Olen anorektikko. Olen 161 senttiä pitkä ja painan 50 kg. Olen mielestäni ihan sairaan läski.
Kaikissa valokuvissakin näytän paljon lihavammalta kuin kaverini. Psykiatri on sanonut, että näen vaan itteni ja ne valokuvat ihan väärällä tavalla.. mutta en usko. Olen sitä mieltä, ettei kuva voi valehdella, eihän?
Haluaisin laihtua, mutta samalla pelkään joutuvani sairaalaan tai että elimistö menee huonoon kuntoon tai jotain...
En tiedä, uskoisinko psykiatria vai itseäni. Kuulostaako 161 cm ja 50kg normaalilta??
Olisinko painosta päätellen lihava, normaali vai hoikka, vai jotain siltä väliltä??
Kaikissa valokuvissakin näytän paljon lihavammalta kuin kaverini. Psykiatri on sanonut, että näen vaan itteni ja ne valokuvat ihan väärällä tavalla.. mutta en usko. Olen sitä mieltä, ettei kuva voi valehdella, eihän?
Haluaisin laihtua, mutta samalla pelkään joutuvani sairaalaan tai että elimistö menee huonoon kuntoon tai jotain...
En tiedä, uskoisinko psykiatria vai itseäni. Kuulostaako 161 cm ja 50kg normaalilta??
Olisinko painosta päätellen lihava, normaali vai hoikka, vai jotain siltä väliltä??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin ja sitten haluaisin vielä tietää, mikä painoindexini on ja miten se oikein lasketaan? Mikä olisi normaali?
bmi:si on 19,3
normaalipainoisen bmi on 18,5 - 25, sen alittuessa/ylittyessä voidaan puhua joko ali- tai ylipainosta.
bmi:n mukaan olet hoikka ja sopivan painoinen, usko siis vain terapeuttiasi, koska hän on aivan oikeassa :)
Lihakset painaa enemmän kuin läski. Jos olet laihduttanut rajusti, niin kaikki on saattanut lähteä juuri näistä meille elintärkeistä lihaksista. Itelläni oli anoreksia nuorempana. Oon siis 160cm pitkä. Ennen sairastumista painoin 53,5 ja näytin normaalilta. Sit aloin laihduttaan, ja lopulta painoin vähän alle 40kg. Tämän jälkeen raju lihominen, vaakaan en uskaltanut katsoa, ja näytin mielestäni todella läskiltä, ja olinhan pyöristynyt. Varmaan 60kg oli paino. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin mieluummin olisin ollut kokoajan se normaali! Ei stressiä ruuasta, kaloreista, ulkonäöstä, siitä mitä ihmiset ajattelevat, psykiatrin todella ihania istuntoja, yöunien menettämistä, ikuista dieetin ja kilojen pohtimista. Siinä meni vuodet ja kaveritkin samalla, ensin kun oli kiire urheilla ja ei halunnut syödä, sitten kun oli niin läski ettei kehdannut kulkea missään. Siis saisinpa vaan elää nuo vuodet uudestaan!!!! Mutta nyt elämä on edessäpäin. Toivon että myös sinä miettisit mitä hyvää itsessäsi ja ulkonäössäsi on, elämän hyviä asioita. Älä hukkaa aikaa, elämme täällä vain kerran!