Täällä paljon kirjoitetaan lapsen asemasta erossa ja uusperheessä.
Mietin miten oman lapseni kanssa homma meni.
Lapsi oli eron aikaan 8 vuotias. Tottakai tieto erosta oli hänelle
shokki, varsinkin kun tieto siitä hänelle tuli katkeran jätetyksi tulleen
isän kautta, tyyliin äiti heittää nyt isän pihalle eikä sulla ole enää isää.
Alkushokista kun päästiin alkoi toipuminen, minä puhuin paljon lapsen kanssa, ja kun isä
muutti pois ja lapsi huomasi että näkee isäänsä kuitenkin tuli helpotus.
Hän kertoi miten pelkäsi meidän riitoja ja sitä kun isä huusi. miten pelkäsi lyökö isä.
Kun sitten aikoinaan löysin nykyisen mieheni etenimme varsin hitaasti. Lapseni piti miehestäni
heti, mutta suhteen luominen otti aikansa. Aloimme miettimään yhteenmuuttoa. Kerroin lapselle asiasta ja kysyin hänen mielipidettään, kerroin että joutuisimme muuttamaan uuteen kotiin. Lapsi ilmoitti ettei hän pidä ajatuksesta, ja homma pistettiin jäihin. Vasta kun lapsi alkoi itse ottamaan asian uudestaan puheeksi aloimme asiasta keskustelemaan. Lapsi oli valitsemassa mukana uutta kotia.
Lapsi on monta kertaa muuttomme jälkeen sanonut että on kiva nähdä miten äitin on hyvä olla, ja miten mukavaa on kun meillä ei tapella, kukaan ei huuda kenellekkään.
Kysyin jonkin aikaa sitten lapselta (kohta 15v) että mitä hän ajattelee nyt näin jälkeen päin erosta ja muusta. Hän sanoi että hän on tosi tyytyväinen siitä että meille tuli ero, että pelkääminen ja riitojen kuuntelu loppui. Hän sanoi myös (mikä minusta oli tosi liikuttavaa) ettei hän muista että minä olisin nauranut ja hymyillyt ennen eroa, vaan vasta sen jälkeen.
Lapseni on todistanut minulle ettei ero ole aina lapselle paha asia, pahempi on asua ydinperheessä jossa ei onni asu.
Mietin miten oman lapseni kanssa homma meni.
Lapsi oli eron aikaan 8 vuotias. Tottakai tieto erosta oli hänelle
shokki, varsinkin kun tieto siitä hänelle tuli katkeran jätetyksi tulleen
isän kautta, tyyliin äiti heittää nyt isän pihalle eikä sulla ole enää isää.
Alkushokista kun päästiin alkoi toipuminen, minä puhuin paljon lapsen kanssa, ja kun isä
muutti pois ja lapsi huomasi että näkee isäänsä kuitenkin tuli helpotus.
Hän kertoi miten pelkäsi meidän riitoja ja sitä kun isä huusi. miten pelkäsi lyökö isä.
Kun sitten aikoinaan löysin nykyisen mieheni etenimme varsin hitaasti. Lapseni piti miehestäni
heti, mutta suhteen luominen otti aikansa. Aloimme miettimään yhteenmuuttoa. Kerroin lapselle asiasta ja kysyin hänen mielipidettään, kerroin että joutuisimme muuttamaan uuteen kotiin. Lapsi ilmoitti ettei hän pidä ajatuksesta, ja homma pistettiin jäihin. Vasta kun lapsi alkoi itse ottamaan asian uudestaan puheeksi aloimme asiasta keskustelemaan. Lapsi oli valitsemassa mukana uutta kotia.
Lapsi on monta kertaa muuttomme jälkeen sanonut että on kiva nähdä miten äitin on hyvä olla, ja miten mukavaa on kun meillä ei tapella, kukaan ei huuda kenellekkään.
Kysyin jonkin aikaa sitten lapselta (kohta 15v) että mitä hän ajattelee nyt näin jälkeen päin erosta ja muusta. Hän sanoi että hän on tosi tyytyväinen siitä että meille tuli ero, että pelkääminen ja riitojen kuuntelu loppui. Hän sanoi myös (mikä minusta oli tosi liikuttavaa) ettei hän muista että minä olisin nauranut ja hymyillyt ennen eroa, vaan vasta sen jälkeen.
Lapseni on todistanut minulle ettei ero ole aina lapselle paha asia, pahempi on asua ydinperheessä jossa ei onni asu.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ne seuraukset jotka tulee. Sillon kun vanhemmat ovat väleissä ja pystyvät sopimaan lapsen asiat keskenään, asiahan on ok.
Mutta kun siihen tulee näitä ulkopuolisia ihmisiä, joita tämän eroperheen asiat ei koske, se tuottaa niitä ongelmia, kun vieras täysin ulkopuolinen ihminen alkaa sääteleen toisten asioita. Siitä on kyse.
JOillekkin on vaan kestämätön paikka se, että miehellä on lapsia ja ex vaimo, jonka kanssa pitää olla väleissä, ja se tahdotaan rikkoa.
Siitä syntyy riitaa ja se kohdistuu ainoastaan lapseen, hän siitä kärsii eniten, kun huomaa että on kuin ylimääräinen ihminen, josta kukaan ei välitä ja jota kukaan ei halua.
Meillä ei ainakaan lapsi ole kärsinyt minun mieheni eikä ex-mieheni vaimon puolelta mistään vääryydestä.
Päinvastoin, hänellä on tullut kaksi ihanaa turvallista aikuista lisää.
On muuten kumma että jos ongelmia ex-puolison kanssa tulee ei nainen voi myöntää että vika olisikin siinä lasten isässä, aina syytetään hänen puolisoon, akkaa, naikkosta kuka nyt käyttää mitäkin termiä.
Kyllä minunkin lapseni joutui jossain vaiheessa kärsimään isänsä teoista mutta minä syytin siitä yksinomaan hänen isäänsä en isän puolisoa.
On käsittömätöntä mysö tuo termi Täysin vieras ja ulkopuolinen. Jos nainen asuu miehen kanssa ja viettää aikaa hänen lastensa kanssa, hän ei ole vieras eikä varsinkaan ulkopuolinen. Sen sijaan ex-vaimo on, perheen ulkopuolinen.
Mahtaa muuten olla ikävystyttävää kirjoittaa päivästöä toiseen, viikosta toiseen kuukaudesta toiseen ja jopa vuodesta toiseen tuota samaa sontaa....ainakin sen lukeminen on todella kyllästyttävää.
Että sä jaksat...ihmekkös tuo että ukkos lähti kun oot tollanen ikuinen narisija.
Varmasti sai paremman.
turvallinen ja kuka ei. Ei kaikki ole.
Lueppas täältä killaisian reaktioita miehen lapset naisille aiheuttaa, kuka on likainen, kuka mielipuoli, kuka häirikkö, kuka lapsellinen, kuka mitäkin... ei normaali äiti anna lapsiaan kohdella noin.
Jos oma äiti tuntisi lasta kohtaan tuollaisia asioita, lapsi otettaisiinhäneltä pois! Mutta kun vieras ihminen kohtelee toisen lapsia noin, se ei sitten haittaakaan....
Aivan käsittämätöntä, aivan käsittämätöntä, AI-VAN KÄ-SIT-TÄ-MÄ-TÖNTÄ
Ei niitä juttuja ole kirjoittanut uusperheen äiti vaan joku pelkästään provotaakseen, todennäköisesti joku ex joka haluaa syyn kirjoittaa silkkaa sontaa uusperheistä.
Joten niihin on aivan turha vedota.
Mulle ainakin sopisi jos mieheni pentu (jolle siis olen paha äitipuoli) otettaisiin meiltä pois. Siitä on tähän mennessä ollut vain harmia. Se ON likainen ja häiriö ja tyhmä ja laiska yms. yms. Eri asia jos sitä saisi kasvattaa, mutta kun ei niin ei. Silkkihansikkain pitäisi käsitellä ja käydä isolta pojalta pyllykin pesemässä.
sä saat noista typeristä lapsellisista provoista.
Oletko todella noin yksinkertainen ja ilkeä.
Sääliksi tuollainen raukka käy.
mutta ilkeäksi tässä tulee ennen pitkää. Kuka sä olet kommentoimaan ulkopuolisena kun et tiedä toisen perheen tilannetta? Sä et tiedä millaista on vuodesta toiseen kärsiä siitä että perheessä on vieras lapsi jota ei saa kohdella kuin omaansa, jota ei saa kasvattaa, jolle ei saa asettaa rajoja, jolla ei ole mitään sellaisia mielenkiinnon kohteita tai harrastuksia joita voitaisiin jakaa, jolta saa jatkuvasti kuulla kuinka äitipuolen tekemät ruuat on oksennusta ja oman äidin luona on aina parempaa kun saa katsoa tv:tä pitempään eikä tarvitse siivota jälkiään. Kyllä siinä palaa loppuun ja tulee ilkeäksi.
Näköjään niin metsä vasta kuin sinne huutaa.
Kyllä lapsi vaistoaa jos et siitä tykkää.
Kyllä aikuiset ihmiset pystyy tuollaiset ongelmat ratkaisemaan, lapsi on siihen vielä kyvytön
Miksi lasta ei saa kasvattaa ja asettaa rajoja? Jos hän kerran teillä asuu niin teillä eletään teidän kodin säännöillä. Toisessa paikassa voi olla toiset säännöt ja tavat mutta viis siitä. Harvassa taitaa olla sellaiset lapset jotka olisivat aina tyytyväisiä saamaansa ruokaan. Ainakin meillä lapset useasti sanovat että koulussa ja siellä sun täällä tehdään paljon parempaa ruokaa kuin kotona. Harrastusten jakaminen voi olla myös tosi vaikeaa sillä me ihmiset olemme niin yksilöllisiä ja emme me saa lapsia välttämättä harrastamaan juuri sitä jota me haluaisimme. Minä jakaisin mielelläni lukemisharrastuksen lasten kanssa ja onneksi sentään yksi lapsi on kirjoista kiinnostunut. Haluaisin, että lapset pelaisivat joukkuepelejä ja päästäisiin porukalla pelimatkoille mutta yksikään ei ole mistään tällaisesta kiinnostunut. Musiikista minä en ymmärrä tuon taivaallista ja yhdelle lapsista musiikki on henki ja elämä. Eli ei ne harrastukset kohtaa vaikka lapsi olisi omakin.
Sinulla on omat tapasi elää ja muutaman kerran olet sen tänne kirjoittanutkin. Mutta kaikki eivät eron jälkeen toimi samalla tavalla sillä jokaisella on oikeus tehdä omat ratkaisunsa eikä ole olemassa yhtä ainoaa tapaa toimia oikein.
Minun lapsiani saa kyllä vieraatkin ihmiset määräillä. Ei siitä tulisi mitään että lapset eivät uskoisi päiväkodin ja koulun henkilökuntaa vaan toimisivat niin kuin haluaisivat. Kun sattuu kotona olemaan vähän erilaiset säännöt kuin koulussa tai päiväkodissa. Myös kaverien luona lasten on elettävä sen kodin säännöillä ja toimittava niinkuin kaverin vanhemmat sanovat. Ja täytyy sanoa, ettei jokaisessa talossa toimita samalla tavalla kuin meillä. Ja minusta se on ihan ok. Vaikka lapset joutuvat tekemään asioita eri tavalla ja tottelemaan vieraita ihmisiä niin en koe sitä loukkauksena itseäni kohtaan.
Tuosta ruokailusta tuli vielä mieleen että kyllä meilläkin lapset kehuu aina miten iskän ja "Viivin" luona on aina hyvää ruokaa ja kaikkia muitakin herkkuja. Mutta antaa olla, ei se minua haittaa. Joka kerta ovat vielä takaisin kotiin tulleet tapaamisen jälkeen joten kyllä se tavallinen makaronilaatikkokin ilmeisesti maistuu jollain tavalla. Muutenkin kaikki on aina niin paljon parempaa ja ihanampaa siellä "kylässä" kuin kotona. Ja niinhän ovat lapsetkin. Ei siellä rähjätä, napista rajoista ja säännöistä eikä mistään muustakaan. Eikä tietenkään tarvitse kun isä ja nyksä ovat eräänlainen ohjelmatoimisto joka järjestää kaikkea kivaa. Olenkin miettinyt että he saavat "rusinat pullasta" ja minä kaiken muun. Mutta siitäkin huolimatta minä saan enemmän. Olen se tylsä tyyppi joka jaksaa aamusta iltaan kantaa huolta lapsista, asettaa rajoja, opettaa oikeaa ja väärää, antaa paljon rakkautta ja hellyyttä ja ennen kaikkea aikaa. Sitähän ne lapset meiltä aikuisilta tarvitsevat tosi paljon.
Kieltääkö lapsen isä sinulta oman lapsensa kasvatuksen ja rajojen asettamisen? Odotatko sinä että lapsi olisi kiinnostunut sinun harrastuksistasi vai eikö sinua kiinnosta hänen harrastukset?
Tottakai äidin tekemä ruoka on parempaa ja lapsi sanoo vaikka niin ei olisikaan. Kaikki lapset sanoo että toinen antaa valvoa pitempään jne se ei ole yllätys ja otatko sinä ihan oikeasti henkilökohtaisesti noita asioita? Eikös se ole vähän itsekästä ja epäkypsää aikuiselta? Odotatko sinä jotakin ymmärrystä lapselta?
Haloo. Sinun tehtäväsi on saada se luottamus ja läheisyys välillenne. Ei lapsen eikä isän eikä lapsen äidin.
Lapsi on syytön siihen mitä sinun ja isän välillä tapahtuu tai isän ja äidin tai sinun ja hänen äidin välillä mutta tosiasia on ettet voi olettaa että voisit tuosta vain olla se äiti tai isä hänelle.
Sinä otat oman paikkasi.
Eli meillä isän ja äitipuolen luona eletään sitä arkea,koulujuttuineen ja muine pakollisine kuvioineen.Äidin luona sitten vaan lomaillaan ja otetaan rusinat pullasta.Käydään elokuvissa,mäkkärillä ja ostetaan jotain kivaa..Äiti tieten näin "ostaa"lapsiaan kun ei muuten ole osallisena elämässä ja syyllisyyttähän voi paikata sillä et ostelee...Tottakai tämä on lapsista kivaa, mutta erittäin ikävää on se ettei äidin luona ole mitään rajoja ja lomalta palaamisen jälkeen sitten uhmataan meillä ihan pieniäkin asioita mm.hampaanpesua yms.meillä ihan normaali-kuvioita.
Ihanteellisinta olisi jos äiti pystyisi keskustelemaan asioista vaikka lasten isän kanssa, mutta ei..ongelmia tulee varmasti kun toisessa paikassa kielletään ja toisessa käsketään.iKävä tilanne!
Kyllä meilläkin lapsi purskahti ensin itkuun kuullessaan erosta mutta ymmärsi kyllä syyt.
Kun uusien kumppanien (minun ja isänsä) aika tuli suhtautui heihin heti uteliaan kiinnostuneesti ja avoimesti, ilman mustasukkaisuutta tai entisen haikailua.
Oli valitsemassa myös meille yhteistä kotia ja sai sanoa sanansa yleensäkin yhteenmuutosta.
Oli merkittävässä asemassa häissämme ja tosi otettu siitä.
Tykkään miehestäni ihan hirvesti ja tykkäsi myös tosi paljon isänsä vaimosta.
Kaikki meni alkujärkytyksen jälkeen tosi hyvin.
Kaikki on näin paljon onnellisempia.
Näinhän niiden asioiden pitäisi mennä ja onneksi suurimmassa osassa tapauksissa meneekin. Ihmeen hienosti minunkin lapset eron ottivat ja sopeutuivat siihen että isää tavataan silloin tällöin. Isän uusikin oli jo "tuttu" sillä hänet oli esitelty lapsille ennenkuin minulla olisi edes tieto siitä, ettei mies ole onnellinen meidän suhteessa. Lasten lojaalisuus on valtavaa sillä kukaan kolmesta ei puhua pukahtanut "tädin" tapaamisesta.
Oma suhteeni on oikeastaan lasten ansiota sillä he ehdottivat tätä ihmistä minulle jo heti eron jälkeen. Mutta meni vuosia ennenkuin tajusin että hän voisi olla enemmän kuin ystävä. Nyt lapset haaveilevat että me kaikki asuttaisiin yhdessä. Mutta minä haluan vielä asua yksin ja tuntuukin, että en aivan heti ole valmis niin tiiviiseen suhteeseen että asuisimme saman katon alla. Suhde pysyy tuoreena kun ei jaa ihan kaikkea arkea toisen kanssa.
Johan oli ukolla pokkaa.
Ihme ettet ole katkerampi tuollaisen jälkeen, todella anteeksiantamatonta toimintaa
mieheltä. Hän ei kyllä miettinyt yhtään sinua eikä edes lapsiaan.
Saanko kysyä miten lapsesi suhtautuivat tähän naiseen ja isäänsä eron jälkeen ? Olivatko sen ikäisiä
että ymmärsivät mistä oikeasti on kyse ?
ovat ottaneet asian yllättävän hyvin. Toki reagoivat eroon ja se näkyi heidän käytöksessään kyllä. Esikoinen ymmärsi kyllä tapahtuneen täysin, keskimmäisestä en ole ihan varma. Nuorin oli vielä sen verran pieni ettei hän asiaa oikeastaan ymmärtänyt. Isää he ovat tavanneet eron jälkeen loppujen lopuksi harvoin eikä lapset ole koskaan kyseenalaistaneet sitä. Myös se, että isän uusikko on alusta lähtien ollut tapaamisissa mukana, on ollut lasten mielestä ihan normaalia. Tai he eivät ainakaan ole sanoneet etteikö se heistä olisi kivaa tai he eivät haluaisi isää tavata. Aina kun isä on tapaamista ehdottanut niin lapset ovat olleet innoissaan lähdössä isän luokse.
Katkera olin, myönnän suoraan. Ymmärsin kyllä että myös minulla on osuuteni parisuhteen huonoon tilaan mutta olisin toivonut liiton päättyvän "kauniimmin". Tuo oli minusta pahin mahdollinen tapa lopettaa pitkä parisuhde joka joskus oli tosi onnellinen. Tai ainakin minä kuvittelin että olimme onnellisia. Pitkässä parisuhteessa on monenlaisia vaiheita ja kun ei enää jaksa suhteestaan huolehtia niin näin käy jos toinen sattuu olemaan ihminen joka ei pysty asioistaan puhumaan. Eron käsittelin monella tapaa, katkeruus katosi ja luottavaisin mielin olen tulevaisuutta katsonut jo pitemmän ajan. Kun olin löytänyt sisäisen tasapainoni ja tapani elää onnellista ja hyvää arkea lasten kanssa niin elämääni astui uusi ihminen. Hän oli kyllä jo elämässäni valmiina ja lapset olivat hänet minulle "valinneet".
Lapset kyllästyi kodin tunnelmaan ja oikeastaan pyysivät minua eroamaan.
Kun ero vihdoin tuli oli se suuri helpotus lapsille ja minulle.
Lapset eivät juuri tavanneet isäänsä aluksi mutta nykyään ihan suhteellisen
säännöllisesti. Isällä on kiva uusi vaimo ja minulla mies, jonka kanssa
lapset tulevat todella hyvin juttuun.
Meillä ei ex osannut myöskään puhua. Hankki kämpän selän takana ja pudotti erohalunsa "pommina". Toki meillä oli ongelmamme. En tosin olisi uskonut, että minut jätetään pärjäämään yksin sairastuttuani vakavasti, josta isohko osa ongelmistamme johtui. Onneksi paranin.
Kahdeksanvuotias esikoinen otti eron raskaasti, mutta pienempi (silloin 2-v.) ei edes muista millaista oli ennen eroa. Elimme harkinta ajan miehen puolelta on/off-suhdetta, kunnes löysi uuden (nyksä) ja löimme hanskat lopullisesti tiskiin. Molemmilla osuutensa eroon. Olin aluksi katkera (itsekseni) jäädessäni yksin kahden lapsen kanssa, mutta aika auttoi ja se kun pääsi pikkuhiljaa taloudellisesti jaloilleen ja parani.
Aika parantaa ja nykyään olemme kaikki niin nykyiset kuin exät hyvissä väleissä kun erosta 6,5 vuotta. Nuorempi täysin sopeutunut 2 kotiin ja vanhempikin päässyt erosta yli. Muistaa kyllä riitelyt ja tietää syyt miksi erosimme. Liian erilaisia ja yhteensopimattomia, joka heijastui suhteeseen, jossa minä kannoin kaiken vastuun arjesta väsymykseen asti. Tietää myös, että arvostan aina hänen isäänsä mukavana ihmisenä ja lasteni isänä kaikesta huolimatta. En ole täydellinen itsekään ; ).
Lasteni on hyvä molemmissa kodeissa mukavine uusine äiti- ja isäpuolineen. Isä on koko ajan nähnyt lapsiaan paljon ja hoitanut isälliset velvollisuutensa mukisematta, mitä arvostan hurjasti.
ole koskaan kuuluneet muihin perheiseen, Heillä on vain tämä perhe, mihin ovat syntyneet. Heillä on ollut yksi perhe.
En ole antanut lapsiani isänsä riepoteltaviksi. Selvitimme alusta asti, että lapset jäävät minulle niin kauan kun asuvat kotona, ja piste.
En voi hyväksyä nykypäiväistä tapaa, jossa lapsia viedään paikasta toiseen kello kaulassa, ja samalla lailla ajattelee ex miehenikin.
Minä ja lapsemme ovat yksi perhe johon kuuluu minun ja exäni suku.
Sinä olet estänyt lasten ja isän väliset tapaamiset.
Hyi helvetti kuinka itsekästä.
Turha selittää että ajattelet lapsia, sä et ajattele kuin itseäsi.
Mutta vielä tulee se päivä kun se kostautuu....
Teillä lapsilla roikkuu kellot kaulassa....eikö niitä kiusata moisesta.
Elä sä kuten elät muut elää niin kuin elää, ilman et sun tarvitsee niitä siitä arvostella.
Ei ole vielä kostautunut kuin lasten isälle. Tai sanotaanko että lapset ovat aikuisia, ja ovat perin vihaisia olleet isälle, kun taas meillä käyvät useamman kerran viikossa. Joulukin vietettiin koko porukan voimin, mutta ei isää ei isää... vanhin lapsistamme on pian 27 joten milloin se kostautuminen tulee.....
pelkää kyllä se vielä tulee kuntajuavat että äiti on itsekkäästi estänyt isää tapaamasta heitä.