Yksinäisyys ja mielenterveys...

Olen huomannut, että yksinäisyyteen auttaa huomattavasti, kun on paljon tekemistä, ja kun käy ihmisten ilmoilla (siis kaverin kanssa, ei yksin, se nyt ei paranna vaan pahentaa tilannetta). Siitä saa hitaasti mutta varmasti voimia, joita minulla joskus on toivottavasti tarpeeksi, että pystyisin muuttamaan elämässäni ne asiat, joihin en ole tyytyväinen.

Välillä yksinäisyyttä kestää paremmin, mutta toisinaan kun sitä oikein alkaa ajattelee niin alkaa v...tuttaa. Pitää muistaa että emme ole yksin tämän asian kanssa vaan meitä mahtuu tähän samaan sarjaan paljonkin jotka kärsivät samasta asiasta.

Itse olen kyllä lähes itsemurhan partaalla tämän yksinäisyyteni kanssa, ei ystäviä, sukulaisia, perhettä ketkä välittäisivät ja joita voisi joskus tavata tai edes soitella, ja jakaa murheensa ja ilonsa. Ei tällainen elämä ole elämisen arvoista, enää jatkuvaa ahdistusta ja pahaa oloa. Tunnen olevani hylätty ja unohdettu, voisinkin vain hautautua lumipeitteen alle..

Ehkä sinua "yksin.oon" odottaa vielä tulevaisuudessa jotain tai joku, nyt vaan huono jakso menossa.
Koita jaksaa vaan, kirjoittele palstalle jos se edes vähän helpottaa, et ole yksin tämän asian kanssa.

Yksinäisyys vie itsetunnon. On vaikea uskoa itseensä ja siihen, että joku haluaisi olla kaveri, saati ystävä tai jotain vielä läheisempää. Lisäksi toivon kyllä mukaville ihmisille parempaa seuraa kun mitä itse pystyn tarjoamaan.

Olen miettinyt paljon miksi aikoinaan jäin yksin. Nyt huono itsetunto jo ruokkii tilannetta, En ole ruusu ja lihavakin olen. Jos ihmissuhteesta pitää jotain hyötyä, minusta kukaan ei taida hyötyä. Koska olen yksin ja itsekseni puheenaiheetkin on vähän kortilla, olen siis lisäksi tylsä.

Kotona yritän tehdä asioita, se auttaa päivien kulumisessa. Ja siunattu netti ja facebook. Ymmärrän ettei fb kaikkia miellytä, mutta meille yksinäisille se kyllä on lohtua tuova asia. Kiva lukea muiden päivityksiä. Tääläkin on hyvä käydä lukemassa, en ole tilanteeni kanssa yksin. Tsemppiä kaikille!

Netti on kyllä korvaamaton ilo yksinäiselle. Työn ja sukulaisten lisäksi ainut sosiaalinen kontakti. Kyllä yksinäisyydestä kuitenkin kärsii. Ei ole ketään jonka kanssa jutella ja menet joka paikkaan aina yksin. Mulla oli viimeksi kavereita yläasteikäisenä. Sen jälkeen en saanut kavereita ja en koskaan käynyt nuorena ulkona tai edes elänyt nuoruutta.

Opiskelin mutta se epäonnistui siinä mielessä että tutkinnolla ei tehnyt mitään. Pääsin kuitenkin viimeinkin töelämään hanttihommiin mutta opin uuden ammatin työn ohessa. Kaiken kaikkiaan mulla valuivat aikuisuuden ensimmäiset vuodet hukkaan. Ei ollut kunnon töitä eikä mitään sosiaalisia suhteita.

Vaikea se sitten yli kolmikymppisenä ensimmäisen kerran yrittää seurustella. Eikä mitään tullutkaan. Olin vain "laastari" minkä ymmärsin vasta jälkeenpäin. Nyt lähestyn neljääkymmentä enkä ole koskaan oikeasti seurustellut. Olen minä käynyt treffeillä mutta aina on tullut hukkareissu. Kaipaan kumppania poistamaan yksinäisyyteni. Miespuolisia kavereita mulla ei ole ollut viimeksi kuin 16 vuotiaana enkä edes osaa kaivata.

Joku tietysti sanoo että yksinäinen voi matkustella yms. No niin varmaan voikin jos on hyvätuloinen mutta pienituloisella ei siihen ole mahdollisuutta. Olet todella omien ympyröidesi vanki.

Mitä vanhemmaksi tulet sitä yksinäisempää elämäni on ollut.
Kaverit kuolleet tai muuttaneet muualle.
Ssisaruksia ei ole.
Eikä tässä iässä 50 enää kapakoista seuraa viitsi lähteä hakemaan.
Jotenkin tuntuu joskus aivan saman tekevältä koko elämä, onko mitään kivaa yllätystä tulossakaan enää koskaan minkä vuoksi elää kituttaa.

Moikka,

Täälläkin yksinäinen. Hyvä että on tää palsta niin saa tietää että en oo ainut yksinäinen. Vaikka on lapset ja sukulaisverkko, niin sitä silti tuntee joskus itsensä täysin yksinäiseksi.
Kuten tänä aamuna, Tuli se tunne.

Pistin kynttilän palamaan pöydälle. Luin jostain että kynttilästä on yksinäiselle seuraa.
Sitten olin toissapäivänä tehnyt mutakakun ja kermavaahtoa. Keitin kahvia ja nyt tässä naputellessa syön sitä kakkua ja juon kahvia. - Helpottaa muuten ja saanpahan kertoa teille muille täällä että mitä tässä teen.

Nyt totean että yksinäisyyden tunne joskus yllättää. Tunne kuin tunne.
Mutta se menee ohi, kun rupeaa touhustelemaan jotain.
Laitan kohta musiikkia päälle ja rupeen suursiivoomaan, eiköpähän se siitä.

Mutta on yksinäisyydestä myös hyötyä:
- ei oo riitaa eikä sydänsuruja
- voi tehdä just ihan mitä ite lystää
- voi funtsia syvällisiä ja jalostua ihmisenä
- tulee voimakkaammaksi kun yksin joutuu ottamaan kolhut.

Joku viisaampi tietää lisää hyviä puolia. Kertokaa!

Toivottelen kaikille hyvää lauantai-päivää!

No ei paljon huvita siivoilla, kun ketään ei koskaan käy minun luonna, enkä vain itseäni varten ala leipoa. Kyllä tässä on aikaa ollut funtisia niin paljon, että alkaa ajatella jo pahojakin. Yritän kestää kumminkin vielä.

Moikka taas,

Pidän tässä taukoa, olen siivoillut aamusta lähtien ja kämppä hohtaa.
En siivoile muitten, vaan itseni vuoksi. On mukava itsellä olla ja syödä mutakakkua, jäi aamulta vielä palanen jäljelle, sitä tässä samalla mutustelen ja olen tyytyväinen.
Se yksinäisyydentunne katosi muitten pölypunkkien ja roskien kanssa osin ikkunasta ulos, osin roskapönttöön. Matot on vielä ulkona tuultumassa.

Yritä sinä kestää vielä.
Keksi jotain!
Toki on maailmassa paljon mukavampiakin toimia kuin siivoilla!
Entäs joku shoppailulenkki lähimaitokaupassa tai virkistystuokio lumihangessa?
Kirjoita runo ja laita se kaappiin, niin kaikki runoilijat tekevät. Laula laulu! Tms.

Mutta yks pikku kakku kantsii silti leipoa tai jotain muuta, kurmeevoileipä vaikka.

Toivottelen kaikille mukavaa lauantai-iltapäivää!