Kuinka tämä on mahdollista.
Olen mies, joka on elämänsä nauranut tälläisille paniikki ongelmille, mutta nyt alkaa hymy hyytyä, kun olen omakohtaisesti alkanut kokea näitä tilanteita.
Harrastan aktiivisesti toimia, joissa käytetään hengityslaitteita, eikä koskaan aikaisemmin ole ollut minkäänlaisia ongelmia, kunnes viime syksynä pitkällisen flunssan jälkeen kuntoni oli aivan pohjamudissa ja hengittäminen oli hieman vaikeata muutoinkin.
Aivan normaaliin tapaan harrastuksessani toimiessani huomasin heti, että hengityslaitteet päällä hengitys oli tosi vaikeaa. Paikalla olevien kavereiden vuoksi en kuitenkaan kertonut ahdistuksestani muille.
Yhtä-äkkiä huomasin olevani todellisessa paniikissa käyttäydyin täysin järjettömästi, jopa henkeni vaarantaen, kunnes pakotin itseni ajattelemaan järkevästi ja selvisin jotenkin tilanteesta pois.
Tämä kokemani kauhun hetki jäi jotenkin elämään alitajunnassani, mutta kuvittelin sen menevän ohi kuntoni parantuessa, vaan toisin kävi hiljattain huomasin taas joutuneeni uudelleen samaan tilanteeseen.
On todella sietämätöntä jälkeenpäinkin ajatella tilannetta, kuinka typerästi ja itsensä vaarantaen sitä käyttäytyy tälläisen "ahdistuskohtauksen" sattuessa.
Kuntoni ei ole vieläkään kohdallaan, mutta pelkään, että kokemani kauhunhetket eivät koskaan enää jätä minua rauhaan.
Olen alannut pelätä tulevia tapahtumia.
En ole kertonut asista kavereilleni, koska pelkään sen estävän minulta lopullisesti harrastukseni.
Kyse on siis vähän samanlaisesta asiasta kuin vaikka näkökyvyttömyydestä autoilussa.
Jos kertoisin siitä, ajoni loppuisi.
Kuitenkin sillä erotuksella, että nyt vaarannan vain oman henkeni.
En kuitenkaan haluaisi vielä luovuttaa.
Mistä voisin saada apua ongelmaaan anonyymisti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sinä anonyymisti saa mistään - ja miksi ihmeessä pitäisi? Ei kyseessä ole mikään "häpeällinen" tilanne. Sitä paitsi lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus.
Paniikkihäiriöön on olemassa erilaisia lääkevaihtoehtoja, joille ei takuulla kirjoiteta reseptiä ilman potilaan nimeä... Ja hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman pian, koska hoitamaton paniikkihäiriö ei parane ihan itsestään vaan saattaa johtaa vakavampiin oireisiin.
elimelliset sairaudet,esim. astma jne.??
Tuli heti mieleen etta harrastuksesi on sukellus? Tämä tapaus Thaimaan reissulla.. Kävin viime talvena ensimmaisen sukelluskurssini ja jo ensimmaisella kunnon sukelluksella paniikki iski veden alla. Tuntui etten saa millaan hengitettyä ilmaa sisääni vaikka missään laitteissa ei ollut vikaa. Toinen sukellus meni jo vähän paremmin ja seuraavat jo tosi mukavasti.
Parin päivän päästä kurssista aloin saamaan paniikkioireita, luulin että minuun oli iskenyt astma tai jotain ja kävin jopa hädissäni ostamassa apteekista astmapiipun kuvittelemiini hengitysvaikeuksiin. Kohtaus meni ohi kunnes parin päivän päästä iski uudelleen. Siinä vaiheessa oli pakko mennä lääkäriin koska aloin pelätä tulevaa kotimatkalentoa ja paniikkia koneessa. Luulin todellakin kärsiväni oikeista hengitysvaikeuksista.
Lekuri hoksasi heti että kärsin paniikkihäiriöstä ja antoi minulle rauhoittavia jotta selviän lennostani. Selvisinkin ja oireetkin hävisivät pikkuhiljaa ajan kanssa, muutaman kerran päivässä niitä vielä tuli palattuani reissulta. En tosin käynyt lääkärissä enää mutta sukelluksen ajatteleminen on minulle ahdistavaa, niin mukavaa kuin se olikin :(
Samaa vikaa tääläki.. mä en oikestaan muista millon se tuli ekan kerran, joskus yöllä menin vaan ihan paniikkiin... happi kulki ns. normaalisti, mutta se tunne, ettei se happi kulje oieen, on kauhee.. Välillä niitä tulee, mutta sen oppii hallitteen, en vaan mieti asiaa, ja se menee ohi.. Kännissä sitä ei koskaan tuu, ja sen takia, se ei voi olla esim. astmaa..
En oo hakenu apua vielä, mutta jos tulee paha tilanne vielä, niin haen..ehkä.. tai varmasti siis tottakai:)