taas

ne höyryää sen päiväkotinsa kanssa,,,,pelkääköhän ne että työt loppuu jos ei uutta päiväkotia tule vai onkohan se ihan oikeesti jonkun muun etu kun lasten..
12703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vuorotyö ei pieksämäeltä lopu. Kaupan aan lakimuutoksen myötä kauppojen aukioloajat muuttuvat ja näin ollen myös työpaikkojen määrä kasvaa. Hoitoalan työpaikkojen määrä on kasvussa väestön ikääntyessä. Tällä hetkellä lasten vuorohoitoakantakaupungin alueella antaa Kalevalan päiväkoti, joka on eriytettynä kahteen eri toimipisteeseen eli: 1- 2- v ja 3-5- v lasten ryhmät vanhallakaupungintalolla TILAPÄISISSÄ TILOISSA. 1- 6- vuotiaiden vuoropäiväkoti virkku kalevalankadulla

Molemmissa toimipisteissä tarjotaan vuorohoitoa niin, että Virkussa on hoidossa lapset jotka tarvitsevat ympärivuorokautista ja tai viikonloppuhoitoa. Vanhalla kaupungintalolla 5.30- 21.30 Päivähoitopaikat ovat täynnä ja lapsia on jonottamassa vuorohoitopaikkaa. Haasteita asettaa myös 1. ja 2. luokan oppilaiden tarvitsema vuorohoito. Tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta esiopetukseen. Emme tiedä mihin ensi syksynä Kalevalan päiväkodin esikoululaiset menevät. Kalevalan päiväkodin lapsista muodostuu 2 eskariryhmää ensi syksynä.

Vuorohoito on järkevintä keskittää yhteen riittävän isoon päiväkotiin, päivisin lapset voisivat olla ikätasoisissa ryhmissä ja iltaisin ja viikonloppuisin ryhmiä voitaisiin yhdistää mikä mahdollistaisi järkevät ja taloudelliset henkilökuntaratkaisut.

PS: tällä hetkellä saattaa lapsella olla jopa 17 hoitajaa kuukauden aikana. Onko se lapsen edun mukaista?

Äänestä
  • en usko tuohon että seitsemäntoista hoitajaa on,täyttä propakandaa...Eihän täällä ole edes seitsemälletoista hoitajalle lapsia mitä hoitaa jos laskee että kymmenen per hoitaja,se tekee jo sataseitsemänkymmentä,ouvolta kuullostaa..Oiskohan vähän lapin lisää joukossa ja eikös niillä ollu tilat jotka meni yksityiselle ja nyt itketään lisää,ihme touhua mutta kun ne hormonit rupeaa jylläämään niin minkäs tekee ja voi,siitä on leikki kaukana ja veromarkat tiukilla.

    Äänestä

  • poreallas päiväkotii kirjoitti:

    en usko tuohon että seitsemäntoista hoitajaa on,täyttä propakandaa...Eihän täällä ole edes seitsemälletoista hoitajalle lapsia mitä hoitaa jos laskee että kymmenen per hoitaja,se tekee jo sataseitsemänkymmentä,ouvolta kuullostaa..Oiskohan vähän lapin lisää joukossa ja eikös niillä ollu tilat jotka meni yksityiselle ja nyt itketään lisää,ihme touhua mutta kun ne hormonit rupeaa jylläämään niin minkäs tekee ja voi,siitä on leikki kaukana ja veromarkat tiukilla.

    ne on ne akat niin paljon sairaslomalla niin tulee kuun aikana paljon eri hoitajia.....oonkohan ihan väärässä jos nykysin saa aikas helpolla lomaa,ei tarvitse edes kun soittaa...

    Äänestä

  • dönner kirjoitti:

    ne on ne akat niin paljon sairaslomalla niin tulee kuun aikana paljon eri hoitajia.....oonkohan ihan väärässä jos nykysin saa aikas helpolla lomaa,ei tarvitse edes kun soittaa...

    taitaa ollakin kunnallisella puolella että "sairaslomat" rulettaa...ja sitä rataa.

    Toista se on yksityisellä puolella...eip oo varaa olla kipeenä=)))
    Ja sama hoitaja pysyy lapsella=)))

    Äänestä

  • kipa70 kirjoitti:

    taitaa ollakin kunnallisella puolella että "sairaslomat" rulettaa...ja sitä rataa.

    Toista se on yksityisellä puolella...eip oo varaa olla kipeenä=)))
    Ja sama hoitaja pysyy lapsella=)))

    vois saada säästöä veromarkoista jo muutamassa vuodessa pohjantekoa varten kun nuo ns.luimuilusairaslomat sais kaupunki lopetettua..ei muuta kun pihalle sellaiset joilla ei ole oikeata lääkärin kirjoittamaa sairaslomalappua

    Äänestä

  • tos on kirjoitti:

    Kuopio meinaa lopettaa eka- ja -toisluokkalaisten iltapäiväkerhot.....oiskohan se yksi keino säästää täälläkinpäin.

    Äänestä

  • itikkaharjun saatana kirjoitti:

    Kuopio meinaa lopettaa eka- ja -toisluokkalaisten iltapäiväkerhot.....oiskohan se yksi keino säästää täälläkinpäin.

    täälä niitä rahoja jää säästöön,tehdään uudet liikennevalot Jäppilän kirkolle ....

    Äänestä

  • niinpä tietty kirjoitti:

    täälä niitä rahoja jää säästöön,tehdään uudet liikennevalot Jäppilän kirkolle ....

    totuushan on et kaupungilla ei oo varaa!!!

    Äänestä

  • kipa70 kirjoitti:

    totuushan on et kaupungilla ei oo varaa!!!

    yksityiselle vaan,siellä on hoito ammattimaisen hoitohenkilökunnan käsissä ja hoito onyksilöllisempää kuin kaupungin omissa päiväkodeissa( EI PIDÄ YLEISTÄÄ KAIKKIA).Jäisi se juoruaminen ja toistenkin ihmisten mollaaminenkin vähemmälle ja asiat jäisi siihen tärkeimpään eli lastenhoitoon.

    Äänestä

  • juorupesä kirjoitti:

    vai on yksityisillä päiväkodeilla hoito yksilöllisempää ja ammattimaisempaa ja hah ja vielä kerran hah!!!

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    vai on yksityisillä päiväkodeilla hoito yksilöllisempää ja ammattimaisempaa ja hah ja vielä kerran hah!!!

    onpa hah tainnut lentää yksityiseltä pihalle ja ei oo muualle päässy töihin kun kaupungille,no onpahan päässy omiensa seuraan veromarkkoja tuhlaamaan.Se onkin sitä hyvä siskotouhua jota harrastetaan täälläpäin.Yleensä hevosilla ratsastetaan mutta täälläpäin lapsilla.

    Äänestä

  • jpk 5 kirjoitti:

    lapseni olen pelastanut ja vienyt kunnalliseen,ammattitaitoiseen,lasta ja lapsen perhettä arvostavaan päiväkotiin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

savon sanomat lauant kirjoitti:

ne höyryää sen päiväkotinsa kanssa,,,,pelkääköhän ne että työt loppuu jos ei uutta päiväkotia tule vai onkohan se ihan oikeesti jonkun muun etu kun lasten..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu