Perämeren satamakirja?

Pian vesille

Onko Perämeren satamista olemassa satamakirjaa? Ruotsin puolen satamista semmonen on. Onko Suomen puolelta?

6

1201

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7391

      Perämeren Suomen puoleisella rannallahan noita luonnonsatamia on aika vähän. Erilaisia Perämeren vieras- ja retkisatamia on kyllä esitelty siinä vuosittain ilmestyvässä vierassatamakirjassa (mikäköhän se oli oikealta nimeltään?)

    • Guffe

      Hanki itsellesi mainio kirja : Saariston Opas, osa 3 : Pohjanlahti. On tehty 80-luvun lopulla, mutta eihän siellä paljon mikään ole muuttunut. Ja sisältää paljon muutakin kuin satamatietoja. Ainakin täällä Turussa se tulee silloin tällöin vastaan.

    • Juuso

      Edesmennyut VeneMaailma julkaisi 90-luvun lopulla parikin satamakirjaa jossa oli nämäkin satamat esitelty.

      • Kirjaa kaivataan

        Joka sanoo ettei Perämeren satamissa ole muutoksia ei ole siellä liikkunut. Mikään ei ole niin kuin 1980-90 luvuilla. Uusia satamia ja väyliä on vaikka minkä verran. Vanhoissa kirjoissa ei ole esim. Lumijoen Varjakkaa, uusittua Marjaniemeä, Vatunkia, Simoniemeä. Iin Röyttäkin on vanhassa muodossaan. Iijokisuu on suurten muutosten kohteena ja siitä (Kestilä) kehittynee hyvä veneilykohde. Kirja pitäisi tosiaan saada että pysyisi ajan tasalla.


    • PeteP
    • Partiolainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      703
      3153
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1013
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      41
      900
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      815
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      59
      612
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      603
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      508
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      507
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      86
      495
    Aihe