Olin viime lauantaina tansseissa ja siellä bongasin "taiteilija" Laamasen.
Olipa turvonneen ja elähtäneen näköinen heppu. Kuin vuosikausia rikkinäisen veneen alla lojunut Uppo-Nalle. Myötähäpeää oli ilmassa jo heti keikan alkuvaiheessa.
Lauluääni jotenkin kireä ja falsettimainen. No itseoppinut kaveri kun oli niin huomasin heti ettei tekniikka riittänyt vaativimpiin kohtiin. Edes finaalibiisissä You raise me up, lauluäänen korkeus ja kestävyys ei riittänyt siihen kriittiseen kertosäkeen kohtaan. Eipä kaveri nähtävästi osannut ennakoida ja laskea oktaavia tarvittaessa.
Myötähäpeä vain vahvistui...
Kaverin taustaorkesteri soitti yksipuolisesti pelkkiä elvis-covereita ja rokkeja. Lisäksi kappaleiden tempo oli niin kova ettei ns tavallisen tanssinharrastajan voi olettaa mitenkään moisesta pystyvän nauttimaan.
Mitään taiteellista viihdettä tai viihteellistä taidetta estetiikasta puhumattakaan ei Laamasesta irronnut.
Tuli mieleen että miksi kukaan haluaisi kyseistä "tuotetta" ostaa. Ei ihme että ei pärjännyt Talent Suomen loppupeleissä.
Olipa turvonneen ja elähtäneen näköinen heppu. Kuin vuosikausia rikkinäisen veneen alla lojunut Uppo-Nalle. Myötähäpeää oli ilmassa jo heti keikan alkuvaiheessa.
Lauluääni jotenkin kireä ja falsettimainen. No itseoppinut kaveri kun oli niin huomasin heti ettei tekniikka riittänyt vaativimpiin kohtiin. Edes finaalibiisissä You raise me up, lauluäänen korkeus ja kestävyys ei riittänyt siihen kriittiseen kertosäkeen kohtaan. Eipä kaveri nähtävästi osannut ennakoida ja laskea oktaavia tarvittaessa.
Myötähäpeä vain vahvistui...
Kaverin taustaorkesteri soitti yksipuolisesti pelkkiä elvis-covereita ja rokkeja. Lisäksi kappaleiden tempo oli niin kova ettei ns tavallisen tanssinharrastajan voi olettaa mitenkään moisesta pystyvän nauttimaan.
Mitään taiteellista viihdettä tai viihteellistä taidetta estetiikasta puhumattakaan ei Laamasesta irronnut.
Tuli mieleen että miksi kukaan haluaisi kyseistä "tuotetta" ostaa. Ei ihme että ei pärjännyt Talent Suomen loppupeleissä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jaa. Minä tykkäsin kyllä paljonkin, kun olin hänen keikallaan jokin aika sitten. Erityisesti nautin vauhdikkaista kappaleista, joita oli mukavaa tanssia. Miehen ulkonäkö nyt on mikä on, mutta ei se minua pätkääkään haitannut.
Sinua,
voi, että oli todella säälittävä kirjoitus.
Levyn jo ostanut ja vieläkin vingutan sitä :)
Eikös tämä Laamanen keikkaillut aikoinaan taiteilijanimellä Gulliver?
Kyllä. Joskus 60-luvun lopulla ja 70-luvulla.
Ei kovin sivistynyttä täällä nimettömänä pilkata jonkun esiintyjän henkilökohtaista olemusta ulkonäköä
,,että Laamanen taputettiin takaisin lavalle.
Etkä sitäkään että ohjelmistossa oli muutakin kuin Elvistä ja rokkia - Vanhoja evergreenejä (englanniksi laulettuna) -niitä et varmaan tunnistanut. Tempo ei ollut mitenkään epänormaalin nopea. Askeleita sovittamalla selviytyi kaikista kappaleista vaivatta.(ei siis mitään yölintu-tempoja)
Bändin ja Laamasen ulkoiseen olemukseen en puutu. Tottakai on selvää että illan toinen orkesteri (PNP)
oli tähän puoleen panostanut enemmän-mutta bändit täydensivät hyvin toisiaan kun ohjelmisto oli kummallakin omanlaisensa.
Ainoa joka siis floppasi olet varmaan sinä
"Ei ihme että ei pärjännyt Talent Suomen loppupeleissä."
Laamanen tuli kolmanneksi. Minusta se on jo aika hyvin pärjätty.
En ole keikalla käynyt enä kuullut konsertteja mutta tuon ulkomuoto asian jos ottaa kriteeriksi voit unohtaa muutkin näkemykset.
Ehkä kannattaa aina pohtia sitä miten itse tekisi kaiken paremmin ja koska nousee lavalle sen tekemään vaikkapa samalla keikalla. Se selvittä sen kappaleiden tarkeimmän kohdan.
Olin viime viikolla naistentansseissa Vantaan Tulisuudelmassa. Markku Laamanen lauloi paljon paremmin kuin edes odotin. Musiikki oli iloista ja monipuolista. Tanssin miltei joka ikisen hänen esittämänsä kappaleen illan aikana. Huomasin, että miehellä on huumorintajuakin:)
Laamasen ongelma on paitsi laulutaidon ja äänenmuodostuksen teknisissä puutteissa myös ja ennenkaikkea siinä ettei hänellä ole mitään muutakaan sellaista esiintyvältä taiteilijalta edellytettävää erityispiirrettä tai lahjaa joka erottaisi hänet muista.
Tätä vaikeasti määriteltävää kokonaisvaikutelmaa, joka siis Laamaselta puuttuu, kutsutaan joskus myös Karismaksi. Karisma on siitä mielenkiintoinen ettei sitä voi harjoitella. Sitä joko on tai ei ole. Monet pystyvät harjoittelemaan ääntään ja esiintymistään vaikka kuinka hyväksi, silti se ei kosketa syvempiä tunteitamme. Tulkinta jää esittämisen tasolle.
Laamaselle ei ole annettu tätä lahjaa eikä oikeastaan mitään muutakaan ominaisuutta joka sijoittaisi hänet iskelmämaailman tai minkään muunkaan maailman, Gaussin käyrän paremmalle puolelle. Laamasen esiintyessä näemme vain sen minkä aistimme meille välittävät: ulkoisen olemuksensa ja esiintymistaitonsa puutteista ilmeisen tiedostamattoman, varsin tavallisen suomalaisen keski-ikäisen miehen.
Käsi sydämelle: jokainen tätäkin palstaa lukeva todennäköisesti pystyy ilman suurta vaivaa palauttamaan mieleensä ainakin yhden sellaisen paikallisen karaokebaarinsa vakioesiintyjän jonka äänivarat ja tulkinta ovat ainakin yhtä mieleenpainuvia kuin Laamasen normiesitys jollakin tanssilavalla.
Showbusiness on vaativaa, ei siinä riitä että on vain omasta tai äidin mielestä hyvä.
Jos Talent-kilpailun tuomarit olisivat karsinnoissa tienneet Laamasen olevan jo laululla leipänsä ansaitseva ammattimainen iskelmälaulaja ja ent. Gulliver, olisi varmaan hylkytuomio napsahtanut heti. Nythän se keräsi pointsit ja kyyneleet silmiin sillä, että kaikki luulivat sen olevan suurinpiirtein elämänsä eka kertaa esiintymislavalla (kuten se Englannin Talent-kilpailussa pärjännyt skottinainen).
Voisi Laamasen tilannetta verrata vaikka siihen, että Tomi Markkola tai Frederik olisivat ilmoittautuneet Talent-kilpailuun. Minusta Laamanen siis huijasi yleisöä.
No huijasi ketä huijasi. Laamasella oli useampi levytys ennestään ja tietoa levytyksistä ja esiintymishistoriasta löytyi netistä jos vain viitsi katsoa. Että ihan avoimin kortein siinä mielessä Laamanen oli kisassa.