Parannus

kannattaa tehdä silloin, kun on synnin hätä ja tunto, että niin pitäisi tehdä. Kun Jumala on antanut etsikonajan, niin sen hän on tarkoittanut käyttämään hyvin. Ei kannata paaduttaa sydäntään, ja ajatella, että ehdinpä sen tehdä. Lykätä eteenpäin. Ja ei voi tietää, koska loppuu etsikonaika. Sillä niin on sanottu, että joka parannuksen teon huomiseen siirtää, se pesänsä helvettiin rakentaa.
11436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mutta ei taideta kaikille maapallolla, sitä etsikonaikaa antaa lainkaan. miten lie?

Moni pakkaa pukkaamaan parannuksen teon vain myöhemmäksi jä myöhemmäksi, ja ajattelee että jos sille todella tuntumaan voinhan minä sen tehdä sitten kuoleman edellä.
Mutta "hitaankaan" kuoleman edellä ei voi tehdä parannusta jos on elänyt etsikon aikansa ohi, ja näin ei voi saada hätää synneistänsä, jotta parannuksen voisi vielä tehdä.

Ja Konginkankaan turma on yksi osoitus siitä, että ihmisen pitää olla kaiken ikäisenä lähtövalmiina.

Äänestä
  • on omat etsikonaikansa. Yksittäisillä ihmisillä omat. Jumala tietää milloin.

    Äänestä

on tehnyt synnin pyhää henkeä vastaan, ja ei saakkaan anteeksi vaikka haluaisikin.
Järkivähäni sanoo, että sellaisiakin tapauksia täytyy olla olemassa, jossa syntejään ei enää saisikaan anteeksi.
Ei sittenkään, vaikka puhujaveli sen julistaisikin.
Mites murhaajat? Sanassa sanotaan, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää.
Onko siis turhaa tehdä vankilalähetystyötä, koska murhaaja ei voi saada murhaansa anteeksi.

Pyhää henkeä ei siis oteta sitten, kun itestä siltä tuntuu. Muistan erään surullisen tapauksen.
Sairaalaan pyydettiin uskovaista puhumaan kuolevalle syntien anteeksiannosta, koska omaiset olivat huolissaan.
Olikohan kyseinen henkilö jo menettänyt pyhän hengen, kun hän ei uskonut syntejään anteeksi, vaikka uskonveli kuinka koetti tarjota hänelle tätä vapahduksen sanomaa.
Kuoleva oli joskus ollut uskomassa, mutta ei jaksanut enää viimeisillä voimillaan uskoa evankeliumia.

Äänestä
  • Kaikki synnit saa anteeksi (olivat ne sitten mitä tahansa), kun haluaa tehdä niistä parannusta (ja jos Pyhä Henki vaikuttaa hänessä). Vaikka murhista, tai mistä hirmuteosta vain. Tämä on ihmisjärjelle käsittämätöntä, mutta taivaan Isän armo on juuri tätä.

    Äänestä

  • tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan ihmiseltä menee kokonaan halu tehdä parannus. Näin minulle on kerrottu. Käytännössä siis aina kun haluaa uskoa synnit anteeksi ne voi saada. Ja Pyhää Henkeä vastaan ei voi tehdä syntiä, jollei ole koskaan ollut elävässä uskossa ja tiennyt mitä on Pyhä Henki.

    Äänestä

  • sitä Pyhän Hengen pilkkaa saakaan anteeksi... Mitä se sitten tarkalleen on, en osaa oikein sanoa. Mutta Raamatussa on, että semmoinen ihminen ei saa rauhaa tässä eikä tulevassa elämässä.

    Ja jos on etsikonaika menny ohi, niin silloin ei voikaan enää tehdä parannusta... Kyllä ristinryöväri sai anteeksi ja pääsi paratiisiin. En tiiä, oliko millaiseen syntiin joutunut. Mutta ajattelin, että olisko tappo. On hyvä tehdä vankilalähetystä. Oli muuten Paavalikin vankilass.a

    Äänestä

  • Niinkauan murhaaja , kun saa syntinsä anteeksi, sitten hänellä ei ole murhan syntiä.
    Ja näin hänkin pääsee nauttimaan taivaan autuudesta.
    Tiedossahan on että joitakin murhamiehiä olisi saanut parannuksen armon.

    Erän Isä jonka pojan mies oli tappanut oli mennyt vankilaan ja puhutellut häntä, ja niin onnellisesti kävi että tämä murhaaja sai parannuksen armon.

    Ainakin näin muistelen, tosin hataran tuntoisesti.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    sitä Pyhän Hengen pilkkaa saakaan anteeksi... Mitä se sitten tarkalleen on, en osaa oikein sanoa. Mutta Raamatussa on, että semmoinen ihminen ei saa rauhaa tässä eikä tulevassa elämässä.

    Ja jos on etsikonaika menny ohi, niin silloin ei voikaan enää tehdä parannusta... Kyllä ristinryöväri sai anteeksi ja pääsi paratiisiin. En tiiä, oliko millaiseen syntiin joutunut. Mutta ajattelin, että olisko tappo. On hyvä tehdä vankilalähetystä. Oli muuten Paavalikin vankilass.a

    Elämääni, ja tulee mieleen ettei kai muuta mahdollisuutte ole, kuin että olisin näin tehnyt.
    Sinnitellä kuitenkin täytyy, ainakin ajallisen elämän loppuun.

    Äänestä

  • vl-tyttö kirjoitti:

    tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan ihmiseltä menee kokonaan halu tehdä parannus. Näin minulle on kerrottu. Käytännössä siis aina kun haluaa uskoa synnit anteeksi ne voi saada. Ja Pyhää Henkeä vastaan ei voi tehdä syntiä, jollei ole koskaan ollut elävässä uskossa ja tiennyt mitä on Pyhä Henki.

    Pyhää henkeä vastaan sanotaan.

    Phariseukset jotka sanoivat HÄNESSÄ ON PERKELE, olivatko he Pyhän hengen Pappeja;
    EIVÄT OLLEET.

    24. Mutta kuin Pharisealaiset sen kuulivat, sanoivat he: ei tämä aja ulos perkeleitä, vaan beelsebubin, perkeleitten päämiehen, kautta.
    25. Mutta kuin Jesus tiesi heidän ajatuksensa, sanoi hän heille: jokainen valtakunta, itsiänsä vastaan erinnyt, tulee kylmille, ja jokainen kaupunki taikka huone, itsiänsä vastaan erinnyt, ei seiso.
    26. Ja jos saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on erinnyt itsiänsä vastaan: kuinka siis hänen valtakuntansa seisois?
    27. Ja jos minä beelsebubin kautta ajaisin perkeleitä ulos, kenenkä kautta siis poikanne ajavat niitä ulos? Sentähden pitää heidän oleman teidän tuomarinne.
    28. Mutta jos minä ajan ulos perkeleitä Jumalan Hengellä, niin Jumalan valtakunta tuli teidän tykönne.
    29. Taikka kuinka joku taitaa jonkun väkevän huoneeseen mennä, ja hänen kaluansa ryöstää, ellei hän ensin sido väkevää, ja sitte ryöstä hänen huonettansa?
    30. Joka ei ole minun kanssani, hän on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoo, hän hajoittaa.
    31. Sentähden sanon minä teille: kaikki synnit ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi; mutta pilkkaa Henkeä vastaan ei anteeksi anneta ihmisille.
    32. Ja kuka ikänä sanoo jonkun sanan Ihmisen Poikaa vastaan, se hänelle anteeksi annetaan; mutta joka sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, ei sitä hänelle anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevaisessa maailmassa.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Elämääni, ja tulee mieleen ettei kai muuta mahdollisuutte ole, kuin että olisin näin tehnyt.
    Sinnitellä kuitenkin täytyy, ainakin ajallisen elämän loppuun.

    helpottaako kysymykseni, mutta tuntuuko sinusta enemmän sille, että pelkäät tehneesi sen synnin (siis käsitinkö oikein, Pyhän Hengen pilkan?) vaiko niin, että on jatkuva rauhaton mieli ja rauhattomuuden vaellat kuin Eesau itkien katumusta, jota ei tule?

    Ja jos paholainen kiusaa, olen kuullut, että se vaiva hellittää ajan oloon... Myös uskottoman syntihätä, etsikonaika on rauhattomuutta. Mutta sekin rauhattomuus hellittää joko sillä onnellisella tavalla, että pääsee uskovaiseksi tai sitten niin, että paaduttaa sielunsa väärään rauhaa, eli etsikoaika menee ohi.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    helpottaako kysymykseni, mutta tuntuuko sinusta enemmän sille, että pelkäät tehneesi sen synnin (siis käsitinkö oikein, Pyhän Hengen pilkan?) vaiko niin, että on jatkuva rauhaton mieli ja rauhattomuuden vaellat kuin Eesau itkien katumusta, jota ei tule?

    Ja jos paholainen kiusaa, olen kuullut, että se vaiva hellittää ajan oloon... Myös uskottoman syntihätä, etsikonaika on rauhattomuutta. Mutta sekin rauhattomuus hellittää joko sillä onnellisella tavalla, että pääsee uskovaiseksi tai sitten niin, että paaduttaa sielunsa väärään rauhaa, eli etsikoaika menee ohi.

    siis täällä ajassa paholainen voi kiusata uskovaista, mutta se hellittää. Ja toinen asia on se kun uskovainen ihminen on joutunut syntiin, sekin on sellaista epämukavaa olotilaa, mutta kun kuuntelee omantunnon ääntä ja saa kertoa jollekin matkaystävälle asiasta ja synnit panna pois, niin helpottaa... ja aina voi kysellä, kun ei tiedä. Sitä vartenhan saattomiehet ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leenu kirjoitti:

kannattaa tehdä silloin, kun on synnin hätä ja tunto, että niin pitäisi tehdä. Kun Jumala on antanut etsikonajan, niin sen hän on tarkoittanut käyttämään hyvin. Ei kannata paaduttaa sydäntään, ja ajatella, että ehdinpä sen tehdä. Lykätä eteenpäin. Ja ei voi tietää, koska loppuu etsikonaika. Sillä niin on sanottu, että joka parannuksen teon huomiseen siirtää, se pesänsä helvettiin rakentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu