Olen 8.kuulla raskaana ja tuleva synnytys pelottaa ja ahdistaa jo etukäteen. En mielelläni synnyttäisi alateitse, mutta en myöskään keisarinleikkauksella. Oikeastaan en haluaisi synnyttää ollenkaan. Mutta, jotenkin vauva on saatava ulos minusta ja minulla ei taida olla juurikaan vaihtoehtoja:)
Pohdintani koskeekin ponnistuvaihetta ja sitä, miksi tähän vaiheeseen ei juurikaan saa puudutteita, varsinkin, kun sellainen on olemassa. Joillakin onnellisilla epiduraalia on ehkä ulospuskemis-vaiheessa vielä jäljellä, joilloin kipu ei välttämättä ole niin voimakas, mutta entäpä jos epiduraalin vaikutus lakkaa "juuri sopivasti"? Oletteko saaneet/pyytäneet häpypuudutusta, joka turruttaa emättimen suuta ja muita kriittisiä alueita? Minä haluaisin sen ehdottomasti, mutta Suomessa kyseistä puudutetta ei juurikaan käytetä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. En ymmärrä miksi. Itselleni haluaisin tottakai mahdollisimman kivuttoman synnytyskokemuksen. En usko, että kivuliaasta kokemuksesta syntyy sen autuaampaa ihmistä ja uskon, että positiivinen eli kivuttomampi kokemus on myös hyväksi tulevaisuutta ja mahdollisia uusia raskauksia ajatellen.
En vaan tajua sitä, miksi paikkojen tulee revetä ja kvivun olla mahdollisimman suuri, jotta "sen jälkeen lapsi tuntuu lahjalta kun kipu loppuu". Ehkäpä se lapsi tuntuu lahjalta jopa enemmän ILMAN sitä tuskaa, itselläni ainakin. Mitäpä sitä turhaa itseään kiduttamaan, kun apukeinoja on saatavilla?
Oletteko siis osanneet/pystyneet vaatimaan muitakin puudutteita kuin pelkän epiduraalin?
Pohdintani koskeekin ponnistuvaihetta ja sitä, miksi tähän vaiheeseen ei juurikaan saa puudutteita, varsinkin, kun sellainen on olemassa. Joillakin onnellisilla epiduraalia on ehkä ulospuskemis-vaiheessa vielä jäljellä, joilloin kipu ei välttämättä ole niin voimakas, mutta entäpä jos epiduraalin vaikutus lakkaa "juuri sopivasti"? Oletteko saaneet/pyytäneet häpypuudutusta, joka turruttaa emättimen suuta ja muita kriittisiä alueita? Minä haluaisin sen ehdottomasti, mutta Suomessa kyseistä puudutetta ei juurikaan käytetä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. En ymmärrä miksi. Itselleni haluaisin tottakai mahdollisimman kivuttoman synnytyskokemuksen. En usko, että kivuliaasta kokemuksesta syntyy sen autuaampaa ihmistä ja uskon, että positiivinen eli kivuttomampi kokemus on myös hyväksi tulevaisuutta ja mahdollisia uusia raskauksia ajatellen.
En vaan tajua sitä, miksi paikkojen tulee revetä ja kvivun olla mahdollisimman suuri, jotta "sen jälkeen lapsi tuntuu lahjalta kun kipu loppuu". Ehkäpä se lapsi tuntuu lahjalta jopa enemmän ILMAN sitä tuskaa, itselläni ainakin. Mitäpä sitä turhaa itseään kiduttamaan, kun apukeinoja on saatavilla?
Oletteko siis osanneet/pystyneet vaatimaan muitakin puudutteita kuin pelkän epiduraalin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni ponnistaminen helpotti sitä kipua ja kun pää oli tulossa ulos, 1-2 ponnistuksen väli oli kivulias, mutta siinä hötäkässä sitä ei oikein ennätä ajatella, kun taas pitaa ponnistaa ja sittenpä se pää onkin jo ulkona. Ponnistuksen aikana en tuntenut kipua juuri ollenkaan. Siitäpä se lapsi oikeastaan sitten melkein jo humpsahtaa ulos ja kaikki kivut yms tuskat unohtuu sen siliän tien. En oikeastaan enää muista koko kipuja. Tiedän ja muistan vaan että sattuihan se mutten muista ihan tarkkaan miten ja miltä se tuntui. Eli tavallaan saat sen kivuttoman synnytyskokemuksen, kun sen kivun unohtaa kuitenkin. Omalla kohdallani keskityin kyllä vain sen lapsosen ulossaamiseen ja sitä kipua en ennättänyt niin ajatella.
Tietenkin olis varmaan hyvä jos puudutusta haluaville olisi sellainen saatavilla mutta itse en kokisi sitä tarpeelliseksi.
Epiduraalin kuuluukin loppua ponnistusvaiheeseen mennessä, ponnistusvaihetta varten on eri puudutusaineet, niitäkään ei taida olla kovin yleisesti saatavilla. Sitä paitsi luulen että häpyalueen puuduttaminen ei oikein riitä. Se kipu kun tuntuu joka paikassa navasta alaspäin, eri aikoihin, erilailla eri alueilla.
Minulle tarjottiin automaattisesti pudendus eli häpyhermon puudutetta ennen ponnistusvaiheen alkua. Kätilö vain kysyi että haluanko. Otin puudutteen eikä ponnistusvaiheessa tuntunut kipua, ainoastaan oli tunne, että jotain on tulossa. Puudutteen laittaminen oli aika epämiellyttävää, mutta itse tuskin olisin saanut tuota meitin pientä jättiläistä ilman sitä ulos. Tuonkin puudutteen käyttö on sairaalakohtaista.
Jos epiduraali vaikuttaa vielä ponnistusvaiheessa, äiti ei välttämättä tunne ponnistamisen tarvetta ja joutuu huhkimaan turhaan, kun ei löydä ponnistukselle oikeaa suuntaa. Siksi epiduraalipuudutusta vähennetään/lopetetaan ponnistusvaiheessa. Joitakin puudutteita ei anneta enää loppuvaiheessa, koska ne vaikuttavat myös vauvaan ja muksu on sitten ihan lääketokkurassa synnyttyään. Mutta kätilöt kyllä tietää ja apua saa, kun pyytää. Jos jotain lääkitystä ei anneta niin kannattaa kysyä perustelut, ettei jää sellainen olo, että haluttiin vain kiduttaa :) Itse en kokenut ponnistusvaihetta kivuliaana, avautumisvaihe oli aivan hirveää! Ponnistaessa kipu helpottaa, kun saa itse tehdä jotain ja tietää, että kohta tämä on ohi. Minulla oli epiduraalipuudutus, joka meni ensimmäisellä laitolla vikaan, eikä helpottanut ollenkaan, sitten laitettiin ylempään nikamaväliin ja siitä helpotti kipua. Tosin kipu kohdunsuulle jäi yhä.