Rasismi tarkoittaa rotuun/etnisyyteen perustuvaa syrjintää, ja suositeltavaa ja selkeintä olisi käyttää rasismi-termiä vain tässä merkityksessä. Nykyään kuitenkin rasismi-sanaa käytetään usein viittaamaan ylipäätään syrjintään ja diskriminointiin, joka voi perustua esimerkiksi kieleen, kansallisuuteen, uskontoon, ikään tai mihin tahansa muuhun seikkaan. Arabi-imperialistinen uskonnollis-ideologinen “rasismi” — tässä mielessä — on islamin koko lähtökohta ja johtoajatus.
Rasismi islamissa
islamkriittinen
3178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monikultturistisessa diskurssissa rasismi-sanaa käytetään leimaamaan kaikkia pahoiksi tai vääriksi koettuja (oletettuja) näkemyksiä ja käytäntöjä, joihin — ulkonäön, kansallisuuden, uskonnon tai kulttuurin — perusteella “länsimaalaisiksi” leimatut ihmiset katsotaan syyllisiksi. Lähtökohtana on siis islamin vaalima ja propagoima ennakkoluulo, jonka mukaan “länsimaalainen”, ts. ”uskoton”, on aina syyllinen, ja hän ansaitsee Allahin rangaistuksen, koska hän kapinoi Allahin tahtoa vastaan. Monikultturistit käyttävät näin ollen rasisti-leimaa aivan samoin kuin muslimit käyttävät “kiittämättömistä uskottomista” arabiankielistä haukkumasanaa kafir (monikossa kuffar), joka sävyltään vastaa rasistisena pidettyä sanaa “nekru”.
Rasisti-stereotypiaansa nojautuvat monikultturistit joutuvat hankaluuksiin diskriminoidessaan, kuka on rasisti ja kuka rasismin uhri, silloin, kun konfliktin kumpikaan osapuoli ei ulkonäkökriteerien perusteella ole selvästi länsimaalainen. Tällöin rasisteiksi leimataan ne, jotka arvomaailmaltaan muistuttavat eniten länsimaalaisia, kuten muslimien terrori-iskujen uhrit Kaakkois-Aasiassa. Peruslähtökohta monikultturismissa on se, että ulkonäön, uskonnon tai kulttuurin perusteella “länsimaalaisiksi” luokitellut ovat aina rasisteja, muukalaisvihamielisiä, kiihkoilijoita ja vihanlietsojia myös silloin, kun he ovat vähemmistöasemassa, kun taas länsimaissa olevat ei-länsimaalaiset ja vähemmistöryhmien edustajat, syyllistyivätpä he minkälaiseen syrjintään tai viharikoksiin hyvänsä, eivät koskaan ole rasisteja, vaan ainoastaan rasismin uhreja.
Kuten on ilmeistä, monikultturismi itsessään on edellä kuvatun islamilaisen rasismin kulttuurinen rinnakkaisilmiö — ja kuin taivaan lahja globaalia jihadia käyville muslimeille. Siinä missä muslimit halveksivat ja alistavat toisia, monikultturistit syrjivät ja syyllistävät omaa yhteisöään, mikä palvelee käsitystä muslimien ylemmyydestä suhteessa muihin ihmisiin (Koraani 3:110) ja vaikeuttaa merkittävästi länsimaisen arvomaailman — maallisen yhteiskuntajärjestyksen, sanan-, uskonnon- ja yksilönvapauden, naisten ja vähemmistöjen oikeuksien — suojelemista shari’aa vastaan.
Monikultturismi on ulkonäkö-, etno-, uskonto- ja kulttuuripositiivista syrjintää edustava “rasismin” muoto, jonka tehtävänä on rotutietoisuutta ylläpitämällä rasismisoida, ksenofobisoida ja ekstremisoida — ennen kaikkea — islamia kohtaan osoitettu kritiikki. Monikultturistien vaatimus islamin kritiikin tukahduttamista on peräisin itse profeetta Muhammadilta, jolla oli tapana murhauttaa häntä arvostelleita vastustajiaan.
Monikultturistisen ennakkoluulon mukaan monikultturisti on aina “länsimaalainen”, eikä hän voi siis itse olla koskaan rasismin uhri. Rasismisoimalla islamin kritiikin monikultturistit pitävät yllä virheellistä stereotypiaa islamin rotusidonnaisuudesta, samalla kun he katsovat itse edustavansa “rotuhierarkian” ylintä kastia toimiessaan vastuuntuntoisina tiedostavina holhoojina, jotka yhtäältä opettavat rasisteja suvaitsevaisuuteen ja toisaalta kohtelevat muslimeja alentavasti säälittävinä lapsina, jotka kyllä oppivat vielä käyttäytymään, kunhan vain heille annetaan siihen mahdollisuus. Monikultturistien “rodullinen” ylemmyydentunto lakkaa kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun he itse joutuvat rasismin uhreiksi, ja olisikin hyödyllistä, jos nämä henkilöt tutustuivat monikultturismin arkitodellisuuteen lännen muslimighetoissa. Silmiä avaavaa voisi olla myös perehtyä uskonnollisten ja muiden vähemmistöjen kohteluun muslimimaissa.
alkoi afrikasta, kartassakin on jopa valtioita nimelta NIGER ja NIGERIAja negro ei siina pitaisi olla mitaan
rassismia. Puumalainen teki siita pilkan ja vouhotti sita kova-aanisissaan. Ja palkioksi sai virkapaikan ansiosidonaisilla.
Jos haluat itselesi l'ahjotavia hyyssareita, niin hanki itselesi kassanhoitajan virka, ja palkkaa itselesi aaanestajat luomalla virkapaikkoja! -niin pian sinulla on keltahousuja nuolemassa percettasi!
Piispoista lahtien!
sinisilmiäsiä pöljiä tai ammatti leimaajia, jotka vain pitävät ihmisten mustamaalaamisesta, nauttivat jahdista ja sen tuomista kärsimyksistä, tunnusomaista käytöstä psykopaateille. Leimataan rasisteiksi, pedofiileiksi tai miksi ikinä, mikä sillä hetkellä toimii.