Heippa!
Olen siis 18-vuotias abiturientti joka asuu kaupungissa. Mieltäni on vaivannut jo lapsesta pitäen se, että haluan oman koiran. Eikä tämä ole vain pikkulapsen vikinää pennun nähdessään että "meillekin tuollainen, äiti, meillekin!!"
Ensimmäinen koiramme tuli kun olin pieni vauva. Se nukkui pois ollessani 11-vuotias. Sitten meillä on ollut ajokoiria (kaikkiaan kolme) siitä lähtien kun olin 8-vuotias, ja kaksi niistä elää edelleen. Kaikki siis vanhempieni luona. Nuorin tapaus on vuoden ikäinen. Nämä ovat siis perheeni koiria, eli "omia". Olen ollut tekemisissä paljon muidenkin koirien kanssa.
Eli tiedän millaista on arki koiran kanssa. Tiedän millaista on siitä luopuminen, vaikeaa, mutta niinhän sitä sanotaan että todellinen rakkaus lemmikkiin näkyy siinä, antaako sen mennä kun aika on täyttynyt, vai pitääkö sitä lääkkeiden avulla hengissä vielä pitempään. Tiedän myös millaista on pennun opettaminen sisäsiistiksi kello 4:07 aamulla.
Kuitenkin olen aina toivonut omaa koiraa, ja sen pitäisi nimenomaa olla ceskoslovensky vlcak. :) Olen hyväksynyt kuitenkin, ettei se ehkä ole paras ratkaisu ensimmäiseksi koiraksi, vaikka kokemusta olisikin. Niimpä haave numero kaksi: saksanpaimenkoira. Naapurillani oli tällainen, samoin parilla kaverillani, joiden kautta sakemannikärpänen puraisikin. Eli siis "tuttu" rotu.
Ja ihan tiedoksi: olen 175-senttinen, eli en pelkää isoja koiria. Päin vastoin, mieluummin vähän isompi kuin aivan pieni.
Olen aina peuhannut koirien kanssa paljon, ja oman koiran kanssa haluaisin alkaa harrastaakin jotain, kuten agilityä tai tokoa. Agilityä olen kokeillut yhden koiristamme kanssa, muttei se oikein ajokoiralta luonnistu. ;) Sitä ei oikein jaksa kiinnostaa keinulauta, pikemminkin kissanpissa sen alla. Silti uhkun intoa ko. lajia kohtaan!
Ongelmani on se, että asun yksiössä. Opiskelen (vielä hetken) täysipäiväisesti. Olen työtön, sillä haluan panostaa kirjoituksiin, ja lukea. Ainoa tuki mitä rahallisesti saan, tulee Kelalta. Vuokran maksan kämppiksen kanssa puoliksi. Kämppis on myös eläinihmisiä.
Vaikka tilaa onkin vähän, en usko sen haittaavan. Ei koira (ainakaan yksikään tietämistäni) ajattele sitä, että voi kurjuus, minulla on VAIN tämän verran neliöitä. Koira on onnellinen talossa, jossa on sille nukkumapaikka ja vesikuppi, sekä tilaa kääntyä ympäri. Koiralle paras paikka on rakkaimpansa (omistajan) luona, oli se sitten koirankoppi tai 300m2 huvila. Varsinkin, jos ulkona ollaan useampi tunti päivässä "riehumassa", ei asunnon koko ole mikään ehto. Mutta se raha. Tuntuu todella lannistavalta, että lapsuuden haave ei vieläkään pääse toteutumaan. Välillä tuntuu ettei ole järkeä lukea kokeisiin, kun ei se ole elämän suola. Elämääni merkitystä tuo eläimet, joiden kanssa voin peuhata vain käydessäni kotona maalla, parin kolmen kuukauden välein.
Olen sosiaalinen, mutta kämppiksestä huolimatta hyvin ahdistunut ja jopa yksinäinen. Kaikki tuntuu niin turhalta. Kun ei pääse unelmaansa lähemmäs! Olen pyytänyt neuvoja vanhemmiltani, mutten ole heidän kanssaan tunnetasolla läheisissä väleissä, ei liene harvinaista nuorilla aikuisilla. He ovat jyrkästi sitä mieltä että koira ei tule kuuloonkaan, opiskelu etusijalle. Ymmärrän että sekin on "minun parastani", mutta mitä sitten kun opiskelusta tehdään väkisin pääasia elämässä? Siitä häviää se pieninkin kiinnostus. Vaikka olenkin lukion loppusuoralla, kaikki on vielä auki. Ja olen ahdistunut ja stressaantunut. Pitäisi lukea kirjoituksiin, miettiä jatko-opintoja, etsiä töitä, tehdä sitä, tehdä tätä. Ja lopettaa haikailut koirasta: Sen ehtii! Sitten kun on oikeasti aikuinen, on naimisissa ja on lapset ja omakotitalo, ikääkin n. 30. Odotusta vilä toiset yli 10 vuotta. Sitten vasta voi alkaa harkita.
Ahdistaa nähdä kadulla koiranpissattajia, miettien miltä tuntuisi jos itselläänkin olisi koulurepun sijaan remmi kädessä ja koira toisessa päässä.
Ehkä tää kuulostaa kliseiseltä, mutta toivottavasti joku ymmärtää, on ehkä samassa tilanteessa. Kommentoin tämän tarkoituksella koira-keskusteluun, olettaen täällä olevan ymmärtäväisiä ihmisiä, en että saisin haukut naiiviudestani. :)
Vinkkejä koirakuumeen hoitoon?
Olen siis 18-vuotias abiturientti joka asuu kaupungissa. Mieltäni on vaivannut jo lapsesta pitäen se, että haluan oman koiran. Eikä tämä ole vain pikkulapsen vikinää pennun nähdessään että "meillekin tuollainen, äiti, meillekin!!"
Ensimmäinen koiramme tuli kun olin pieni vauva. Se nukkui pois ollessani 11-vuotias. Sitten meillä on ollut ajokoiria (kaikkiaan kolme) siitä lähtien kun olin 8-vuotias, ja kaksi niistä elää edelleen. Kaikki siis vanhempieni luona. Nuorin tapaus on vuoden ikäinen. Nämä ovat siis perheeni koiria, eli "omia". Olen ollut tekemisissä paljon muidenkin koirien kanssa.
Eli tiedän millaista on arki koiran kanssa. Tiedän millaista on siitä luopuminen, vaikeaa, mutta niinhän sitä sanotaan että todellinen rakkaus lemmikkiin näkyy siinä, antaako sen mennä kun aika on täyttynyt, vai pitääkö sitä lääkkeiden avulla hengissä vielä pitempään. Tiedän myös millaista on pennun opettaminen sisäsiistiksi kello 4:07 aamulla.
Kuitenkin olen aina toivonut omaa koiraa, ja sen pitäisi nimenomaa olla ceskoslovensky vlcak. :) Olen hyväksynyt kuitenkin, ettei se ehkä ole paras ratkaisu ensimmäiseksi koiraksi, vaikka kokemusta olisikin. Niimpä haave numero kaksi: saksanpaimenkoira. Naapurillani oli tällainen, samoin parilla kaverillani, joiden kautta sakemannikärpänen puraisikin. Eli siis "tuttu" rotu.
Ja ihan tiedoksi: olen 175-senttinen, eli en pelkää isoja koiria. Päin vastoin, mieluummin vähän isompi kuin aivan pieni.
Olen aina peuhannut koirien kanssa paljon, ja oman koiran kanssa haluaisin alkaa harrastaakin jotain, kuten agilityä tai tokoa. Agilityä olen kokeillut yhden koiristamme kanssa, muttei se oikein ajokoiralta luonnistu. ;) Sitä ei oikein jaksa kiinnostaa keinulauta, pikemminkin kissanpissa sen alla. Silti uhkun intoa ko. lajia kohtaan!
Ongelmani on se, että asun yksiössä. Opiskelen (vielä hetken) täysipäiväisesti. Olen työtön, sillä haluan panostaa kirjoituksiin, ja lukea. Ainoa tuki mitä rahallisesti saan, tulee Kelalta. Vuokran maksan kämppiksen kanssa puoliksi. Kämppis on myös eläinihmisiä.
Vaikka tilaa onkin vähän, en usko sen haittaavan. Ei koira (ainakaan yksikään tietämistäni) ajattele sitä, että voi kurjuus, minulla on VAIN tämän verran neliöitä. Koira on onnellinen talossa, jossa on sille nukkumapaikka ja vesikuppi, sekä tilaa kääntyä ympäri. Koiralle paras paikka on rakkaimpansa (omistajan) luona, oli se sitten koirankoppi tai 300m2 huvila. Varsinkin, jos ulkona ollaan useampi tunti päivässä "riehumassa", ei asunnon koko ole mikään ehto. Mutta se raha. Tuntuu todella lannistavalta, että lapsuuden haave ei vieläkään pääse toteutumaan. Välillä tuntuu ettei ole järkeä lukea kokeisiin, kun ei se ole elämän suola. Elämääni merkitystä tuo eläimet, joiden kanssa voin peuhata vain käydessäni kotona maalla, parin kolmen kuukauden välein.
Olen sosiaalinen, mutta kämppiksestä huolimatta hyvin ahdistunut ja jopa yksinäinen. Kaikki tuntuu niin turhalta. Kun ei pääse unelmaansa lähemmäs! Olen pyytänyt neuvoja vanhemmiltani, mutten ole heidän kanssaan tunnetasolla läheisissä väleissä, ei liene harvinaista nuorilla aikuisilla. He ovat jyrkästi sitä mieltä että koira ei tule kuuloonkaan, opiskelu etusijalle. Ymmärrän että sekin on "minun parastani", mutta mitä sitten kun opiskelusta tehdään väkisin pääasia elämässä? Siitä häviää se pieninkin kiinnostus. Vaikka olenkin lukion loppusuoralla, kaikki on vielä auki. Ja olen ahdistunut ja stressaantunut. Pitäisi lukea kirjoituksiin, miettiä jatko-opintoja, etsiä töitä, tehdä sitä, tehdä tätä. Ja lopettaa haikailut koirasta: Sen ehtii! Sitten kun on oikeasti aikuinen, on naimisissa ja on lapset ja omakotitalo, ikääkin n. 30. Odotusta vilä toiset yli 10 vuotta. Sitten vasta voi alkaa harkita.
Ahdistaa nähdä kadulla koiranpissattajia, miettien miltä tuntuisi jos itselläänkin olisi koulurepun sijaan remmi kädessä ja koira toisessa päässä.
Ehkä tää kuulostaa kliseiseltä, mutta toivottavasti joku ymmärtää, on ehkä samassa tilanteessa. Kommentoin tämän tarkoituksella koira-keskusteluun, olettaen täällä olevan ymmärtäväisiä ihmisiä, en että saisin haukut naiiviudestani. :)
Vinkkejä koirakuumeen hoitoon?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan kuin olisin itse ton kirjottanut :o
Olen itsekin 18 vuotias. En ala pahemmin "jaarittelemaan" kun voit lukea oman tekstisi ja kuvitella että minä kirjoitin sen :D
Paitsi, että pidän taukoa lukiosta henk.koht. syistä ja takaisin menen syksyllä. Asun kylläkin vielä kotona kun en tällä hetkellä muuttaa vielä halua henk.koht. syistä tämäkin :D
Täytyy myöntää että itsellä on mennyt halut edes katsoa enää koiria kaduilla kun tekee niin kipeää kun ei koiraa tällä hetkellä voi ottaa. Äitini on allerginen, häntä en tosin millään tavalla syytä tai mitään koska ei sille mitään voi. :)
Käyn joka päivä netissä esim. petsiessä surffailemassa ja ihailemassa koiria ja kissoja, jopa hevosia vaikka pelkäänkin niitä hieman, mutta ovat kuvissa niin komeen näkösiä.. :)
"Tiedän millaista on siitä luopuminen, vaikeaa"
On, tosi vaikeaa. Meillä oli koira, joka nukkui pois jotain 9 vuotta sitte ja silti tuntuu että se vasta olis lähteny pois.. noh ainaki tietää et sillä on nyt parempi olla, ei oo enää kipee mistään :)
On se vaan niin voimia vievää ku joka päivä kattelen eri rotuja, keksin nimiä (tosi hyviä nimiä onkin) ja mietin suunnilleen vaan sitä koiraa/kissaa. Pahinta on kun ei oikein oo ketään joka jaksaisi niistä puhua yhtä paljon kun mä. Pitäis vaan koittaa miettiä jotain muuta välillä (mahdotonta?). Itsekin välillä ahdistaa ja stressaa.. miten tässä nyt käy, minne pitäis mennä ja miten päin olla? Muuttaisko? Jäänkö kotiin vielä hetkeksi? Opiskelisko? Vaihdanko koulua? Mille alalle? Toiselle paikkakunnalle? Uskallanko? Yksinäinenkin taidan hieman olla kun ei sitä karvaturria vieressä ole.
Minulle koira olisi se oikea ystävä :) Ei hylkäisi tai mitään, haukkuis (heh, siis haukkuuhan se mutta sillä tavalla ei hauku :D) eikä moittis virheistä, koirat elää hetkessä.
Ei ole hajuakaan koska sen koiran/kissan voisin ottaa kun on vähä "elämänkorttipakka" sekaisin. Pitäis vaan koittaa nyt miettiä mikä olis järkevää, eläimen parasta ajatellen.
"Elämääni merkitystä tuo eläimet"
Samoin. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu :))
Eikä se helpota koira/kissa kuumetta kun kummeilla on juuri 2 kissanpentua ja 3 koiraa.
"toivottavasti joku ymmärtää, on ehkä samassa tilanteessa."
Täällä ollaan :)
Koira ei muuten (kuten sanoit) tarvitse tilaa sisällä, se liikkuu ulkona ja lepää sisällä. Kunhan et sentään kaukkaria ole hankkimassa ;) Se ei sovi kaupunkiin saati sitte yksiöön. Pystistäkään ei kannata kerrostaloon hankkia ellei jaksa sitä haukkumista treenata pois.
Sakemanni käy erittäin hyvin :) Itsellänikin oli (monen rodun lisäksi) saku haaveissa. Sama juttu että mielummin vähän isompi kuin pienempi. Oon kuullut että ceskoslovensky vlcak ei välttämättä sovi edes toiseksi koiraksi.
Tuttuni asuu yksin keskustassa ja vuokra on n.350-400€ Hänellä on kaksi koiraa ja silti pärjää erittäin hyvin niiden. Jos sinä puolitat vuokran kämppiksesi kanssa niin sinullahan on asiat aika hyvin :) Tosin en tiedä teidän vuokraa niin paha sanoa :)
Koiran pito ei sinänsä ole kallista jos valitsee hoitotuotteet oikein. Valitettavasti ruuat on aika kalliita jos meinaa laatupöperöä syöttää, 60€ säkki? Kestää n.kuukauden. Rokotukset nyt annetaan aika isolla aika välillä niin niiden ei mikään paha ongelma pitäis olla kun ehtii rahaa säästää hieman. Pediksi kelpaa vanha patja vaikkapa, tosin laadukkaat kestävät lelut voi hieman maksaakin. Vauvan lelut on todettu joissakin perheissä varsin kestäviksi ku niistähän ei saa pieniä paloja lähteä.
Se on muuten itselleni tosi paha paikka katsella hihnoja ja pantoja eläinkaupassa, ahdistus nousee kymppiin :/ Ei voi kuitenkaan olla katsomatta kun ne on niin hienoja :)) Outoa.
Koirakuumetta en itse pysty oikein hoitamaan mitenkään :') Ajattelin mennä vapaaehtoistyöhön paikalliseen koiratarhaan, mutta saas nähdä kun sielä niitä pukkaa jo olemaan aika lailla. Olen myös harkinnut ottavani tarhalta koiran, sellaista ei kuulemma ensimmäiseksi koiraksi suositella mutta jos sopiva yksilö tulee vastaan niin mikä jottei :)
Hmm taisin sittenki vähän jaaritella nojaah :))
Tulipas sekavaa tekstiä.
Onko sakemanni ainut rotu jota olet harkinnut? :) Itse olen niin epätoivoinen että olen käynyt läpi (näin liioitellusti) koirakirjan :) Pitäis vaan ajatella järjellä, ei tunteilla niin kohdalleni osuu se oikea koira minulle.
Tohon voi osin liittyä myös stressinsiirtojuttua. Kirjoitukset stressaavat ja loppuelämästä ei ole tietoa, niin koiran hankkiminen näyttäytyy mukavana stressinsietokeinona ja mukavuutena. Mutta ymmärrän kyllä tilannetta, mullakin on ollut melkein tuommoinen tilanne aiemmin ja lopulta hommasin koiran soluun.
Kannattaa lykätä koiranhankintaa vaikka ensi kesään, että jos ensin menisi kirjoitukset ohi ok ja sitten jos olisi jatkosuunnitelmaa tiedossa kesällä, vaikka tieto että olet päässyt johonkin jatkokouluun, niin voisit kesällä hommata koiran ja olisi aikaa (?) enempi koiranpennun kanssa silloin.
Hyvä olisi jos saisit myös vanhempasi sitten taaksesi tässä asiassa, koska opiskelijan rahatilanne ei ole hyvä ja koirasi voi saada odottamattomiakin käyntejä eläinlääkärissä.
Nimimerkki:
Oli tosi kivaa lukea sun kommentti! Ihanaa etten ole ainoa tässä tilanteessa. :)
Jotenkin se vaan on niin voimia vievää kun vain katselee koirallisia ihmisiä, lehtiä, kuvia.. kavereiden kokemuksia kenties. Kuitenkaan itse ei voi tehdä mitään. Odottaa vain että pahin huuma menee ohi, ja odottaa sitten seuraavaa (joka iskee viikon kuluttua, kuukauden kuluttua.. ikinä ei tiedä).
Ihan ylipäätään muussakin elämässä usko siihen, että "kyllä minä onnistun" pienenee vähän joka kerta kun varsinainen huuma iskee ja laantuu pois. Se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään, ihan oikeasti!
Vaikka lemmikki (oli se sitten koira, kissa, marsu, hevonen..) lohkaiseekin ison osan vapaa-ajasta, niin ei se ole pelkkä miinumerkkinen juttu. Samalla elämänlaatu nousee valtavasti. Ja tätä ei käy kieltäminen: johan ne tutkimuksetkin on sen todennut!
Olin aikoinaan koulukiusattu (olin pienenä melko pullea, mutta kilot karisi kyllä vuosien saatossa), ja ainoa seura tulikin eläimiltä. Tosiaan meillähän on ollut useampikin koira. Mutta kuten sanoin, ajokoira on ajokoira. :/ Onhan se terapeuttista kun on JONKINLAINEN koira.. Mutta meidän koirat on niin metsästysviettisiä, että lenkillä käyminen on tosi hankalaa kun koira nuuskii maata siksakkia tiellä puolelta toiselle.. Ei kuule tai näe mitään muuta. Eikä sisälläkään viihdy kun jo vajaan tunnin jälkeen vinkuu että ulos ois päästävä. Silti jokainen niistä on yksilö ja todella rakas. :) Aina kun kotona käyn niin ensimmäisenä tervehdin koiria! Ja kaikesta huolimatta molempina kertoina kun koira kuoli niin iso suru sitä seurasi.
Koira on olento, jolle oma omistaja on se kaikkein rakkain koko maailmassa, koskaan sitä kyseenalaistamatta. Ei haittaa muistuttaako omistaja enemmän omenaa vai päärynää, onko se punainen vai sininen, haiseeko se mansikalle vai kakalle. :) Aina omistaja on koiralle se rakkain, jonka näkeminen saa koiran hännän heilumaan. Ja jos se vain osaisi, niin pienenkin eron jälkeen jälleentapaamisessa varmasti nauraisi ja itkisi samaan aikaan silkasta ilosta!
Meillä on kanssa allergiatapaus, pikkuveljelleni (8wee) puhkesi koira-allergia hiljattain, joten koirat (2 kpl) siirtyi kokonaan ulos. Niillä on siellä lämmitetyt kopit (kesät, talvet: aina 15'c) ja isot häkit (n.5m x vajaat 10m). Ja siellä ne viihtyykin parhaiten. Sisällä käyvät silloin tällöin. Mutta jatkuvasti sisällä olevaa koiraa ei voi ottaa, juuri sen allergian takia. :/ Mutta enhän minä kotona usein käykään.. Sinne kun on sellainen 400km matkaa.
Toi on niin tuttua!! Selata koirakirja läpi ja katsella rotuja ja keksiä nimiä.. Siinä missä kaverit keksii nimiä lapselle niin minä mietin nimiä koiralle! :D Netissä myös lueskelen kasvattajien nettisivuja.. Enkä pelkästään korien vaan myös hevosten. :) Oon yhtälailla heppahullu, mutta en oo päässy ratsastamaan aikaisemmin välimatkan takia (lähimmälle tallille n. 40km, ilman julkista liikennettä) ja nykyään sen rahanpuutteen vuoksi. Ja koira olisikin se realistisempi pakko saada nyt -tapaus.. Hevosta jaksan vielä odottaa. :)
Mutta kuitenkin ceskoslovensky vlcakin löysin joskus vahingossa. Kauhean kiinnostava koira, oon lukenut kauheasti niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin nettisivustoja ko. koirasta. Vielä jonain päivänä..
En ole vielä "kirkossa kuuluttanut" haluavani sakemannin. :) Kuitenkin se ois semmonen kylmät väreet herättävä rotu (ei siis pahalla, vaan nimenomaa hyvällä!). Ja ainakin vaikuttaisi sopivimmalta koiralta mulle.
Tuttuni asuu kerrostalossa, ja sillä on sakemanni siellä. Hirmu hienosti pärjänneet, koira on tosi rauhallinen ja hiljainen. Ja kateeksi käy aina kun kylässä olen: esim. leffaa jos katsotaan niin koira menee kippuralle makaamaan omistajansa jalkoihin.. Jos omistaja nousee vaikka hakemaan keittiöstä jotain, niin koira nostaa päänsä ja seuraa tarkkaavaisesti korvat hörössä jokaista omistajan liikettä.. Ja kun omistaja palaa sohvalle, koira heilauttaa häntää ja painaa pään omistajansa varpaiden päälle. Ja kuulemma sen lämmittää oikeasti jäisiä varpaita! :)
Hei toivottavasti jaksoit lukea, sillä mäkin höpötän eläimistä ihan kauheesti.. Ja mietin ja piirtelen ja haaveilen. Ja tätä tekstiäkin näyttää sivutolkulla irtoavan kun on lemmikistä kyse!! :)
Koirakuisk:
En usko tätä mksikään stressinsiirtojutuksi.. Kuitenkin jo lapsesta asti olen omaa koiraa toivonut. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Mutta aina se on siellä "takaraviossa" ollut, ja pulpahtaa esille just kadulla kun joku taluttaa koiraansa, kaupassa, jonka eteen on jätetty koira odottamaan, eläinkaupan näyteikkunoita katsellessa.. Jos karkeasti arvioisin niin tällainen "varsinainen" koirakuume on ollut mulla sellaisen 10 vuotta. Ja se ON pitkä aika 18-vuotiaan elämässä.
Koiranhankintaa olen "joutunut lykkäämään" vuosi toisensa jälkeen.. Vielä 15-kesäisenä ajattelin "voi kun oisin 18, voi kun oisin 18, voi kun..." Ja nyt olen. Mutta ei. Vieläkin odotusta. Miksi? Koska ei ole varaa.
Koiran osto on se kallein tapahtuma: tarvikkeet, ruoka, itse koira, jäljellä olevat rokotukset.
Kasvattajalta, kenties ammattilaiselta, otetun hyvän pennun hinta voi rodusta riippuen olla tuhansiakin euroja. Mutta mieluummin maksaa paljon pennusta, josta koituu vähemmän kuluja yksinkertaisesti siksi että se on terve. (Mutta siis ei tämäkään aina pidä paikkaansa. Sukulaisillani on sekarotuinen narttu [karhu- ja hirvikoiraa, labbista..], maksoivat vain rokotusten hinnan kasvattajalle. Muutaman kympin siis. Eikä ole kertaakaan tullut eläinlääkäriin sairausperäistä asiaa.)
Kun arki siitä sitten lähtee käyntiin, kustannukset pienenevät roimasti. Joskus ei kuukaudessa tarvitse maksaa mitään muuta kun ruokasäkin hinnan (jos koira siis syö jääkaappievästä, eli ruokaa jota itsekin söisin: jauhelihaa, riisiä, piimää, munia, raejuustoa, öljyä, vihanneksia..). Ja oikeastaan näistä kuukausistahan se koiran elämä muodostuukin. Aina voi sattua, en sitä keillä. Voi tulla yks kaks akuuttitarve lääkäriin, ei sille VOI mitään, vaikka miten yrittäisi varjella. Mutta laskusta voi keskustella e-lääkärin kanssa ja pyytää maksettavaksi osissa. Eiköhän onnistu. Ymmärtää varmaan vuosia köyhänä opiskelijana elänyt, että aina ei pysty tonnia kerralla kuittaamaan.
Pointti on kuitenkin se, että minulla ei ole varaa hankkia koiraa (arvioin ekan koiran hinnaksi muodostuvan 1500-2000€, jos oletan sen olevan sakemanni: sille omat hihnat, kaulapannat, kaiverrukset, harjat, kynsisakset, lelut, kupit, rokotukset..) Tiedän, minulla EI OLE VARAA, minulla ei edes kerralla tuota summaa tililläni loista. Tulevaisuudessa: ei mitään hajua. Pakko kuitenkin vielä käydä joku koulu, eikä työnteko taaskaan onnistu.. Eli siis voi olla että menee vielä vuosia. Kenties se 10 vuotta. Kotoa en rahallista tukea saa edes opiskeluun, saatika sitten koiraan jonka ajatustakin he niin kovasti vastustavat.
Paljon paremmin yksinään "päivät" kuin koira eikä ylläpito kulut ole suuret ja helpompi hoitoinen kuin koira.Koirakuumetta helpottamaan tuossa vaiheessa kissa iso koira syö ainakin reilusti meillä on ollut noin 20 kpl kissoja 1 labbis.
Kyllä uskon että olet vakavissasi ja että olet ns. koiraihmisiä, laitoin vaan tuon stressinsietojutun yhteyteen siksi "osin" -merkityksen että silläkin voi olla jtk osaa muiden ok motiivien seassa. :)
No, konkreettisesti ajatellen koiran hommaaminen voisi olla ok kesällä kirjoitusten jälkeen ja jos jatkokoulupaikka plakkarissa tai työpaikka. Sun kannattaisi myös käydä esim. rekku rescuen, kodittomien koirien, paikkakuntasi löytöeläintalojen, viipurien koirien sivuilla, koska niilläkin on saksanpaimenkoiria tai niiden sekoituksia ja myös pentuina, eikä hinta ole 250 euroa suurempaa.
Kyllä mä ymmärrän koirakuumetta, itselläkin ollut tässä jo jonkin aikaa koirakuumetta hommata rescuekoira toiseksi koiraksi. Espanjan katukoirista löytyvä boksumixi Timbo ja Espanjan koirien kummikoira Boa ovat jääneet mieleen sivuilta... Samoin dobermann's angels rescuesivustojen parit dobsut (sivustot italiaksi joten ei näistä ota kunnolla tolkkua) , mutta ei voi mitään.
Tilanne on sellainen, että en voi ottaa toista koiraa tähän elämäntilanteeseen ja tämän jo olemassa olevan koiraukon seuraksi.
Jaksamisia!
Kyllä on ollut kissakin harkinnassa, mutta kuitenkin käyn kotonani maalla lomilla jne. Meillä on siellä kissa, joka ei järin pidä toisista kissoista.. Kauhea mouruna, sähiseminen ja tappelu. Ulkonahan sekin kissa on paljon, reissuilleen lähtee ja voi olla päivänkin poissa, ja illalla palaa kotiin, nukkuu yön uunin päällä, ja aamulla ennen sian pierasua päästettävä pissille ulos (ei osaa tehdä laatikkoon). Ja meillä on allergiatapaus, 8wee poika koiralle ja äiti kissalle. Pointtina siis se, etten voisi kissaa ottaa mukaan maalle a) koska pitempien vierailujaksojen jälkeen maalla kaupunkiasuminen ei enää sopisi sille ja b) allergian vuoksi se ei sisällä voisi olla kuin yöt. Ei sopi kaupunkikissalle, jolla ei välttämättä ole paksua turkkia, eikä pidetty pennusta pitäen paljon ulkona.
Koiran kanssa vierailut olisi ok, koira pääsisi yöksi sisään, päivisin sillä olisi paljon tilaa temmeltää ja riehua pellolla ulkona. Kesäisin nukun aitassa, jonne koiralla on täysin vapaapääsy. Ja koska koira on kissaa kiintyväisempi ihmiseen, sen kaupunkiin takaisin tuominenkaan ei olisi niin suuri haaste. Tiedän tapauksia joissa juuri tytär on tullut maalla käymään kissan kanssa, ollut esim. loman yli, kissa saanut olla irti, iso piha yms. Vaan kun arki taas alkaa, ei kissa viihdykään kerrostaloasunnossa, ulkona riuhtoo valjaat päältään, sisällä vain riehuu.. pakko on viedä takaisin maalle ja jättää sinne, siellä kun on tilaa riehua ja olla irti.