paha olo

Miten tästä oravanpyörästä pääsee pois? Lukiossa olin jo jännittynyt vieraiden ihmisten seurassa. Nyt vanhempana asia on pahentunut jo siihen tilaan, että luulen, että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Kauppaan on vaikeuksia mennä, itse asiassa en uskalla mennä mihinkään yksin, paitsi koiraa käyttämään ulkona, mutta sekin on ahdistavaa. Töitä olisi ollut tarjolla mutten uskaltanut soittaa joten sekin tilaisuus meni..

Rahat on tiukilla. Nyt jo vajaa puoli vuotta on ollut masennusta juurikin sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, välillä enemmän välillä vähemmän.. Pari viikkoa olo on ollut voimaton, itkuinen, itsetuhoinen.. välinpitämätön, mutta koko ajan huolia rahan takia. Avomieheni käy töissä, mutta ne eivät meinaa riittää. Hän painostaa minua etsimään töitä ja puhuu koko ajan rahahuolista. Hävettää etten saa mitään tehtyä ja hän joutuu hankkimaan rahaa meidän molempien elämiseen. Avomieheni ei ole perillä masennuksestani tai sosiaalisten tilanteiden pelostani, mutta on huomannut kylläkin eristäytymiseni ja alakuloisuuteni.. Yrittänyt kysellä syytä, mutta olen mennyt lukkoon. Sitten hän yleensä hermostuu kun en saa sanaa suustani, sen jälkeen sulkeudun aivan täysin.. Olen kerran yrittänyt selittää hänelle mutta tuntui ettei hän ota tosissaan ongelmiani, tai ettei ymmärrä niiden vakavuutta.

Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta, mutta päässyt pois tästä masennuksen ja pelon kierteestä? Tosiaan, kun uskalla edes lääkäriin soittaa vaikka tiedän että pitäisin.. Kun ei tahdo saada aikaan oikeen mitään.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on ollut samoja oireita lähes koko elämäni. Nyt ei ehkä tunnu siltä, mutta apua on saatavilla, niin lääkkeitten kuin terapian muodossakin. Itselläni ahdistuneisuushäiriö ja siitä johtuva masennus.

Varaa aika lääkärillesi ja kerro mikä sinua vaivaa. Hän laittaa sinulle tarvittaessa lähetteen eteenpäin, jotta pääsisit terapiaan.

Tällä hetkellä käyn hevosterapiassa. Itselleni se on ollut tärkeää. Ja mieto masennuslääkitys on koko ajan päällä, en uskalla siitä luopua, oireitten pahenemisen pelossa.

Äänestä

Poden sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja saan helposti paniikkioireita jos esimerkiksi joudun käyttämään julkista liikennettä. Kaupassa käyminen on hankalaa ja saan harvoin ostettua yhtä tavaraa enempää koska tulee kiire kaupasta ulos. Opiskelen vielä erittäin sosiaaliseen ammattiin siinä toivossa että pakkototutan itseni ihmisiin mutta ihmisten keskellä oleminen on yhtä kidutusta ja jännittämistä koulussakin. Suunnittelen joka päivä miten marssin ammattiauttajan puheille, mutta en kykene toimimaan, koska pelkään etten osaa selittää ongelmaani tarpeeksi vakuuttavasti eikä sitä oteta todesta.

Mutta en usko että tähän auttaa muu kuin mennä jonain päivänä vielä lääkärin puheille ja pyytää rohkeasti apua. Ei kai tämä itsestään omin voimin miksikään muutu. Ihmisten, joilla ei ole ongelmia sosiaalisten tilanteiden kanssa, voi ehkä olla vaikea ymmärtää tällaista käytöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuusahdistaa kirjoitti:

Miten tästä oravanpyörästä pääsee pois? Lukiossa olin jo jännittynyt vieraiden ihmisten seurassa. Nyt vanhempana asia on pahentunut jo siihen tilaan, että luulen, että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Kauppaan on vaikeuksia mennä, itse asiassa en uskalla mennä mihinkään yksin, paitsi koiraa käyttämään ulkona, mutta sekin on ahdistavaa. Töitä olisi ollut tarjolla mutten uskaltanut soittaa joten sekin tilaisuus meni..

Rahat on tiukilla. Nyt jo vajaa puoli vuotta on ollut masennusta juurikin sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, välillä enemmän välillä vähemmän.. Pari viikkoa olo on ollut voimaton, itkuinen, itsetuhoinen.. välinpitämätön, mutta koko ajan huolia rahan takia. Avomieheni käy töissä, mutta ne eivät meinaa riittää. Hän painostaa minua etsimään töitä ja puhuu koko ajan rahahuolista. Hävettää etten saa mitään tehtyä ja hän joutuu hankkimaan rahaa meidän molempien elämiseen. Avomieheni ei ole perillä masennuksestani tai sosiaalisten tilanteiden pelostani, mutta on huomannut kylläkin eristäytymiseni ja alakuloisuuteni.. Yrittänyt kysellä syytä, mutta olen mennyt lukkoon. Sitten hän yleensä hermostuu kun en saa sanaa suustani, sen jälkeen sulkeudun aivan täysin.. Olen kerran yrittänyt selittää hänelle mutta tuntui ettei hän ota tosissaan ongelmiani, tai ettei ymmärrä niiden vakavuutta.

Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta, mutta päässyt pois tästä masennuksen ja pelon kierteestä? Tosiaan, kun uskalla edes lääkäriin soittaa vaikka tiedän että pitäisin.. Kun ei tahdo saada aikaan oikeen mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu