Meille tuli avioero mieheni kanssa 2002, kun hän "tulisesti" rakastui minua 16v. nuorempaan. Ja mulle jäi kaksi lasta ja velat ja vuokrakämppä. Selvisin apinanraivolla koko sopasta. Toki siinä meni esim. kolmisen vuotta terapiassa erittäin vakavan masennuksen syövereissä.
Koska olen melkoinen monihosuja, selvisin siis hengissä. Mutta se meidän yhteinen tyttömme ei tainnutkaan selvitä.
Muksu on nyt vedellyt kunnon pohjalukemat viiltelyillä ja sammumisilla. Ja lastensuojeluilmoitukset taas kehiin. Itse olen ryypännyt ja niin myös "isi". Mutta tämä äitipuoli vetelee oikein kunnolla.
Minä käyn A-klinikalla ja A-killassa. Ja yhtä paljon itseni kuin lapsenikin takia.
Se mikä sotii mun oikeustajua vastaan, on se, että minut syyllistetään yksipuolisesti. Sosiaalityöntekijä ei suostu näkemään ongelmaa siellä isän luona.
Tyttö ei halua olla siellä ja on kertonut minulle hyvinkin paljon kaikesta. Muutenkin olemme puhuneet avoimesti niin ehkäisystä kuin itketty sydänsurujakin. Olin ainoa, joka tajusi, miltä lemmikin kuolema tarkoittaa. Se on emotionaalisesti rankka paikka. Oli se sitten hiiri, kala tai gerbiili. Jokaisella nimi ja pikkuisen luonnettakin. Aivoista en sanoisi mitään.
Isänsä on niin tunnevammainen ettei enää tiedä mitä ihmettä tapahtui hänen pikku enkelilleen. Silmissä ripsaria niin että hyvä kun auki pysyvät. Lävistyksiä siellä sun täällä. Ilman minunkaan lupaa. Ja naama niin aurinkopuuterissa, että tarttee huomauttaa. Hienotunteisesti nääs.
Minä nimittäin sanon suoraan, että nyt on liikaa jotain. Ja tyttö tulee kysymään minulta, jotta onks tää tukka nyt hyvin tai meikki tai vaatteet. Ja minä sanon mielipiteeni. Joka ei sitten painakkaan yhtään mitään. Kysyipähän kumminkin. Mutta jotenkin se luottaa mun makuun, ei se muuten kysyisi ja pöllisi mun koruja. Ja meikkejä, jopa yksi pusero katosi sinne.
Ja sitten se huutaa mulle, jotta haista v...u, kun menen herättelemään. Ja kun sen aika menee siihen 30 minuutin lisäuneen, sitten minä vasta saankin kuulla koko ruma-sana-kirjon. Koska olen ällöttävä ja nalkuttava #%&?#". Kun menin noin rohkeasti leijonan luolaan häiritsemään. Ja mimmi myöhästyi taas tunnin. Odotan taas tekstiviestiä opelta. Enkä aio sanoa muuta, kuin että herätetty on ja loka saatu niskaan. En pysty enempään.
Isänsä ei edes halua keskustella tyttöä koskevista asioista. Varsinkin nyt, kun se avoakka oli vetänyt viikon viinaa ja tyttö oli siellä. Loppujen lopuksi se eukko oli vetänyt sellaiset lärvit, että mun tyttö oli kaatanut kaikki sen huushollin viinat viemäriin ja haistattanut isälleen tosi pitkät. Ja haukkunut sen kaksinaamaiseksi paskaksi. Viitaten näihin sossujuttuihin, joissa minut syyllistettiin. En alentunut vastahyökkäykseen, koska lapsi on ykkönen. Jos minä käyn A-klinikalla, saadaan ne sossu-tätöset hetkeksi hiljaiseksi. Jos kertoisin, mitä helvettiä siellä isin luona on, joutuisi muksu johonkin pois. Ja lupasi sitten tappaa itsensä, jos hän joutuu pois.
Olen mielellään vaikka paska-mutsi kun annan lapsen kärsiä.
Taidan olla tyhmä tai kiltti.
Koska olen melkoinen monihosuja, selvisin siis hengissä. Mutta se meidän yhteinen tyttömme ei tainnutkaan selvitä.
Muksu on nyt vedellyt kunnon pohjalukemat viiltelyillä ja sammumisilla. Ja lastensuojeluilmoitukset taas kehiin. Itse olen ryypännyt ja niin myös "isi". Mutta tämä äitipuoli vetelee oikein kunnolla.
Minä käyn A-klinikalla ja A-killassa. Ja yhtä paljon itseni kuin lapsenikin takia.
Se mikä sotii mun oikeustajua vastaan, on se, että minut syyllistetään yksipuolisesti. Sosiaalityöntekijä ei suostu näkemään ongelmaa siellä isän luona.
Tyttö ei halua olla siellä ja on kertonut minulle hyvinkin paljon kaikesta. Muutenkin olemme puhuneet avoimesti niin ehkäisystä kuin itketty sydänsurujakin. Olin ainoa, joka tajusi, miltä lemmikin kuolema tarkoittaa. Se on emotionaalisesti rankka paikka. Oli se sitten hiiri, kala tai gerbiili. Jokaisella nimi ja pikkuisen luonnettakin. Aivoista en sanoisi mitään.
Isänsä on niin tunnevammainen ettei enää tiedä mitä ihmettä tapahtui hänen pikku enkelilleen. Silmissä ripsaria niin että hyvä kun auki pysyvät. Lävistyksiä siellä sun täällä. Ilman minunkaan lupaa. Ja naama niin aurinkopuuterissa, että tarttee huomauttaa. Hienotunteisesti nääs.
Minä nimittäin sanon suoraan, että nyt on liikaa jotain. Ja tyttö tulee kysymään minulta, jotta onks tää tukka nyt hyvin tai meikki tai vaatteet. Ja minä sanon mielipiteeni. Joka ei sitten painakkaan yhtään mitään. Kysyipähän kumminkin. Mutta jotenkin se luottaa mun makuun, ei se muuten kysyisi ja pöllisi mun koruja. Ja meikkejä, jopa yksi pusero katosi sinne.
Ja sitten se huutaa mulle, jotta haista v...u, kun menen herättelemään. Ja kun sen aika menee siihen 30 minuutin lisäuneen, sitten minä vasta saankin kuulla koko ruma-sana-kirjon. Koska olen ällöttävä ja nalkuttava #%&?#". Kun menin noin rohkeasti leijonan luolaan häiritsemään. Ja mimmi myöhästyi taas tunnin. Odotan taas tekstiviestiä opelta. Enkä aio sanoa muuta, kuin että herätetty on ja loka saatu niskaan. En pysty enempään.
Isänsä ei edes halua keskustella tyttöä koskevista asioista. Varsinkin nyt, kun se avoakka oli vetänyt viikon viinaa ja tyttö oli siellä. Loppujen lopuksi se eukko oli vetänyt sellaiset lärvit, että mun tyttö oli kaatanut kaikki sen huushollin viinat viemäriin ja haistattanut isälleen tosi pitkät. Ja haukkunut sen kaksinaamaiseksi paskaksi. Viitaten näihin sossujuttuihin, joissa minut syyllistettiin. En alentunut vastahyökkäykseen, koska lapsi on ykkönen. Jos minä käyn A-klinikalla, saadaan ne sossu-tätöset hetkeksi hiljaiseksi. Jos kertoisin, mitä helvettiä siellä isin luona on, joutuisi muksu johonkin pois. Ja lupasi sitten tappaa itsensä, jos hän joutuu pois.
Olen mielellään vaikka paska-mutsi kun annan lapsen kärsiä.
Taidan olla tyhmä tai kiltti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sanot suoraa jos on meikkiä tms. liikaa? Tai huomautat hienotunteisesti? Miksi ihmeessä? Kyllä meidän äiti laittaisi suihkuun pesemään sen naaman ja irrottaisi lävistykset pois jos olisi ilman lupaa laitettu. Ja potkisi perseelle ja laittaisi ajoissa kouluun.. Lakkaa olemasta tyttäresi kaveri ja ala olla äiti ja kasvattaja.
me kaikki ollaan jossakin vaiheessa, mutta eihän haukku haavaa tee. Kuinka vanha tyttäresi on? Eikö hän pian voi puhua jo itsekin sosiaalityöntekijöille? Sinun ei kannata hyökkäillä näitä viranomaisia vastaan, vaan tehdä yhteistyötä heidän kanssaan perheenne ja lapsesi hyväksi.
Jätä viinat pois, niin elämäsi lähtee nousuun. Samoin luultavasti tyttäresikin elämä.
Tee tyttärellesi selväksi, että sinä olet aina hänen puolellaan - kuten olet varmaan tehnytkin. Pukeutuminen ja meikit ovat vain sivuseikkoja.
Tai toistaiseksi äiti. Ja tyttöni on 16v. Mutta kun se ei saa suutansa auki näissä hauskanpitotilaisuuksissa. Pelkää pettävänsä joko äidin tai isän, ja sitä kautta menettävänsä rakkauden. Olen itsekin ajatellut sen sosiaalityöntekijän kanssa, että ei toimi, ei. Sen pomo ja työpari on tosi kivoja ja toimeen tullaan. Olen itse ollut sossussa duunissa 6,5 vuotta ja nähnyt näitä työhönsä leipääntyneitä tai eläkettä odottavia tyyppejä. Itse olin aina empaattinen ja ymmärsin hyvinkin vaikeita kuvioita. Silloin kun on kyse lapsesta, vanhempien tunteet on hyvin pinnalla ja siihen pitää osata suhtautua.
Tää kyseinen naispuolinen (ainahan me ollaan naisia) sosiaalityöntekijä sivuuttaa kaiken negatiivisen ex-ukon ja sen avokin kyseessä ollen. Ja kasaa koko vastuun mulle. Antakaa mulle yksinhuoltajuus, sitähän tämä käytännössä on nytkin. Ja ottakaa sitten huostaan. Hohhoijaa. Mitenhän mun vanhempi lapseni kasvoi tällaisen surkean yksinhuoltajan kynsissä yleensä aikuiseksi. Ja insinööriksi (tyttö).
Sanoin sille naiselle, että avohuollon tukitoimenpiteestä minä kuulen sanan TUKI ja sinä TOIMENPIDE.
Tiivistettynä näin.
Hyvä idea toi, että otankin yhteyttä johtavaan ja kyseenalaistan tän sossun puoluettomuuden.
Kannattaa myös ehkä saada toinen sosisaalityöntekijä.. joidenkin kanssa ne kemiat vaan ei kohtaa etenkin jos ne ovat jo susta tietyn mielikuvan luoneet.