Sain eilen mifepristoni nimisen lääkkeen suun kautta, siis tämän ensimmäisen tabletin ennen varsinaista aborttia. Eilen ei ollut mitään ongelmia tai sivuvaikutuksia, mutta tämän aamun olen voinut heikosti (ei pahoinvointia, vain heikko voimaton olo) ja vuodan siteeseen kokoajan. Pelkäänkin, että kuuluko tämä vuoto asiaan? Tuntuu että aina kun nousen tuolilta ylös niin verta valuu siteeseen. Onneksi on sentään vapaapäivä. Mutta voinkohan edes kauppaan lähteä jos yhtäkkiä kaupungilla vaikka hulahtaisi "yli äyräiden"!?
Mifepristoni
92
8247
Vastaukset
- älä pelästy
Ihan normaalia toi vuotaminen.
- ap
kiitos edes yhdestä asiallisesta viestistä. Nyt olis vielä lisäkysymys, että kuuluko asiaan että nyt vuotaa niinkuin normaalit kuukautiset ja yhtäkkiä pistää alavatsaan ja samantien hulahtaa niin ettei side edes riitä ja kun seisoin tunnin suihkussa vuosi koko sen ajan ja tipahti käteen noin kämmenen kokoinen klöntti. Nyt en uskalla liikkua mihinkään jos tulee taas yhtäkkiä kuin kannusta kaatais. Olin juuri lähdössä hakemaan päivän ruokaa kaupasta (heikottaa tämä olo ja jääkaappi tyhjänä). Yritin soitella kavereita apuun mutta kaikki tietenkin töissään kiinni.
- 1977
ap kirjoitti:

...tarkoituksesi on saadakin sieltä kaikki mahdollinen ulos, eikös? jos pidättelet sisälläsi vaikka nostamalla jalkasi ja lantiosi ylös, niin altistat itsesi tulehduksille, lämmin veri ja kaikki muu materiaali on kuitenkin helkutin hyvää bakteerien kasvualustaa, ei sellaista kannata sisällään hautoa hetkeäkään enempää kuin tarpeen. Klöntit onvat normaaleja jos ne ovat verihyytymiä, limakalvon riekaleita jne. Mutta jos sieltä jotain kiinteää kudosta tulee kourallisen verran, niin huolestuisin.
- saattaa olla
ap kirjoitti:
kiitos edes yhdestä asiallisesta viestistä. Nyt olis vielä lisäkysymys, että kuuluko asiaan että nyt vuotaa niinkuin normaalit kuukautiset ja yhtäkkiä pistää alavatsaan ja samantien hulahtaa niin ettei side edes riitä ja kun seisoin tunnin suihkussa vuosi koko sen ajan ja tipahti käteen noin kämmenen kokoinen klöntti. Nyt en uskalla liikkua mihinkään jos tulee taas yhtäkkiä kuin kannusta kaatais. Olin juuri lähdössä hakemaan päivän ruokaa kaupasta (heikottaa tämä olo ja jääkaappi tyhjänä). Yritin soitella kavereita apuun mutta kaikki tietenkin töissään kiinni.
niin että jo ensimmäiset lääkkeet voivat saada aikaan tyhjennyksen, ja "loppusilauksen" antavat sitten ne pari päivää myöhemmin otettavat lääkkeet.
Parasta olisi tietysti jos soittaisit neuvolaan tai terveyskeskukseen ja kysyisit heiltä, täällä kukaan ei voi antaa varmoja vastauksia.
Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, voimia. - tämän kokenut
ap kirjoitti:
kiitos edes yhdestä asiallisesta viestistä. Nyt olis vielä lisäkysymys, että kuuluko asiaan että nyt vuotaa niinkuin normaalit kuukautiset ja yhtäkkiä pistää alavatsaan ja samantien hulahtaa niin ettei side edes riitä ja kun seisoin tunnin suihkussa vuosi koko sen ajan ja tipahti käteen noin kämmenen kokoinen klöntti. Nyt en uskalla liikkua mihinkään jos tulee taas yhtäkkiä kuin kannusta kaatais. Olin juuri lähdössä hakemaan päivän ruokaa kaupasta (heikottaa tämä olo ja jääkaappi tyhjänä). Yritin soitella kavereita apuun mutta kaikki tietenkin töissään kiinni.
itsellänikin todettiin tuulimunaraskaus ja tehtiin tyhjennys. Tosin itselläni ensimmäinen pilleri ei saanut vuotoa aikaiseksi vaikka niin "varoiteltiin" ja kerrottiin, että on normaalia. Toinen pilleri sai sitten kamalan isoja klönttejä tulemaan ulos. Verta tuli paljon ja hyytymiä tuli vielä parin päivän päästä ulos.
- tämän kokenut
tämän kokenut kirjoitti:
itsellänikin todettiin tuulimunaraskaus ja tehtiin tyhjennys. Tosin itselläni ensimmäinen pilleri ei saanut vuotoa aikaiseksi vaikka niin "varoiteltiin" ja kerrottiin, että on normaalia. Toinen pilleri sai sitten kamalan isoja klönttejä tulemaan ulos. Verta tuli paljon ja hyytymiä tuli vielä parin päivän päästä ulos.
muista liikkua, jotta kaikki irtoaa, ettei jää raskausmateriaalia sisään. Siitä voi aiheutua kohtutulehdus.
- yksi äiti
kuoli kohtuun vkolla 13-14 ja sain ko lääkettä käynnistykseen. Tilannetta sanottiin abortus inhibitukseksi muistaakseni.
Sain yhteensä 6 tablettia ko lääkettä mutta MITÄÄN ei tapahtunut. Ei tullut tippaakaan verta ulos ja lopulta siis kaavittiin. Kipuja oli vähän alavatsalla, muttei muuta.
Tätä tyhjennystä koitettiin pari iltaa ja lopulta lääkäri kaapi kohdun. Toivuin hyvin. Olen onneksi uudelleen raskaana nyt ja kohta synnytän. Eka raskaus meni myös onneksi hyvin.
Kaikilla ei toi tyhjennys toimi. Sulla tuntuu toimivan kun vuotoa tulee, kyllä se vuoto kuuluu asiaan. Kauppaan voi mennä mutta kunnon tenasiteen kanssa.
Voimia tilanteeseen!- ...........
Tuulimuna on "tyhjä" raskaus. Mikään ei kohdussa kehity vauvaksi, ja yleensä tuulimunat keskeytyvät itsestään. Ystävälläni keskeytyi tuulimunaraskaus ennen sovittua kaavintaa. Kivut ja vuoto olivat sen mukaiset, ehkä sinullakin on käynyt niin.
- vastustajille
........... kirjoitti:

yleensä oleellista ei ole ollut se, miksi se tulee kehittymään, vaan mikä se jo on. Eli 'se' on "lapsi" jo hedelmöityksestä lähtien. Eli pelkkä perimä on jo se "lapsi". Nyt tuulimunassa perimä ei sitten olekaan enää lapsi. Pieni ristiriitahan siis jo tuossa on huomattavissa, jos vastustaja oikein pinnistää aivosolujaan.
Kyseessähän on kromosomihäiriö. Munasolu hedelmöittyy, mutta "vääräntyyppinen" perimä aiheuttaa sen, että kehittyy vain ruskuaispussi ja istukka, mutta ei alkiota. Normaalistihan naisen munasolusta "tipahtaa" puolet pois korvautuessaan sillä uudella siittiön kromosomistolla, mutta tuulimunassa niin ei tapahdukaan. Se johtaa sitten tuohon, että alkiota ei voi muodostua. Yksinkertainen kromosomisto muuntuu hedelmöityksessä kaksinkertaiseksi, mutta tuulimunassa niin ei käy. En muista enää tarkemmin yksityiskohtia eli oikeita sanontoja, mutta kehitysbiologia-kirjassa asia selitettiin hyvin.
Tuulimunassa abortinvastustajankin on helppo huomata, että perimä ei tosiaan tarkoita synonyymia ilmaisulle lapsi. Perimä on perimä.
Tuli vaan mieleen tuosta kohdasta "Tuulimuna on "tyhjä" raskaus. Mikään ei kohdussa kehity vauvaksi," - sanoen
vastustajille kirjoitti:
yleensä oleellista ei ole ollut se, miksi se tulee kehittymään, vaan mikä se jo on. Eli 'se' on "lapsi" jo hedelmöityksestä lähtien. Eli pelkkä perimä on jo se "lapsi". Nyt tuulimunassa perimä ei sitten olekaan enää lapsi. Pieni ristiriitahan siis jo tuossa on huomattavissa, jos vastustaja oikein pinnistää aivosolujaan.
Kyseessähän on kromosomihäiriö. Munasolu hedelmöittyy, mutta "vääräntyyppinen" perimä aiheuttaa sen, että kehittyy vain ruskuaispussi ja istukka, mutta ei alkiota. Normaalistihan naisen munasolusta "tipahtaa" puolet pois korvautuessaan sillä uudella siittiön kromosomistolla, mutta tuulimunassa niin ei tapahdukaan. Se johtaa sitten tuohon, että alkiota ei voi muodostua. Yksinkertainen kromosomisto muuntuu hedelmöityksessä kaksinkertaiseksi, mutta tuulimunassa niin ei käy. En muista enää tarkemmin yksityiskohtia eli oikeita sanontoja, mutta kehitysbiologia-kirjassa asia selitettiin hyvin.
Tuulimunassa abortinvastustajankin on helppo huomata, että perimä ei tosiaan tarkoita synonyymia ilmaisulle lapsi. Perimä on perimä.
Tuli vaan mieleen tuosta kohdasta "Tuulimuna on "tyhjä" raskaus. Mikään ei kohdussa kehity vauvaksi,"lasta ei ole, tai jos oli, se on kuollut/kehityskelvoton.
Joten hutiin ammuit taas tämänkin tekemällä tehdyn 'epälogiikka'-syytöksesi :)
Tuotko ihan vaikka tänne sen kehitysbiologian kirjan (tai edes nimen), missä on kerrottu että munasolusta tipahtaa jotain pois, eikä vain saa ihmisyksilöksi tarvittavaa puolikasta siittiöstä. Katsos kun tähän saakka yleinen käsitys on ollut se että sukusoluissa on ihan alunperinkin vain puolikasperimä ;)
Ja et kai väitä että tuulimuna-tapauksessa jotain kehittyisi vauvaksi ilman keskeytystä?? :D - saamaan tuosta
sanoen kirjoitti:
lasta ei ole, tai jos oli, se on kuollut/kehityskelvoton.
Joten hutiin ammuit taas tämänkin tekemällä tehdyn 'epälogiikka'-syytöksesi :)
Tuotko ihan vaikka tänne sen kehitysbiologian kirjan (tai edes nimen), missä on kerrottu että munasolusta tipahtaa jotain pois, eikä vain saa ihmisyksilöksi tarvittavaa puolikasta siittiöstä. Katsos kun tähän saakka yleinen käsitys on ollut se että sukusoluissa on ihan alunperinkin vain puolikasperimä ;)
Ja et kai väitä että tuulimuna-tapauksessa jotain kehittyisi vauvaksi ilman keskeytystä?? :Dedellisestä kijoituksesta käsityksen, että siinä väitettäsiin tuulimunaraskaudessa olevan mitään mahdollisuutta saada vauva? Juurihan siinä todettiin ihan päinvastaista..!?
--> "Kyseessähän on kromosomihäiriö. Munasolu hedelmöittyy, mutta "vääräntyyppinen" perimä aiheuttaa sen, että kehittyy vain ruskuaispussi ja istukka, mutta ei alkiota." - valinta vapaa...
vastustajille kirjoitti:
yleensä oleellista ei ole ollut se, miksi se tulee kehittymään, vaan mikä se jo on. Eli 'se' on "lapsi" jo hedelmöityksestä lähtien. Eli pelkkä perimä on jo se "lapsi". Nyt tuulimunassa perimä ei sitten olekaan enää lapsi. Pieni ristiriitahan siis jo tuossa on huomattavissa, jos vastustaja oikein pinnistää aivosolujaan.
Kyseessähän on kromosomihäiriö. Munasolu hedelmöittyy, mutta "vääräntyyppinen" perimä aiheuttaa sen, että kehittyy vain ruskuaispussi ja istukka, mutta ei alkiota. Normaalistihan naisen munasolusta "tipahtaa" puolet pois korvautuessaan sillä uudella siittiön kromosomistolla, mutta tuulimunassa niin ei tapahdukaan. Se johtaa sitten tuohon, että alkiota ei voi muodostua. Yksinkertainen kromosomisto muuntuu hedelmöityksessä kaksinkertaiseksi, mutta tuulimunassa niin ei käy. En muista enää tarkemmin yksityiskohtia eli oikeita sanontoja, mutta kehitysbiologia-kirjassa asia selitettiin hyvin.
Tuulimunassa abortinvastustajankin on helppo huomata, että perimä ei tosiaan tarkoita synonyymia ilmaisulle lapsi. Perimä on perimä.
Tuli vaan mieleen tuosta kohdasta "Tuulimuna on "tyhjä" raskaus. Mikään ei kohdussa kehity vauvaksi,"ei siinä ole mitään ihmeellistä että kaikki raskaudet eivät etene lapsen syntymään. Raskauksia keskeytyy enemmän kuin niistä aina edes tiedetään. Suuri osa jatkaa kehittymistään mutta silti syntyneellä voi olla kromosomipoikkeamia esim Downin syndrooma.
Oudolta kuulostaa väitteesi että osa munasolusta "putoaisi pois" sukusolujen yhdistyessä, mikä järki siinä mielestäsi olisi???
On myös mahdollista että kaksosraskauden alkuvaiheessa toisen kehitys lakkaa, toisen jatkaessa normaalia kehitystään.
Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti. Esim kantavan, kaviokuumetta sairastavan hevosen raskaus päättyy ennenaikaisesti ilman että hevonen aiheuttaisi tietoisesti keskeytymistä. Luonto on viisaampi kuin ihminenkään vajavaisella tietämyksellään, ymmärryksestä puhumattakaan. Ihminen on kuitenkin ainoa laji, joka keskeyttää tietoisen tarkoituksellisesti ei-haluamansa raskauden. - luonnon
valinta vapaa... kirjoitti:
ei siinä ole mitään ihmeellistä että kaikki raskaudet eivät etene lapsen syntymään. Raskauksia keskeytyy enemmän kuin niistä aina edes tiedetään. Suuri osa jatkaa kehittymistään mutta silti syntyneellä voi olla kromosomipoikkeamia esim Downin syndrooma.
Oudolta kuulostaa väitteesi että osa munasolusta "putoaisi pois" sukusolujen yhdistyessä, mikä järki siinä mielestäsi olisi???
On myös mahdollista että kaksosraskauden alkuvaiheessa toisen kehitys lakkaa, toisen jatkaessa normaalia kehitystään.
Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti. Esim kantavan, kaviokuumetta sairastavan hevosen raskaus päättyy ennenaikaisesti ilman että hevonen aiheuttaisi tietoisesti keskeytymistä. Luonto on viisaampi kuin ihminenkään vajavaisella tietämyksellään, ymmärryksestä puhumattakaan. Ihminen on kuitenkin ainoa laji, joka keskeyttää tietoisen tarkoituksellisesti ei-haluamansa raskauden.tarkoituksenmukaisuudesta enemmän pohdintaa toisesta ketjustakin.
"Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti. Esim kantavan, kaviokuumetta sairastavan hevosen raskaus päättyy ennenaikaisesti ilman että hevonen aiheuttaisi tietoisesti keskeytymistä. Luonto on viisaampi kuin ihminenkään vajavaisella tietämyksellään, ymmärryksestä puhumattakaan. Ihminen on kuitenkin ainoa laji, joka keskeyttää tietoisen tarkoituksellisesti ei-haluamansa raskauden."
Niinpä, ja ihminen on ainoa laji, joka tietoisesti ja tarkoituksella pitää hengissä sellaisia, jotka luonto olisi jo antanut kuolla. Ihminen on ainoa laji, joka tietoisesti ja tarkoituksella keinotekoisesti hedelmöittää alkioita tarkoituksena aikaansaada lisää populaatiota tavalla jota luonto ei jostain syystä katsonut tarkoituksenmukaiseksi.
Jos luonto on viisaampi kuin ihminen, niin eikö silloin voitaisi sanoa, että heidän jotka eivät onnistu lapsia luonnollisella tavalla saamaan, ei olisi viisasta sellaisia saadakaan? - mama nature
luonnon kirjoitti:
tarkoituksenmukaisuudesta enemmän pohdintaa toisesta ketjustakin.
"Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti. Esim kantavan, kaviokuumetta sairastavan hevosen raskaus päättyy ennenaikaisesti ilman että hevonen aiheuttaisi tietoisesti keskeytymistä. Luonto on viisaampi kuin ihminenkään vajavaisella tietämyksellään, ymmärryksestä puhumattakaan. Ihminen on kuitenkin ainoa laji, joka keskeyttää tietoisen tarkoituksellisesti ei-haluamansa raskauden."
Niinpä, ja ihminen on ainoa laji, joka tietoisesti ja tarkoituksella pitää hengissä sellaisia, jotka luonto olisi jo antanut kuolla. Ihminen on ainoa laji, joka tietoisesti ja tarkoituksella keinotekoisesti hedelmöittää alkioita tarkoituksena aikaansaada lisää populaatiota tavalla jota luonto ei jostain syystä katsonut tarkoituksenmukaiseksi.
Jos luonto on viisaampi kuin ihminen, niin eikö silloin voitaisi sanoa, että heidän jotka eivät onnistu lapsia luonnollisella tavalla saamaan, ei olisi viisasta sellaisia saadakaan?lapsettomuushoidoista löytänyt mitään sellaista mitä en voisi hyväksyä kun en ole minkäänmoinen asiantuntijakaan, on nopeasti kehittyvä alue ja lainsäädännössä tarkasti määritelty.
Jos nainen tai mies syystä tai toisesta ei voisi saada jälkeläistä ilman noita hoitoja, en yhdistäisi asiaa lainkaan luonnon "tarkoituksenmukaisuuteen" tai viisauteen. Minusta tuo ajatuksesi kuulostaa ihan kuin joltakin jumalalliselta rangaistukselta (isien pahoista teoista?) enkä näe siinä mitään mieltä että pitäisi lapsettomana vain tyytyä kohtaloonsa kuten vielä pari sukupolvea sitten.
Jos ajattelee ihan tasapuolisuuttakin niin yhteiskunta on osallistunut abortointikuluihin jo vuosikymmeniä, lapsettomuushoitojen kuluihin yhteiskunta on osallistunut vasta joitakin vuosia ja alussa niihinkin harkinnanvaraisuusperiaatteella.
Mitä ns turhiin hoitoihin tulee niin niissä mielestäni on jo otettu käyttöön kohteiden valikointi, tarkoitan lähinnä esim vanhuksien äärimmäisiä hoitoja kun miltei pakotetaan pysymään hengissä halusi potilas sitä itse tai ei.
Mitäköhän toista ketjua toivoit minun lukevan? - viisaudesta
mama nature kirjoitti:
lapsettomuushoidoista löytänyt mitään sellaista mitä en voisi hyväksyä kun en ole minkäänmoinen asiantuntijakaan, on nopeasti kehittyvä alue ja lainsäädännössä tarkasti määritelty.
Jos nainen tai mies syystä tai toisesta ei voisi saada jälkeläistä ilman noita hoitoja, en yhdistäisi asiaa lainkaan luonnon "tarkoituksenmukaisuuteen" tai viisauteen. Minusta tuo ajatuksesi kuulostaa ihan kuin joltakin jumalalliselta rangaistukselta (isien pahoista teoista?) enkä näe siinä mitään mieltä että pitäisi lapsettomana vain tyytyä kohtaloonsa kuten vielä pari sukupolvea sitten.
Jos ajattelee ihan tasapuolisuuttakin niin yhteiskunta on osallistunut abortointikuluihin jo vuosikymmeniä, lapsettomuushoitojen kuluihin yhteiskunta on osallistunut vasta joitakin vuosia ja alussa niihinkin harkinnanvaraisuusperiaatteella.
Mitä ns turhiin hoitoihin tulee niin niissä mielestäni on jo otettu käyttöön kohteiden valikointi, tarkoitan lähinnä esim vanhuksien äärimmäisiä hoitoja kun miltei pakotetaan pysymään hengissä halusi potilas sitä itse tai ei.
Mitäköhän toista ketjua toivoit minun lukevan?"Jos nainen tai mies syystä tai toisesta ei voisi saada jälkeläistä ilman noita hoitoja, en yhdistäisi asiaa lainkaan luonnon "tarkoituksenmukaisuuteen" tai viisauteen."
Eli luonto ei olekaan enää viisaampi kuin ihminen, kun kyse on jostain sellaisesta 'luonnonvastaisesta' asiasta, jonka etiikan sinä hyväksyt? Kun kyse on lapsettomuudesta, luonto ei ole ihmistä viisaampi, mutta kun kyse on siitä, ettei halua lapsia, niin vedotaan luonnon ihmistä suurempaan viisauteen?
"enkä näe siinä mitään mieltä että pitäisi lapsettomana vain tyytyä kohtaloonsa kuten vielä pari sukupolvea sitten."
En minäkään. Toisaalta en näe mitään mieltä siinäkään, että vastentahtoisesti raskaana olevankaan pitäisi vain tyytyä kohtaloonsa. Luonnollisia keinoja ratkaista asia kuitenkaan ei ole sen enempää keinohedelmöitys kuin abortitkaan. Mikäli luonto olisi saanut toimia juuri niin tarkoituksenmukaisesti, kuin toimi, toisessa tapauksessa ei lisäännyttäisi vaikka haluttaisiin ja toisessa lisäännyttäisiin vastoin omaa toivetta. Joten molemmat palvelevat siis enemmän henkilön omaa tarkoitusta kuin luonnon.
Se mitä ihmettelin viestissäsi oli se, että kritisoit abortteja vetoamalla luonnollisuuteen, luonnon tarkoituksenmukaisuuteen ja ihmistä suurempaan viisauteen. Kuten huomaamme, luonnollisuuden voi näppärästi viskata romukoppaan kun se ei enää omia näkemyksiä vastaakaan. Miksi edes vedota koko luontoon, kun se ei selvästikään se todellinen syy abortin vastustamiseen ole?
Tässä ketjussa on keskusteltu asiasta varsin paljon:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8820135
- ap
Vieläkin vuodan reilusti ja klönttejä tullut jo kolmeen eri kertaan päivän aikana noin pari kourallista per kerta. Viime kerta kun mulahti housuihin oli äsken, enkä edes nukkumaan uskalla vaikka huomenna olisi polilla aika heti aamusta ja pitäisi jaksaa herätä. Voisiko olla että tässä minun tapauksessa tosiaan se ensimmäinen pilleri on aloittanut jo tyhjennyksen ja sairaalassa tehdään vain "loppusilaus"?! Kivut eivät ole hirveitä, eivät jatkuvakestoisia vaan tulevat ns. sykäyksinä ja selviän buranalla. Ainakin tähän asti...
- satuapa*
Ihan hyvin mahdollista. Joillakin jo tosiaan ekat pillerit saavat keskeytyksen käynnistymään. Keskeytyksesi vaikuttaa hyvin samalla tavalla etenevän kuin minullakin eteni, minulla vain käynnistyi vasta toisten pillerien jälkeen.
Yritä vain mennä nukkumaan, kuulostaa sinulla olevan supistuksia ja että kohtu on jo varmaan pitkälti tyhjentynyt. Huomenna siis oletettavasti vain "loppusilaus". - YMc
sain keskiviikkona ensimmäisen pillerin, eilen illalla alkoi yhtäkkiä runsas vuoto, klönttejä tuli paljon! ja isoja sellaisia.. ja hoitaja sanoi polilla että niukkaa vuotoa voi tulla (muttei sanaakaan siitä, että keskeytys voisi jo alkaa kotona). kipuja oli kohdussa, mutta nopeasti ohimeneviä. Kohta pitäis sitten lähteä polille, toivotaan ettei jatkuis tälläinen runsas vuoto kovin pitkään, ei ole nimittäin kivaa kun ei saanut edes nukuttua viime yönä kun piti ramppaa vessassa vartin välein!
- sen just
on tarkoituskin mennä!
- abortissa
alkio kärsi ja kidu verilammikossa?
- satuapa*
abortissa kirjoitti:
alkio kärsi ja kidu verilammikossa?
Tieteellisesti selkeä ja yksiselitteinen vastaus: alkio ei aivan varmasti kärsi. Missään.
- onneks...
ei läheskään yhtä paljoo ku synnytyksessä :)
- ...........
Luojan kiitos en ole synnyttänyt!
- 2436587980890
mitä kitumista oikeassa päätöksessä on?
- Solun tappaminen
ja lapsen tappaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Ainakin normaalijärkiset tuntuvat tajuavan tämän.
- ja puhdas-
Solun tappaminen kirjoitti:
ja lapsen tappaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Ainakin normaalijärkiset tuntuvat tajuavan tämän.
omatuntoiset tajuaa myös sen ettei aborteissa tapettavat syntymättömät lapset ole enää mitään 'soluja'!
- Mitähän
ja puhdas- kirjoitti:
omatuntoiset tajuaa myös sen ettei aborteissa tapettavat syntymättömät lapset ole enää mitään 'soluja'!
väliä? Teistähän jo tsygootti on ihmisen ensimmäinen ikävaihe. Meille muille eron tekee kehitysvaihe, teille sillä ei pitäisi olle merkitystä, koska jokainen kehitysvaihe on ikävaihetta.
- olekaan,
2436587980890 kirjoitti:
mitä kitumista oikeassa päätöksessä on?
kun lapsen annetaan elää.
- olet..
........... kirjoitti:
Luojan kiitos en ole synnyttänyt!
sitten tappanut..?
- minä vaan
olen juuri oppinut että abortin jälkeen vuotoa voi olla viidestä seitsemään päivään tai jopa muutaman viikon riippuen siitä, mitä taoaa on käyttänyt. voimia!
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273683- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut382393Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82185- 381609
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151552
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2861372- 1311365
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305