Onko ihmisten pakko käyttää huumeita?
Voidaanko kannabiksen käyttöä perustella todellakin tieteellisiin tutkimuksiin vedoten tämän päihteen harmittomuudesta ja samalla myös painottaa, että alkoholi on vaarallisempaa, ikäänkuin se antaisi oiketuksen huumeen valinnalle? Eli aivan kuin huumeeton elämä olisi jotenkin mahdotonta ja tylsää. Mutta en voi puolustautua, koska ei ole olemassa tieteellisiä tutkimuksia, että täydellinen pidättäytyminen päihteistä olisi paras elämänlaadun ja terveyden puolesta. Tämä johtuu tieteellisestä ongelmanasetteusta. Niin, ja tieteellisiä artikkeleita ei kannata ihan liikaa uskoa, niissä näkyy hyvin paljon tekijänsä leima ja motiivit - jopa enemmän kuin lehtimiesten jutuissa. On aivan perusteltua väittää, että lehdistö ja media raportoi asioita ja faktoja paljon puolueettomammin ja objektiivisemmin kuin tiedemaailma. Minäkin esim voisin kirjoittaa kasvihuoneilmin ja kannabiksen yhteydestä "Natureen" huuhaata jatkoapurahan toivossa. Tottakai shokeeraavat tutukimustulokset noteerataan. AIvan kuin kukaan ei saisi itse ajatella omilla aivoillaan. Lisäksi humeide käytöstä puhuettaessa on mielestäni täysin turha vedota eskapismiin, koska on olemassa myös päihteettömiä vaihtoehtoja. Tietenkin jokainen puhuu omasta puolestaan ja tietää itseparhaiten mikä itselle parasta, mutta voin väittää, ettäse joka perustelee huumeen käyttöä eskapismilla on mielestäni aika yksinkertainen, koska ei tajua muita vaihtoehtoja jaottaa lisäksi vielä terveydellisen riskin. Olen paljon keskustellut tästä asiasta poikaysäväni kanssa saunassa, jolle olen hyvin kiitollinen
"Naapurin äijä" -nimimerkillä esiintyvä pseudonyymi on joukossamme oleva yksilö, joka pukeutuu myös tuulipukuun niin kuin kuka tahansa muukin suomalanen. Toivuttuaan äskettäin jälleen vakavasta nettiriippuvaisuudesta "Naapurin äijä" kiinnostui Cannabis sativan yhteiskunnallisesta merkityksestä ja sen kulttuurillisista ulottuvuuksista. "Naapurin äijä" -nimimerkillä esiintyvää henkilö on pilkattu hänen mielipiteidensä tähden, hänen päälleen ollaan jopa syljetty, mutta kuitenkin hän nousee yhä uudelleen barrikaadille puolustamaan heikomman oikeutta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
siis mikä voi jotain vähämielistä munanlutkuttajaa niin minun nimimerkissäni kinostaa, että sen nimissä mennään kirjoittamaan sellaisia asioita, joilla selvästi pilkataan minuaja sanomaani. haista paska!
no johan on, taitaa savu jo alkoholifriikin sieramista nousta?
Naapurin äijä on se alkuperäinen naapurin äijä, jos ei olisi niin alkuperäinen olisi jo saanut tiedon siitä.
On taatusti saanutkin, mutta ei lapselliset leikkisi häntä enää varmaan kiinnosta.
Pari varvia lutkutusta ja taas mennään täysillä. Näin se menee, usko pois.
mikä menee?
"....joilla selvästi pilkataan minuaja sanomaani. "
ei kai sinulla mitään sanomaa ole, oletpahan vain jotain mieltä jostain asiasta missä koet olevasi oikeassa.
niin lakihan on sinun puolella ja enemmistö äänestäjistäkin varmaan.
kokeileppa jakaa sanomaasi vaikkapa salatut elämät palstalla, se voisi mennä paremmin perille.
ongelmahan tässä on se, että..koska alkutilanne tuntematon niin minun aivoni ovat aika pienet, mutta voivat kuitenkin olla suuret, se riippuu kenen aivoihin verrataan.
siis ihan sama mulle, mutta kun ilmooitit tlevasi takas ja sitten löysin tämän viestin.
kannabis on uskon, että on homoutta vaarattomampaa, homoushan on kuin alkoholismi jonka myönnettyään ihminen alkaa siitä parantumaan ja kannabiksen käytön myönnettyään ihminen laitetaan mahdollisten homojen joukkoon kaltereiden taa, mikä ei ole, uskon että ei ole ihmiselle terveellistä alkuunkaan oli kyseessä nais- tai mies homous.
http://www.youtube.com/watch?v=AqepossBO5U&feature=related
kirjoituksesi oli niin epäselvä kieliopillisesti, että ainoa asian, minkä siitä saa selvää on sinun homoseksuaalisuutesi.
http://www.youtube.com/watch?v=aRHqGyuHlpc