huhhuh:(

En ole kahteen päivään puhunut kenenkään kanssa. Minulla ei ole opiskelu- eikä työpaikkaa ja mikä pahinta: ei yhtäkään ystävää. Ei ketään kenelle soittaa. Ainoastaan vanhemmat, mutta ei heidän luona viitsi enää olla koko aikaa tai soittamassa koko ajan kun ikää pitkälti yli 20. Itku tulee erityisesti lauantai-iltana, kun on käsitys siitä mitä muut tekevät kavereidensa kanssa.
7539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

täysin yksin, en omista montaakaan sosiaalista kontaktia.
Ulkona ollaan myös työ ja opiskeluelämästä, koita jaksaa!

Äänestä

Tuossa tilanteessa olisi tärkeää yrittää hankkia kontakteja, ja monet harrastukset tarjoaa siihen luontevan mahdollisuuden. Ihmisiin tutustuminen vie aikansa, joten kovin nopeaa apua harrastuksista ei yleensä saa, mutta parempi silti saada kavereita hitaasti kuin ei lainkaan. Monilla paikkakunnilla järjestetään myös enemmän tai vähemmän säännöllisesti jotain työttömille suunnattua päivätoimintaa, jossa tapaa ehkä todennäköisemmin sellaisia ihmisiä, joilla on paljon aikaa uusille ystäville ja ymmärrystä tilanteellesi. Voit myös ottaa yhteyttä vaikka seurakunnan diakoniatyöntekijään, jonka kanssa voit jutella tilanteestasi.

Tilanteesi on varmasti vaikea, mutta yritä jaksaa.

Äänestä
  • mullaki, lähinnä viikonloppuisin tulee tarve ja tunne käyttäytyä väkivaltaisesti muita kohtaan, johtuen siitä katkeruudesta. Ennen oli ystäviä, todella hyvia. Monta kertaa kustiin silmään, siksipä monta vuotta on yksin oltu. Luonteen piirteenä ujous, ei helpota asiaa. Harrastan kuntosalia, siellä pystyy jollainlailla keskustelemaan, mutta ei se suurta helpotusta tuo.

    Äänestä

  • ..stana. kirjoitti:

    mullaki, lähinnä viikonloppuisin tulee tarve ja tunne käyttäytyä väkivaltaisesti muita kohtaan, johtuen siitä katkeruudesta. Ennen oli ystäviä, todella hyvia. Monta kertaa kustiin silmään, siksipä monta vuotta on yksin oltu. Luonteen piirteenä ujous, ei helpota asiaa. Harrastan kuntosalia, siellä pystyy jollainlailla keskustelemaan, mutta ei se suurta helpotusta tuo.

    jättää tuo väkivalta pois? jos turhauttaa niin lyö itseäsi.

    Äänestä

  • Tuossa on vain se ongelma, että monet harrastukset ovat melko kalliita. Työttömällä tuskin on varaa esim. maksaa 60-100€ kuussa jostain liikuntaharrastuksesta. Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtään ilmaista harrastusta, jossa voisi tavata uusia ihmisiä.

    Joka paikkakunnalta varmasti löytyy jtn seurakunnan kerhoja yms. jotka ovat ilmaisia mutta niitä on turha tarjota "ei-uskovaisille" ja ateisteille.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tuossa on vain se ongelma, että monet harrastukset ovat melko kalliita. Työttömällä tuskin on varaa esim. maksaa 60-100€ kuussa jostain liikuntaharrastuksesta. Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtään ilmaista harrastusta, jossa voisi tavata uusia ihmisiä.

    Joka paikkakunnalta varmasti löytyy jtn seurakunnan kerhoja yms. jotka ovat ilmaisia mutta niitä on turha tarjota "ei-uskovaisille" ja ateisteille.

    Saat asua aika korvessa, jos et löydä paikkakunnaltasi seurakunnan kerhojen lisäksi mitään halpaa harrastusta jossa tapaa muita.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tuossa on vain se ongelma, että monet harrastukset ovat melko kalliita. Työttömällä tuskin on varaa esim. maksaa 60-100€ kuussa jostain liikuntaharrastuksesta. Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtään ilmaista harrastusta, jossa voisi tavata uusia ihmisiä.

    Joka paikkakunnalta varmasti löytyy jtn seurakunnan kerhoja yms. jotka ovat ilmaisia mutta niitä on turha tarjota "ei-uskovaisille" ja ateisteille.

    Niinhän se on ettei köyhä voi harrastaa mitä tahansa, mutta varmasti köyhällekin löytyy jotain tekemistä. Järjestetty toiminta vaihtelee paikkakunnittain, ja jos sieltä ei löydy mitään mieluisaa niin aina voi yrittää järjestää jotain itse tai harrastaa yksin. Esim. käytetyt luistimet ei paljoa maksa, ja ilmaisilla luistelukentillä käy usein samoja kasvoja joiden kanssa voi jutella. Sekin on hyvä muistaa, että vapaaehtoistyölle tarvitaan aina tekijöitä ja tehtäviä on tarjolla laidasta laitaan.

    Ne seurakunnan kerhot ei kyllä välttämättä sovi kaikille (vaikka moni seurakunta järjestää myös uskontoon liittymätöntä toimitaa), mutta diakonissaan voi ainakin ottaa hyvin yhteyttä, vaikka olisi ateisti tai vakaumuksellinen muslimi. Joku yksittäinen diakonissa saattaa ehkä yrittääkin tyrkyttää seurakunnan toimintaa kaikille, mutta useimmat niistä ei ota uskontoa lainkaan puheeksi ainakaan sen jälkeen kun niille kertoo ettei sellaiset asiat kiinnosta. Jos sitten on sellainen kiihkoateisti, ettei voi ottaa vastaan minkäänlaista apua joka tulee kirkon työntekijältä, kannattaa miettiä onko oma asenne ihan kohdallaan... Saahan sitä tietysti olla niinkin tiukka, ei siinä mitään, mutta on silti parempi olla vakaumuksessaan varma jos kieltäytyy avusta pelkästään siksi että auttajalla on väärä uskonto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


appu kirjoitti:

En ole kahteen päivään puhunut kenenkään kanssa. Minulla ei ole opiskelu- eikä työpaikkaa ja mikä pahinta: ei yhtäkään ystävää. Ei ketään kenelle soittaa. Ainoastaan vanhemmat, mutta ei heidän luona viitsi enää olla koko aikaa tai soittamassa koko ajan kun ikää pitkälti yli 20. Itku tulee erityisesti lauantai-iltana, kun on käsitys siitä mitä muut tekevät kavereidensa kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu