lähteä risteilyylle, kysyi ystävättäreni, hänen miehensä kuoli noin puoli vuotta sitten.
Vieläkö on vallalla se vuosi lesken elämää, vai onko asiat muuttuneet, elämmekö nyt sopivuuksista irti olevina?
Tämä asia on varmaan hyvin henkilökohtainen, erilaisia ajatuksia synnyttävä, mutta kysyn nyt mielipiteitä näistä ainakin ennen olleista yhteisön säännöistä.
Ystävätärtäni kehoitin lähtemään risteilylle, tiedän tarkkaan, että hänelle se tekee hyvää, yksinäisyys on kauhea asia, kokemuksesta puhun.
Tuskin monikaan seuraa menee hakemaan, vaan pakoon yksinäisyyttä.
Miten koette tai ajattelette omalla kohdallanne asian?
Onko sopivaa
30
412
Vastaukset
- Onnea matkaan vaan
Elämä on niin lyhyt. Suremiselta ei kyllä voi paeta minnekään sillä se vie aikansa. Risteilyllä voi vaikka tavata toisen samanlaisessa tilassa olevan ja ystävystyä.
- Seku
Ei se matkustaminen ja maiseman vaihto ole mitenkään sopimatonta, vailla aviopuoliso olisi vasta vähän aikaa sitten kuollut. Itse voisin lähteä heti, vaikka puolison hautajaispäivänä.
Kuka sen suremisajan on ihmielle määrännyt? Murheellinen ihminen ei tietenkään ole hauskaa seuraa muille, mutta sureva voi kotoa poissa ollessaan edes ohikiitäviksi hetkiksi unohtaa surunsa, kun näkee muita ihmisiä ja paikkoja.
Tuolla toisaalla oli puhetta pappien "kevytmielisyydestä", kun avioituvat liian pian uudelleen vaimonsa kuoleman jälkeen. Minä en näe siinäkään mitään pahaa. Jos kokee sielunkumppanuutta toisen ihmisen kanssa, niin mikä estää menemästä naimisiin, sillä entinen vihkivala raukeaa puolison kuolemaan.
Pappismiehet (ja naisetkin) ovat vain suurennuslasin alla kaiken tekemisensä ja toimintansa suhteen.
Eikä avioliiton somiminen kypsällä iällä tai puolison kuoleman jälkeen ole kuudennen käskyn rikkomista.
Ehkäpä kirkonmies usein kokee intiimin seurustelun ilman avioliittoon vihkimistä olevan sitä haureutta, minkä kuudes käsky kieltää. - 8
Seku kirjoitti:
Ei se matkustaminen ja maiseman vaihto ole mitenkään sopimatonta, vailla aviopuoliso olisi vasta vähän aikaa sitten kuollut. Itse voisin lähteä heti, vaikka puolison hautajaispäivänä.
Kuka sen suremisajan on ihmielle määrännyt? Murheellinen ihminen ei tietenkään ole hauskaa seuraa muille, mutta sureva voi kotoa poissa ollessaan edes ohikiitäviksi hetkiksi unohtaa surunsa, kun näkee muita ihmisiä ja paikkoja.
Tuolla toisaalla oli puhetta pappien "kevytmielisyydestä", kun avioituvat liian pian uudelleen vaimonsa kuoleman jälkeen. Minä en näe siinäkään mitään pahaa. Jos kokee sielunkumppanuutta toisen ihmisen kanssa, niin mikä estää menemästä naimisiin, sillä entinen vihkivala raukeaa puolison kuolemaan.
Pappismiehet (ja naisetkin) ovat vain suurennuslasin alla kaiken tekemisensä ja toimintansa suhteen.
Eikä avioliiton somiminen kypsällä iällä tai puolison kuoleman jälkeen ole kuudennen käskyn rikkomista.
Ehkäpä kirkonmies usein kokee intiimin seurustelun ilman avioliittoon vihkimistä olevan sitä haureutta, minkä kuudes käsky kieltää.Ne ovat ihan samanlaisia taapertajia kuin kaikki muutkin kansalaiset, mutta pitävät itseään seurakuntalaisten yläpuolella oleviksi. Kun tulevat, jos tulevat korkean iän saavuttaneiden syntymäpäiville istuvat kuin Lohtaan rovasti parhaassa nojatuolissa malliin, tässä minä nyt olen, pitäkää minulle seuraa.
Tämän päivän kirkkoa repivät ristiriidat tuovat myös tilanteen jossa pappiskansa joutuu laskeutumaan alas Norsunluutornista.
Juhlissa kymmeniä vuosia sitten olivat pappi ja opettaja ylitse muiden. Nyky koulutuksen omaavat papit ja opettajat ovat tulleet kansan keskuuteen eikä kansan yläpuolelle. Onhan näitä kansakoulupohjalta opettajiksi opiskelleita jotka ovat niin mahtavia että huvittaa. Aika aikaa kutakin, se sukupolvi on kaikki jo eläkkeellä.
Se periaate saarnoissa ja kansan keskuudessa on jäänteenä, selitetään kaikki asiat parhain päin, hyväksytään virheet anteeksi antamisen perusteella. Ikävä kyllä ihmiset ymmärtävät, se tie on tänään auttamattomasti kuljettu loppuun. Anteeksianto on vain mielenhyvitystä, rikkomusta se ei miksikään muuta.Tänään on parasta nähdä asiat sellaisina kun ne ovat ja käsitellä niitä varsin perusteellisesti. Millään sloganilla ei tänä päivänä pärjää millään alueella.
- se on pitkä aika,
vastaa muutamaa vuotta tavallista elämää,
sillä ajan kokemus riippuu tilanteesta.
Sokissa koneellisesti hautajaisia ja perunkirjoituksia hoidellen ensin,
odottaen hänen avaimensa rapinaa ulko-oven lukossa,
kun kaikki on ohi, seuraa pahin vaihe, tyhjyyden tunne.
Kun tulee juhla, olipa se sitten vappu tai juhannus, jolloin lasten perheet ovat muualle kutsuttuja,
ei ole mikään ihme, jos hakeutuu vaikkapa risteilylle.
Ei varmaankaan keneenkään jaksa vielä tutustua,
mutta muiden seura kuitenkin lämmittää.
Luulen, että on hyväksi hakeutua ihmisten luo, näin ainakin itse olen tehnyt.
Mutta sekin on yksilöllistä. - risteilyssä
olisi niin tuomittavaa, matkat ovat sinänsä ihan viattomia. Mitähän tässä aloituksessa oikein halutaan testata.
ajattelin vain kysellä, miten kukakin tämän kuoleman tuoman leskeyden kokee.
Minkälaisia mielipiteitä on, niin sanotusta suruajasta, ennen kuljettiin mustissa pitkiäkin aikoja.
Kai ystävätäreni halusi mielipidettä siitä, paheksutaanko noin yleisesti, hänkin näitä vanhan ajan kasvatteja ja ainahan niitäkin on, jotka kuiskuttelevat hyvinkin ilkeästi.
Eihän risteilyssä mitään pahaa, ei sinne riehumaan enäää näillä kymmenillä.
- Aika aikaa kutakin
No voi hyvänen aika, itse olin 46 kun jäin leskeksi, olisiko pitänyt hautautua säkkiin ja tuhkaan 14 v tyttäreni kanssa, ei, oli pakko jatkaa elämistä, yksin olen vieläkin yli kuuskymppisenä ja pysynkin, mutta ei kannata tuhlata aikaa jos kerran on elämänhalua. Ei se asia siitä muuksi muutu.
- miksei voisi
Onko Skillan huolestunut, jos ystävätär vaikka löytää seuraa risteilyltä kun puolustelee, ettei tämä mene seuraa hakemaan. Miksei saisi mennä? Mene itsekkin!!!
tuskin seuraa vailla hän on, sen paremmin kuin minäkään.
Minähän kehoitin lähtemään, lueppa aloitus uudelleen.
- Katleija yksi
Olipa kiva huomata sinun tehneen aloituksen. Hyvä aloitus ja keskustelun arvoinen. Sinä kutsuit mukaan risteilylle leskeksi jääneen ystäväsi, koska halusit auttaa häntä. Tiedät kokemuksesta että hän elää vaikeaa surukautta ja kuinka aloitekyvytön ihminen silloin voi olla ja kuinka tervehdyttävää on päästä ihan muihin maisemiin silloin.
Vielä nykyäänkin voi joku arempi ihminen ajatella niinkuin ennen, että "mitä ihmiset sanovat". Kaikki tiedämme millaista ennen on ollut ja jotain jäänteitä siitä kai vieläkin selkäytimessämme on. Sen osoittaa ystäväsi kysymys. Yleensä ennen seurattiin sitä, kuinka pian leski löysi uuden kumppanin. Se olikin tärkeä seikka seurata, että kuinka pian. Jos kovin nopeasti löytyi uusi, niin sanottiin, että se oli jo valmiina ja paheksuntaa ja juoruilua riitti.
Voi olla että vieläkin jossain syrjemmällä pienemmissä yhteisöissä tuonkin tapainen sosiaalinen kontrolli ja asenteet vielä elävät, mutta enimmäkseen nykyään ei niin kauheasti olla toisista kiinnostuneita.
Jokainen saa taaplata tyylillään ja jokainen saa tulla toimeen omillaan.
Muistan minäkin pienen episodin omasta kokemuksesta silloin joskus. Minä reagoin mieheni kuolemaan touhuilemalla yhtä ja toista. Siltä ajalta minulle kertyi muutaman metrin verran kirjoja hyllyyn. Sitten teetin mieheni kihlasormuksesta itselleni timanttisormuksen ja laitoin omat kaksi rasiaan. Miehen sisko huomasi, ettei minulla ollut enää omia sormuksia nimettömässä ja sanoi minun jo voivan etsiä itselleni uusi mies. Minusta tuntui silloin, että hän ajatteli minulla jo olevan haku päällä. Minua se loukkasi aika paljon silloin surussani, jota en tosiaan muille näyttänyt.- Lorena*
Ensinnäkin ei pidä "ruokkia" surua, sillä sitä voi tehdä monella tavalla. Kun on sinut oman itsensä kanssa, on hyvä tehdä ja nähdä uusia mahdollisuuksia elämässä. Olin noin 50 jäätyäni leskeksi, jatkoin täydennyskoulutuksia entistä ponnekkaampana, oli nyt aikaa uusille suunnitelmille. Siksi toiseksi, olimme molemmat "ulospäin suuntautuneita" minäkin kun lapset kasvoivat, joten oli luonnollista jatkaa aktiivisesti elämää niillä resursseilla mihin omat rahkeet riittävät.
Alussa suru on kuin hiertävä narukerä rinnan alla, voin sanoa, pikkuhiljaa se häviää pois. Muutokset elämässä, harrastukset, matkustelut, risteilyt, yhteydet lähipiiriin ja ystäviin ovat hyvää lääkettä uudessa elämän tilanteessa. Mitä pahaa matkustelussa on, jokainen aikuinen osaa ja tietää miten elää ja olla, koska itse ratkaisuistaan jokainen itse vastaa eikä yhteisö jossa asuu.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Pikkuhiljaa sitä siirtyy uuteen elämän rytmiin ja uusiin asioihin, uusi elämä on eräänlaista omien rajojen testaamista, uuteen elämtilanteeseen sopeutumista. Näin meni elämä kohdallani, eikä katumista ole ollut. sinä aivan oikein ymmärssit, mitä yritin kysellä, tätä paheksuntaa yhteisössä.
Vieläkin sitä nähtävästi ilmenee, paljonkin, minä vaan en sitä kohdallani huomannut, tai ymmärtänyt.
Reilu puoli vuotta yksinäisyydessä itkin, päivät tein töitä kovasti, illat mietin omaa surkeuttani, viikonloput olivat kaameita.
Rasitin kaikki luonani käyneet omalla surullani, kunnes rohkenin lähteä ihmisten pariin.
Muistan kyllä jotakin uteliaisuuteen liittyvää, joku jopa kyseli, olenko miehen löytänyt, voi että.
Eikö maailmassa ole muutakin antaa, kuin se toinen osapuoli, vaikka tärkeä on ystävä, jos niin tuntee.
Aloituksen tein juuri siksi, kun itse rupesin pohtimaan tuota ystävättäreni kysymysta, en enää osannut sellaista epäilyä olevan olemassakaan.
Pelkästään risteilystähän ei ole kysymys, vaan siitä tuomitaanko liian aikaisin seuraa etsivä, sitä kyselen ja ihmettelen, mikä on se sopiva suremisaiaka?
Olen sitä mieltä että ikävä kulkee hautaan asti, meni tai oli menemättä, oman jaksamisen kanssa, miten se sitten on?- Hintriika*
Aina löytyy paheksujia ja tiukkapipoisia "moralisteja", tekee miten päin tahansa. Tärkeintä on kuitenkin surun murtaman ihmisen selviäminen takaisin elämälle. Suru on surettava, mutta surutyötä helpottaa, jos voi lähteä ulos kotona "päälle kaatuvien seinien" alta ja saa puhua ymmärtävien ihmisten kanssa.
Onneksi nykyaikana ei enää tarvitse kulkea mustissaan ja suruharso hatussa almanakassa määrättyä aikaa. Suru ei osaa lukea allakkaa, mutta se osaa hellittää, kun elämään tulee muuta ajateltavaa. Meistä moni tietää tämän asian kokemuksesta. Pyydä ystävääsi lukemaan nämä vastaukset!
Antoisaa risteilyä! - tulenlieskat
Hintriika* kirjoitti:
Aina löytyy paheksujia ja tiukkapipoisia "moralisteja", tekee miten päin tahansa. Tärkeintä on kuitenkin surun murtaman ihmisen selviäminen takaisin elämälle. Suru on surettava, mutta surutyötä helpottaa, jos voi lähteä ulos kotona "päälle kaatuvien seinien" alta ja saa puhua ymmärtävien ihmisten kanssa.
Onneksi nykyaikana ei enää tarvitse kulkea mustissaan ja suruharso hatussa almanakassa määrättyä aikaa. Suru ei osaa lukea allakkaa, mutta se osaa hellittää, kun elämään tulee muuta ajateltavaa. Meistä moni tietää tämän asian kokemuksesta. Pyydä ystävääsi lukemaan nämä vastaukset!
Antoisaa risteilyä!on oma elämä annettu elettäväksi. Kaipaus jää sydämeen surun hävetessä, myös elämän jatkaminen. Risteily on hyvä juuri siihen. Me kaikki elämme vain kerran, siksi eteenpäin on paras mennä. Muistot ovat omamme ja osa elämäämme. Ne lohduttavat antavat voimaa silloin kun haluamme. Hyvää matkaa.
- pilvi*
Hintriika* kirjoitti:
Aina löytyy paheksujia ja tiukkapipoisia "moralisteja", tekee miten päin tahansa. Tärkeintä on kuitenkin surun murtaman ihmisen selviäminen takaisin elämälle. Suru on surettava, mutta surutyötä helpottaa, jos voi lähteä ulos kotona "päälle kaatuvien seinien" alta ja saa puhua ymmärtävien ihmisten kanssa.
Onneksi nykyaikana ei enää tarvitse kulkea mustissaan ja suruharso hatussa almanakassa määrättyä aikaa. Suru ei osaa lukea allakkaa, mutta se osaa hellittää, kun elämään tulee muuta ajateltavaa. Meistä moni tietää tämän asian kokemuksesta. Pyydä ystävääsi lukemaan nämä vastaukset!
Antoisaa risteilyä!Onhan se omakohtaisesti koettua nyt 1v.2kk mieheni poismenosta. Jokainen kokee surunsa omalla tavallaan, ilman siihen nyt syventymättä. Erilailla myös puramme tuntojamme lähimillemme,joskus voi jokin pienikin asia tuoda edesmenneen mieliimme,jolloin ei itse suru ja kaipaus enään valtaa, vaan lämmöllä muistelemme häntä.
Nyt eletään tätä aikaa elämässä, enkä näe mitään syytä, miksi pitäisi hautautua kotiin, ihmisten puheiden pelosta? Itsehän sen tuntee mitä jaksaa tai haluaa, ja SkillaN'in ollessa mukana matkalla, on se virkistävää kotona suremisen sijasta. Kaikki, mikä antaa hetken hengähdystaukoa surulta on tärkeää!
Silloin kertyy voimavaroja omaa elämää varten, jota on elettävä. Itse koen vahvistuneeni, itsenäistyneeni entistä enemmän. Vihdoin alan ymmärtää, ettei minun enään tarvitse olla niin vahva, kuin mieheni rankan sairauden aikana.Ja saan iloitakin elämästäni, niinkuin ennen, herätä uuteen päivään, katsoa mitä tuo tullessaan, ja käyttää aikaani mielipuuhiini. Maalaus, sekä palstalle kirjoittaminen on antanut sisältöä päiviini, ihmissuhteet, lähinnä lapset, ja muutama ystävä, riittää antamaan mielekkyyttä elämälle.
Ihanaa onkin ystävätär, jonka huolenpito lämmittää, kutsumalla kylään, nyt jo taas normaalimmin:D tapaamme silloin tällöin---lapsuudentoverit:D Kaikkiaan , elämä on elämisem arvoista, kun siltä alkaa tuntumaan.
Hienoa SkillaN kun olet mukana, viettäkää hyviä hetkiä naapurimaassa :D
Ei nykyisin surra näkyvästi. Varmaan on monella ikäisellämme muistissa ne mustat suruharsot, jotka olivat käytössä nuoruutemme aikoina. Silloinhan mustan vaatteen käyttö oli välttämätöntä määrärätyn ajan.
Nyt siitä onneksi on päästy. Ei ole enää tarve osoittaa kaikille suruaikaa.
Risteilyllä pääsee vähän eroon ankeasta arjesta. Miksi sitä pitäisi ajatella paheksuen tai oudoksuen.
Tuskinpa ystäväsi panee elämäänsä risaiseksi ja menettää käytöksensä hallinnan, vaikka risteileekin!
On hyvä suunnata ajatuksiaan muualle. Sen kyllä poismennytkin soisi meille tänne jääneille.- Katleija yksi
Minä olen koko ajan suorastaan inhonnut tuota leski sanaa "siviilisäätynäni". Naimisissa, leski, eronnut. Käytetäänkö tuommoista jaottelua enää lainkaan missään yhteyksissä. Nykyään tuohon ripukkaan pitäisi lisätä vaikka kuinka monta muotoa lisää.
- 8
Katleija yksi kirjoitti:
Minä olen koko ajan suorastaan inhonnut tuota leski sanaa "siviilisäätynäni". Naimisissa, leski, eronnut. Käytetäänkö tuommoista jaottelua enää lainkaan missään yhteyksissä. Nykyään tuohon ripukkaan pitäisi lisätä vaikka kuinka monta muotoa lisää.
Sos. ryhmittymässä kuulut ryhmään "muut" se on siihen kuulumme kaikki yksinäiset laitapuolen kulkijoita myöten, että näin.
- missä ihmeen
8 kirjoitti:
Sos. ryhmittymässä kuulut ryhmään "muut" se on siihen kuulumme kaikki yksinäiset laitapuolen kulkijoita myöten, että näin.
sosiaalisessa ryhmittymässä ?
- Hintriika*
Katleija yksi kirjoitti:
Minä olen koko ajan suorastaan inhonnut tuota leski sanaa "siviilisäätynäni". Naimisissa, leski, eronnut. Käytetäänkö tuommoista jaottelua enää lainkaan missään yhteyksissä. Nykyään tuohon ripukkaan pitäisi lisätä vaikka kuinka monta muotoa lisää.
Minulla on aina tullut "leski"-sanasta mieleen mustat pitsit ja Agatha Christie. Tai sitten läski. Silti se on pakko ruksata siviilisäädyksi virallisiin lomakkeisiin, sinne avo- ja avioliittojen sekamelskaan.
En osaa ehdottaa, mikä olisi parempi vaihtoehto "leski"-nimitykselle. En tykkää "sinkku"-sanastakaan. - Katleija yksi
Hintriika* kirjoitti:
Minulla on aina tullut "leski"-sanasta mieleen mustat pitsit ja Agatha Christie. Tai sitten läski. Silti se on pakko ruksata siviilisäädyksi virallisiin lomakkeisiin, sinne avo- ja avioliittojen sekamelskaan.
En osaa ehdottaa, mikä olisi parempi vaihtoehto "leski"-nimitykselle. En tykkää "sinkku"-sanastakaan.Kaheksikko käski ajattelemaan ja minut "muihin" laittoi. Hintriikalle, että en minäkään tykkää "sinkku"-sanasta, kun sekin tuo mieleen kinkun ja läskeä siinäkin. Minusta yksineläjä eläkeläinen on hyväksyttävissä oleva nimitys. Näitä olenkin tosiaan joutunut käyttämään erilaisiin kalluppeihin vastatessani. Mulle ei enää muita lomakkeita tulekaan.
Katleija yksi kirjoitti:
Kaheksikko käski ajattelemaan ja minut "muihin" laittoi. Hintriikalle, että en minäkään tykkää "sinkku"-sanasta, kun sekin tuo mieleen kinkun ja läskeä siinäkin. Minusta yksineläjä eläkeläinen on hyväksyttävissä oleva nimitys. Näitä olenkin tosiaan joutunut käyttämään erilaisiin kalluppeihin vastatessani. Mulle ei enää muita lomakkeita tulekaan.
Vanhempani kuuluivat eläkeläisjärjestöön. Siellä oli myös muuan hyvin aktiivinen pariskunta, mutta sitten mies kuoli. Vaimo tuli yksin seuraavaan kerhoiltaan, ja hyvin moni paheksui sitä.
Äitini oli suutahtanut ja sanonut, että elämän on jatkuttava, vaikka toinen kuoleekin. Ei sureminen sitä tarkoita, että pitäisi nyhjöttää yksin kotona.
Meille hän sanoi, että jos hän kuolee ennen isää, pitää isän jatkaa harrastuksiaan ja elää kuten ennenkin. Hän jopa toivoi, että isä löytäisi mukavan naisystävän itselleen.
Mielestäni äiti oli aivan oikeassa. Jokaisella on oikeus surra tavallaan mutta myös oikeus mennä ihmisten joukkoon pysyäkseen kiinni elämässä.Venlastiina kirjoitti:
Vanhempani kuuluivat eläkeläisjärjestöön. Siellä oli myös muuan hyvin aktiivinen pariskunta, mutta sitten mies kuoli. Vaimo tuli yksin seuraavaan kerhoiltaan, ja hyvin moni paheksui sitä.
Äitini oli suutahtanut ja sanonut, että elämän on jatkuttava, vaikka toinen kuoleekin. Ei sureminen sitä tarkoita, että pitäisi nyhjöttää yksin kotona.
Meille hän sanoi, että jos hän kuolee ennen isää, pitää isän jatkaa harrastuksiaan ja elää kuten ennenkin. Hän jopa toivoi, että isä löytäisi mukavan naisystävän itselleen.
Mielestäni äiti oli aivan oikeassa. Jokaisella on oikeus surra tavallaan mutta myös oikeus mennä ihmisten joukkoon pysyäkseen kiinni elämässä.että ajat on muuttuneet, näin minäkin olen ympärille katsellessa tulkinnut, onneksi on vapauduttu tästä ankeudesta.
Kuitenkin vielä löytyy niitä, joilla on sanottavaa näiden leskeksi joutuneiden elämisen tapaan.
Herkässä mielentilassa, surun murtama ihminen voi haavoittua ja tuntea tuskaa pienemmästäkin arvostelusta.
Pyydän ystävättreni kylään ja luemme yhdessä tämän ketjun viestit, uskon että lisää varmuutta saa mielelleen siitä, että elämän on jatkuttava hänenkin kohdolla, kuten niin monella muullakin.
Kiitos kirjoituksista.SkillaN kirjoitti:
että ajat on muuttuneet, näin minäkin olen ympärille katsellessa tulkinnut, onneksi on vapauduttu tästä ankeudesta.
Kuitenkin vielä löytyy niitä, joilla on sanottavaa näiden leskeksi joutuneiden elämisen tapaan.
Herkässä mielentilassa, surun murtama ihminen voi haavoittua ja tuntea tuskaa pienemmästäkin arvostelusta.
Pyydän ystävättreni kylään ja luemme yhdessä tämän ketjun viestit, uskon että lisää varmuutta saa mielelleen siitä, että elämän on jatkuttava hänenkin kohdolla, kuten niin monella muullakin.
Kiitos kirjoituksista.tehdä niin kuin parhaaksi näkee, ei kannata välittää muiden mielipiteistä.
Vielä nykyäänki on paheksujii lesken menemisiin, ainaki maaseudulla.
Vasta ikään yks koulutoveri kertoi että hänen sisarensa mies oli kuollut ja heti perään vähä paheksuvasti,"tuolla kapakassahan tuo jo on istunut".
Tuollaiset tulee jättää omaan arvoonsa ja jatkella elämäänsä ihan voimiensa mukaan, aika on kuitenkin se paras lääke suruunki, kaikki ajallaan.
Elämän kumppanin menetys on kovapaikka ja sekin hellittää ajanmyötä, mutta lapsen menetyksestä ei tuu helpotusta, sen kanssa on vain elettävä, minä elelen sen kaa.
Mitä mustaan väriin tulee olen aina pitänyt mustasta väristä juhlavaatteena ja sen jälkeen kun lapseni kuoli, en ole paljo muun väristä vaatetta pitänytkään.
Lapseni kuolemasta on kohta 2 vuoskymmentä ja sen jälkeen on ollut paljo läheisten menetyksiä, että ihan ajankohtainen on ollut tuo lempivärini joka vuosi.
Makunsa kullaki, minulla joittenki mielestä vähä synkkä, myöski Kirsti Paakkanen tykkää käyttää mustaa vaatetta, etten ole ainut silläkään saralla.
Lopuksi osanottoni tälle Skillanin surevalle ystävälle ja matkalle vain .
Hyvää matkaa kaikille jotka matkalle menee!
Oikein hyvää vointia kaikille näkymisiinSaimi kirjoitti:
tehdä niin kuin parhaaksi näkee, ei kannata välittää muiden mielipiteistä.
Vielä nykyäänki on paheksujii lesken menemisiin, ainaki maaseudulla.
Vasta ikään yks koulutoveri kertoi että hänen sisarensa mies oli kuollut ja heti perään vähä paheksuvasti,"tuolla kapakassahan tuo jo on istunut".
Tuollaiset tulee jättää omaan arvoonsa ja jatkella elämäänsä ihan voimiensa mukaan, aika on kuitenkin se paras lääke suruunki, kaikki ajallaan.
Elämän kumppanin menetys on kovapaikka ja sekin hellittää ajanmyötä, mutta lapsen menetyksestä ei tuu helpotusta, sen kanssa on vain elettävä, minä elelen sen kaa.
Mitä mustaan väriin tulee olen aina pitänyt mustasta väristä juhlavaatteena ja sen jälkeen kun lapseni kuoli, en ole paljo muun väristä vaatetta pitänytkään.
Lapseni kuolemasta on kohta 2 vuoskymmentä ja sen jälkeen on ollut paljo läheisten menetyksiä, että ihan ajankohtainen on ollut tuo lempivärini joka vuosi.
Makunsa kullaki, minulla joittenki mielestä vähä synkkä, myöski Kirsti Paakkanen tykkää käyttää mustaa vaatetta, etten ole ainut silläkään saralla.
Lopuksi osanottoni tälle Skillanin surevalle ystävälle ja matkalle vain .
Hyvää matkaa kaikille jotka matkalle menee!
Oikein hyvää vointia kaikille näkymisiinsuru rakkaan menetyksestä on ikuista.
Ainakin mitä itselleni on menetys ollut.
Siksi en mielelläni avaudu henkilökohtaisiin tunteisiini täälä --ehkä joku 4 vuodenpäästä nostaa tämän esiin ,voi olla että itse en enään ole sitä näkemässäkään,onneksi,
On ihmisiä jotka haluavat kylpeö surussa ja siihen en anna itse kellekkään "enään" mahdollisuutta näillä palstoilla.
Sain jo yhden ,joka haluaa näitä lukea.
Mutta surua ei noinvaan puhalleta ,ei sitten aINAKAAN LAIVAREISSULLA , SE PYSYY MUKANA JOS ON PYSYÄKSEEN . mUTTA TOIVON HELPOTUSTA SIIHEN HÄNELLE sKILLAN YSTÄVÄLLE ,KOITA TUKEA HÄNTÄ . tOIVON ETTÄ SE HELPOTTAA.
Taas sormi lipsahti Caps Lociin . ei ollut aikomus huutaa.
- Tepposet
Sehän on surua oman menetyksen johdosta eikä poismenneen itsensä vuoksi.
Jos minä delaan ensin niin toivon todella vaimoni toipuvan siitä mahdollisimman nopeasti ja nauttivan omasta loppuelämästään parhaalla mahdollisella tavalla!- Hintriika*
Ei se noin yksinkertaisesti mene. Tottakai suruun liittyy oma menetys, mutta mitä parempi suhde on ollut sitä enemmän sen päättyminen koskee. Jos suhde on ollut valmiiksi huono tai viileä, ei sen loppuminen pitkään sureta (jos ollenkaan).
Rakkautta on vaikea selittää. Elämänkumppanin poismeno hyvän suhteen jälkeen on kuin jalan tai muun ruumiinjäsenen amputointi jälkeenjäävältä. Eikä sitä muuta muuksi se, että toinen on kehottanut jo eläessään puolisoaan nauttimaan loppuelämästään. - 16+15 = sopivasti
Hintriika* kirjoitti:
Ei se noin yksinkertaisesti mene. Tottakai suruun liittyy oma menetys, mutta mitä parempi suhde on ollut sitä enemmän sen päättyminen koskee. Jos suhde on ollut valmiiksi huono tai viileä, ei sen loppuminen pitkään sureta (jos ollenkaan).
Rakkautta on vaikea selittää. Elämänkumppanin poismeno hyvän suhteen jälkeen on kuin jalan tai muun ruumiinjäsenen amputointi jälkeenjäävältä. Eikä sitä muuta muuksi se, että toinen on kehottanut jo eläessään puolisoaan nauttimaan loppuelämästään.Sopivaa tai ei, mistä sen lähtiessä tietää?
Kerro sitten kun olette olleet risteilyllä ja mitä siellä tapahtui, on sitten parempi sanoa oliko oikein vai peräti päin helkkaria.
Jos minulla olisi tuollainen ystävätär joka kertoilee tällaisista suunnitteilla olevista asioista ja vielä tenttaa onko oikein, eipä olisi kauan edes tuttavapiirissäni.
Nyt teitä on sivulla 2 jotka selittää asioitaan. 16+15 = sopivasti kirjoitti:
Sopivaa tai ei, mistä sen lähtiessä tietää?
Kerro sitten kun olette olleet risteilyllä ja mitä siellä tapahtui, on sitten parempi sanoa oliko oikein vai peräti päin helkkaria.
Jos minulla olisi tuollainen ystävätär joka kertoilee tällaisista suunnitteilla olevista asioista ja vielä tenttaa onko oikein, eipä olisi kauan edes tuttavapiirissäni.
Nyt teitä on sivulla 2 jotka selittää asioitaan.tein virheen kun mainitsin sen risteilyn, yleisesti asiaan suhtautumista halusin kysellä.
Tämä kyseinen henkilö kysyi, kun matkaa tarjottiin, että onkohan sopivaa lähteä, tästä heräsi halu kuulla mielipiteitä yleisestä suhtautumista suruaikaan.( siis entisen ajan tapaan)
Miksi ystävätär ei voisi kysellä, puhumme yleensä paljon asioista, minusta ystävät on sitä varten.
Selittelyksi pakolla menee, kun on väännettävä rautalangasta asian kysymys.
Kysymys oli aloite siinä missä toisetkin aloituksia tekee, aivan selkeä ja suora, miksi siitä pitää noin ärhäkkänä olla.
Vielä sen verran, en millään tapaa loukannut ystävääni, kerron hänelle ketjun vastauksista ja tiedän että hän ei paheksu kyselyäni.
Ketä toista tarkoitit "selittelijäksi", minä yksi, entä se toinen?
Mukava huomata, että vastaukset on ollut mukavasti kyselyyni suhtautuvia, omaa kantani on saman suuntainen.
Ehkä jätämme tämän tähän;)voi ajatella, ja hyvä ajatus ehken onkin.
Voi olla itsekästä, mutta sellaisia ihmiset tuppaavat olemaan, yksin jäänyt, kyllä se totuttu yhteisen elämän menetys surettaa.
Vuosien mittaan suru, se inhottava möykky rinnasta kaikkoo, mutta ikävä on ikuinen seuralainen.
Ikävänkin kanssa oppii elämään, nauttimaan omasta elämästään, muistot kumminkin mukana kulkee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998656Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683001- 151383
- 761028
- 681017
- 26961
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61933- 55923
- 65870
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73864