Mä luovutan

Mä en jaksa enää. Ei ole mitään eikä ketään.
13545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mikäs sinut tähän saakka on pitänyt elämän syrjässä kiinni?

Äänestä
  • Mies, joka jätti. Ennen oli työpaikka ja ystäviäkin. Nyt kun on työttömänä ja masentuneena kotona, kukaan ei ota enää yhteyttä.

    Äänestä

  • paha olla kirjoitti:

    Mies, joka jätti. Ennen oli työpaikka ja ystäviäkin. Nyt kun on työttömänä ja masentuneena kotona, kukaan ei ota enää yhteyttä.

    Se onkin tyypillistä. Olen myös huomannut, että itse pitää ottaa yhteyttä, jos haluaa, etteivät sosiaaliset suhteet täysin näivety.Se tuntuu vähän kohtuuttomalta, kun muutenkin on jaksamisen kanssa vaikeuksia. Tarkoitan, että pitää masentuneen niitä suhteitakin jaksaa ylläpitää. Kuulostaa ihan tutulta sinänsä.

    Sinun pitäisi ehkä saada itsesi sieltä kotoa pois. Lähteä jonnekin, jottei pyörisi masentavat ajatukset päässä. Kotona yksin on aikaa ajatella, ja siihen mökkihöperyyteen voi juuttua.

    Kyllä se siitä, pikku hiljaa ja päivä kerrallaan. Ainakin valoa alkaa olla jo päivisin, tulee kirkkaat kevättalven päivät piakkoin.

    Äänestä

vaikka pahalta nyt tuntuu niin suhteellisen pian se alkaa helpottamaan. pikku hiljaa. yritä siis löytää jokin pieni asia joka saa huulillesi edes hetkeksi hymyn. voimia sinulle.

Äänestä
  • Luovuttaminen on kiellettyä, koska elämässä voi tulla vielä mukavaakin eteen. Parantuakin voi tai löytää sopivan lääkkeen ihan minä päivänä tahansa.
    Niissä masistapauksissa jotka tunnen itse, yli puolet ovat saaneet merkittävän avun lääkkeestä/terapiasta ja tällä hetkellä voivat hyvin, tekevät työtä taas jne.

    Äänestä

  • venla72_ kirjoitti:

    Luovuttaminen on kiellettyä, koska elämässä voi tulla vielä mukavaakin eteen. Parantuakin voi tai löytää sopivan lääkkeen ihan minä päivänä tahansa.
    Niissä masistapauksissa jotka tunnen itse, yli puolet ovat saaneet merkittävän avun lääkkeestä/terapiasta ja tällä hetkellä voivat hyvin, tekevät työtä taas jne.

    Tuli tuosta mieleen, että joku asia saa hymyn huulille, että en muista että olisi hymyilyttänyt tän vuoden puolella kertaakaan. Itkettänyt on sitäkin useammin. Ei sitä osaa lähteä kerjäämään apua ja ystäviä, kun ei kukaan soita tai kysele vointia. Mietin koko ajan enemmän ja useammin, millä sitä kuolisi helpoimmiten ja kuinka kauan menisi kuolinhetkestä ennen kuin joku kaipaisi tai minut löydettäisiin.

    Sulla on vakavia masennus oireita, Hanki itsellesi lääkitys ensisijassa, kyllä se elämä muuttuu siitä. Lääkkeet oikeesti antaa tunnun että elämällä on tarkoitus. Ainakin ilman niitä oleminen saa mun elämän tuntuun tyhjältä. Voit tietty mennä useemminkin jutteleen mielenterveystoimistoon tmv. lisäksi. Tärkeintä on saada sulle lääkitys pian.

    Äänestä

  • paha olla kirjoitti:

    Tuli tuosta mieleen, että joku asia saa hymyn huulille, että en muista että olisi hymyilyttänyt tän vuoden puolella kertaakaan. Itkettänyt on sitäkin useammin. Ei sitä osaa lähteä kerjäämään apua ja ystäviä, kun ei kukaan soita tai kysele vointia. Mietin koko ajan enemmän ja useammin, millä sitä kuolisi helpoimmiten ja kuinka kauan menisi kuolinhetkestä ennen kuin joku kaipaisi tai minut löydettäisiin.

    Tämä kuulostaa hölmöltä mutta olen kateellinen sulle siitä, että pystyt itkemään! Itkeminen on paras stressihormonien poistaja mikä on, nimeen omaan tunteelliset kyyneleet. Sipulin pilkkominen ei auta, hekoheko.

    Voisit kuitenkin mennä lekurille masennuksen takia. Masennukses voi olla reaktiivinen eli tullut reaktiona koetulle itsetunnon loukkaukselle (= mies lähti), joten sulla on erityisen hyvät mahikset toipua siitä.

    Äänestä

  • kroonikko kirjoitti:

    Tänään päivä on alkanut jo hiukan paremmin. Kolme tuntia hereillä, eikä vielä ole kyyneleitä tullut. Kauppaan olisi tarkoitus lähteä pakkasesta huolimatta, jotta saa edes kahvia. Syödä tuskin kykenen mitään. Odotan vaan huomista päivää, jotta pääsen soittamaan apua terveyskeskuksesta. Pääseeköhän sitä samantien lääkärin luo juttelemaan asioista. Nyt tuntuu, että haluaisin puhua ja käsitellä tätä asiaa, mutta kun ei ole niitä ystäviä, joille puhua. Kun ei ole ketään, ketä viitsisi asialla häiritä.

    ei itkeminen ole pahaksi. itke niin kauan kuin kyyneliä riittää. meinasit ettei kukaan ota sinuun yhteyttä. ehkä he hieman pelkäävät koska tietävät sinun olevan allapäin. ehkä he eivät tiedä mitä sanoa. oletko täysin varma ettei sinulla ole yhtään sellaista ystävää joka välittää sinusta. varmasti yksi on ja se riittää. ja mikäli sinulla ei ole ketään niin minä voin jutella sinun kanssa. minullakin on vaikeaa mutta uskon puhumisen auttavan. ja ehkä täysin vieraalle on helpompi kertoa pimeimmätkin ajatukset. ilmoittele jos haluat jutella.

    Äänestä

  • paha olla kirjoitti:

    Tänään päivä on alkanut jo hiukan paremmin. Kolme tuntia hereillä, eikä vielä ole kyyneleitä tullut. Kauppaan olisi tarkoitus lähteä pakkasesta huolimatta, jotta saa edes kahvia. Syödä tuskin kykenen mitään. Odotan vaan huomista päivää, jotta pääsen soittamaan apua terveyskeskuksesta. Pääseeköhän sitä samantien lääkärin luo juttelemaan asioista. Nyt tuntuu, että haluaisin puhua ja käsitellä tätä asiaa, mutta kun ei ole niitä ystäviä, joille puhua. Kun ei ole ketään, ketä viitsisi asialla häiritä.

    Hei! Mitä kuuluu?

    Äänestä

  • venla72_ kirjoitti:

    Hei! Mitä kuuluu?

    Sain käytyä lääkärissä ja juteltua lääkärille ja sain myös lääkereseptin. Aprikoin, uskallanko aloittaa mielialalääkityksen, koska mahdolliset sivuoireet mietityttävät. Bentsoja sain myös ja niitä olen ottanut pahimpaan tuskaan. Olen myös käynyt urheilemassa ja kaupoilla, joten ilmeisesti parempaan päin ollaan menossa. Huomenna saan tietää josko pääsisin juttelemaan päiväsairaalaan osastolle. Kavereista ei ole kuulunut, ja olenkin päättänyt pärjätä ilman heitä. En tarvitse tuollaisia kavereita, jotka tosipaikan tullessa hylkäävät. En vaan voi ymmärtää, miten hylätä ystävä juuri silloin, kun ystävä eniten tarvitsisi apua. Toki ymmärrän, että jokaisella on vaikeaa, mutta olisin toivonut, että edes parin päivän välein olisi soittanut/tekstannut mitä kuuluu. Mutta ei. :( Työpaikkojakin olen jaksanut jo katsella. Tunnelin päässä on siis valonpilkahdus näkyvissä.

    Olen iloinen että asiat ovat edenneet ja olet paremmalla mielellä, hienoa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paha olla kirjoitti:

Mä en jaksa enää. Ei ole mitään eikä ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu