Perjantaipullo

Haluaisin päästä eroon perjantaikännäilystä. Viikolla ei tee yhtään mieli viinaa, eikä lauantaina krapulassa, mutta perjantaina on pakko saada nousuhumala päälle, työviikon jälkeen.

No lauantai menee sitteen krapulassa ja sitä miettii että miksi piti taas juoda. Menee aina se pari päivää hukkaan kännissä ja krapulassa. Vasta sunnuntaina pääsee hoitamaan asioita, yms.
3262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmisen elämässä ei ole muuta pakkoa kuin kuolema.
Perjantaisin tulee siis kova hinku saada kännit, joten sen pohjalta mieti, vievätkö elämääsi mielihalut ja orastava alkoholiriippuvuus, vaiko oma tahto?

Äänestä

Harmitti kun lauantai meni aina pilalle perjantai-illan kännäilyn takia. Jos oli johonkin aikonut lähteä niin piti odottaa iltapäivälle ennen kuin uskalsi ajaa. Sitten se vaan rupesi tympäsemään niin paljon, että päätin yrittää olla perjantai-illan juomatta. Keksin muuta tekemistä kuin kotona olemista, sellaista että piti ajaa autolla tai käydä tapaamassa ihmisiä jotka ei juo. Tai ainakin lauantaiaamuksi jotain sovittua josta ei kehdannut olla pois. Siis pakko olla selvänä perjantai. Siitä se perjantaikännäys sitten pikkuhiljaa jäi pois. Tiukalla ja määrätietoisella työllä, ei helposti suinkaan. Toivotaan että pysyykin.

Äänestä

Hyvä ratkaisu olisi siirtää kännäily sunnuntaille, näin pe ja la ei mene pilalle. Krapulan voi sitten kärsiä töissä, turha siihen vapaapäiviä on tuhlata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


erwgerg kirjoitti:

Haluaisin päästä eroon perjantaikännäilystä. Viikolla ei tee yhtään mieli viinaa, eikä lauantaina krapulassa, mutta perjantaina on pakko saada nousuhumala päälle, työviikon jälkeen.

No lauantai menee sitteen krapulassa ja sitä miettii että miksi piti taas juoda. Menee aina se pari päivää hukkaan kännissä ja krapulassa. Vasta sunnuntaina pääsee hoitamaan asioita, yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu