Epäilenkö,
pelkäänkö?
Uskallanko enää unelmoida,
olenko luotu olemaan yksin,
ilman rakkautta.
Katson elämää läpi harmauden,
en näe kauneutta punaisten ruusujen.
Vain mustiksi, kuolleiksi kuihtuneet.
Ei ole auringossa lämpöä,
ei askelissani iloa.
Katoan varjoihin,
pakenen,
pois katseilta piiloudun,
koska vain muita satutan.
Miksi kaikki aina päätyy kyyneliin,
särkyneisiin sydänmiin.
pelkäänkö?
Uskallanko enää unelmoida,
olenko luotu olemaan yksin,
ilman rakkautta.
Katson elämää läpi harmauden,
en näe kauneutta punaisten ruusujen.
Vain mustiksi, kuolleiksi kuihtuneet.
Ei ole auringossa lämpöä,
ei askelissani iloa.
Katoan varjoihin,
pakenen,
pois katseilta piiloudun,
koska vain muita satutan.
Miksi kaikki aina päätyy kyyneliin,
särkyneisiin sydänmiin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta taidokas runo, johon olet
kiteyttänyt rakastamisen pelon ja paljon
muitakin tuntemuksia.
Elämä on myös kyyneleitä, mutta aina lopulta
aurinko kuitenkin paistaa. Älä vaivu synkkyyteen,
vaan ole avoin uudelle.
Taidokas, mukaansa tempaava runo.
Tuota
polkua
olen minäkin
niin
monta kertaa kulkenut..!
Kai kulkenen
vieläkin...!
Unelmat
nuo kauniit
routa vei.
Kukat hennot vasta
auenneet...
Ei mitään jäljel
enää!
Puna Ruusujen mulle
niin rakkaiden
se
halistunut on
kuin
vanha sanomalehti.
Katseilta noilta
sääliviltä
myös minä pakenen !
Varjoon !
Pitää yrittää vain jaksaa eteenpäin