Tarttis vaihtaa työ/työmatka-autoa 118D uudempi 105kW kiinnostaisi. Mikä on todellinen kulutus sekalaisessa ajossa (lupaavat 4.5l/100km), mites talvella jääkö kiinni joka ylämäkeen, onko lämmin talvella, entäs meluisuus, muitakin omia mielipiteitä kaipaisin. Auton pieni koko ei ole ongelma, oikeastaan vain hyvä asia on helpompi kaupungissa.
118D
EMW
123894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Osta uusi Golf 1.6TDI ekomalli. Saat vähän enemmän autoa samalla rahalla.
118d:n ja se oli vuodelta 2005. Siinä keskikulutus oli aina välillä 5..5-6.5 litraa/ 100 km. Ei se nyt jokaiseen ylämäkeen jää kiinn, itselläni jäi vain kerran ja se mäki oli siinä kunnossa että olisi pitänyt olla neliveto. Ei se mikään maailman hiljaisin ole (kuten ei muutkaan saman kokoiset) mutta ei se pahimmastakaan päästä ole.
4 vuoden ja 150 tkm aikana ei onneksi ollut mitään isompia vikoja, vain pari pientä joiden korjaus ei onneksi hirveästi maksanut.
Lupauksiin ei kannata uskoa. Omalla kohdallani olen saanut lisätä aina tuon 1,5 litraa satasta kohden. Ei ole liukkailla etuvedon veroinen, mutta päjrää nippanappa suomen talvessa.
Hankin marraskuun alussa Saksasta 09/2007 käyttöönotetun 3-ovisen 118dA:n ja olen ollut autoon todella tyytyväinen. Olen ajellut nyt 6.000km ja vuodessa kertyy noin 27.000km. Kylmyyden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa näillä pakkasilla, sillä auto lämpenee ajossa tosi nopeasti. Talvikulutus on ollut jossain 6-6,5l/100km, mutta ajotyylini ei olekaan mikään taloudellinen... Voi olla, että tasaisesti ajellen pääsee 5-5,5l/100km, varsinkin manuaalivaihteistolla.
Kiinni en ole jäänyt autolla mihinkään ja liikennevaloistakin auto lähtee liukkailla paljon sujuvammin kuin etuvedot. Melua ei ole minun mielestäni kovin paljon, mutta tämän kokoluokan autoissa ääntä on aina enemmän kuin taksiluokassa. Kaikki on tietysti suhteellista, mitä asiaa kukakin pitää autossa tärkeänä. Minusta hinta/laatusuhde on kohdalla. Ainakin, jos tuo auton Saksasta.
Onko tämä uudempi E87 105kW:n paljonko ajettu, mitä maksoi saksassa entäpä paljonko jouduit maksamaan veroa.
Autollani oli ajettu 47.000km ostohetkellä. Se on vuosimalliltaan 2008 ja otettu käyttöön 09/2007. Tuotin sen "avaimet käteen"-systeemillä yhden firman kautta. Hinnassa oli hiukan tutun kauppaa ja annoin vanhan autoni vaihdossa, joten hinta oli enemmän kuin kohdallaan (noin 20.000). Täysin vastaavaa käytettyä autoa ei ole ollut yhtään myynnissä autotallin tai nettiauton sivuilla, mutta enemmän ajetuista 5-ovisistakin pyydetään aika paljon enemmän. Tietysti myös varustelu vaikuttaa hinnoitteluun.
Mobile.de-sivuilta löytyy vastaavia 5-ovisia Saksasta alkaen 16.000 euroa ja 3-ovisesta joutuu maksamaan vajaan tonnin enemmän (vähemmän tarjontaa). Veroa autostani meni 4360 euroa, mutta manuaalilaatikolla varustetusta menee muutama satanen vähemmän. Toteutuneita verotusarvoja voit katsella tullin sivuilta:
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/taulukot/index.jsp
Omistan 06 vm 118d:n. Kulutus on pyörinyt siinä kuuden litran kohdalla. Ei vikoja kertaakaan ollut, ei ruostetta, ei korin natinoita. Sisätiloiltaan jees, paitsi jos sattuu olemaan kuskissa ylimääräistä:). Talvella on muutamankerran jäänyt ylämäkeen kiinni, mutta se annettakoon anteeksi sitten kesällä, sillä yksi parhaimpia ajettavia mielestäni.
1 sarjainen EI sovellu seuraaville...
etuveto fanaatikoille, jotka eivät ymmärrä, että takaveto autoja myös valmistetaan
eivät ymmärrä BMW:n valmistus filosofiaa ns.(tilojen ahtautta, nappuloiden järjestystä, perinteistä mittaristoa, joka on ollut lähes samanlainen jo 20 vuotta)
vaativat tila-automaisia tiloja
pelkäävät ihmisten vittumaisia kommentteja, koska eivät ostaneet Skoda(Skeidaa) tai Volkswagenia
fanaattiselta bemaristilta vaikutat. Itse harkitisin jokin aika sitten 1 sarjaa, mutta päädyin kumminkin vähän käytettyyn 3 sarjaan. 1 sarja on niin ruma ja ahdas.
Talviajossa uuden karkea 108d on vienyt 7.2 litraa / satanen. Ollaan aika kaukana luvatuista arvoista.
Tänään oli vaikeuksia parkkiruudusta lähtiessä. Vaikka alusta oli tasainen (ei ylämäkeä) meni 20 minuuttia venkslatessa lumisohjossa. Alla kitkat.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän pikku bemuun.
116d on suht samanlainen, pienemmällä turbolla vain. autossa on "lukkoperä" jarruilla toteutettuna, eli saa molemmat takarenkaat sutimaan jolloin nousee mäkiä jne hyvin. melua ensiasennusrenkailla on aika paljon, enemmän kuin uusilla nokian nastarenkailla, joita on kovin meluisiksi haukuttu! muuten ei ole melua, tai siis rengasmelu peittää alleen muut. oikein kiva ajella talvella. ja kesälläkin tietty.
viimeisimmässä faseliftissä tuli muutoksia aika paljon, mm uraherkkyys noilla runflat-kumeilla pieneni ja start/stop-järjestelmä parantui. vararenkaallehan tossa ei ole paikkaa...
lämpöä riittää, moottoria lämmitetään sähkövastuksilla. energia siihen otetaan isolta laturilta, mikä nostaa pakkasilla kulutusta aika paljon. lisäksi start/stop lakkaa toimimasta 3 asteessa. uudenkarhealla autolla lämpöisellä pääsi alle 5 litran, vaikka siinä tuli paljon ajeltua moottoriteillä ja "esikaupunkiajoa".
varusteista vakkari pakollinen, vauhti ei tunnu ja pitkillä vaihdevälityksillä ei myöskään kuulu. kanssa-autoilijat ei oikein anna tilaa...
"saa molemmat takarenkaat sutimaan jolloin nousee mäkiä jne hyvin" VARO ETTET LÄHDE LENTOON.
aikaisemmat "kaksvedot" on olleet oikeasti yksivetoisia, epätasaisella pidolla pienempikitkainen vetävä rengas sutii, muut ei vedä ollenkaan. sohjossa/pöperössä varsin normaali toimintatapa. tämä raapii oikeasti kahdella renkaalla, pääsee eteenpäin. luistonesto pois tietty.