Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen tuosta painonnoususta raskausaikana, että paljonko on tullut ja kumpi on tulossa? Miten teillä joilla on kokemusta molemmista sukupuolista, kumman odotuksesta on painoa tullut enemmän pojasta vai tytöstä. Vaikuttaako vauvan sukupuoli painonnousuun mitenkään ja esiintyykö jomman kumman odotuksessa esimerkiksi herkemmin turvotusta tai muuta?
vauvan sukupuoli ja äidin painonnousu
loppumetreillä
61558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esikoisesta (tyttö) painoa tuli raskauden aikana 7kg, joka jäi synnärille. Turvotusta oli vasta aivan lopussa sen verran vain, että sormuksia ei voinut enää pitää. Toisen raskauden kohdalla olen yli puolen välin ja paino tippunut kilon lähtöpainosta. Ultrassa veikattiin tyttöä ja neuvolassa verkkaisten sydänäänten perusteella poikaa. Tässä vaiheessa ei ainakaan tietoa vielä turvotuksesta. Kummassakaan raskaudessa ei ole ollut mielitekoja tai pahoinvointeja (lukuunottamatta, että vichyä ja piimää tulee juotua enemmän kuin ennen) , eli aivan normaalia elämää vietetty sen saralta.
mulla on esikoinen tyttö, ja painoa tuli odotusaikana 13 kiloa. toinen on poika ja painoa tuli 19 kg. monella tutulla taas pojasta ei ole tullu paljoo painoo mut tiiä näistä :)
Tyttöä odottavat lihoo yleensä enemmän kuin poikia odottavat. Sanotaan että tyttövauva vie äidin kauneuden, poikia odottavathan oikein hehkuvat raskausaikana :)
no se nyt riippuu muist asioista nuo painon nousut, itsellä tullut nyt rv 35 16kg ja poika tulossa. lähtöpaino oli vähäinen ja olen todella pitkä ja laiha joten monet kummastelevat painonnousua joka ei kuulemma juurikaan näy missään. pojista sanottu et maha tulee vaan mut työtistä leviä joka paikka ;)
mulla pojasta tuli 22kg lisää:D..lopussa tuli reilu kilo per viikko.Mullakin lähtöpaino oli alhainen bmi 16.. Onneks nuo melkein kaikki lähti puolessa vuodessa vaikka olisihan sitä saanut jäädä talven ajaksi jonkinlainen kerros ettei palelis aina.
Mullaki on poika tulos ja painoa tullut 17 tähän mennessä.Voi olla,että 20 kiloa menee rikki, kun tässä loppuajastakin ollut hurja painonnousu tahti. Mulla on just poikamasu. Kasvaa suoraa puikulana eteenpäin. Takaapäin ei huomaa mitään ja edestäkin maha näyttää aika pieneltä. Vasta sivuprofiilista maha on kunnon pallo. Kohtu kasvanut lähes normikäyrällä. Kaikki tutut sanoo että ei oo ainakaan paljon painoa tullut, niin oikein naurattaa! Mutta jostain syystä en ole kasvanut oikein muualta kuin mahasta ja rinnoista. Peppukaan ei ole montaa senttiä levinnyt, niin ihmetyttää kyllä itseäkin tuo painonnousu!Terkkarikin ihan alussa sanoi kun kyselin painonoususta, että jos painoa tulee se 20 kiloa niin on hankala olla, kun olen niin pienikokoinen, mutta eipä mulla ole mitään vaikeuksia liikkua tai mitään. Päinvastoin voin erinomaisesti ja käyn kaksi kertaa viikossa salilla ja muuten kävelylenkeillä. Painoindeksi oli alussa 23. Eli normaalipainoinen olin ennen raskautta. En kyllä tajau mistä noi kilot tulee:/