Tuntuu, ettei mikään enää jaksa innostaa minua. Jokainen päivä on yhtä harmaa kuin edeltäjänsä, eikä se tuo mitään uutta ja jännittävää tullessaan. Olen opiskelija, mutta opiskeluni on niin vapaamuotoista, ettei minun välttämättä tarvitse mennä useampaan viikkoon kouluun. Enkä siis näe lainkaan ihmisiäkään.
Päiväni kuluvat kaikki samalla tavalla. Nukun pitkään, en jaksa herätä ja minua aina väsyttää. Istun koko päivän tietokoneen ääressä. Selailen samoja sivuja koko ajan. Minua ei huvita mennä ulos ja miksi yksin menisinkään.
Kukaan ystävistäni ei soita minulle. Puhelimeni ei koskaan soi, ei tule koskaan viestejä, ei mitään. Jos haluan olla tekemisissä kaverieni kanssa, minun täytyy aina soittaa heille itse. Alan jo menettää toivoni, miksi soittaisin, kun he eivät arvosta minua lainkaan?
Olen yrittänyt hankkia jotain sisältöä elämääni etsimällä uusia harrastuksia. Jaksan innostua jostakin asiasta, mutta sitten tajuan, että en minä olisi siinä kuitenkaan hyvä, tai ei minulla ole rahaa siihen.
Kävisin mielelläni töissä ja olen laittanut varmaan yli 30 paikkaan työhakemuksen tammikuun aikana, mutta mistään ei ole tullut mitään vastausta. Yhteen paikkaan pääsin haastatteluun, mutta sekin jäi siihen. Tilannettani ei siis helpota lainkaan se, että minun täytyy tulla älyttömän pienellä summalla rahaa toimeen kuukaudesta toiseen.
Lisäksi kun yksin istuskelen päivät pitkät kotona, olen alkanut pelkäämään erilaisia sairauksia aivan kamalasti. Välillä minulla on tunne, ettei mitään kannata tehdä, kun kuitenkin jotain kamalaa tapahtuu.
On vaikeaa astua ovesta ulos ja käydä vaikka kaupassa. Jotenkin pelkään sosiaalisia tilanteita ja muita ihmisiä. Mitään en voi tehdä enkä voi minnekään psykologillekaan mennä puhumaan kun ei ole rahaa! Muuta vaihtoehtoa ei kai minulle ole, kuin jatkaa elämistä samassa harmaudessa. Vain unissani minulla on mukavaa ja taianomaista...
Päiväni kuluvat kaikki samalla tavalla. Nukun pitkään, en jaksa herätä ja minua aina väsyttää. Istun koko päivän tietokoneen ääressä. Selailen samoja sivuja koko ajan. Minua ei huvita mennä ulos ja miksi yksin menisinkään.
Kukaan ystävistäni ei soita minulle. Puhelimeni ei koskaan soi, ei tule koskaan viestejä, ei mitään. Jos haluan olla tekemisissä kaverieni kanssa, minun täytyy aina soittaa heille itse. Alan jo menettää toivoni, miksi soittaisin, kun he eivät arvosta minua lainkaan?
Olen yrittänyt hankkia jotain sisältöä elämääni etsimällä uusia harrastuksia. Jaksan innostua jostakin asiasta, mutta sitten tajuan, että en minä olisi siinä kuitenkaan hyvä, tai ei minulla ole rahaa siihen.
Kävisin mielelläni töissä ja olen laittanut varmaan yli 30 paikkaan työhakemuksen tammikuun aikana, mutta mistään ei ole tullut mitään vastausta. Yhteen paikkaan pääsin haastatteluun, mutta sekin jäi siihen. Tilannettani ei siis helpota lainkaan se, että minun täytyy tulla älyttömän pienellä summalla rahaa toimeen kuukaudesta toiseen.
Lisäksi kun yksin istuskelen päivät pitkät kotona, olen alkanut pelkäämään erilaisia sairauksia aivan kamalasti. Välillä minulla on tunne, ettei mitään kannata tehdä, kun kuitenkin jotain kamalaa tapahtuu.
On vaikeaa astua ovesta ulos ja käydä vaikka kaupassa. Jotenkin pelkään sosiaalisia tilanteita ja muita ihmisiä. Mitään en voi tehdä enkä voi minnekään psykologillekaan mennä puhumaan kun ei ole rahaa! Muuta vaihtoehtoa ei kai minulle ole, kuin jatkaa elämistä samassa harmaudessa. Vain unissani minulla on mukavaa ja taianomaista...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa hyvältä, että sinulla on vielä halu päästä puhumaan ajatuksista ja kokemuksista jonnekkin. Kannattaa käydä oman terveysaseman sairaanhoitajalla joka voi antaa sinulle ajan oikeaan paikkaan. Useimmiten aikuisneuvoloissa tai terveyskeskuksissa käyminen on ilmaista tai se ei ainakaan maksa kovin paljoa. Ja jos uskot ongelman olevan raha, aina voi kysyä sosiaalitoimelta apua. Sinun kannattaa muistaa, ettei ongelmien kanssa tarvitse pärjätä yksin, ja mitä pidemmälle sairauden antaa mennä sitä hankalammaksi se muuttuu. Jos sairastut hankalaan masennukseen tulevaisuutesi voi olla vaakalaudalla, et vältämättä selviä opiskeluistasi tai mistään arkipäivän toiminnoista jos sairastut hankalasti. Nyt sinun on korkea aika hakeutua paikkaan jossa jollain on aikaa kuunnella sinua, ja kyllä ne raha-asat varmasti järjestyvät.
Kuulostaa varsin tutulta tilanteesi. Elän lisäksi maalla yksin, puhelin ei soi, viestejä ei pukkaa...
Tajuan hyvin mitä on kun ei jaksa edes lähteä minnekään enää. Työnteko on tervaa, väsyttää hitosti vaikka nukkuu. Ei yksinäisestä miehestä piittaa kukaan.
Voimia sulle mutta en vain tiedä mikä meihin auttaisi
Alkupään teksti varsinkin kuullosti tutulta.
Onko mitään mistä olisit kiinostunut.
Vaikkapa kuntoilu.
Koita nyt silti jaksaa mennä sinne kouluun.
Voisit kysyä itsellesi esim harrastekaveria.
köyhä opiskelija tai työtön ja vielä sellainen, jota ei kiinnosta rellestäminen ja köyhät puheet 24/7. Onneksi minulla on omia syviä mielenkiinnon kohteita, joihin kulutan aikani päivittäin, mutta mukavaa olisi käydä hyvässä työssä ja saada tervejärkisiä ystäviä/seurustelukumppani. Kaikki tuntuvat olevan eri planeetaalta alapää juttuineen. Olisi mukavaa harrastaa jotain järkevää mutta kaikki vähänkin erikoinen maksaa helvetisti. Liikunnasta ja etenkään ryhmässä olosta en nauti. Joskus tekisi mieli heittää lusikka nurkkaan kun tavallaan tietää, että itsessä olisi paljon potentiaalia moneen hyvään asiaan mutta kaikki valuu hukkaan, koska maailmaa pyörittää kaikki kusipää tunarit.
Kuulostaa aivan omalta elämältäni, mutta opiskeluni on erilaista, näen ihmisiä kokoajan. Siinäkin on se ongelmana että en samaistu kehenkään ryhmääni kuuluvaan. He nauravat jokaiselle asialle ja puhuvat täysin turhista ja typeristä asioista, mutta toisaalta itse en osaa sanoa mitään vaan istun hiljaa ja esitän normaalia, sosiaalista ja pirteää ihmistä parhaani mukaan. Jos mainitsen jostain asiasta joka minua kiinnostaa niin he kuuntelevat kohteliaasti juttuni, mutta eivät ymmärrä siitä mitään.