VANKIEN JA VARTIJOIDEN SEKSISUHTEET!

Veeranen.

Mitä mieltä te olette tästä?

Ongelma on varmasti myös suomessa, mutta salattu!

Naisvartijoiden ja seksirikollisten rakkaussuhteet puhuttavat Ruotsissa
25.1.2010 17:41
A A Helsingin Sanomat

Naispuolisten vanginvartijoiden ja törkeistä seksuaalirikoksista tuomittujen miesvankien väliset suhteet ovat nousseet jälleen otsikoihin Ruotsissa.

Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan neljä maan keskiosassa sijaitsevan vankilan vartijaa on ollut pitkäaikaisessa suhteessa nuorten miesvankien kanssa.

Yksi naisista odottaa lasta miehelle, joka on tuomittu useista raiskauksista kahteen pitkään vankeustuomioon.

Osa raiskauksista tapahtui vankilassa, kun miehen ex-naisystävä oli tapaamassa vankia vierailuhuoneessa.

Aftonbladetin haastatteleman vankilatyöntekijän mukaan suhteet hankaloittivat päivittäin työtä vankilassa. Suhteet ehtivät jatkua vuosia ennen kuin ne paljastuivat vankilan johdolle, ja naisvanginvartijat saivat potkut työstä.

Viranomaiset selittävät seksisuhteita miesten toiminnalla. Henrik Svärd Ruotsin kriminaalihuoltolaitoksesta sanoi Aftonbladetille, että seksuaalirikolliset voivat toimia erittäin manipulatiivisesti.

Svärdin mukaan työntekijöitä koulutetaan torjumaan manipulaatioyritykset. Vastaavia tapauksia on hänen mukaan sattunut kuitenkin myös muissa vankiloissa.

Raskaana oleva ex-vartija sanoi Aftonbladetille, ettei ymmärrä, miksei hänen anneta tavata tulevan lapsen isää.

"Tiedän että hänet oli tuomittu raiskauksista vierailuhuoneissa, mutta se oli kolme vuotta sitten. On täydellisen väärin, etten saa tavata häntä", 38-vuotias nainen sanoi.

23

6060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo eläkkeellä

      Ihminen ei tietenkään pääse eroon seksuaalisuudestaan olipa hän sitten vaikka vankilassa. Konnunsuon vankilassa on seksisuhteen vuoksi saanut potkut ainakin vankilan naispuolinen pastori ja jokunen muukin.
      Ilmitulleet tapaukset eivät vaaranna vankilan turvallisuutta, mutta nämä muut...

    • lemmikki ,, .

      " Ongelma" ei rajoitu pelkästään naisvartijoihin. Vankiloissa on myös paljon miesten välistä seksiä, eikä se aina rajoitu pelkästään vankien väliseen.
      Lusin 80-luvulla muutaman kakun etelän vankiloissa ja tulin huomaamaan millaista menoa siellä oli. Niin ja onko se ongelma jos ihmiset tuottavat iloa toisilleen.

    • Koettu

      Sanktioihin ei ihme kyllä täällä lukeudu muuta kuin että kalossia ja nimi mustalle listalle. Eihän nyt miten vaan saa käyttäytyä mutta ei tällaiset rakkaudenteot läpeensä negatiivinenkaan asia ole.

      • Erkon_Haamu.

        On suuri pää ja pienet kuviot! Toi oli päivän paras kommentti! Piste kilahti hyvästä kommentista!

      • Tyhjä pussi ei pala

        Miten sinä jaksat nixutin ilman vankilaa?Tuntuu, että sinä olet tyhjä pussi ilman omia. En tarkoita, että sinun hormoonituotantosi olisi loppunut vaan tarkoitin, että sinun elämäsi sisältö on tyhjä. Huomaan päivästä toiseen sen tosiasian, että sinä viihdyt asioiden parissa jossa voit jakaa tietoa vankilasta ja voit olla yhä jotain!Olet jotain!Ilman vankilaakin, unohda vankila nixutin. Miksi olet valinnut sanan nixutin?viittaako se jotenkin vankilan saunaan?tin?Tiina???

      • Fr.Fionatar
        Tyhjä pussi ei pala kirjoitti:

        Oli eräs nimimerkki joka asui täällä vuosia ex-vanki, hän viihtyi niin hyvin että alkoi kaveeraa lopulta vartijoiden kanssa jopa treenaili punttisaleilla heidän kanssa, katseli heidän vartaloita kiimaisesti.

        Sen piti päästä heti punttisalille erään toisen rekatun kanssa joka oli ex-vanki myös ja piti aurinkolaseja että voi katsella salaa hyi olkoon.

        En tiedä sitten syttyikö homo- suhde vartijoihin onnettomassa seksittömässä liitossaan vai olikos se edes naimisissakaan varmaan joku syntinen avopari.

        Hänelle oli jäänyt päälle aika lyhykäisen tuomion jälkeen noi vartijat ja niiden pallit.

        Ei koskaan nauti naisesta ajatteles mikä trageria, niinkuin sillai kyvytön miehenä.

        Nytkin vakoilet nixutinia "huomaat päivästä toiseen" kerroit oletko sinäkin homomies?

    • Pesukone päälle

      Tulee näin äkkiä mieleen ainakin muutaman vuoden takainen Riihimäen vankilassa tapahtunut suhdesoppa jossa naisvartija kesyyntyi miesvankiin. Suomenlinna, Jokela, Kerava, Turku. Kaikissa näissä on ollut omat tapauksensa. Jos nyt ei ihan joka vuosi paljastu jokin suhde, niin joka toinen vuosi suomen vankiloissa virkamies tai näissä tapauksissa virkanainen rakastuu vankiin tai ainakin kehittää jonkinlaisen henkilökohtaisen suhteen vankiin!ja tämä henkilökohtainen suhde ei ole työsuhde. Näitä tapauksia paljastuu esim poliisien tutkinnoissa kun vankeja seuraillaan tai he sotkeutuvat rikokseen esim lomilla. Turku oli kuitenkin poikkeuksellinen koska tapauksessa oli suhde kahden miehen välillä joista toinen oli vanginvartija. Vankilat eivät näistä tapauksista puhu, koska se on niin vahingollista vankiloiden ja risen imagolle. Nämä asiat olisi kuitenkin hyvä saada julkisuuteen koska ne vahingoittavat vankilaturvallisuutta ja sitä kautta saattavat koskettaa jopa sivilielämääkin. LIKAPYYKKI ON PESTÄVÄ AVOIMESTI JULKISUUDESSA.

      • Sokerikahvia

        Työt on näköjään alkaneet ja aamukahvit on jo juotu. Syväkurkut ovat taas päässeet koneille kirjoittamaan totuuksia vankeinhoitotyöstä. Kiva juttu!

      • dfe43

        tuttu tapaus tuo lääninvankilan juttu turusta ,voi voi

    • Fr.Fionatar

      Äsken virhe poistin sen, eli ei se ole niin kauheeta mikäli naisvartija rakastuu miesvankiin ellei se vanki ole joku pedofiili-raiskaaja, se on rakkautta ja miksi sitä niin pahana pidetään jos syntyy rakkaus?

      Luonnollisesti nainen jättää myös työnsä myös.

      • Rakkkkaus

        Miksi naisen on jätettävä työnsä jos hän rakastuu vankiin?Eikö hän enää olisi muka kelpo vanginvartijaksi tai sossuksi vankilaan?Ei rakkaus tee hänestä huonompaa työntekijää vaan se jopa saattaa auttaa häntä työssään. Hän saattaa jopa virrata uutta energiaa jonka rakkaus työn parista on antanut ja tätä kautta hän on sitten tehokkaampi työssään. Siis miksi naisen on kärsittävä rakkaudesta?Rakkaus on ihana asia jota pitäisi vaalia, eikä irvokkaasti nauraa sille tai jopa halveksua sitä. Jos miesvanki ja naisvanginvartija löytävät toisensa, eikö silloin olisi parempi vaikka siirtää tämä vanki pois siitä laitoksesta?Naisvartija voisi silloin jatkaa työssään ja käydä tapaamassa miestään toisessa vankilassa?!Haloo miksi naisia ei vielä tänä päivänäkään kohdella tasapuolisesti?Kun aikuiset ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa syntyy väkisin suhteita, oli ne sitten luonteeltaan eroottisia tai jopa rakkaussuhteita. Vankila on suljettu ja rajattu pieni piiri, eikö sinne kuulu juuri rakastuminen ja erotiikka?Eikö rakkaus toisi synkkään taloon valoa ja energiaa?Uskon, että nämä suhteet toimivat vain hyvässä tarkoituksessa tuomassa iloa ihmisille!

      • Fr.Fionatar
        Rakkkkaus kirjoitti:

        On vaikea asia jos vankilavirkailija rakastuu vankiin, tai mielummin näin että 2 ihmistä rakastuu toisiinsa on kyse kuitenkin kahdesta aikuisesta ihmisestä.
        Ja sitten jos miesvartija rakastuu vaikka naisvankiin sitä pidetään hyväksikäyttönä aivan varmasti.

        Ja sitten on se niin että kun henkilö joutuu vankilaan se on pelkkä vapaudenmenetys ei rakkauden riisto, kyllä vartijoilla ja vangeilla on oikeus rakastua toisiinsa.

        Sellainen eroottinen ilmapiiri vankilassa on miellyttävää kaikille osapuolille, mikäli on 2 vastakkaista sukupuolta ja ei rikota avioliittoja vaan tehdään avioliittoja.

        Rakkaus ei ole työnteon este olemme ajassa jäljessä.

      • love and respect
        Fr.Fionatar kirjoitti:

        Totta puhut. Tiedän tapauksen jossa rakkaus on ajanut naisen pois vankeinhoidon parista. Mutta onneksi vankeinhoito ei saanut rakkautta loppumaan vaan se jatkuu kaltereiden ulkopuolella.

      • Nähty on
        Rakkkkaus kirjoitti:

        Miksi naisen on jätettävä työnsä jos hän rakastuu vankiin?Eikö hän enää olisi muka kelpo vanginvartijaksi tai sossuksi vankilaan?Ei rakkaus tee hänestä huonompaa työntekijää vaan se jopa saattaa auttaa häntä työssään. Hän saattaa jopa virrata uutta energiaa jonka rakkaus työn parista on antanut ja tätä kautta hän on sitten tehokkaampi työssään. Siis miksi naisen on kärsittävä rakkaudesta?Rakkaus on ihana asia jota pitäisi vaalia, eikä irvokkaasti nauraa sille tai jopa halveksua sitä. Jos miesvanki ja naisvanginvartija löytävät toisensa, eikö silloin olisi parempi vaikka siirtää tämä vanki pois siitä laitoksesta?Naisvartija voisi silloin jatkaa työssään ja käydä tapaamassa miestään toisessa vankilassa?!Haloo miksi naisia ei vielä tänä päivänäkään kohdella tasapuolisesti?Kun aikuiset ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa syntyy väkisin suhteita, oli ne sitten luonteeltaan eroottisia tai jopa rakkaussuhteita. Vankila on suljettu ja rajattu pieni piiri, eikö sinne kuulu juuri rakastuminen ja erotiikka?Eikö rakkaus toisi synkkään taloon valoa ja energiaa?Uskon, että nämä suhteet toimivat vain hyvässä tarkoituksessa tuomassa iloa ihmisille!

        Vangin ja vankeinhoitajan suhde ei saa olla luvallista. Oli kyseessä sitten nykyinen vanki tai entinen vanki asia on vaarallinen. Siitä tulee lopputili ja asia on silloin pihvi.

    • toistuva historia

      Suomen vankilahistoriassa ovat naiset kautta ajan langenneet miesvankeihin. Näillä naisilla tietenkin tarkoitan naisvanginvartijoita ja sosiaalipuolenihmisiä jotka työskentelevät vankiloissa. Tähän ongelmaan ei ole vielä nykypäivänäkään löydetty ratkaisua. Onhan tietysti vankiloissa luotaan pois työntäviä ilmestyksiä naisissa mutta siitä huolimatta ne välistä tuntuvat kelpaavan miesvangeille. Rakkaus on ihmeellistä ja seksi vielä ihmeellisempää kun on ihmislämmön puutteessa. Näitä lankeamiset eivät tietenkään ole joka päiväisiä vaan yksittäiset ihmiset tekevät niitä. Lankeamisia, suhteita paljastuu jos ei joka vuosi niin joka toinen vuosi ja näitä sitten rise yrittää vankiloiden kanssa pitää pimennossa.

    • Suhteita vankilassa

      Vaihtuuko tänä päivänä katseet toisiaan linnoissa?Missä vankilassa ei ole puhtaat jauhot pusseissa?Onko joku laittanut merkille silmäpelin tai pienen keimailun?

      • mutta mainitaan nyt muutama julkisuudessa ollut tapaus,naisvankilalääkäri meni naimisiin elinkautisvanki klinun kanssa,turussa vanhassa lääninvankilassa miesvartijalla oli homosuhde miesvankiin,sukevalla naisvartija sai potkut aloitettuaan avoimen suhteen miesvangin kanssa siinä mielessä kiinnostava ykstyiskohta koska turussa homostellut vartija sai jatkaa virassaan...

      • kepa69
        nixutin65 kirjoitti:

        mutta mainitaan nyt muutama julkisuudessa ollut tapaus,naisvankilalääkäri meni naimisiin elinkautisvanki klinun kanssa,turussa vanhassa lääninvankilassa miesvartijalla oli homosuhde miesvankiin,sukevalla naisvartija sai potkut aloitettuaan avoimen suhteen miesvangin kanssa siinä mielessä kiinnostava ykstyiskohta koska turussa homostellut vartija sai jatkaa virassaan...

        Turun lääninvankilan homovahti EI jatkanut, eikä ollut edes virkamies, vaan tilapäinen "kesäpamppu" - tämä on fakta.

      • cdr44
        nixutin65 kirjoitti:

        mutta mainitaan nyt muutama julkisuudessa ollut tapaus,naisvankilalääkäri meni naimisiin elinkautisvanki klinun kanssa,turussa vanhassa lääninvankilassa miesvartijalla oli homosuhde miesvankiin,sukevalla naisvartija sai potkut aloitettuaan avoimen suhteen miesvangin kanssa siinä mielessä kiinnostava ykstyiskohta koska turussa homostellut vartija sai jatkaa virassaan...

        kyllähän turun vartija sai heti loparit .tietoa on.

    • solidaarisuusss

      Saako pitää työpaikan vankilassa jos solmii suhteen ex-vankiin?Tai saako vankilasta vielä sen jälkeen töitä jos elää suhteessa ex-vangin kanssa?Voiko vankila luottaa vielä tällaiseen ihmiseen?Luottaako entiset työtoverit tällaiseen ihmiseen?

    • Anonyymi

      Lusin kakkuni ja ihan alkupäivinä tuli selväksi, keneltä kahdelta vartijalta on otettava poskeen, että saa "juttuja. Tästä toisesta vanginvartijasta oli lehdissäkin, että sai potkut oltuaan suhteessa vangin kanssa (miesvanki). Se ei kuitenkaan ollut mikään suhde vaan jäi sattumalta kiinni tämän yhden vangin kanssa. Vankeja oli monia, joilla imetti lerssiään. Lehtijutusta sai käsityksen, että kiinnijäänyt vartija seurusteli tämän vangin kanssa, johon oli kiinnijäämishetkellä yhdynnässä. Sitten oli tämä toinen vartija, joka oli ennen vanginvartijanpestiään saanut maineen väkivaltaisena portsarina. Potki ja kuristi. Joskus 90-luvun lopulla oli potkinut hulluna maassa makaavaa jätkää, joka oli soittanut vähän suutaan. Tältä samaiselta vartijalta otin poskeen aika säännöllisesti ja tapasin häntä lomillani yhdyntöjen merkeissä. Ensimmäinen ja ainoa mies, johon taisin olla myös rakastunut tai sitten hänen eläimelliseen seksuaalisuuteensa. En kadu näitä "helliä" hetkiämme yhtään, mutta vapauduttuani 2005 huhtikuussa katkaisin kaikki välit linnavenkuloihin ja tähän vartijaan. Vartija häiriköi kyllä pitkään soitoin ja viestein. Uhkasi liivijengilläkin. Taitaa olla nykyään ex-vartija.

      • Anonyymi

        Hinttari varmaan yhä edelleen?

        Sairas homoseksuaalinen alakulttuuri tämä vankilamaailma.

      • Anonyymi

        Oih

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe