Olin laulukursseilla Helsingissä ja opettajana toimi hyvin arvostettu ulkomaalainen opettaja.
Olimme syömässä ja ravintolassa soi Tapani Kansan laulamana joku laulu. Opettajamme sanoi, että jos hän ulkona olevista miehistä valitsisi ulkonäön perusteella 50 niin ainakin viidestä hän pystyisi kehittämään viidessä vuodessa vähintään yhtä hyvän laulajan kuin nyt kuultava laulaja eli Tapani Kansa.
Ehkä tämä juttu on hyvä kertomaan Tapani Kansan oikean tason. Kerron myöhemmin lisää.
Laulukurssilla kuultua
6
440
Vastaukset
- Pauntzer
Tapani Kansalla on tusinaääni.
- Loimii.
Älä kerro enempää kiitos. Käsittämättömän kaunaista paskaa tuo sepostuksesi. Et pidä Tapani Kansasta se on tullut selväksi jo vähemmälläkin, mutta noilla sepostuksillasi et pysty sitä tosiaa muuttamaan miksikään ,että Tapani on musiikillisesti lahjakas ja hyvin ammattitaitoinen laulaja. Oltiinpa hänestä sitten muuten mitä mieltä tahansa.
- Singer only
Ei tuossa jutussa mitään ihmeellistä ole. Kun kuuntelee Tapsan laulamista 19-vuotiaana niin eipä ole kehumista. Ääni hyppelee äänestä toiseen hallitsemattomasti.
- Waldeni
Kun kuuntelee Mika Pohjosta 19-vuotiaana, huh huh mikä ero Tapsaan onkaan. Pohjosella oli aika kypsä ja luonnollinen ääni sen ikäiseksi. No, Mikasta tulikin oikea laulaja.
- Quutarin
Waldeni kirjoitti:
Kun kuuntelee Mika Pohjosta 19-vuotiaana, huh huh mikä ero Tapsaan onkaan. Pohjosella oli aika kypsä ja luonnollinen ääni sen ikäiseksi. No, Mikasta tulikin oikea laulaja.
Pohjosella on kyllä komea ääni. Ei voi mitään.
- Ankkallisooppera
Pohjonen on nyt Kansallisoopperassa, paikassa mikä jäi Tapsalta vain haaveksi. Olisi pitänyt opiskella ja kouluttautua ja sitten olisi pitänyt olla lahjojakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k20211474SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude919392Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t628518Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1327935Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht67468Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h667423Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915862Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k65716Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk225660Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus595313