Heissan!
Olen lueskellut kyseisestä rodusta paljon ja nyt kaipailisin teidän mielipidettä, sopiiko meille porkkari? :)
Olen reilu parikymppinen urheilullinen nainen ja haen itselleni ja poikaystävälleni toista koirakaveria.
Otin koirat.comista tälläisen pohjan joihin koitan parhaani mukaan vastata:
¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
- Arkipäivisin: aamulla n.10-15 minuutin pissatus, kolmen- neljän aikaan kun tulen töistä niin samanmoinen pissareissu, illalla kuuden-seitsemän aikaan kunnon pitkä lenkki, noin tunnin siis.
Vapaapäivisin lenkkiä tunnin verran pidempään. Lenkkeily tarkoittaa siis vapaana olemista, metsässä, pellolla yms pikkuteillä. Pieniä pätkiä talutushihnassa. Kesällä mahdollisuus uintiin.
¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
- Isohko talo maaseudulla. Asuintilaa reilusti ja piha on tarkoitus aidata, siinä voi touhuta vapaana. Mahdollisuus olla ulkotarhassa työpäivien ajan sitten kesällä ja leudommilla talvisäillä, mutta ei pakollista.
¤ Lapsien määrä
- Ei suunnitelmissa. Mahdollisesti yksi, mutta ei mitenkään lähitulevaisuudessa.
¤ Aiemmat koirakokemukset
- Meillä on lapsuuden kodissa ollut espanjanvesikoira ja seeffereitä, tällä hetkellä kanssamme asustaa myös vesikoira. Se mitä tulevasta koirastamme haluamme niin vähän enemmän malttamista ja rauhallisuutta kuin vesikoirassamme !
¤ Harrastustoiveet
- Kotitoko ja agilitaaminen omaksi iloksi.
¤ Turkkitoivomukset
- Lyhyt turkki, helppohoitonen.
¤ Minkä kokoinen koira
- Keskikokoinen, pienempi kuin 55 cm.
¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
- Melko helposti motivoitavissa, lojaali, metsästysvietti hallittavissa jotta voi huoletta pitää vapaana metsässä.
Miltäs kuulostaa? Kertokaa omia kokemuksia =)
Minullekko lapinporokoira?
7
444
Vastaukset
- Notteee
Hey, eikö kellään kommenttia ! :o
- lapska
Minulla ei kyllä ykskään koira pissaa edes pissojansa jossain vartissa yleensä, yksi ehkä summittain mutta ei muuta sitten ... en muuta kantaa ota. Tuskin sie olet sen kummemmin huono ottaja rodulle kuin muutkaan, mutta koiran pitää saada tehdä kunnolla tarpeensa...
- Notteee
Kyllä meillä vesikoira pissaa viidessäkin minuutissa ja aina on kaikki koirat pissannut, pissalenkin tarkotus on tietenkin et koira asioi joten niin kauan ulkona ollaan. Se ei oo mikään kellosta katsottava aika vaan lähinnä heitin tuohon, kuhan tulee asioitua.
- poropyry
pääsee aamuisin vapaana ulos ... ja jos sattuu 10 min. viihtyyn yksinään niin hyvä....ja kaikki tarpeet on tehty. Ei ole koskaan tehnyt sisälle eikä halua kotiin tullessani edes mennä heti ulos.
- Notteee
ei kellään siis mitään mielipidettä asiaan?!
- lemona
itsellä 2 porokoiraa 11v ja 2 v. nuorempi näyttelykoira säkä 48cm.aktiivitettiä tarvitsevat paljon,muuten tylsistyvät herkästi.kovuus riippuu koirasta,ja opetuksesta.käy katsomassa lapinkoira sivuilta lisää tietoja.itse astutan seuraavaan kiimaan koiran.vink vink!!
- Notteee
lemona kirjoitti:
itsellä 2 porokoiraa 11v ja 2 v. nuorempi näyttelykoira säkä 48cm.aktiivitettiä tarvitsevat paljon,muuten tylsistyvät herkästi.kovuus riippuu koirasta,ja opetuksesta.käy katsomassa lapinkoira sivuilta lisää tietoja.itse astutan seuraavaan kiimaan koiran.vink vink!!
kiitos tiedosta :) Kyllä meille varmaan kyseisen rodun edustaja tulee vaikka täältä ei kyllä paljon apuja tullut..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait813437Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41464Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41231- 261166
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70842Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47816Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t32772Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47770Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60754Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4707