No nyt kaipaan kyllä apua kanssaihmisiltä tässä tilanteessa. Tilanne on kestämätön ja mielenterveyteni järkkyy kohta, ellei jotain tapahdu.
Olen pitänyt yhteyttä muutaman kuukauden erääseen tyttöön. Tekstiviestit ja FB-keskustelut ovat muuttuneet jo enemmänkin tavaksi kuin ujoiksi sananvaihdoiksi. Pidämme toisistamme, meillä ns. synkkaa hyvin, mielipiteemme lähes joka asiaan ovat pelottavankin samankaltaisia ja osaamme tulkita toisiamme hyvin. Tuntuu kuin pystyisimme lukemaan toistemme ajatukset. Tuntuu ihmeelliseltä. Ja olen TÄYSIN ihastunut, rakkaudesta en uskalla puhua se on tunteena kuitenkin erilainen.
Ongelma tässä on kuitenkin tytön sitoutumishaluttomuus ja jonkin sortin pelko. Ei uskalla heittäytyä mukaan. Molemmat mietimme asialla päämme puhki ja ainakin minulla tilanne alkaa olla sietämätön, valehtelematta 95 prosenttia ajasta mietin ainoastaan tätä tilannetta ja mikään ei auta. Toinen osapuoli ei osaa sanoa oikein juuta eikä jaata... En halua painostaa, siitä ei seuraa kellekkään mitään hyvää. Tyttökin on myöntänyt tunteita olevan. Haluaisin tutustua kunnolla ja selvittää tuleeko tästä mitään, niin olemme periaatteessa sopineetkin, mutta jostain kiristää silti... Tilanne vie minulta kohta toimintakyvyn täysin. Mitään kokemuksia, vinkkejä?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos olette pelkästään lähetelleet tekstiviestejä, olisi teidän kyllä syytä tavata. Asuuko hän kaukanakin??? Parasta olisi ehdottaa tapaamista. Eihän se sido viellä mihinkään. Monasti käy niin, että kupla puhkeaa kun tapaa kasvotusten. Sulla on melkoiset odotukset ja vastapuoli "lämpiää hitaammin" tai hänellä ei ehkä ole samanlaisia odotuksia kuitenkaan sinun suhteesi tällä hetkellä. Tsemppiä kuitenkin sulle ja kertominen täälläkin helpottaa ahdistustasi.
Näköjään alkaa se henkinen terveys järkkyä nyt jo, niin paljon jäi ekaan viestiin asioita kertomatta :D. Olemme kyllä tavanneet muutaman kerran ihan treffimielellä ja monia kertoja ohi mennen.
Hei ,,,mikä kiire sinulla on. Onko kiire asumaan yhdessä,perustamaan perhettäJos näyttää siltä että toisella on jarrupäällä,laita sinäkin jäitä hattuun. Luota siihen tunteeseen,että teidän välillä on jotain,malta odottaa hänen yhteydenottoa ja jos ei kuulu,voi ihan kevyesti lähestyä.
Tyttönä tiedän tuon tytön tunteet.Pelottaa menettää oma aikanasa,oma tilansa.Pelottaa vain.Se ei johdu ehkä sinusta vaan tytön omista kokemuksista ja tämän hetken elämän tilanteesta.
On niin paljon helponpi jäädä nykytilanteeseen jos vähänkin empii,kuin uskoa että tuolla edessä voi olla jotain vielä parempaa.Neuvo; anna hänelle aikaa.Tustustukaa viestien välityksellä ja ole omassa elämässäsi kuitenkin elossa joka hetki.Eli elä kuitenkin omaa elämää.Et voi heittäytyä passiiviseksi vain haaveilemaan hänestä.Muista elää.
Kiitos mielipiteestäsi... jarrua tässä itselle ehkä hieman soisi, mutta sekin vaan on helpommin sanottu, kuin tehty. Ei sinänsä ole kiire mihinkään, omakin elämä siinä tilanteessa, että ei tässä nyt perheitä voi alkaa heti perustamaan, mutta joku tässä nyt vaan mättää... se on tämä ihmismieli, joka tekee tästä vaikeaa. Haluaisin niin kovasti viettää aikaa tämän tytön kanssa.
Tilanne helpottuisi huomattavasti, kun saisi jonkun merkin mikä antaisi ymmärtää, että kannattaa odottaa...
Miten mä saan nyt tunteeni kuriin?? auttakaa mua!! jos toinen vaatii aikaa, niin mun on osattava jatkaa omaa elämääni :( :(
Siun tunteet tyttöä kohtaan eivät häviä, vaikka yrittäisit etsiä elämääsi jotain muitakin kiinnostuksen kohteita kui kyseinen tyttö. Annat samalla tilaa tytölle, voi olla että hän tuntee olonsa tukalaksi koska itselläsi tilanne tollainen. Onko sulla harrastuksia tms? Koita ajatella muitakin asioita ja ihmisiäkin. Helpottaa ahdistustasi. Tsemppiä!
tosi toimiin vaan. Siitä se lähtee.
Aika ristiriitaista neuvoa tulee nyt :/... hän välittää minusta, minä välitän hänestä ja uskoakseni haluamme myös molemmat. Mutta hän haluaa samalla olla vapaa..
Noh... mä kirjottelen nyt taas. Tuntuu tosi erikoiselta. En oo saanu tyttöä pois mielestäni, eikä kyllä hänkään minua. Haluamme toisiamme, mutta tyttö on silti kovin hidas liikkeissään. Nyt on sanonut, että haluaa tavata minut, mutta ihan paineettomasta niin, että ei tartte ajatella mitä tämä on, seurustelua? tapailua? ystävyyttä? No ilmeisesti tapaamme nyt sitten taas. Mitä minun pitäisi ajatella? Haluan hänelle pelkkää hyvää, enkä missään nimessä halua muuttaa hänen elämäänsä niin, miten hän ei haluaisi. Pelissä on nyt vaan suuria tunteita ja uskoakseni hänkin pitää minusta aika paljon. En minäkään mihinkään vakavampaan suhteeseen olisi heti hyppäämässä, haluan vaan olla tytön kanssa ja antaa hänellekkin mielihyvää. Ja katsotaan sitten mitä tästä tulee... Eli mitä minun nyt pitäisi ajatella ja miten toimia???
Olisko se paha jos soittaisit tälle neidolle ja pyytäisit sp,osoitteen ja tutustuisette henkilökohtaisesti viestitellen.
vaan ole antanut tytön ymmärtää et haluat vain seksiä?
Siinä on yksi syy jonka takia tyttö laittaa aika äkkiä jarrut päälle.
Oletko puhunut SUURISTA tunteista hänelle?
Viesti vikapaikassa
Missä sen kuuluisi olla?