Keskustelua itsetunnosta

1. Perheemme äidillä ei ollut taloudellista pakkoa mennä töihin, joten isä tekee töitä ja äiti toimii kotiäitinä. Sillä on todellakin ollut tärkeä rooli henkisessä kehittymisessäni - miten ihanaa se onkaan joka päivä tulla koulusta kotiin lämpimän ruoan ääreen ja kertoa päivän hyvät ja huonot terveiset ymmärtäviin korviin!

Monta sisarusta on myös opettanut jakamaan - puolikas Tupla meni helposti vielä neljään osaan. Samalla oppi myös pitämään puoliaan siinä, että myös saa oman osuutensa siitä tuplasta! Samassa huoneessa kun "asui", niin oppi myös siivoamisen yhteydessä taitoja, kuten "siskoa tai veljeä imurilla päähän", "ylimääräiset tavarat menee sängyn tai maton alle" ja niin edelleen. Opettavaista!

Negatiivisia puolia en kyllä tästä järjestelystä totta puhuen löydä sitten millään. Kotiäitit lasten hyväksi rocks!

2. Oho, vähän vastasinkin tähän jo tossa. No, kaiken mahdollisen tuen ilmeisesti oon saanut kun ei oo hampaankoloonkaan mitään jäänyt. Vilpittömästi voin kunnioittaa isääni ja äitiäni, niinkuin muuan opuksessakin neuvotaan tekemään.

Olen siis voinut avautua asioistani vanhempien täydellä ymmärryksellä ja tuella, ilman mitään suuttumisia tai ylireagoimisia. Vanhemmat ovat osoittaneet luottamuksensa minuun ja niin kyllä varmaan sitten myös minä heihin (luottamus kun perustuu käsittääkseni sen "kaksipuoleisuuteen"). Luottamus lienee ehkä tärkeintä vanhempien ja lasten välisessä suhteessa (vaikkakin se voi ajoittain olla vaikeaa jos lapsi perseilee - toivottavasti älyäisi olemaan perseilemättä! Vaikka joku tupakanpoltto mitä hittoo). He ovat myös antaneen minun itse päättää suurimmasta osaa asioitani, varsinkin myöhemmässä nuoruudessani.

3. Hyvä itsetunto on sitä, ettei pelkää liiaksi aivan arkisimmissakin tilanteissa. Kaikkihan pelkäävät - en usko, että on olemassa ihmistä, joka ei pelkäisi - joten ehkä kysymys onkin siitä, että itse hyväksyy pelkonsa ja sitten vaikkapa toimii siitä huolimatta. Myös, se, että osaa ja ennen kaikkea saa olla oma itsensä. Kauheaahan se olisi, jos ei edes kotona saisi ansaitsemaansa ihmisarvoa.

Hyvän itsetunnon rakentumiseen vaikuttaa ensisijaisesti kasvatus. Kiusaaminen on ihan perseestä, se voi romahduttaa ihmisen itsetunnon ja hän ei ehkä koskaan saa sitä takaisin - kouluihin panostusta näissä asioissa! Ja vanhemmat voisivat panostaa kasvattamalla lapsensa hyvin niin, ettei näiden huono itsetunto "pakota" kiusaamaan pienempiään. Jos vanhemmat eivät tähän pysty, lienee heillä itselläänkin huono itsetunto ja siinä vaiheessa he voivat vaikka painua nukkumaan.

1. Lapsuuden kotikasvatus jätti huonon omatunnon. Sain autoritäärisen kasvatuksen sekä isältä että äidiltä, en ohjaavaa kasvatusta. Hyvät kokemukset rajoittuvat äidin vanhempiin. Muu suku on aina ollut kielteinen asenteeltaan.
2. Sosioemotionaalinen kehitys jäi aivan liian vajaaksi. Vanhemmat eivät tukeneet eivätkä kannustaneet missään. Rakkaus oli sivuseikka, kuri tärkein seikka. Vajaan sosiaalisen kehityksen seurauksena jäin yksinäiseksi sekä heidän "vangiksi"/orjaksi, kunnes itsenäistyin.
3. Hyvän itsetunnon omaava tietää, mitä hän osaa, kuka ja mihin tarkoitukseen hän on olemassa. Huonon itsetunnon omaavalla on taipumuksia narsismiin (oma keskustelupalstansa täällä), jotta hän saisi tyydytettyä tarpeitaan osaamisestaan lähimmäisten kiusaksi.

Moi! Onko pakko vastata kaikkiin kysymyksiin vai voinko kommentoida vain yhteen? :)

1. Lapsuudenkotini oli hyvin ankea ja ahdasmielinen paikka. Tulen suht. varakkaasta perheestä ja sellainen kuva ihmisillä kodistamme on ja oli. Paratiisi, jossa on paljon rahaa. Todellisuudessa kaikki oli pelkkää kulissia ja lapsuuteni ja nuoruuteni oli yhtä helvettiä.

Isäni oli minua kohtaan todella alistava ja hän käytti minua ikäänkuin paskapussina purkaakseen omaa pahaa oloaa, osaamattomuuttaan, stressiään, tjsp. Hän haukkui minut 3-4-vuotiaasta asti pystyyn, nimitteli minua sukuni ja kavereideni edessä esim. "pelleksi" ja "juntiksi". Hän teilasi minut heti lapsuudesta asti eikä koskaan edes antanut mahdollisuutta näyttää. Hän ikäänkuin kiusasi minua. Sukujuhlat olivat yhtä helvettiä, koska sielläkin hän teki minut nimittelemällä ja vähättelemällä naurunalaiseksi sukulaisten silmissä ja kaikki vain nauroivat eivätkä tehneet mitään. Minusta tuli pelokas lapsi, jolla ei käytännössä ollut itsetuntoa ollenkaan. Siksi kehitin alitajuntaisesti lapsuudessa itselleni egon, joka on suurempi kuin minä itse ja vedän tätä roolia vieläkin usein. Useimmiten olin kuitenkin muiden lasten kanssa arka ja pelokas, jonka vuoksi minua kiusattiin koko kouluaika aina lukioon asti ja kiusaaminen on aikuisiälläkin jatkunut ammattikorkeassa ja jokaisella työpaikallani.

Äitini kasvatti minut taas toisaalta pumpulissa, mutta toisaalta hän oli hullu hirviö ja kontrollifriikki, joka pyrki hallitsemaan kaikkea minussa käyttäytymisestä pukeutumiseen. Piti olla hienostoperheen kiltti kultapoika, vaikka en sellainen halunnut olla. Hän pakotti minut käyttämään vaatteita, joita en halunnut käyttää ja mm. niiden ja arkuuteni ja pelokkuuteni takia minua kiusattiin aina koulussa.

Hyviä kokemuksia vanhemmistani ei oikeastaan tule mieleen ja minusta on kasvanut todella negatiivinen ja "aggressiivisen pelokas" ihminen. Kärsin mielialahäiriöistä, sosiaalisten tilanteiden pelosta, hallitsemattomista raivokohtauksista, masennuksesta sekä lukuisista muista mielenterveysongelmista. Minusta on tullut hullu eläin, joka ei hallitse itseään, olen välillä pelokas ja arka kuin kissa ja välillä uhkarohkea, aggressiivinen sekopää kuin leijona tai gorilla. En hallitse itseäni kunnolla ja pelkään, että käytökseni aiheuttaa vielä todella pahaa jälkeä jollekin, joko itselleni tai jollekin muulle. Pelkään joutuvani tekojeni takia vielä vankilaan tai mielisairaalaan. Tuntuu, että en osaa elää normaalia elämää, vaan laitoselämä olisi helpompaa.

En saanut lapsena kasvaa omaksi itsekseni, vaan minua vedettiin vanhempieni osalta kahteen täysin päinvastaiseen suuntaan eikä identiteettini päässyt lähes ollenkaan kehittymään. Minulla on kaksi pikkusiskoa, joita kohdeltiin suht normaalisti ja heistä on kasvamassa täysin normaaleja aikuisia naisia. Olen sitä mieltä, että vanhempani pilasivat elämäni, isäni ei sitä tajua, äitini tajuaa, mutta ei osaa kuin itkeä ja pahoitella. Eniten kehitykseeni elämäni aikana on vaikuttanut isäni sairas ja huono kohtelu. Vaikka minua on kiusattu joka koulussa ja työpaikassa jossa olen ollut, ei kukaan ole saanut itseäni tuntemaan itseäni yhtä huonoksi kuin isäni. Olen henkisesti sairas ja syrjäytymisen partaalla ollut jo monesti ja olen samassa tilanteessa jälleen kerran. En saa elämääni edes kunnolla alkuun. Vanhempieni kohtelu on vaikuttanut joka ainoaan ihmissuhteeseeni kaverisuhteista parisuhteisiin. En kykene vakavaan parisuhteeseen ja ajattelen, että en tiedä haluanko edes perustaa perheen ja tehdä lisää lapsia tähän paskaan maailmaan.

2. Koska perheemme oli varakas, rahasta ei ollut puutetta ja sain syödä kunnolla ja matkustella paljon perheeni kanssa koko lapsuuden ja nuoruuden. En kuitenkaan missään nimessä ollut hemmoteltu kakara enkä koskaan saanut mitä halusin, koska minut pakotettiin tekemään ja minulle tuputettiin asioita joita en halunnut. Äitini oli ensin hirviö ja lepytteli minua sen jälkeen pehmoilulla. Hänkään ei hallitse käyttäytymistään ja on kontrollifriikki kuten sanoin. Hän oli perheemme pää ja kontrolloi myös isääni. Ehkä isäni juuri siksi purki turhautumisensa minuun. He tekivät minusta sairaan enkä kokenut normaalia rakkautta tai perhe-elämää lähes ollenkaan. Olen tunne-elämältäni sekä sosiaalisesti vajaa, jotka purkautuvat turhautumisena, maniana ja masennuksena. Olisin toivonut aivan normaalia perhe-elämää ja mahdollisuutta kasvaa normaaliksi ihmiseksi ja elää normaalin nuoruuden tasavertaisena muiden ikäisteni parissa.

3. Hyvä itsetunto on sellaista, että ihminen osaa ottaa muut ihmiset huomioon tarvitsematta purkaa tuskaansa ja ongelmiaan muihin ja etenee elämän kaikilla osa-alueilla ottaen muut ihmiset huomioon tasavertaisena. Huonosta itsetunnosta kärsivä ihminen joko alistuu aina ja jää muiden jyräämäksi sekä mielistelee muita tai vastaavasti jyrää kaikki muut tieltään aikomustensa tieltä saadakseen itselleen jotain sekä menestyäkseen elämässä.