Ananaskukka

Ostin "nupussaan" olevan ananaskukan tässä nelisen kuukautta sitten. Ajattelin nupun siinä ajan kuluessa aukeavan kauniiksi kukaksi, mutta ei, mitään ei ole tapahtunut. Tai oikeastaan, näyttää jopa siltä, että se kukkaosio olisi kuivunut ja vähän rusehtava. Olenko tehnyt jotain väärin? Ei kai se vain ole kuollut? Kukka on saanut vettä juurille ja tyveen ja tietääkseni riittävästi aurinkoakin.

Osaako kukaan neuvoa miten kukan saisi elvytettyä, jos mahdollista?
13234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ananaskasveja kannattaa kastella vaan multaan,silloin kun se alkaa kukkimaan.
Silloin kun ananas ei kuki,niin voi kastella myös lehtisuppiloon.

Jos kastelee kukintaansa aloittelevaa ananasta lehtisuppiloon,niin on vaarana että kukinto mätänee.

Itselläni on papinkaura niminen ananaskasvi,enkä ikinä ole kastellut sitä lehtisuppiloon,vaan pelkästään multaan.Ja joka vuosi se on kukkinut.

Ananaskasveja ei myöskään saa lannoittaa liian voimakkaasti,itse lannoitan puolta laimeammalla lannoitevedellä kuin muita kasvejani.Ja vaan pari kertaa kuukaudessa,eikä talvella ollenkaan.Merileväuutetta kyllä annan ympäri vuoden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmistus kirjoitti:

Ostin "nupussaan" olevan ananaskukan tässä nelisen kuukautta sitten. Ajattelin nupun siinä ajan kuluessa aukeavan kauniiksi kukaksi, mutta ei, mitään ei ole tapahtunut. Tai oikeastaan, näyttää jopa siltä, että se kukkaosio olisi kuivunut ja vähän rusehtava. Olenko tehnyt jotain väärin? Ei kai se vain ole kuollut? Kukka on saanut vettä juurille ja tyveen ja tietääkseni riittävästi aurinkoakin.

Osaako kukaan neuvoa miten kukan saisi elvytettyä, jos mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu