhästä sakramentista, että Kristus sillä pitää vähän joukkonsa koossa.”
Luther: Ahtisaarnoja s. 236
Mitään avointa ehtoollispöytää Raamattu ja alkukirkko ei ole tuntenut. Ehtoollinen ei ole siis evankelioimisväline, siihen tarkoitukseen seurakunta valitsi evankelistat. Sitä ennen evankeliumin levittämisen hoitivat apostolit ja tavalliset kristityt eri yhteiskuntakerroksissa.
Sana apostolisena aikana ja pitkälle sen jälkeen on tapahtunut suullisesti. Kirjoja oli hyvin vähän, ei montaa Raamattua, eivätkä ihmiset edes osanneet lukea. Varsinkaan latinalaisessa maailmassa ei osattu lukea kreikkaa. Joten puheet lukemisella uskoontulosta ovat legendaa ja ihmisten oman mielikuvituksen tuotetta. Toki ääneen luetun kautta on uskoon voinut ihmisiä tulla, mutta uskon, että suhteessa julistetun sanan kautta uskoon tulleisiin se on ollut vähäistä. Uskonpuhdistustakin kutsuttiin maallikkoliikkeeksi, katumusliikkeeksi ja saarnaliikeeksi. Sana on aina vapaa, sitä ei voida sitoa, kuten apostoli Paavali Filippiläiskirjeessä toteaa vankeudestaan. Sakramentteja ei voida toimittaa vankeudessa, vainon alla tai äärioloissa, mutta Jumalan sanan julistusta ei voi estää muuta kuin tappamalla. Se on valkeus, joka loistaa pimeimmässäkin loukossa ja se sana on ennen kaikkea suullista opetusta ja julistusta, lakia ja evankeliumia. Tässä lisää Lutheria, Lutheria siksi, ettei luultaisi minun kehitelleeni ajatuksia omasta päästäni:
"Tähän sopeutuu Beetfage-sana, joka eräitten selittämän mukaan merkitsee suuhuonetta. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:2), että evankeliumi on edeltä luvattu pyhissä kirjoituksissa; mutta sitä ei suullisesti ja julkisesti saarnattu ennenkuin Kristus tuli ja lähetti apostolinsa. Seurakunta ei siis ole kynähuone, vaan suuhuone: Kristuksen tulemisesta lähtien on suullisesti saarnattu evankeliumia, joka siihen saakka oli ollut kirjallisena, kirjoihin kätkettynä. Uuden liiton ja evankeliumin luonne onkin sellainen, että niitä on julistettava ja eteenpäin vietävä suullisesti, elävällä äänellä. Eihän Kristuskaan kirjoittanut mitään eikä hän liioin käskenyt kirjoittaa, vaan suullisesti saarnata. Eipä apostoleitakaan lähetetty ennen kuin Kristus tuli lähelle »Suuhuonetta», toisin sanoen, kunnes oli suullisen julistamisen aika ja evankeliumi siirrettiin kuolleesta kirjoituksesta ja kynästä elävään ääneen ja suuhun. Siitä alkaen seurakuntaa täydellä syyllä sanotaan Beetfageksi, koska sillä on evankeliumin elävä ääni ja se kuulee sitä.
»Lähettäminen» merkitsee sitä, että Kristuksen valtakunta perustuu julkiseen ja suulliseen saarnavirkaan, joka ei saa pysähtyä eikä jäädä samalle paikalle, niinkuin se siihen saakka oli Juudan kansan keskuudessa kirjoituksiin salattuna ja profeettojen tulevaisuudessa lupaamana, vaan jonka on julkisesti, vapaasti ja minkään estämättä levittävä koko maailmaan."
Kirkkopostilla I s. 48
Ehtoollisessa ja uskomisessa on tärkeintä uskoa syntien anteeksiantaminen. Tästä roomalaiskatoliset vaikenivat. Tärkeintä on, että syntinen uskoo ennen ja jälkeen ehtoollisen, uskoo aina saaneensa synnit anteeksi.
”Rippiä ei ole poistettu seurakunnissamme. Herran ruumista ei ole tapana jakaa muille kuin niille, jotka on ensin kuulusteltu ja jotka ovat saaneet synninpäästön. Kansaa opetetaan hyvin huolellisesti uskomaan synninpäästöön, mistä aikaisemmin on suurelta osalta vaiettu.”
Augsburgin tunnustus: XXV Rippi 1- 2 s. 67
on vain Matt.5, 6, 7. luvuissa . tuossa näyttää että jesse kulkee jo Matt. 12
Että vuorisaarna kerrottu Matt. 5, 6, 7 luvuissa ?