En jaksa enää tätä ahdistusta. Haluaisin jaksaa hoitaa työni ja kouluhommani kunnolla. En jaksaisi itkeä koko päivää vain siksi että meillä oli pieni riita siskon kanssa tai että hukkasin koulusta saadun monisteen. En haluaisi nukkua koko päivää vain siksi ettei tarvitsisi miettiä miksi mikään ei kiinnosta. Haluaisin toivoa jotain tulevaisuudelta ja haluaisin yrittää olla helpommin pidettävä ihminen, että edes kerran joku valitsisi minut ensin. Mutta kun mikään ei vain kiinnosta. Haluaisin että kiinnostaisi. Ketään muutakaan ei tunnu kiinnostavan. Perheeni tietää ettei minulla ole kaikki hyvin mutta he katsovat muualle. Kaikki on hyvin kunhan vain teen jotain elämälläni, ihan sama kiinnostaako. Ystäväni olen menettänyt jos olen sanonut että en jaksa enää. Kaverini eivät näe että hymyni ei ole aito.
Ei ole enää ketään. Sanotaan että psykologille voi aina puhua, mutta mitä se auttaa? Tuntuu naurettavalta ajatukselta mennä puhumaan jollekin ventovieraalle tietäen että eihän sitä ihmistä oikeasti kiinnosta paskan vertaa minun pikkumaiset ongelmani. Häntähän kiinnostaa vain se palkka jonka hän siitä saa eikä hän edes muista minua kun seuraava asiakas kävelee sisään valittamaan. Eikö se ole vain entistä säälittävämpää että ainut ihminen koko maailmassa jota kiinnostaa on palkattu ammattilainen? Mitä se lopulta lohduttaa? Ja voiko se psykologi yhtäkkiä parantaa kaiken vääryyden elämästäni? Tekeekö hän minusta paremman ihmisen jotta minua olisi helpompi sietää? Saako hän perheeni vihaamaan minua vähemmän?
Ei ole enää ketään. Sanotaan että psykologille voi aina puhua, mutta mitä se auttaa? Tuntuu naurettavalta ajatukselta mennä puhumaan jollekin ventovieraalle tietäen että eihän sitä ihmistä oikeasti kiinnosta paskan vertaa minun pikkumaiset ongelmani. Häntähän kiinnostaa vain se palkka jonka hän siitä saa eikä hän edes muista minua kun seuraava asiakas kävelee sisään valittamaan. Eikö se ole vain entistä säälittävämpää että ainut ihminen koko maailmassa jota kiinnostaa on palkattu ammattilainen? Mitä se lopulta lohduttaa? Ja voiko se psykologi yhtäkkiä parantaa kaiken vääryyden elämästäni? Tekeekö hän minusta paremman ihmisen jotta minua olisi helpompi sietää? Saako hän perheeni vihaamaan minua vähemmän?
Vastaukset 2
Vanhimmat
...erikoistuminen antaa asiantuntemusta. Ammattilaisella voi olla valtavasti kokemusta ja rutiinia, tietoa eri mahdollisuuksista jne jne. Masentuneena ei näe selvästi tilannetta eikä varsinkaan mahdollisuuksia ympärillä. Olet nuori, kenties fyysisesti ok, koulussa ja työelämässä kiinni, siinä jo kolme "valttikorttia". Ajattele niitä asioita, jotka ovat hyvin!
Hae ystävä-rakas apua.. Puhuminen helpottaa eikä se ole ollenkaan säälittävää tai noloa. Psykologi on ammatti-ih,inen ja on siellä sua varten kuuntelemassa ja auttamassa... Kannattaa puhua asioista, jotka ahdistaa tai masentaa.. puhuminen ja oikea lääkitys oikeasti auttaa.. voin sanoa kokemuksesta.. olen toipumassa keskivaikeasta/vaikeasta masennuksesta ja olen syönyt Ciprralexia ja käynyt juttelemassa tosi pätevän psykologisen sairaanhoitajan kanssa joulukuun alusta kerran viikossa ja mä voin miljoona kertaa paremmin kuin joulukuun alussa... Olin aivan pohjalla; en jaksanut ekoina viikkoina tehdä mitään.. makasin vaan sohvalla ja halusin kuolla pois.. mut se kaikki on nyt mennyttä ja voin tosi hyvin.. Palaan töihinkin ensi viikon alussa ( olen lähihoitaja)
Onko sulla lääkitystä ? Oikea lääkitys ja keskustelu on paras yhdistelmä.. lääkkeillä paha olo helpotta, mutta jos ei saa käytyä läpi asioita, joista masennus johtuu, ahdistus voi palata, kun lopettaa lääkkeet. Onko sulla hyvä tukiverkko ? Se on tärkeetä.. Mua on tosi paljon auttaneet mun ihanat siskot ja muutama tosi hyvä ystävä..
Kyllä se siitä, ihan varmasti. Mä tiedän mistä puhun,, Onko sulla ketään läheistä, jonka kanssa voit puhua ? Jos ei oo, niin voin antaa s-postiosoitteeni, jos haluat joskus kirjoitella.. Vertaistukikin on tärkeetä..
Kaikkea hyvää sulle ja kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.. Kyllä se helpottaa, mä tiedän sen..
Terkuin Kati..:)-