Raskaanako

Kuukautiset olisivat pitäneet alkaa toissa viikolla tai viim. olisivat pitäneet alkaa keskiviikkona tai torstaina mutta eipä ole näkynyt eikä kuulunut.... Edelliset kuukautiset alkoivat joulukuun 17. pvä...

Rinnat ovat kyllä kieltämättä hieman aristaneet viimeisen kahden vkon aikana, ruokahalu on kasvanut ja outaja mielihaluja on ollut (mutta onko mahd. että mielihalut tulevat näin nopeasti?), esim. sipsit, olen niitä alkanut syömään enemmän ja normaalisti olen niitä syönyt kerran kuukaudessa.... Pinna on kireällä välillä ja jotkut asiat ärsyttävät hyvinkin paljon....

Raskaus olisi kyllä toivottu, olemme yrittäneet jo pidemmän aikaa. Pillerit jätin pois muistaakseni ennen kesäkuuta jo...
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sä et tee yksinkertaisesti raskaustestiä? On turhaa tulla täältä kysymään, voitko olla raskaana. Mahdollisuuksia on tasan kaksi: olet tai sitten et. Ei kukaan täällä voi tietää sun puolesta asioita vaikka kuinka oireita luettelisit. Se selviää vain tekemällä sen RASKAUSTESTIN, jonka voit ostaa apteekista, marketista, teettää neuvolassa tai terveyskeskuksessa.

Äänestä
  • Testi kertoo totuuden, ei kukaan netissä voi tietää.. Oireet voi olla aivan omia kuvittelemiasi kerran raskautta toivot.. Itse kuvittelin oireita ennen raskautumista ja myös sen vuoksi kuukautiset olivat kaksi viikkoa myöhässä..

    Äänestä

on ollut samat oireet kuin sinulla, aina silloin tällöin kun kuukautiseni ovat alkamassa.. Mutta tee testi niin olet varma....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

Kuukautiset olisivat pitäneet alkaa toissa viikolla tai viim. olisivat pitäneet alkaa keskiviikkona tai torstaina mutta eipä ole näkynyt eikä kuulunut.... Edelliset kuukautiset alkoivat joulukuun 17. pvä...

Rinnat ovat kyllä kieltämättä hieman aristaneet viimeisen kahden vkon aikana, ruokahalu on kasvanut ja outaja mielihaluja on ollut (mutta onko mahd. että mielihalut tulevat näin nopeasti?), esim. sipsit, olen niitä alkanut syömään enemmän ja normaalisti olen niitä syönyt kerran kuukaudessa.... Pinna on kireällä välillä ja jotkut asiat ärsyttävät hyvinkin paljon....

Raskaus olisi kyllä toivottu, olemme yrittäneet jo pidemmän aikaa. Pillerit jätin pois muistaakseni ennen kesäkuuta jo...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu