Mieltäni askarruttaa tällainen asia:
Miten mies tuntee rakkauden tunteen tai rakastumisen?
Onko se vain heijastusta kumppanin tunteista, ikään kuin peilaamista toisen tunteista
vai tunteeko mies oikeasti näitä tunteita?
Miten mies tuntee rakkauden tunteen tai rakastumisen?
Onko se vain heijastusta kumppanin tunteista, ikään kuin peilaamista toisen tunteista
vai tunteeko mies oikeasti näitä tunteita?
Vastaukset 29
Vanhimmat
En osaa vastata kuin omasta puolestani.
Minä rakastan kahta naista. Toisen kanssa olen viettänyt aikuiselämäni ja toinen on sieltä menneisyydestä.
Elämänkumppanini on kaikessa rakastettava ja hyvä kumppani. En ole koskaan pettänyt häntä ja voin hyvin kuvitella viettäväni hänen kanssaan elämäni. Olemme menneet yhdessä läpi monenlaisten, kipeittenkin, kokemusten ja olemme aina osanneet tukea toisiamme. Jotenkin tuntuisi kummalta ajatella elämääni ilman häntä. Rakastan häntä, mutta en ole rakastunut häneen. En ole koskaan ollutkaan. Se on ainoa asia meidän suhteessamme, joka surettaa minua. Hän on sellainen nainen, joka ansaitsisi miehen, joka on häneen rakastunut.
Nainen menneisyydestäni, häneen minä olen ollut rakastunut aina. Ja tulen olemaan elämäni loppuun saakka. Rakkaudessani häneen ei ole mitään ehtoja. Kaikkien näiden vuosienkin jälkeen tulet mieleeni aina uudelleen. Ja olen pakahtua sinusta.
Hänellä on elämänsä, josta en juurikaan tiedä. Ja minulla on omani.
Jos hän tulisi ja sanoisi minulle -tule-, niin minä menisin. Rikkoisin kaiken hyvän ja tärkeän nykyisestä elämästäni. Loukkaisin kaikkia läheisiäni. Mutta niin minä tekisin.
Oisit elämänkumppanilles yhtä hyvä kun kasa paskaa jos se ton tietäis. Suomeksi siis sinä=kasa paskaa.
Olet aivan oikeassa.
Tämä on itsekästä.
Minulla ei ole puolustuksekseni mitään muuta sanottavaa kuin tunteeni.
Karma hoitaa tollaset miehet.
Kuis niin olisi tämä mies kuin kasa paskaa.
Asiallista palautetta ymmärrän kyllä.
Olen (nainen) itsekin rakastunut samalla tavalla 18-vuotiaana
niin totaalisesti ja tulisesti, että tiedän mistä ylläoleva puhuu.
Mutta rakkauksia on erilaisia, ei se ole nykyiseltä mieheltäni
mitenkään pois, vaikka sydämessäni on aina paikka tälle ensirakkaudelleni.
En ymmärrä, miten siitä tulee kasa paskaa?
Kysyppä sen miehen kumppanin mielipidettä asiaan!!!
Kyllä on hienosti kirjoitettu! Kyllä mies tietää ketä naista rakastaa eniten maailmassaan eikä sitä rakkautta muuta mikään. Sitä paitsi mistäs sitä tietää mitä sinun elämänkumppanisi päässä liikkuu. Saattaahan olla niinkin että hänelläkin on joku toinen rakkauden kohde...who can tell?! Teot ovat pettämistä, eivät tunteet! Naiset on vaan niin ehdottomia ja yksinkertaisia tunne elämässään.
samassa tilanteessa. Miesystäväni on vuosi kausia rakastanut minua, eroa ei voi ajatella, hänellä on tyydyttävä avioliitto, mutta ei rakasta puolisoaan, eroa ei voi ottaa yhteisen omaisuuden mennessä puoliksi. Raha on monessa liitossa tärkeämpi kuin rakkaus. Asiaan vaikuttaa vaimon suku sekä perimä. ikävää mutta totta.
Eikö sinulla ole koskaan ollut ensirakkautta???
Jos olet onnellisesti ensirakkautesi kanssa yhdessä, good for you,
mutta useimmilla ei ensirakkaus ole kuitenkaan se elämän mittainen kumppanuus, syystä tai toisesta.
Tekeekö se ihmisistä paskaa? Hei haloo!
Minulla on takana 2 pitkää suhdetta, samoin nykyisellä avomiehelläni ja
yhdessä olemme olleet nyt yli 10-vuotta.
En kyllä sinisilmäisyyksissänikään kuvittele, että minä olisin ainoa nainen,
jota avomieheni on koskaan ikinä rakastanut. Ei hänkään kuvittele, että
olisi ainoa mies, jota olen koskaan ikinä rakastanut. Mutta rakastamme
toisiamme - eikä ole kummaltakaan pois, jos on rakastanut / rakastaa jotakin
toistakin. Ehkä meidän sydämiimme mahtuu enenmmän rakkautta? Kuka tietää...
Ei vai tee paskaa jos jättäis tämän kumppaninsa!! Mieti vähän! Joo ensirakkauksia on mut niistä kuuluu kertoo. Sit se oikea kumppani saa päättää haluuko katella sellasta miestä. Mieti jos ite olisit se toisiks paras vaihtoehto!! Tsiisus.
Miksi ihmeessä aloit seurustelemaan elämänkumppanisi kanssa, jos et häneen ole koskaan ollut rakastunut? Pelkkä ystävyyskö teidät on pitänyt yhdessä tai elämänkumppanisi mahdolliset yksipuoliset tunteet sinua kohtaan?
RAKKAUS jää ! Mieti sitä.
Olet rak. menneisyyden haamuun . Todellisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa ja huom !
Hän ei ole enää se sama nainen !! Vaikka samassa paketissa olisikin.
En mitenkään ole yllä kirjoittaneen miehen puolella, mutta kommenttisi sai minut vastaamaan ja kirjoittamaan rakkaudesta ja rakastumisesta.
Kyllä, elämä on tässä a nyt eikä missään menneisyydessä, mutta rakkaus ei tunne aikaa. Kommentistasi loistaa se, ettet tiedä mitä rakkaus edes on.
Jotkut ihmiset ihan oikeasti löytävät Sen Oikean ja kokevat elämää suuremman rakkauden, jota ei voi koskaan unohtaa, mutta sitä ei voi ymmärtää sellainen, joka ei sitä itse ole kokenut. Tuntuu melko turhalta yrittää edes selittää asiaa ihmiselle, jonka omat ihmissuhdekokemukset ovat hyvin eri pohjalla.
Tämä miehen rakastama nainen ai varmasti ole enää se sama nainen, johon mies joskus aikoinaan rakastui. Mies-kirjoittaja vaikuttaa kirjoituksensa perusteella ihan tarpeeksi älykkäältä tajuamaan sen itsekin. Eihän hän itsekään ole sama ihminen, kuin silloin menneisyydessään.
Me kaikki muutumme, mutta emme me rakastu ihmisen sen hetkiseen ikään, olemukseen, luonteeseen, tapohin, puketumistyyliin tai olemukseen. Me rakastumme ihmiseen itseensä. Ohimenevät ihastukset ovat sitten eri asia.
Me kaikki muutumme koko ajan. Olemme hyvin erilaisia 5-vuotiaana, 20-vuotiaana ja 50-vuotiaana. Olisi kuitenkin hyvin surullista, että jos joku minuun 5 vuotta sitten rakastunut ei rakastaisi minua enää sen vuoksi että olen viidessä vuodessa kasvanut, kehittynyt ja muuttunut. Että hän rakastaisi vain viiden vuoden takaista minääni, ei minua itseäni. Tällainen rakkaus on hyvin pinnallisella pohjalla ja tuskin rakkautta lainkaan.
Niin höpsöltä ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin aito rakkaus ei katso ikää, paikkaa, aikaa, ulkonäköä.
On niin monia tarinoita aivan tavallisista ihmisistä, jotka ovat rakastuneet vaikkapa 16-24 -vuotiaina ja tiet ovat vuosiksi, jopa kymmeniksi vuosiksi eronneet, kunnes polut ovat taas yhtyneet jonkin sattuman kaupan kautta ja vanha rakkaus on nostanut päätänsä ikään kuin se ei olisi koskaan hävinnytkään, samanlaisena, yhtä raikkaana ja vahvana.
Tällaiset tapaukset ovat toki hyvin harvinaisia, mutta silti todellisia. Kaikki eivät koskaan elämänsä aikana saa kokea sellaista rakastumista. On ihmisiä, jotka eivät koskaan ole rakastuneet ollenkaan. Niitä on paljon enemmän kuin Suuren Rakkauden kokeneita. Näin uskoisin.
Mitä tulee rakastumisen ja rakastamisen eroihin, silloin kun rakastuminen ei saa täyttymystään, tunne voi jäädä päälle nimenomaan rakastumisen tunteena. Eihän sille ole koskaan edes annettu mahdollisuutta päästä kehittymään arkiseksi rakastamiseksi. Ei se ole koskaan päässyt jalostumaan ilman pitkään kestänyttä yhdessäoloa.
Jos rakkaus ei kuole muttei sammukaan, se odottaa iäti sitä uuta alkua ja mahdollisuutta, jonka se toivoo vielä saavansa. Siksi se pitää itsensä rakastumisena, ei pitkän yhdessäolon ja kiintymyksen kehittämänä rakastamisena.
Täysin tietämättä kyseisen miehen tapausta ja erityisesti sitä, miksi hän ei saanut sitä rakastamaansa naista, niin tosi asia on, ettei hän voi koskaan tietää miten elämä olisi mennyt, jos hän olisi naisen saanutkin ja viettänyt aikuiselämänsä hänen kanssaa, nykyisen kumppanin sijaan.
Hän olisi ehkä tämän rakastamansa naisen kanssa käynyt vuosien aikana läpi monia, kipeitäkin kokemuksia, jotka olisivat vain vahvistaneet rakkauttaan.
Nyt hän on kuitenkin syvästi kiintynyt elämänkumppaniinsa, jonka kanssa on ilmeisesti pitkään elänyt. Yhteisten kokemusten ja elämän jakaminen on liimannut heidät yhteen. Mutta miehen sydämen on liimannut johonkin toiseen tunne nimeltä rakkaus.
Mies on kusipää, koska elää valheessa ja antaa kumppaninsa elää valheessa. Hän tiedostaa, että nainen ansaitsisi jonkun, joka häneen olisi oikeasti rakastanut, mutta ei anna naiselle mahdollisuutta tällaiseen pitämällä hänet itsekkäästi elämänkumppaninaan.
Mies ei ehkä fyysisesti ole ollut uskoton, mutta hänen sydämensä on ollut uskoton ja elänyt valheessa koako ajan.
Ehkä hän on raukka ressu, joka ei osaa olla yksin. Ei osaa elää itsensä kanssa, vaan pitää uhrata toisen ihmisen elämä oman itsekkyyden ja yksinäisyyden pelon vuoksi.
Tai ehkä hänen elämänsä rakkaus onkin nykyinen kumppani, mutta hän ei vain tajua sitä. Ihminen voi olla rakastunut myös tietämättään. Ehkä, jos hän joskus saisi kumppanikseen tuon saavuttamattoman rakkauden, hän palaisi pian tämän nykyisen anisen luokse kun ikävä yllättäisi ja toteaisi, että yhteiset kokemukset olivat kuitenkin voimakkaampia kuin jokin epämääräinen rakastumisen tunne joka ei johda tekoihin.
Aikamoisessa solmussa hän kuitenkin on: haluaa tämän nykyisen kanssa elää elämänsä loppuun, mutta rakastaa jotain toista elämänsä loppuun.
Jos todellinen valintatilanne tulisi, osaisiko hän valita ollenkaan? Ehkä hän valitsisi molemmat. Niinhän miehet ovat läpi aikojen tehneet. Toinen on se kumppani, äitihahmo ja paras ystävä. Toinen se rakastajatar. To have a cake and eat it too.
Huonosti siinä kuitenkin käy.
Kauniisti ja järkevästi kirjoitit rakkaudesta ja rakastumisesta.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
että luulet olevasi rakastunut tähän ensimmäiseen, koska et häntä saanut. Ihminen pitää monesti kiinni haaveestaan koko elämänsä. Et tiedä millaista elämäsi olisi ollut hänen kanssaan.
Oma ylhäällä oleva kirjoitukseni oli vastaus ketjun aloittajan kysymykseen. Se oli vastaus, jossa koetin selittää omia tuntemuksiani kysyjälle. Tosin keskustelu jäi monelta osin kiinni minuun ja vastaukseeni.
Ehkäpä siksi on syytä vastata joihinkin esitettyihin mielipiteisiin. Tai ainakin yrittää vastata.
Aloitetaan tällä kerralla menneisyyden naisesta.
Miksi suhteemme loppui? En tiedä. Ehkä hän ei tuntenut minua kohtaan samoin, kuin mitä minä tunsin häntä kohtaan.
Elämässä on myös monenlaisia hetkiä ja toisinaan ihmisen täytyy tehdä valintoja puhtaasti oman itsensä vuoksi. Työt, opiskelut, erilaiset tunteet?...tie vie.
Joka tapauksessa meidän suhteemme päättyi ja lähdimme suuntiimme. Siihen päättyi kontaktini tähän naiseen menneisyydestä. Ainakin fyysinen ja käytännön kontakti.
Joitain vuosia kului ilman sen kummempia syvempiä ihmissuhteita, kunnes tapasin tulevan puolisoni. Ihastuin häneen ja viihdyimme ja nautimme toistemme seurasta mahtavasti. Huomasimme, että yhteinen elämämme sujuu kaikilla tasoilla hyvin ja tunsimme rakkautta toisiamme kohtaan. Tai ainakin minä tunsin ja tunnen edelleen. En voi vastata hänen puolestaan hänen tuntemuksistaan, mutta uskon kuitenkin, että myös hän rakastaa minua.
Tosin tämä nainen menneisyydestäni tuli mieleeni aina joskus joistain syistä ja huomasin, että minulla on vieläkin voimakas tunne myös häntä kohtaan. Ajattelin kuitenkin, että kunhan vuodet vierivät, niin se tunne haihtuu, tai ainakin haalistuu jonkinasteiseksi muistoksi.
Joka tapauksessa, elämämme puolisoni kanssa sujui hyvin ja perheemme kasvoi.
Minusta on käytetty monia luonnehdintoja tässä keskusteluketjussa, mutta voisin kuitenkin väittää olevani hyvä mies puolisolleni ja perheelleni. Varmasti parempi kuin moni. En sekoile naisissa tai viinan kanssa, olen ollut turvallinen henkilö perheelleni ja olen tehnyt ahkerasti töitä ja saanut perheeni elämän taloudellisestikin turvatuksi. Ja tärkeintä kaikessa; rakastan puolisoani ja perhettäni.
Yksi asia on kuitenkin, joka ei lähtenytkään pois. Tai haalistunut. Ja se on se tunne tätä menneisyyden naista kohtaan. Se on osa minua ja sieluani, ja on ehkä tehnyt minusta sellaisen kuin nyt olen.
Minä en ole koskaan etsinyt tätä menneisyyden naista, enkä aio etsiäkään. Ja järkeni toivoo, että hänkään ei koskaan etsisi minua. Koska se tunne, mikä minulla häntä kohtaan on, on juuri se sellainen, jonka vuoksi hylätään kaikki entinen ja petetään vaikka maansa. Sitä se on.
Minä koen toisaalta olevani onnekas, että sisimpäni on saanut kokea näin voimakkaan tunteen. En koe sitä vammaksi, vaan osaksi minua ihmisenä.
Minun on vaikea määrittää sitä, kuinka muut ihmiset tuntevat erilaiset rakkauden tunteen nyanssit, mutta epäilen, että kaikki eivät saa kokea tätä syvintä rakkauden muotoa koskaan. Ja vielä harvinaisempaa on se, että kaksi ihmistä kokisi sen toisiaan kohtaan samanaikaisesti. Se olisi varmaankin aivan mahtavaa!
Kuten tuolla aiemmin sanoin; minua surettaa se, että en tunne puolisoani kohtaan sitä sellaista tunnetta, jota tunnen tätä menneisyyden naista kohtaan. Puolisoni on hieno nainen ja hän, jos joku, ansaitsisi sen tunteen minulta. Mutta, omien kokemuksieni perusteella ihminen ei voi pakottaa itseään tuntemaan mitään, tai pakottaa itseään olemaan tuntematta. Tunteisiin ei ole mitään kytkintä, jonka voisi kääntää päälle tai pois...ei ainakaan minulla ole.
Joku voi tuntea sääliä puolisoani kohtaan, tai jopa minua kohtaan, mutta ainakaan minä en sitä tarvitse. Lisäksi, sisimmästäni huolimatta, yritän elää ja olla hyvä kumppani puolisolleni. Ja uskoisin pärjänneeni ihan hienosti tähän mennessä.
Mietin vielä äskeistä kirjoitustani ja ajattelin lisätä siihen vielä muutaman lauseen.
Jos puolisoni kokisi sisällään samoin jotain toista kohtaan ja hänen olisi mentävävä, niin ymmärtäisin häntä. En tietenkään olisi siitä päätöksestä onnellinen, mutta ymmärtäisin häntä.
En hae tällä ymmärryksellä hyväksyntää itselleni, enkä etsi mitään ymmärrystä itselleni, mutta oman elämäni ja sisimpäni tuntemusten perusteella ajattelen näin kuin ajattelen.
Tämä tunne on samanaikaisesti raskas kantaa, mutta myös höyhenen kevyt ja kuljetan sitä mukana mielelläni. Tosin mistään tahdosta tässä ei ole kysymys. Se vain on.
Hieno teksti, hieno mies. Ei muuta.
...ja kirjoitit koko kamalan lirpatuksen todistaaksesi itsellesi olevasi ok. Jos olisit ok olisit rehellinen. Eli et ole.
teksteistä ja ajattelen niin et olet toiminut hienosti kun olet pitänyt perheen etusijalla ja hoitanut
asiasi vaikka tuo tunne on koko ajan ollut mukanasi elämän poluilla.
Itse olen nainen ja samallalailla on käynyt myös minulle, eräs mies on kulkenut minun elämäni polun
mukanani.
Elämä on monimuotoista.
... niin huomaat, että elämä voi todellakin yllättää =)
Täytyy kyllä puolustuksen sana laittaa tälle miehelle, joka
on eniten kysymystäni pohtinut.
Kirjoittaja on mielestäni pohdiskellut asiaa aikalailla.
Ja vaikka nainen olenkin, olen kokenut täsmälleen samanlaisen
rakkauden. Täällä moni on kirjoittanut siitä, kuinka sitä on
rakastunut/rakastaa jotakin menneisyyden haamua.
Tästä voisin olla hieman eri mieltä, sillä vaikka en tavannut
tätä jalataltavieväätunteenaiheuttajaa liki 15 vuoteen, sama
tunne heräsi välittömästi kun kohtasimme sattumalta uudelleen.
Me vain olemme niiin erilaisia ihmisiä ja arvomaailmamme on
liian erilainen, jotta meistä olisi koskaan kehittynyt mitään
vuosisadan rakkaustarinaa. Ja sen verran elämässä
viisastuneena, en lähtisi enää tämän 'suurenrakkauden' matkaan.
Mutta edelleen, nyt 25 vuotta myöhemmin,
tämä mies on minulle edelleen tärkeä omalla tavallaan,
eikä mikään näköjään sitä muuksi muuta.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tuntea
ja tunnen edelleen jotakin niin suurta. Se ei ole mieheltäni pois,
sillä rakastan myös häntä, mutta erilailla.
Totta on myös, että minä olen vuosien aikana muuttunut,
samoin tämä mies. Olemme tekemisissä keskenämme
silloin tällöin viestien välityksellä (emme tapaile).
Osa hänestä on samaa kuin 25 vuotta sitten,
osa tietenkin iän ja elämän tuomaa muutosta.
Mutta se tunne, jonka herätämme toisissamme
on vieläkin yhtä voimakas.
Voinhan tietysti olla väärässä, ettei se ole rakkautta
lainkaan. Mutta minua ei kukaan koskaan aiemmin eikä
myöskään jälkeen ole saanut aikaiseksi mitään vastaavaa.
Mutta rakkaus ei ole kiinni pitämistä, ei omistamista.
Rakkaus on!
Näin siis minun elämää eläneenä nähtynä,
jollakin toisella on taas oma tarinansa - rakkaudesta ja rakastamisesta
olisiko elämä pitänyt jättää elämättä?
Eli ei enää koskaan tutustua, ihastua tai rakastua kehenkään,
jos on kerran kokenut sen?
Pitäisikö todella ihmisen jäädä yksin tästä syystä,
olla perustamatta perhettä, olla kuitenkin rakastettu ja
rakastava jollekin toiselle?
Voi, kyllä meitä olisi monen monta onnettoman yksinäistä
ihmistä, jos näin mennään...
Osaava ja suorastaan ennustaja. Tiedätkö itse tutustuessasi
uuteen ihmiseen miten syväksi suhteesi syvenee?
MItä tunteita tulet tuntemaan tätä ihmistä kohtaan?
Tiedätkö etukäteen, kuinka syvästi tai vähemmän syvästi
tulet tuntemaan? Wau!
Lähes mahdotonta edes kuvailla ainakin rajallisilla kyvyilläni, mutta ehkä koko tunnekirjo voimistuu, koska siihen vaikuttaa rakas niin paljon. Kun kaikki on hyvin, kaikki on erinomaisesti. Ja päinvastoin kun on huonosti, kaikki on todella huonosti. Kyllä siihen alussa liittyy myös maskuliinisia, pystyn mihin vain tuntemuksia. Liittäisin sen siihen itselle hyvin tärkeään tunteeseen, että toinen ymmärtää minua täydellisesti niin sanoista kuin eleistä. Muutoin varmaan tunteet jäisivätkin ihastuksen tasolle. Tiettyä laimenemista tietysti aina tapahtuu ajan kuluessa, mutta samat tuntemukset ovat pohjalla.
Itse myös olen ollut rakastanut kahteen naiseen ja taidan olla vieläkin. Ensimmäinen oli ns. täysin mahdottoman valinnan edessä, mikä tietysti raastoi molempia ja luultavasti se ratkaisu olisi omalla kohdalla ollut täysin sama. Spekulaatiota, mutta ainakin jonkinlainen tietoisuus oli. Irrottautuminen molemmille tuntui silti olevan hyvin vaikeaa, vaikka se piti tehdä. Toinen sitten päättyi ehkä suurimmaksi osaksi siihen, että kaikesta hyvästä huolimatta, toisella oli tarve toteuttaa vielä eräitä muita asioita elämässään eikä hän ollut valmis minkäänlaisiin kompromisseihin, vaikka minä olisin ollut. Ehkä viisastakin, ehkä ei ja erilaiseen ajattelussa vaikutti paljon millaisista lähtökohdista yhteen tulimme.
Edelleen kuulisin mielelläni lisää miesten kommentteja rakkauden ja rakastumisen tuntemisesta.
Ja toivoisin, että kukin vastaa juuri niin kuin tuntee tähän kysymykseen,
ilman, että sitä repostellaan onko se oikein vai väärin. Tämän kyselyn tarkoituksena
ei ole nyt oikean ja väärän, normaalin tai epänormaalin tai ylipäätään mikään vastakkainasettelu,
eikä moralisointi. Mehän emme voi sen toisen puolesta kuitenkaan elää =)
Kiitos jo niille miehille, jotka ovat vastanneet. Huokaisin jo vähän helpotuksesta, että tunnettehan te jotakin =)
Onpa lynkkausmeininkiä, kun joku "rakastaa väärin"!
Onpa tosiaan. Vähän niin kuin keskiajalla soihtuja heiluttavia noitavainoojia. Ja sen takia että mies on rakastunut. Kun lukee toisaalta palstoja ihannemiehestä ja minkälainen hän on, niin tuollaista toivotaan. Turvallista, vahvaa, perhettään rakastavaa...
Ukko vaan on rakastunut johonkin toiseenkin, mutta ei siinä asiassa kuitenkaan tee mitään pahaa. Oman onnensa sivuuttaen laittaa muut edelleen.
Paskakasa? Arjen sankari sanon minä.