10 000 valovuotta

mutta mä en kuitenkaan elä askeesissa. Elimistö huutaa kahvia aamusta ja jotain hyvää pullaa tai suklaata. Sitten se vähäk aikaa rauhottuu ja tarvii taas jotain polttoainetta tai päätä alkaa särkee. Vaikka en kaipaa askeesiini edes luontoa niin silti on ihan pakko sisustaa, kun näyttää koti muuten ihan mahdottomalta. On ihanaa päästä eroon tavaroista, mutta sitten kun kaikesta on päässyt niin olenko sitten tyytyväinen. Tuskin. Mun ajatukset on suunnattu yhteen kohteeseen se on niin kuin joku tauti ja siksi en halua mitään muuta mie häiritsee keskittymistä. Aika pimeetä munkin mielestä. Outoa askeesia tää on.

nuuh kirjoitti:

mutta mä en kuitenkaan elä askeesissa. Elimistö huutaa kahvia aamusta ja jotain hyvää pullaa tai suklaata. Sitten se vähäk aikaa rauhottuu ja tarvii taas jotain polttoainetta tai päätä alkaa särkee. Vaikka en kaipaa askeesiini edes luontoa niin silti on ihan pakko sisustaa, kun näyttää koti muuten ihan mahdottomalta. On ihanaa päästä eroon tavaroista, mutta sitten kun kaikesta on päässyt niin olenko sitten tyytyväinen. Tuskin. Mun ajatukset on suunnattu yhteen kohteeseen se on niin kuin joku tauti ja siksi en halua mitään muuta mie häiritsee keskittymistä. Aika pimeetä munkin mielestä. Outoa askeesia tää on.

Sinulla,nuuh,on kait vähän samanhenkisiä lepakoita vintillä,kun minullakin =D.Minulla toimii keho kyllä vähän askeettisemmilla polttoaineilla;eli pärjään ilman pullaa ja suklaata,mutta en kuitenkaan ilman kahvia!!

Mulle askeettinen elämä olisi vähän niin kuin mökki-elämää,ei kauheasti mukavuuksia ja turhauttavaa ajanvietettä.Ilman tarpeetonta rojua ja roinaa ja ilman töllöä,jenkkaradiota,kreppirautaa ja mixeriä ym hilavitkutinta.

Kävin jäällä eilen pitkällä kävelyllä kuopuksen kanssa.Nökötti pulkassa hyvin tyytyväisenä.Istahdettiin hetkeksi rannalle,meidän "nuotiopaikalle" ihmettelemään kaunista näkymää.Semmoisesta kyllä nauttii ja nauttii lapsikin.Hyvillä mielin lähdimme kotiin.Se on aina yhtä hieno kokemus ja rauhoittavaa.

Minun lapseni täyttää pian 18v ,ja olenkin päättänyt jo vuosia sitten,että kun se ikä täyttyy,saan lähteä tästä maailmasta.Olenkin jo alkanut muuttaa omaisuuttani rahaksi ja tehdä kaikenlaisia järjestelyjä,että lapselleni olisi sitten helpompaa omaisuuden hallinnassa,kun olen kuollut.
Olemme usein keskustelleet,että hän ei halua katsella minua vanhana,kituvana mummona,eikä halua minua hoitaa sitten.Niinpä olen ajatellut,että tämä päättämäni ratkaisu on paras.
En tule siis koskaan täyttämään 50v.Olokin on jo vuosia ollut kuin olisin elänyt jo 100v.
Onneksi aika kuluu nopeasti,ja piankos tämä viimeinen vuosi menee..

alle 50v :( kirjoitti:

Minun lapseni täyttää pian 18v ,ja olenkin päättänyt jo vuosia sitten,että kun se ikä täyttyy,saan lähteä tästä maailmasta.Olenkin jo alkanut muuttaa omaisuuttani rahaksi ja tehdä kaikenlaisia järjestelyjä,että lapselleni olisi sitten helpompaa omaisuuden hallinnassa,kun olen kuollut.
Olemme usein keskustelleet,että hän ei halua katsella minua vanhana,kituvana mummona,eikä halua minua hoitaa sitten.Niinpä olen ajatellut,että tämä päättämäni ratkaisu on paras.
En tule siis koskaan täyttämään 50v.Olokin on jo vuosia ollut kuin olisin elänyt jo 100v.
Onneksi aika kuluu nopeasti,ja piankos tämä viimeinen vuosi menee..

kun huolehtii omasta lapsesta niin se on ainoa elämä. Kyllä mäkin siitä saisin sisältöä elämään, mä luulen, että se ois hauskaa, mutta lapset aikuistuvat. On mahdollista herätä vielä todellisempaan maailmaan, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ihmisillä ei ole eroa. jos vähän irtaantuu geneettisestä ohjauksesta, myös eläimillä olevasta lajinsäilymistä ohjaavasta tunteesta, jonka tarkoitus on turvata fyysinen jatkuvuus. Voi herätä todellisempaan maailmaan. Jeesus oli herännyt. Hänelle kaikki ihmiset olivat lähimmäisiä.

alle 50v :( kirjoitti:

Minun lapseni täyttää pian 18v ,ja olenkin päättänyt jo vuosia sitten,että kun se ikä täyttyy,saan lähteä tästä maailmasta.Olenkin jo alkanut muuttaa omaisuuttani rahaksi ja tehdä kaikenlaisia järjestelyjä,että lapselleni olisi sitten helpompaa omaisuuden hallinnassa,kun olen kuollut.
Olemme usein keskustelleet,että hän ei halua katsella minua vanhana,kituvana mummona,eikä halua minua hoitaa sitten.Niinpä olen ajatellut,että tämä päättämäni ratkaisu on paras.
En tule siis koskaan täyttämään 50v.Olokin on jo vuosia ollut kuin olisin elänyt jo 100v.
Onneksi aika kuluu nopeasti,ja piankos tämä viimeinen vuosi menee..

Taivas, sinähän ajattelet niin kuin itse ajattelin jokunen vuosi takaperin. Kun nuorempikin lapsi täyttää 18, voin heittää hyvästit tälle masentavalle maailmalle. Enää en ole ihan samaa mieltä, vaikka ajatus tuntuu toisinaan houkuttelevalta. Sitä ajattelee mielumminkin, että 18v on vielä sangen nuori jäämään orvoksi, lapsi vasta.

Tuossa kolme vuotta sitten, asumuseron aikaan, herkuttelin ajatuksella, että alan pitää itsemurhaajan päiväkirjaa. Etusivulle kirjoitan jäljellä olevan vuoden tavoitteet. En päässyt vielä ihan sopimukseen tärkeistä ajatuksista. Jotain..
* lakkaan pelkäämästä ketään ja mitään, ihmisiä jotka saattavat satuttaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita...
* annan kaiken kaikille anteeksi.
* sovin ihmisten kanssa, jotka olen hylännyt ja, jotka ovat hylänneet minut.
* alan harrastaa jotain tosi mielenkiintoista.
* en käytä aikaa suremiseen, en yhtään.
* annan piparia naapurin poikamiehelle. Hyväntekeväisyyttä, tuskin vastenmielistä.

Siinä ne olivatkin. Muutakin varmaan löytyy. Jos hyvä tuuri käy, en vuoden kuluttua enää halua lähteä täältä. Mitä sitä pelkäämään, kun on teoriassa jo kuollut.

No, luovuin kuitenkin suunnitelmasta ja yritän eteenpäin muilla konsteilla. Vaikka eihän sitä tiedä, vaikka joku päivä haluaisin taas kuolla ja alkaisin elää.

uuniomenisti kirjoitti:

Taivas, sinähän ajattelet niin kuin itse ajattelin jokunen vuosi takaperin. Kun nuorempikin lapsi täyttää 18, voin heittää hyvästit tälle masentavalle maailmalle. Enää en ole ihan samaa mieltä, vaikka ajatus tuntuu toisinaan houkuttelevalta. Sitä ajattelee mielumminkin, että 18v on vielä sangen nuori jäämään orvoksi, lapsi vasta.

Tuossa kolme vuotta sitten, asumuseron aikaan, herkuttelin ajatuksella, että alan pitää itsemurhaajan päiväkirjaa. Etusivulle kirjoitan jäljellä olevan vuoden tavoitteet. En päässyt vielä ihan sopimukseen tärkeistä ajatuksista. Jotain..
* lakkaan pelkäämästä ketään ja mitään, ihmisiä jotka saattavat satuttaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita...
* annan kaiken kaikille anteeksi.
* sovin ihmisten kanssa, jotka olen hylännyt ja, jotka ovat hylänneet minut.
* alan harrastaa jotain tosi mielenkiintoista.
* en käytä aikaa suremiseen, en yhtään.
* annan piparia naapurin poikamiehelle. Hyväntekeväisyyttä, tuskin vastenmielistä.

Siinä ne olivatkin. Muutakin varmaan löytyy. Jos hyvä tuuri käy, en vuoden kuluttua enää halua lähteä täältä. Mitä sitä pelkäämään, kun on teoriassa jo kuollut.

No, luovuin kuitenkin suunnitelmasta ja yritän eteenpäin muilla konsteilla. Vaikka eihän sitä tiedä, vaikka joku päivä haluaisin taas kuolla ja alkaisin elää.

ihmisille jotka ovat hylänneet sinut? Mä mietin omaa suhtautumistani. Mä en ole vihainen sille, joka mut hylkää. Mua ei tavallaan ole olemassa. Tai on jonkin verran. Mutta hänen tunteensa kuuluvat enemmän toiselle. Semmosesta haluaa pois. En mä tiedä muuta vaihtoehtoa, mutta ei siinä tarvitse antaa anteeksi. Se on yksinkertaisesti menetys. Mutta en mä usko, että maailmankaikkeudella ei olisi jossain jotain jokaiselle.

nuuh kirjoitti:

ihmisille jotka ovat hylänneet sinut? Mä mietin omaa suhtautumistani. Mä en ole vihainen sille, joka mut hylkää. Mua ei tavallaan ole olemassa. Tai on jonkin verran. Mutta hänen tunteensa kuuluvat enemmän toiselle. Semmosesta haluaa pois. En mä tiedä muuta vaihtoehtoa, mutta ei siinä tarvitse antaa anteeksi. Se on yksinkertaisesti menetys. Mutta en mä usko, että maailmankaikkeudella ei olisi jossain jotain jokaiselle.

ja tällasille tavallisille on tavallisia eiks nii? Yksin on ankea olla eikä ole hyvä olla seurassa, joka on täysin eri maailmassa. Pitää olla sama sävel.

nuuh kirjoitti:

ja tällasille tavallisille on tavallisia eiks nii? Yksin on ankea olla eikä ole hyvä olla seurassa, joka on täysin eri maailmassa. Pitää olla sama sävel.

epäily, että Jumala on epäoikeudenmukainen ja ahne ja käyttää harhauttamista. Kaiken hyvän lisäksi siis myös heikko. Michel Angelon maalauksessa on sellanen Jumala. Sen takana on koko maailma. Se syö kaiken.

nuuh kirjoitti:

ihmisille jotka ovat hylänneet sinut? Mä mietin omaa suhtautumistani. Mä en ole vihainen sille, joka mut hylkää. Mua ei tavallaan ole olemassa. Tai on jonkin verran. Mutta hänen tunteensa kuuluvat enemmän toiselle. Semmosesta haluaa pois. En mä tiedä muuta vaihtoehtoa, mutta ei siinä tarvitse antaa anteeksi. Se on yksinkertaisesti menetys. Mutta en mä usko, että maailmankaikkeudella ei olisi jossain jotain jokaiselle.

Niin, en minäkään ole vihainen minut hylänneille. Sijoitan anteeksi antamisen ja hylkäämisen eri lauseisiin. Ymmärrän heitä, jotka hylkäsivät ja tiedän omat motiivini, miksi hylkäsin. Anteeksi antaminen liittyy toisiin kokemuksiin.

Kyllä minäkin uskon, että jotain hyvää löytyy. Ainakin pitää antaa mahdollisuus myös hyville tapahtumille, eikä odottaa tiukasti ikäviä. Se oli Bear Heart, joka kehotti päätymään ajatuksissa aina hyvään lopputulokseen. *Rahat on loppu. No kolmenkymmenen päivän päästä tulee taas lisää.*
:)

nuuh kirjoitti:

epäily, että Jumala on epäoikeudenmukainen ja ahne ja käyttää harhauttamista. Kaiken hyvän lisäksi siis myös heikko. Michel Angelon maalauksessa on sellanen Jumala. Sen takana on koko maailma. Se syö kaiken.

yks ihminen nuuh ja ehkä jossain joku toinen, jota ei voi hallita. Ja jumala oppii siitä että sekin voi olla ulkopuolinen ja kakkonen. Ja kaikki ei sen huijaukseen mee. Ja sit sitä alkaa kaduttaa ja hävettää.

Lisään tästä lopusta, pidin yli kolme tuntia vaimoani kädestä kunnes hän kuoli sairaalassa pitkän sairauden jälkeen ne kaikki hengityksen vaiheet ja viimeinen hengen lähtö säilyvät aina muistissa ja mitä sen jälkeen, uskon että henki (sielu) elää. Lähti pois 5 kuukauden jälkeen. Muilla samanlaisia kokemuksia.