Haluan ”vanhankansan ihmisenä” tuoda julki mielipiteeni Koulukiusaamiseen ja yleensä lasten kasvatukseen:
Meidän maassamme on tapana ensin hutkia ja sitten vasta tutkia, eli ennaltaehkäisyä vieroksutaan.
Joku sanoi että ei hyödytä etsiä syitä koulujen ongelmiin, mutta mielestäni on tiedettävä vika ennen kun voidaan korjata. Tosin lasta ei koskaan voida palauttaa ”alkuperäiseen kuntoon” niin kuin jonkun koneen, ja siksi olisi aloitettava hyvä ”huolto ja kunnossapito” heti lapsen alkaessa kehittyä.
Minä väitän että suuri syy kiusaamisiin, väkivaltaan, syrjäytymisiin, ym. lasten ongelmiin johtuu liian vapaasta ja välinpitämättömästä kasvatuksesta joka on vallannut alaa yhteiskunnassamme.
Tiedämme että alaikäisen aivot eivät ole siinä määrin vielä kehittyneet että tämä osaisi tehdä oikeita päätöksiä tulevaisuuttaan ajatellen. Lapsi tarvitsee vanhemman ohjausta ja rajat, eli esim. kotiintulo, nukkumaanmeno ja ruokailuajat. Lapselle tulisi myös opettaa hyviä käytöstapoja oman esimerkin ja puheiden kautta, ja jos vielä pystyy osoittamaan todellista kiintymystä jota myös rakkaudeksi nimitetään niin lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, ja voi siten käyttää energiansa kasvuun ja oppimiseen. Oma käytöksemme ohjaa lasta paljon voimakkaammin kun sanat, jos meillä ei ole lapsellemme aikaa ottaa tämä esimerkin käyttäytymiselleen päiväkodista, koulusta ja kaveripiiristä.
Voisi tehdä kysymyksen onko lapsen terveys ja hyvä tulevaisuus tärkeämpi vai tämän hetken mukava olo kaikkine elektronisine laitteineen ja vempeleineen joiden takia on tehtävä niin paljon työtä että ei aikaa eikä voimia jää lapselle.
Ilman johdonmukaista ohjausta lapsi valitsee helpoimman ja mukavimman tien tietämättä että se voi johtaa poluille joita ei aikuisena halua. Kun lapsen annetaan itsensä päättää elämästään johtaa se usein tunteeseen että hänen on saatava kaikki mitä haluaa. Lapsen kasvaessa halutkin kasvavat, ja kun ei sitten saakkaan kaikkea on ne hankittava keinolla millä hyvänsä. Ei ole tavatonta miten aikuinen mies lyö äitiään jos tämä ei anna eläkerajojaan pojalleen.
Toinen lapsen kehitystä huonontava kasvatustapa on liikahuolehtiminen, ei anneta lapsen itsensä oppia tekemään asioita kuten pukeutuminen, peseytyminen, ruokailu, vaan äiti tai isä, tai molemmat tekevät kaiken lapsen puolesta.
Olen joutunut asioimaan Sosiaaliviraston eri instanssien kanssa viimeiset 5 vuotta tarkoituksenani saada lapset huostaani, ja havainnut miten Perheneuvolassa ei hyväksytä rajojen asettamista, ja Lastensuojelussa toimitaan lasten ehdoilla. Siksi kai minutkin on luokiteltu huonommaksi vanhemmaksi koska asettelen rajoja ja opetan oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa.
Olen itse käynyt kouluni aikana kun oli vielä kuri olemassa eikä eletty lasten ehdoilla, eikä meitä ”paapoteltu” ja hukutettu roinaan, mutta ei myöskään ollut lapsilla ja koko yhteiskunnassa sosiaalisia ongelmia kuin nyt. Kuuden lapsen isänä saatan tietää mistä puhun.
Meidän maassamme on tapana ensin hutkia ja sitten vasta tutkia, eli ennaltaehkäisyä vieroksutaan.
Joku sanoi että ei hyödytä etsiä syitä koulujen ongelmiin, mutta mielestäni on tiedettävä vika ennen kun voidaan korjata. Tosin lasta ei koskaan voida palauttaa ”alkuperäiseen kuntoon” niin kuin jonkun koneen, ja siksi olisi aloitettava hyvä ”huolto ja kunnossapito” heti lapsen alkaessa kehittyä.
Minä väitän että suuri syy kiusaamisiin, väkivaltaan, syrjäytymisiin, ym. lasten ongelmiin johtuu liian vapaasta ja välinpitämättömästä kasvatuksesta joka on vallannut alaa yhteiskunnassamme.
Tiedämme että alaikäisen aivot eivät ole siinä määrin vielä kehittyneet että tämä osaisi tehdä oikeita päätöksiä tulevaisuuttaan ajatellen. Lapsi tarvitsee vanhemman ohjausta ja rajat, eli esim. kotiintulo, nukkumaanmeno ja ruokailuajat. Lapselle tulisi myös opettaa hyviä käytöstapoja oman esimerkin ja puheiden kautta, ja jos vielä pystyy osoittamaan todellista kiintymystä jota myös rakkaudeksi nimitetään niin lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, ja voi siten käyttää energiansa kasvuun ja oppimiseen. Oma käytöksemme ohjaa lasta paljon voimakkaammin kun sanat, jos meillä ei ole lapsellemme aikaa ottaa tämä esimerkin käyttäytymiselleen päiväkodista, koulusta ja kaveripiiristä.
Voisi tehdä kysymyksen onko lapsen terveys ja hyvä tulevaisuus tärkeämpi vai tämän hetken mukava olo kaikkine elektronisine laitteineen ja vempeleineen joiden takia on tehtävä niin paljon työtä että ei aikaa eikä voimia jää lapselle.
Ilman johdonmukaista ohjausta lapsi valitsee helpoimman ja mukavimman tien tietämättä että se voi johtaa poluille joita ei aikuisena halua. Kun lapsen annetaan itsensä päättää elämästään johtaa se usein tunteeseen että hänen on saatava kaikki mitä haluaa. Lapsen kasvaessa halutkin kasvavat, ja kun ei sitten saakkaan kaikkea on ne hankittava keinolla millä hyvänsä. Ei ole tavatonta miten aikuinen mies lyö äitiään jos tämä ei anna eläkerajojaan pojalleen.
Toinen lapsen kehitystä huonontava kasvatustapa on liikahuolehtiminen, ei anneta lapsen itsensä oppia tekemään asioita kuten pukeutuminen, peseytyminen, ruokailu, vaan äiti tai isä, tai molemmat tekevät kaiken lapsen puolesta.
Olen joutunut asioimaan Sosiaaliviraston eri instanssien kanssa viimeiset 5 vuotta tarkoituksenani saada lapset huostaani, ja havainnut miten Perheneuvolassa ei hyväksytä rajojen asettamista, ja Lastensuojelussa toimitaan lasten ehdoilla. Siksi kai minutkin on luokiteltu huonommaksi vanhemmaksi koska asettelen rajoja ja opetan oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa.
Olen itse käynyt kouluni aikana kun oli vielä kuri olemassa eikä eletty lasten ehdoilla, eikä meitä ”paapoteltu” ja hukutettu roinaan, mutta ei myöskään ollut lapsilla ja koko yhteiskunnassa sosiaalisia ongelmia kuin nyt. Kuuden lapsen isänä saatan tietää mistä puhun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.