Hei Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä yksinäisyydestä. Aihe liippaa elämääni hyvinkin likeltä kun jo 4v olen yksin ollut lasteni kanssa mutta toivoisin teiltä hieman toisenlaisia näkökulmia aiheeseen jottei se ole liian yksipuolinen..
Toivoisin aiheesta
miksi olette yksin onko oma valinta vai mahdollisesti pakonsanelema asia??
Ero tai leskeys..?
tai mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen että olette yksin?
Ja millaisia tuntemuksia asia teissä herättää???
Olisi mukava saada monenlaisia näkökulmia asiaan niin miehiltä kuin naisilta.
Maica
Toivoisin aiheesta
miksi olette yksin onko oma valinta vai mahdollisesti pakonsanelema asia??
Ero tai leskeys..?
tai mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen että olette yksin?
Ja millaisia tuntemuksia asia teissä herättää???
Olisi mukava saada monenlaisia näkökulmia asiaan niin miehiltä kuin naisilta.
Maica
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen yksinäinen, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, eli olen sairaalloisen ujo.
En uskalla käydä missään tai puhua kenellekkään tuntemattomalle ja oon kokonaan syrjäytynyt opiskelu- ja työelämästä.
Olis ees 1 hyvä ystävä tai jopa seurustelukumppani, jonka kanssa pystyis käymää eri paikoissa ja näin tottua niihi sosiaalisiin tilanteisiin nii ehkä tää tilanne ei olis näin paha. :/
Taitaa ujous/sos. tilanteiden pelko olla nuorilla yks yleisimpiä syitä yksinäisyyteen.
Kiitos...
aivan erilainen näkökulma yksinäisyyteen... Saatkin minut pohtimaan tilannetta täysin eri näkökulmasta kuin itse olen kokenut...
Omalla kohdallani tuo ujous ei ole ongelma laisinkaan olen hyvin sosiaalinen nainen ja useinmiten saankin seuraa. En vain ole kohdannut sitä oikeaa vielä vaikka luulinkin sellaisen löytäneeni, mutta hän osottautuikin aivan eri ihmiseksi johon tutustuin..
Luulen yksinäisyyteni johtuvan pelosta päästää ketään liian lähelle jotten satuta itseäni liikaa...
Maica
On aikalailla eri asia olla täysin yksin kuin ilman parisuhdetta.
Ei aina edes tiedä syytä yksinäisyyteen, siihen voi vain ajautuakin
ja se voi olla monenkin eri asian tulos.
Tältä saitilta löytyy monenlaisia tarinoita jos jaksaa kaivella.
Niin totta!
Mutta se ei sulje siltikään pois sitä yksinäisyyden tunnetta...
Tiedän ja luenkin mutta olisin halunnut hieman tiiviimmän tietopaketin niin sillä aloitin keskustelun..
Ja hyvin monenlaisia näkökulmia asiaan koska minulla on vain omakohtainen kokemus asiasta...
Se ei kuitenkaan ole yksi ja ainoa tie yksinäisyyden tunteeseen...
Toivoisinkin että mahdollisimman moni vastaisi ketjuun.....
Olen 29-vuotias mies. Muutin 18-vuotiaana omilleni ja olen lähes tämän koko ajan ollut yksin. Olen hieman huono sosiaalisilta taidoiltani enkä osaa isossa porukassa oikein käyttäytyä ja puhua mitään. Kahden kesken kyllä osaisin keskustella, mutta harvemmin siihen pääsee. Ulkonäkönikään ei ole sieltä parhaimmasta päästä, joten siinähän tämä soppa on valmis. Baarittelua en jaksa harrastaa, mutta aina välillä käyn kyllä joissain konserteissa ja sellaisissa tapahtumissa, joten en mielestäni mistään ihmispelosta kärsi.
Tuntemuksia? Synkkää ja ankeaa. Koetan siitä huolimatta pitää toivoa yllä, että tämä tilanne tästä paranisi. Itsestänihän se on suurimmalta osalta kiinni, että saanko karistettua liikakilot pois niskastani ja kehitettyä sosiaalisia taitojani parempaan suuntaan.
Kiitos
Sosiaalisilla taidoilla taitaa ollakin suurempi vaikutus yksinäisyyteen tänäpäivänä...
Hienoa että jaksat uskoa kuitenkin tulevaisuuteen...
Itsetunnon saaminen kohdilleen voi avata monia ovia sinulle.
Kun on tyytyväinen itseensä niin sen huomaavat myös kanssaihmiset...
Ei tietenkään saa olla liian itsekeskeinen kuitenkaan...
Se taitaa olla monen asian summa, että miten hyvin näissä asioissa pärjää. Ja pitää siinä mukana olla myös ripaus onneakin.
Olen vaan huomannut, että aina pitää koittaa jaksaa uskoa tulevaisuuteen. Katkeroituminen on pahinta mitä voi itselleen tehdä. Vielä pahempaa on, jos sitä katkeruutta alkaa jakamaan muihin ihmisiin ympärillään. Ei nämä asiat koskaan itsestään mistään taikaiskusta parane, vaan muutoksen eteenkin joutuu tekemään itsekin töitä ja jos todella haluaa ystävän, niin silloin on yhtälailla oltava myös ystävä toiselle.
Kun mielenterveys järkkyy ja joutuu ajan mittaan sairauseläkkeelle
niin tuntee itsensä kovin ulkopuoliseksi yhteiskunnasta.
Yksinäisyys vaivaa kovasti. Jonkin verran helpotusta yksinäisyyteen
tuo yhdistystoiminta vertaistensa kanssa.
Voi olla vuosiakin oireetonta aikaa mutta taustalla oleva menneisyys
vaikeuttaa ystävyyssuhteiden luomista.
Totta...
Itselläkin pitää olla hyvä olo jotta voi olla onnellinen parisuhteessa tai edes yrittää parisuhdetta.
Yksinäisyys voi tietysti olla myös tietoinen valinta... josta ei halua luopua...
Usko parempaan tulevaisuuteen pitää ihmisen järjissään...
Kiitos...
Jälleen kerran ihan uudenlainen näkökanta asiaan...
Masennus on sellainen peikko joka on jäänyt varjoon kaikiltaosin, vaikka se aiheuttaa monia sairauksia ja järkyttää mielenterveyttä sekä saa ihmisen lamaantumaan pahimmillaan...
Toivoisin vieläkin saavani erilaisia mietteitä yksinäisyydestä ja sen seurauksena tulleista ajatuksista...
Tuo on ihan totta että eläkkeellä tai sairaslomalla olo vaikeuttaa uusiin ihmisiin tutustumista. Tulee tosiaan ulkopuolinen olo kun muut puhuvat työstään eikä itsellään ole työtä mistä puhua. Nykyinen lama on tuonnut helpostusta siinä mielessä tähän ongelmaan että moni on työttömänä tai on ollut ja siksi ei ole niin suuri häpeä olla pois työelämästä. Sitä ymmärretään ihan eritavalla kuin ennen. Olen myös miettinyt vertaistuen hakemista. Olisi mukava kuulua johonkin yhteisöön kun työyhteisöön kuuluminen ei ole juuri nyt mahdollista. Kun on liikaa kotona yksinään tulee usein peruttuja niitä vähiäkin tapaamisia joita on. Sitä jotenkin vaan erakoituu kun tuntee olevansa niin erilainen kuin nk. terveet ihmiset.
Niin puheenaiheet voi olla vähäisiä mutta kyllä luulisin et yhteinen sävel löytyy kun tosiaan uskaltaa lähteä sieltä kotoa jonnekkin... Kukaan ei kuitenkaan kotoa tule hakemaan...
Niin lama tuo tullessaan monia muutoksia ja samalla lisää ongelmia entisestään...
Vertaistuki voi kyllä olla sellainen asia jossa tutustuu ihmisiin samanlaisissa tilanteissa kamppaileviin ja saa mahdollisesti ystäviä sekä erilaisia näkökantoja asiaan...
Helsingissä on esim. tyhjiä seurakuntasaleja varmaan lähes yhtä monta,kuin kirkkoja. Mahtaisikohan
olla mitään ideaa yrittää saada jotain tälläistä tilaa yksinäisten kohtauspaikaksi.Paikkaa jonne ei
tarvitsisi tulla yksin, olla yksin ja lähteä yksin. Uusia samassa tilanteessa olevia ystäviä vertaistukea
ym. ym. Porukka kasaan ja toimimaan? Lähes miljoona suomalaista on yksin kotona.
Yksinäisyyden käsite ja tunne tuntuu olevan kovin erilainen jokaisella ja näkökulmia on varmasti melkein yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Otan esimerkkinä sinut Maica: sanot olevasi yksin lastesi kanssa. Jos minulta kysyttäisiin niin sanoisin ettet ole yksin mikäli tarkoitetaan jonkun läheisen (tässä tapauksessa lapset) läsnäoloa ja välittämistä. Olet ehkä ilman parisuhdetta (jos olet!?) mutta en pidä sinua ainakaan yksinolevana tai edes välttämättä yksinäisenä, kai nyt lapsista iloa saa ja tunnetta edes hiukan? Toki saatat tuntea yksinäisyyttä ja tunne on jokaisen oma ja sen arvosteleminen on typerää. Siis minun mielestäni et ole yksin mutta se on vain minun mielipiteeni ja kuvastaa vain omaa tapaa katsella maailmaa. Jos itselläni olisi jotain muutakin elävää ja lämmittävää lähelläni kuin pelkkä kynttilän liekki, niin olisin varmasti onnellinen.
Yksinäisyys, valinta vaiko sattumaa?! Mitkä valinnat nyt sitten mihinkäkin vaikuttavat, vaikea sanoa. En haluaisi olla yksin mutta näin on "päässyt käymään". Toki tiedän, että joitakin "syitä" ovat arkuus ja pettymykset ihmisuhteissa ihan lapsuudesta asti ja sairaus nimeltään masennus. Ja masennus taas varmasti ainakin osittain on aiheutunut juuri epäonnistumisista ihmissuhteissa ja se taas johtaa yksinäisyyteen. Eikä heikko itsetunto paranna yksinäisyyden tilaa ollenkaan tai siitä eroon pääsemistä.
Yksinäisyys on välillä tukahduttavaa eikä muulla elämällä tunnu olevan merkitystä joten eroonhan yksinäisyydestä pitäisi päästä.
Työkaveri kyllä on mutta tekemisissä ollaan vain töissä. Samoin harrastuksen parissa, sielläkin vain "pakottavilta" osin ollaan yhdessä eli harrastuksen kautta tulevat tutut eivät "seuraa" tai "tule mukana" muuhun elämään. On siis kavereita jollakin etutittelillä varustettuna mutta ei sellaisia ihmisuhteita joissa kokisi saavansa henkilökohtaista kontaktia toiseen, siis ystävää, jolloin yksinäisyyden tunne häviäisi.
Että tämmöinen täällä, saisihan tästä romaanin kirjoitettua mutta olkoon, tällä kertaa ;-)
täällä on sellainen keskustelu kun "miksi olet yksinäinen", sieltä löytyy varmasti tietoa =)
Kiitos...
Tiedän ettei se sellaisille ihmisille ole yksinäisyyttä kun on kokonaan yksin ja ei ole edes niitä lapsia siinä ilona. Minulla on itselläni jo niin pitkä aika kun olen suhteessa ollut, että oikeastaan hirvittää jos joku reviirilleni tulee..
Vaikkakin minulla on lapset arjessa olen siltikin yksinäinen...
minulla on kavereitakin ja hyviä ystäviä mutta siltikin olen yksinäinen...
Oikeastaan koen olevani vajavainen ilman toista puoliskoa...
Luulin kerran sellaisen löytäneeni ja jouduin siitä pakon edessä luopumaan...
Ja sen jälkeen en ole tuntenut olevani minä itse vaan jotain puuttuu...
Nämä palautteet ovat avanneet yksinäisyyden monet kasvot ja olen tyytyväinn siitä että voin nähdä ne toisellakin tapaa kuin mitä omaa elämääni peilaan....
Kiitos kaikille kirjoittaneille...
maica
Kiitos tyje90