Miten lohduttaisitte surevaa? Vaikka ihan Raamatun sanalla. En itse ole menettänyt läheistä, mutta ystävä on.
Surusta
usk.m
7552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuoli viime keväänä; en osannut sanoa yhtään mitään, kaikki tuntui olevan liian kevyttä tavaraa kuoleman edessä
vk 370
sanoja ei tarvi. Suuri suru on monesti niin sanaton... Itse koin hyvänä sen, että ystävä tuli, oli vierellä. Jos on kovin läheinen ystävä, arkiaskareissa voi yrittää myös auttaa sillätavalla luonnollisesti ettei kuitenkaan lähde höösäämään. Itse olen kuitenkin kokenut sen läsnäolon kaikista lohduttavimmaksi. Antaa aikaa, istua vierellä, olla hiljaa. Antaa itkunkin tulla, jos se on tullakseen...
auttoi,tavallaan puhdisti sydäntä menneistä asioista(hyvistä,sillä ei minulla juuri huonoja muistoja ole),ja sitten saattoi taas jatkaa.Ikävä oli kova,ja nyt tavallaan valmistautuu jo uuteen ikävään,kun tietää,ettei isällä paljon aikaa ole.Toisaalta sitä huomaa surevansa toisen puolesta,haluaisi vaihtaa paikkaa,mutta kun ei voi.Ahdistus toisen ahdistuksesta on joskus kova,mutta senkin yli on vain päästävä.
sanoa toiselle mitään... "otan osaa" on kliseinen, eihän toisen tunteista voi tietää. Mutta ehkä se joskus on totuudenmukainen lause. Jos ajattelisi omalle kohdalleen toisen menetyksen, niin silloin se ei ole pelkkä sanonta.
Tuo virsi 370 on koskettava... myös minun tilanteessani, vaikka ketään läheistä ei ole kuollutkaan. Ja itku: sitä olen muutenkin saanut tehdä, olen herkkä, monet asiat liikuttavat helposti. Nytkin olen turvautunut siihen. Vaikka takanani on monenlaista kipua, en kuitenkaan herkkyyttä ole menettänyt.
että se "otan osaakin"- sanoma menee surijalle perille.Ei tarvita mitään omaperäisiä hienouksia,siinä on ulkopuolisenakin hämillään.
Kyllä surija varmaan ymmärtää,mitä haluat tällä otan osaa sanonnalla sanoa.Virsi 370 on kaunis.
Ja olen kanssasi samaa mieltä,itku helpottaa.Toivon sinulle kaikkea hyvää,niin kuin tietysti muillekin;palstalla tavataan.
lohtu,kun äitini kuoli kuutisen vuotta sitten,oli,että tiesin,ettei hänen tarvitse enää kärsiä kivuista ja pahoinvoinnista.Ja ajatus siitä,että siellä äiti nyt sitten on,taivaassa kaiketi.Sanoja ei aina tarvita,pelkkä läsnäolo riittää.Oman isäni luona käydessä istun hänen vuoteensa ääressä ja kuulostelen,haluaako hän keskustella jostakin.En pakota,odotan,jos hän itse haluaa keskustella.Yleensä saatan silitellä isää ja jutella tavallisia kuulumisia opiskeluista ym.Vanhainkodissa perushoidon harjoittelujaksolla moni ilmaisi esim. Raamatun säkeen,jonka halusi kuulla,tai sitten vain rukoilimme yhdessä ilman mitään "kaavaa",spontaanisti.Se,ettei jätä surevaa aivan yksin,on minusta tärkeää.Tekee edes tiettäväksi,että on käytössä juttelua ja kuuntelua varten.