Eli onko tämä tämmöinen masennusta, että pelkää kuolemaa ja miettii kaikkea uskontoon liittyen. Eli esimerkiksi jos on tehnyt jotain syntiä niin luullaan että Jumala rankaisee ja ei anna anteeksi. Lisäksi pelkään että läheiseni saavat kärsiä minun takiani tai että heille käy jotain.
Saatan olla vähän taikauskoinen, mutta minkäs tälle voi, mutta minua ahistaa kaikki pienet pahat teot joita olen tehnyt.
Toivottavasti saitte tolkkua kirjoituksestani, en ole tosiaankaan taitava kertomaan asioita.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Saatan olla vähän taikauskoinen, mutta minkäs tälle voi, mutta minua ahistaa kaikki pienet pahat teot joita olen tehnyt.
Toivottavasti saitte tolkkua kirjoituksestani, en ole tosiaankaan taitava kertomaan asioita.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Piti vielä yks juttu kysyä, että helpottais vähäsen, että onko ketään muuta jolla on/on ollut samanlaisia tuntemuksia?
en usko joutuvani tässä elämässä maksamaan synneistäni, mutta kuoltuani varmasti saan kärsiä. ei rukoukset ole auttaneet, en tunne saaneeni mitään anteeksi, enkä muuttuneeni paremmaksi tai vahvemmaksi. toiset ihmiset tuntuvat saavan kokea sen ihmeet, että saavat tuntea itsensä armahdetuiksi ja pystyvät luopumaan synnistä, muuttuen kuin uusiksi ihmisiksi.
Voisitko kertoa että minkä ikäinen olet? Itsellä ei ole kuin jokunen kuukaus niin täytän 18 ja olen poika. Ja että kauan sinulla on ollut tuollasia ajatuksia.
Mun käsitääkseni sä olet jo pelastettu, kun tällä tavoin ajattelet.
Mietitäänkö yhdessä, että mitä käytännössä voisi tehdä? Minulle on erittäin ajankohtaista esim. se, että en enää järkyttäisi lasteni mielenrauhaa esim. henkivakuutuksistani toitottamalla. Mä vaan satun olemaan ruumiinhautaajan sukua.
Jeesus oli täydellinen, jos joku. Me tavoittelemme samaa, jotta ihmiskunta säilyisi.
kuin sinä, vaikka ikää onkin huomattavasti enemmän. Syyllistän itseäni kaikesta. Masennusta tämä varmaankin on.
Mulle on suomeksi sanottuna tullut kaiketi lapsenlapsen kautta sentään jokin elämänhalu näiden ylivoimaisten (ihmisten silmissä) vaikeuksien kohdattua. Silti on parempi ajatella, että tämä voi olla viimeinen elinpäiväni.
Jos on elänyt niin, että on valmis lähtemään, ei ole mitään ongelmaa. Miettikää, onko se mummon aikaansaama vai johtuuko siitä, että kerran päästin Jehovantodistajan sisään?
Pääseekö tuosta ongelmasta eroon miten? Osaako joku auttaa? Sillä ei tää ihan normaalia ole, sillä tää häiritsee elämääni ja väsyttää..