Olen tässä viimeisen viikon kuvitellut, että nukun jonkun kanssa sängyssä, nukun jopa laidalla.
Päädyin tähän siksi että nukkumaanmenot rupesivat olemaan erittäin ikäviä.(koko elämä yksin)
Mutta nyt tällä kuvittelulla, että joku nukkuisi vieressä tulee melkein hymy kasvoille kun valon sammuttaa.
Eikös sitä sanota että hullulla on halvat huvit mutta onkohan joku vienyt tätä pitemmälle, kuvitellut olevansa jonkun kanssa joka hetki?
Jos on tarpeeksi pipi pää niin saa tietysti ihan ilmaiset mielikuvitus-ihmiset elämäänsä joita ei oikeista erota, nämä tosin tuppaa yleensä olemaan samaa sukupuolta.
Päädyin tähän siksi että nukkumaanmenot rupesivat olemaan erittäin ikäviä.(koko elämä yksin)
Mutta nyt tällä kuvittelulla, että joku nukkuisi vieressä tulee melkein hymy kasvoille kun valon sammuttaa.
Eikös sitä sanota että hullulla on halvat huvit mutta onkohan joku vienyt tätä pitemmälle, kuvitellut olevansa jonkun kanssa joka hetki?
Jos on tarpeeksi pipi pää niin saa tietysti ihan ilmaiset mielikuvitus-ihmiset elämäänsä joita ei oikeista erota, nämä tosin tuppaa yleensä olemaan samaa sukupuolta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mäki ajattelen itekkin aika usein et joku on siin vieres, yleensä aamusin pyörin ku pöpi kämpässä ja saatan jutellakki sen..jonkun kanssa.. mut sit rupee aina naurattaa nii helvetisti ku ajattelee et mitä kävis jos joku näkis kuin hömppä oon...
Joku on täällä jossain sanonut, että kyllä skitsofrenia aina yksinäisyyden voittaa. :-) Tälle me... öhm.. mä olen nauranut, kunnes tässä viime viikkoina olen huomannut sanovani muutamia sanoja silloin tällöin ääneen. Tästä on hyvä jatkaa.
Hyvin vaikea on ajatella ketään viereen, kun sänky on liian kapea sellaiseen. Kun on elänyt koko elämänsä yksin, niin virtuaalihenkilöitä on vaikea kuvitella.
Kuvittelen useinkin toisen ihmisen elämääni mukaan. Telkkaria katsoessani hän istuu viereisellä tuolilla tai sohvalla vieressäni, kommentoimme ohjelmaa... Hän istuu keittiön pöydän ääressä, kun laitan hänelle kahvia... Usein hänelle jää myös tilaa sängyssäni. Eikä se ole vain haaveilua, vaan elän hetket, kuin siinä olisi toinen mukana. En kuitenkaan tosissani usko, etten olisi yksin.
Minulla on myös toinen ihminen. Hän on ollut elämässäni n. 12-vuotiaasta. Silloin laitoin seinälleni melko luonnollisen kokoisen julisteen. Siitä lähtien olen puhunut hänelle. Tuntuu oudolta sanoa, että puhun kuvalle, koska se ei ollenkaan tunnu siltä. Enkä halua ajatella niin, koska puhumisesta on ollut apua. Tervehdin häntä aina huoneeseen tullessani, kerron, mitä on tapahtunut, kerron huolistani... Välillä hänen läsnäolonsa häiritsi, mutta olen tottunut siihen.
jonka avulla itsekseenpuhuminen ei tunnu ollenkaan hullulta, on hankkia joku lemmikkieläin. Sille puhuminen on luonnollisen tuntuista. Välillä sille tulee juteltua kuin ihmiselle, kuitenkaan koskaan unohtamatta että se on eläin.
Akvaariokaloillekin voi jutella... Ja koira tai kissa osaa jopa vastata välillä joihinkin juttuihin, ainakin ruokaan ja ulkoiluun liittyvissä asioissa. Ilmein, elein tai ääntelemällä.
Kaupanpäällisiksi sitä saa vielä silitelläkin ja halailla, voi ottaa unikaveriksikin, jos karvat ja hiekka sängyssä ei aiheuta allergisia reaktioita. Eli saa hiukan purettua itsestään hellyydenkaipuuta, jos sellaisesta kärsii.
Koiran kanssa lenkkeillessä jää usein juttusille vastaantulijoiden kanssa, jotka aluksi kyselevät koirasta ja siitä juttu voi lähteä rönsyilemään muihinkin aihepiireihin.
Suosittelen, mutta vain oikeasti vastuuntuntoisille, jotka jaksavat pitää hyvää huolta eläimestä. Se ei ole vain lelu tai hetken huvitus.
Puhelen toki eläimillekin, mutta ulkopuolisista se kuulostaa hullulta, sillä puhun usein myös sen eläimen puolesta. Toinen ei ehkä hahmota, kumpi milloinkin puhuu...
Ei kai koiraa voi jättää joka arkipäivä 10 tunniksi yksin kämppään, kun töissäkin pitää käydä?
Et sitten taidakaan olla oikeasti yksinäinen. Kyllä minäkin puhun koiralleni ja välillä vastailen sen puolesta, mutta jätän vastailut pois jos paikalla on muita ihmisiä.
otsikossa piti siis lukea: Ai toinen?
eivät esim. akvaariokalat vaadi täysipäiväistä läsnäoloa. Ja jos välttämättä haluaa koiran tai kissan, niitä voi hankkia kaksikin, jolloin niillä on seuraa toisistaan. Mutta se mitä sanoin vastuuntuntemisesta, tarkoittaa juuri sitä että jos ei syystä tai toisesta pysty huolehtimaan eläimistä niin hyvin kuin pitäisi, ei kannata sellaista hankkiakaan.
Kymmentuntisen työpäivän jälkeen jo luulisi haluavankin hetken huilia omissa oloissaan ennen seuraavaa työpäivää.
En tainnut sanoa, että olen täysin erossa muista ihmisistä. Asun vielä kotona. Mutta kun minulla tuota mielikuvitustoimintaa on, ajattelin kirjoittaa. Vaikea minun on kuitenkaan elämääni oikeaa ihmistä kuvitella.
Tai sitten sillä on muita ongelmia.
Yksinolo on valinta. Yksinäisyys on tunne. Näin minä ajattelen. Olen valinnut yksinolon, kaiken vilpillisyyden ja pahuuden jälkeen mikä parisuhteissa löytyy.
Virtuaali kumppanin sukupuolella ei ole väliä, pääasia, että hänen kanssaan voi kekskustella ja tehdä asioita yhdessä. Virtuaali kumppani ei myöskään petä. Sen kanssa voi jopa kinata.
Niin kauan, kuin se pysyy konkretisoimatta, kaikki on hyvin. Eli jos itse tiedostaa virtuaalisuuden.
Lapset ovat hyviä tässä leikissä. Kyllä isona aikuinenkin saa leikkiä.
Ihana kuulla, etten ole ainoa ihminen maailmassa jolla on virtuaali-ihmisiä ympärillä! Itelläni heitä on ollut jo vuosia. Saatan jopa nauraa ääneen jollekin vitsille, jonka kuvittelen heittäväni virtuaaliystävälleni tms. Tiedostan kyllä, että oikeasti olen yksin, mutta elämä on niin paljon hauskempaa kun voi 'jutella' välillä jonkun muunkin kuin itsensä kanssa. :)
Ei pitäisi pitää itseään pöpinä sen vuoksi, että on ns. mielikuvituskavereita. Lapsena tämä on erittäinkin yleistä ja se on selitettävissä myös psykologisesti. Toisilla nämä mielikuvituskaverit jäävät elämään vielä aikuisiässäkin. Siitähän ne ovat turvallisia, että niihin voi luottaa, koska ne on oman mielikuvituksen tuotetta.
Sanon tämän vain että sinä et todellakaan ole pöpi tai hullu tuon asian vuoksi. Olet luultavasti aivan tavallinen niinkuin muutkin ihmiset. Kaikki eivät vain puhu tai tunnista itsessään näitä asioita. Tottakai voi ihmisellä olla vakava todellisuudentajun häiriö, mutta senkin pystyy hoitamaan.