SUNNUNTAI LEIVONTAMIX OSA 2 MUFFINSSIT JA KAKKU

masja

Eilen oli leivonta päivä, kun uuni oli muutenkin päällä sillä ruoaksi teimme kaikkien herkkua pitsaa.

Kuten olin jo aikaisemmin kahdelle vanhemmalle lapselle luvannut, että hekin saavat kumpikin leipoa oman pussinsa oli sen toteutus eilen, perjantaina kumpikin suunnitteli että mitä he leipovat ja kysyivät äidiltä vaan mitä aineksia saa käyttää.

Tytär valitsi, että hän leipoo kakun, joka sisältää ananasta sekä kermavaahtoa ja resepti meni näin

1 pussi sunnuntai suklaakakku-ja muffinssi mixiä
1dl öljyä
2dl anansmehua
sekoita aineet keskenään pilko vielä taikinan sekaan ananaspaloja noin puoli purkkia
kaada taikina korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunissa 175 noin 30-35 min

Kun kakku on tarpeeksi jäähtynyt tee päällinen

päällinen
2dl kermaa
2tl vaniljasokeria
½ tölkkiä ananspaloja pilkottuna

koristele kakku kauniisti pursottimella ja koristele ananaspaloilla

Tuomio: Kakku oli erittäin raikkaan makuinen, mutta samalla suklaisen pehmeä nam kyllä maistui kahvin kera, kakkua jäi vielä tällekkin päivälle vähän ja yllätyimme kakun maun vielä parantuneen joten täys kymppi tälle kakulle ja maulle, sopisi oikein hyvin tarjottavaksi syntymäpäivä kutsuilla.


Poika taas valitsi, että hän leipoo muffinsseja joka sisältää pätkistä,mantelirouhetta,kermaa ja strösseleitä

1 pussi sunnuntai suklaakakku-ja muffinssi mixiä
1dl öljyä
1½ dl vettä
½-1 pussi pätkistä murskattuna
½ dl mantelirouhetta

sekoita aineet keskenään murskaa vielä taikinan sekaan pätkiksiä sekä laita mukaan mantelirouhe, seloita hyvin,nostele lusikalla muffinssivuokiin noin 1½ ruokalusikallista tai mikäli haluat suurempia laita 2-2½, mutta huomioi, että muffinsivuoan pitää olla isompaa kokoa
laita uuniin 200 astetta noin 15-17 minuuttia

Päällinen

1-2 dl kermaa
1-2 tl vaniljasokeria
strösseliä
kun muffinssit on jäähtyneet hyvin vatkaa kerma pursota kauniisti muffinssien päälle ja koristele strösselillä

Tuomio:
Meidän mielestämme pätkikset ja manteli sopivat aivan älyttömän hyvin muffissien sekaan, ja kun päällä oli vielä kermavaahto strösseleineen on koko komeus ihanaa tarjottavaa niin synttäreille, kun makeannälkään ja vieraille. Suosittelen kokeilemaan


Yhteenveto:
Mikä on sen ihanampaa, kun leipominen helposti,nopeasti vaivattomasti ja suhteellisen edullisesti
eikä tiskattavan määräkään maailmaa kaada.
Ja mikä on myös ihanaa, että lapset voivat itse halutessaan myös helposti leipoa, ilman että on pelkoa että ainesuhteet eivät mene oikein tai määrät ovat vääriä.

Maku:
jo pelkästään pussin ulkonäkö sai meidän perheellä veden kielelle, että kuinka hyvää mahtaa kakuista ja muffinsseista tulla, mutta kun pääsimme sitten maistelemaan oli maku mielestämme odotettua parempi ei ollenkaan teollisen makuinen ja tämä kaikki tekee siitä ostamisen arvoisen meidänkin kauppareissuilla ostettavaksi sekä valmistettavaksi ja tarjottavaksi vieraille sekä itselle jos haluamme pitää suklaan makuisen herkuttelupäivän

Kiitos sunnuntaille tästä makuelämyksestä koko perheemme puolesta

Tässä taasen linkki teoksien kuviin

http://masja2.blogspot.com/

ja vielä lisään sen verran, että jo nyt taas pyörii uusia ideoita päässä kaikenlaisten kakkujen ja muiden tekemiseksi, mutta niistä kerron toisena päivänä lisää

4

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi ihana että otit mukaan lapset leivontaan :)

      • nykyaikana lapset eivät osaa edes pottuja keittää, joten kaikki nämä ruoanlaittotaidot ja leivonnat
        on syytä opettaa kotona;D


      • minkaah
        masja kirjoitti:

        nykyaikana lapset eivät osaa edes pottuja keittää, joten kaikki nämä ruoanlaittotaidot ja leivonnat
        on syytä opettaa kotona;D

        Niin aion opettaa ja ottaa mukaan minäkin meidän neidin kun vähän kasvaa.Omistaa kyllä nyt alta vuoden ikäisenä jo oman kaulimen,vaikka pitääkin sitä vielä puruleluna...


      • masja kirjoitti:

        nykyaikana lapset eivät osaa edes pottuja keittää, joten kaikki nämä ruoanlaittotaidot ja leivonnat
        on syytä opettaa kotona;D

        Kyllä se vain niin on, että tekemällä oppii, koskee niin aikuisia kuin lapsia. Lapset ottavat mallia aikuisesta muutenkin niin miksei siis ruoanlaitto taitojakin.
        Meillä nämä kaikki lapset ovat useimmiten olleet mukana ruoanlaitossa jollain tapaa, ja nyt onkin mukava kun he jo itsekkin osaavat tehdä jotain..monasti kun on jokin syntymäpäivä tai muu että haluisivat yllättää leivonnaisilla tai täytekakulla, mutta kun isi ei osaa ;D neuvoa ja äitiltä ei voi kysyä, siksi nämä valmispussit ovat kanssa hyviä että äitiä ei tarvitse olla paikalla neuvomassa leipomista jos isi ei osaa, jos lapset ja ISI osaavat lukea niin silloin isikin voi leipoa lasten kanssa ;D hyvää ja helpolla


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2187
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1963
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      595
      1875
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      21
      1669
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1443
    Aihe