Tapasin seitsemän kuukautta sitten miehen ja olemme seurustelleet tiiviisti siitä saakka. Minä olen miehelle hänen "elämänsä toinen suuri rakkaus". (vaimo oli se ensimmäinen). Koskaan en poistu elämästänne jne. Hän puhui naimisiin menosta ja mietti haluanko sitä ym. Elämän yhteensovittaminen ei ole tämän miehen kanssa helppoa. Hän joutuisi myymään talonsa ja muuttamaan "meille" (näin vain on), taloudelliset seikat, ala-aste ikäinen poikani. Helppoa ei ole. Nyt mies on tullut aatoksiin, että tämä koko juttu on liian raskas ja siinä on liian paljon yhteensovitettavia asioita. Meidän kahden välillä ei ole ongelmia ja hän vakuuttaa, että tunteet minua kohtaan ovat aivan samat kuin ennenkin.
En ymmärrä tällaista. Eikö rakkaus ole niin voimakas asia, että sen pitäisi voittaa kaikki esteet, jos niin halutaan. Jos keski-ikäinen mies kohtaa "suuren rakkauden" niin minä en tottavie heittäisi tällaista hukkaan vaan pitäisin kiinni kynsin ja hampain. Suuri rakkaus on niin harvinainen asia elämässä. Haluaisin hänen puolisokseen mutta en mitään juupas-eipäs miestä.
Onko muilla kokemuksia suuresta rakkaudesta, joka uhrataan vaikeiden kuvioiden takia ?
En ymmärrä tällaista. Eikö rakkaus ole niin voimakas asia, että sen pitäisi voittaa kaikki esteet, jos niin halutaan. Jos keski-ikäinen mies kohtaa "suuren rakkauden" niin minä en tottavie heittäisi tällaista hukkaan vaan pitäisin kiinni kynsin ja hampain. Suuri rakkaus on niin harvinainen asia elämässä. Haluaisin hänen puolisokseen mutta en mitään juupas-eipäs miestä.
Onko muilla kokemuksia suuresta rakkaudesta, joka uhrataan vaikeiden kuvioiden takia ?
Vastaukset 1
Vanhimmat
toi ei ehkä kuulu 'nuoret' palstalle?